Siirry suoraan sisältöön

Tradenomi (AMK), Liiketalous, Päivätoteutus: LITA23

Tunnus: LITA23

Tutkinto:
Liiketalouden ammattikorkeakoulututkinto

Tutkintonimike:
Tradenomi (AMK), Liiketalous

Laajuus:
210 op

Kesto:
3.5 vuotta (210 op)

Aloituslukukausi:
Syksy 2023

Kuvaus

TUTKINTO-OHJELMAN KUVAUS JA OSAAMISALUEET

Liiketalouden tutkinto-ohjelma johtaa tradenomin tutkintoon, jonka laajuus on 210 opintopistettä ja opiskeluaika 3,5 vuotta. Tutkinto-ohjelman tavoitteena on, että opiskelijat tuntevat liiketoimintaosaamisen sisällön, merkityksen ja osa-alueet, osaavat soveltaa osaamistaan käytännön liiketoiminnan tehtäviin sekä arvioida ja kehittää liiketoimintaa.

Perusopinnoissa ja kaikille yhteisissä ammattiopinnoissa opitaan liiketoimintaosaamisen perusteet sekä teorian että käytännön tasolla ja opiskelija oppii toimimaan liiketoiminnan eri osa-alueilla.

Yhteisten opintojen jälkeen opiskelijalla on mahdollisuus valita vaihtoehtoisia opintokokonaisuuksia, jotka suoritettuaan opiskelija kykenee toimimaan liiketoimintaosaajana eri osa-alueilla asiantuntijana sekä kotimaisessa että kansainvälisessä toimintaympäristössä. Asiantuntijuus voidaan kuvata osaamisprofiileina, jotka opiskelijat opintojaan suuntaamalla tavoittavat. Opiskelijalla on mahdollisuus yhdistellä eri osaamisalueiden opintoja henkilökohtaisten uratavoitteidensa mukaisesti.

AMMATILLISET OSAAMISPROFIILIT

Kompetenssit ovat laajoja osaamiskokonaisuuksia eli yksilön tietojen, taitojen ja asenteiden yhdistelmiä. Ne kuvaavat pätevyyttä, suorituspotentiaalia ja kykyä suoriutua ammattiin kuuluvista työtehtävistä.

Yhteiset/yleiset kompetenssit ovat eri tutkinto-ohjelmille yhteisiä osaamisalueita, mutta niiden erityispiirteet ja tärkeys voivat vaihdella eri ammateissa ja työtehtävissä. Yleiset kompetenssit luovat perustan työelämässä toimimiselle, yhteistyölle ja asiantuntijuuden kehittymiselle. Yleiset kompetenssit esitetään Arenen (Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto) suosituksen mukaisesti seuraavasti: oppimisen taidot, eettinen osaaminen, työyhteisöosaaminen, innovaatio-osaaminen ja kansainvälistymisosaaminen. Edellisten lisäksi Seinäjoen ammattikorkeakoulun tutkinto-opetuksessa painotetaan kaikille yhteisinä kompetensseina yrittäjyysosaamista ja laadunhallintaosaamista.

Tutkinto-ohjelmakohtaiset kompetenssit muodostavat opiskelijan ammatillisen asiantuntijuuden kehittymisen perustan:

1. Laaja-alainen liiketoimintaosaaminen (yrittäjyysosaaminen, työyhteisöosaaminen, oppimisen taidot)

Liiketalouden tradenomi
- tunnistaa ja osaa kuvata yrityksen ydinprosessit ja ymmärtää liiketalouden eri osa-alueiden vaikutukset toisiinsa
- ymmärtää yrityksen toiminnan ja liiketoimintaympäristön vuorovaikutuksen sekä omaksuu yrittäjyyden ja yrittäjämäisen tavan toimia
- ymmärtää kannattavan yritystoiminnan perusteet ja osaa analysoida yrityksen toimintaa ja riskejä
- ymmärtää yksilön vaikutuksen työyhteisön toimintaan ja osaa toimia tuloksellisesti
- ymmärtää viestinnän merkityksen ja luo aktiivisesti sekä sisäisten että ulkoisten sidosryhmien välisiä vuorovaikutussuhteita myös globaalissa liiketoimintaympäristössä

2. Liiketalouden syventävä osaaminen (oppimisen taidot, kansainvälistymisosaaminen, yrittäjyysosaaminen)

Liiketalouden tradenomi omaa liiketalouden osa-alueiden syvällistä osaamista henkilökohtaisen opiskelusuunnitelmansa mukaisella osaamisalueella (markkinointi, taloushallinto, johtaminen ja yrityksen kehittäminen, digitaalinen liiketoiminta, kansainvälinen liiketoiminta)

3. Liiketalouden menetelmäosaaminen (innovaatio-osaaminen, eettinen osaaminen)

Liiketalouden tradenomi
- hallitsee liiketalouden syvällisen osaamisen hankinnassa ja omaksumisessa tarvittavan tutkimus- ja kehittämistoiminnan perusteet eettiset asiat huomioiden
- osaa soveltavaa talousmatematiikkaa ja tilastollisia menetelmiä hyödyntäen tarvittavia tietojärjestelmiä
- omaa riittävät taidot laadullisten ja määrällisten tutkimusmenetelmien soveltamisessa

4. Liiketalouden soveltava osaaminen (innovaatio-osaaminen, laadunhallintaosaaminen, työyhteisöosaaminen)

Liiketalouden tradenomi
- osaa soveltaa liiketalouden teorioita ja kykenee luovaan ongelmanratkaisuun, mm. harjoittelussa, projektiopinnoissa ja opinnäytetyössä
- osaa soveltaa liiketalouden uusinta tietoa työyhteisössä
- osaa kehittää liiketoimintaprosesseja ja soveltaa laatuajattelua

Liiketalouden syventävää osaamista voidaan kuvata tarkemmin seuraavasti:

- Markkinoinnin osaaja kykenee monipuolisesti suunnittelemaan, toteuttamaan ja kehittämään yrityksen tai julkisen organisaation markkinointia ja tekemään myyntityötä. Opiskelija on markkinointiviestinnän, asiakaspalvelun sekä asiakkuuksien rakentamisen osaaja.
- Taloushallinnon osaaja pystyy toimimaan yrityksen laskentatoimen ja rahoituksen eri tehtävissä. Hän osaa tuottaa ja analysoida eri sidosryhmien tarvitsemaa taloudellista informaatiota. Hän kykenee ylläpitämään ja kehittämään talouden suunnittelun, päätöksenteon ja johtamisen tukemiseksi tarvittavia taloushallinnon informaatiojärjestelmiä. Hän osaa käyttää laskentatoimen tietoja ja menetelmiä taloudellisessa suunnittelussa, päätöksenteossa ja johtamisessa.
- Liiketoiminnan kehittäjä osaa analysoida ja arvioida pk-yritysten liiketoiminnan nykytilaa sekä sen pohjalta kehittää strategisia yritystason suunnitelmia (esim. liiketoiminta-, omistajanvaihdos- tai kasvusuunnitelma). Hän tuntee innovatiivisten liiketoimintaideoiden, verkostoitumisen ja jatkuvan kehittämisen merkityksen menestyvän yrityksen taustalla muuttuvassa toimintaympäristössä. Lisäksi hän osaa hyödyntää tulevaisuuden ennakointitietoa uuden liiketoiminnan luomisessa ja olemassa olevan kehittämisessä. Hän osaa myös yrittäjämäisesti kehittää omaa liiketoimintaa ja hänellä on valmiudet yrittäjänä toimimiseen.
- Digitaalisen liiketoiminnan asiantuntija osaa analysoida pk-yrityksen liiketoimintaa digitalisaation näkökulmasta. Hän osaa hankkia ja räätälöidä yrityksen tietojärjestelmiä niin, että niillä voidaan tehostaa liiketoimintaa. Digitaalisen liiketoiminnan asiantuntijalla on ohjelmoinnin perustaidot, joita hänellä on valmiudet kehittää edelleen. Hän kykenee toimimaan erilaisissa tietohallinnon tehtävissä.
- Henkilöstön ja prosessien liiketoimintaosaaja kykenee hallitsemaan ja kehittämään yrityksen tai organisaation toimintaan liittyviä järjestelmiä ja prosesseja. Hän kykenee toimimaan erilaisissa henkilöstön johtamis- ja kehittämistehtävissä.
- Kansainvälisen liiketoiminnan osaaja kykenee analysoimaan, suunnittelemaan, toteuttamaan ja kehittämään yritysten eri kansainvälisiä toimintoja. Opiskelija on monipuolinen kansainvälisen liiketoiminnan, markkinoinnin ja johtamisen osaaja.

Edellä mainittujen osaamisalueiden lisäksi opiskelijalla on mahdollisuus suunnata opintojaan mm. seuraavien opintokokokonaisuuksien opintojaksoilla:
- Kauppa ja yrittäjyys
- Tuotantotalous
- Matkailu
- Julkiset hankinnat
- Urheilujohtaminen
- Going Global -opintokokonaisuudessa opiskelija kehittää valmiuksiaan toimia kansainvälisessä liiketoimintaympäristössä.
- Y-Zone Business Hubissa opiskelija voi kehittää omaa liikeideaansa ja osaamistaan yrittäjänä opiskeluprosessin aikana.

Tutkinto-ohjelmaan kuuluu lisäksi tutkimus- ja kehittämistyön perusvalmiuksia antavia menetelmäopintoja, teoriaa käytäntöön soveltava harjoittelu sekä pääsääntöisesti yritysten tai muiden organisaatioiden toimeksiannosta tehtävä opinnäytetyö. Opiskelijoiden tarttumapintaa työelämään pyritään laajentamaan harjoittelun ja opinnäytetyön lisäksi tarjoamalla mahdollisuuksia osallistua yrityshankkeisiin ja antamalla hyvät valmiudet työnhakuun ja uraohjaukseen.

Opiskelijalla on monia mahdollisuuksia kartuttaa kansainvälistä osaamistaan, kokemustaan, ja kulttuurin välistä ymmärrystä tutkinto-opintojen eri vaiheissa. Tarjolla on mm. kansainvälisyyteen ja kulttuurien väliseen toimintaan liittyviä opintojaksoja sekä paljon mahdollisuuksia kielitaidon kartuttamiseen. Laaja kieliohjelma antaa mahdollisuuden kehittää ja laajentaa kielitaitoa. Tarjolla on opintoja ruotsin, englannin, saksan, ranskan, espanjan ja venäjän kielestä sekä suomesta vieraana kielenä.

Ulkomaille suuntautuvat opiskelu- ja harjoitteluvaihtojaksot antavat mahdollisuuden kokemusperäiseen kansainvälisyysosaamisen syventämiseen. Opiskelijalla on mahdollisuus tehdä kaksoistutkinto, jolloin hän saa tutkintotodistuksen sekä SeAMKista että ulkomaisesta yhteistyökorkeakoulusta. Kansainvälisyyden sisällyttäminen opintoihin luo hyvät valmiudet siirtyä valmistumisen jälkeen yhä monikulttuurisempaan ja globaalimpaan työelämään.

Kansainvälisten liikkuvuusjaksojen lisäksi tutkinto-ohjelmaan sisältyy mahdollisuuksia kotikansainvälistymiseen: kansainvälisyyden kokemiseen ja oppimiseen SeAMKin omalla kampuksella. Kansainväliset konferenssit ja seminaarit tuovat kampukselle kansainvälistä vuorovaikutusta ja mahdollisuuksia verkostoitua kansainvälisesti. Opiskelijoille tapahtumat ovat myös mahdollisuus kokea erilaista kansainvälisyyttä ja vahvistaa mm. omaa tietotaitoa. Toimiminen tutorina ulkomaisille opiskelijoille mahdollistaa kansainvälisyysoppimista ja tarjoaa mukavaa ja vapaamuotoisempaa kokemusta kansainvälisestä toiminnasta.

Kestävän kehityksen toteutuksessa huomioidaan eettisyys ja kaikki kestävän kehityksen ulottuvuudet. Kestävän kehityksen tavoitteena on auttaa opiskelijoita tiedostamaan yhteiskuntavastuu ja ymmärtämään kestävän kehityksen monidimensionaalinen merkitys myös työelämätaitona. Kaikille opiskelijoille tarjotaan mahdollisuus osallistua vapaasti valittavalle ”Kestävän kehityksen” -opintojaksolle.

PEDAGOGISET TOIMINTAMALLIT

Liiketalouden tutkinto-ohjelman oppimisessa toteutetaan SeAMKin kulloinkin voimassa olevaa strategiaa. Oppiminen tähtää soveltavan osaamisen kehittymiseen asiantuntijuudessa ja tietoa tuotetaan tutkimustietoon perustuvista luotettavista lähteistä, niin käytännön konteksteista kuin teoreettisista lähtökohdista. Osaamista voidaan osoittaa monella tavalla ja osaamisen arvioinnissa sovelletaan osaamisperustaisuutta.

Opetussuunnitelmassa on viisi opintoja läpäisevää juonnetta, jotka kulkevat läpi opintojen. Ne perustuvat SeAMKin selvityksiin, tutkimuksiin ja strategiaan sekä ammattikorkeakoulutuksen kansallisiin ja kansainvälisiin suosituksiin ja säädöksiin.

1. Tiedonhankinta-juonne vahvistaa opiskelijan ammatillista ja alakohtaista tiedonhankintaosaamista läpi opintojen.
2. Kansainvälisyys-juonne varmistaa opiskelijan kansainvälisen osaamisen kehittyminen opiskelun aikana.
3. Yrittäjyys-juonteen mukaisilla opinnoilla autetaan opiskelijaa ymmärtämään yrittäjyyden ja yritystoiminnan keskeinen ja kasvava osuus yhteiskunnassa.
4. Kestävä kehitys juonteena auttaa opiskelijaa tiedostamaan yhteiskuntavastuun ja ymmärtämään kestävän kehityksen moninaisuuden työelämätaitona.
5. Uraohjaus juonteena auttaa opiskelijaa tunnistamaan omaa osaamistaan sekä omia vahvuuksiaan. Siihen kuuluvia alueita ovat myös työelämätuntemus, työnhakutaidot sekö elinikäinen oppiminen.

Oppimisessa otetaan huomioon oppijan aikaisemmat tiedot ja tulkinnat ja autetaan häntä kytkemään uusi opittava asia aikaisempaan tieto- ja kokemusperustaansa (sosiokonstruktivismi). Tämä oppimisnäkemys painottaa sosiaalista vuorovaikutusta sekä autenttisten tehtävien ja ympäristöjen merkitystä tiedon rakentamisessa. Sen mukaan on tärkeää ja olennaista kehittää opiskelijan käsitystä omista oppimistaidoistaan ja itsearviointitaidoistaan (metakognitiiviset taidot). Opiskelijan tietämistä (teoreettinen tieto), tekemistä (käytännöllinen tieto) ja olemista (identiteettityö) rakennetaan reflektoinnin kautta. Sopivia oppimismenetelmiä käyttäen autetaan opiskelijaa pohtimaan ja näkemään näiden kolmen osa-alueen yhteyksiä toisiinsa.

Sosiokontruktivistiseen oppimiseen perustuva konnektivismi hyödyntää verkkoympäristöjä oppimisessa. Sen keskiössä on jatkuva tietojen päivittäminen ja oppijan tietoisuus siitä, että todellisuus ja tieto ovat jatkuvasti muuttuvia.

Liiketalouden tutkinto-ohjelman opetuksessa painottuu yhteistoiminta yritysten kanssa, sillä keskeisessä roolissa ensimmäisen vuoden opinnoissa on virtuaalinen yritystoiminta, jossa opiskelijat toimivat tiimeissä harjoittaen virtuaaliympäristössä yritystoimintaa, ja lisäksi jokaisella harjoitusyritykselle pyritään saamaan kummiyritys.

Enenevästi tehdään opiskelun monimuotoistamisen puitteissa erilaisia projekteja työelämälle. Osa opiskelijoista suorittaa ammattiopintoja monialaisissa SeAMKPro-hankkeissa.

Opiskelijat suorittavat kolmantena opintovuotena yrityksessä tai muussa organisaatiossa harjoittelun, josta laaditaan analyyttisiä ja reflektoivia tehtäviä sekä ennen harjoittelua, sen kestäessä ja sen päätyttyä. Neljäntenä vuotena opiskelijat tekevät opinnäytetyön toimeksiantona.

Integrointia edistävinä oppimistehtävinä on käytössä oppimispäiväkirjat ja portfoliot, itsearvioinnit ja ryhmän vertaisarvioinnit.

Henkilökohtaisen opetussuunnitelman mukaisesti opintoja voidaan suorittaa yritysyhteistyöhankkeissa tai yritystallitoiminnassa omaa yritysideaa kehittäen.

Opintojaksoja voidaan suorittaa myös virtuaaliopintoina, jolloin voidaan poiketa opinto-oppaassa esitetyistä toteutusmuodoista.

Opetussuunnitelman kehittäminen ja työelämäyhteistyö

Opetussuunnitelman kehittäminen on jatkuva prosessi, jossa otetaan huomioon alueen yritysten ja muiden toimijoiden ilmaisemat osaamistarpeet, opiskelijoiden ja valmistuvien antama palaute sekä koulutusalan valtakunnallinen kehittämistyö. Työelämän edustajien kanssa järjestetään opetussuunnitelman kehittämispalavereita, ns. pyöreän pöydän tapaamisia. Keskeisiä informaatiolähteitä opetussuunnitelman kehittämisessä ovat valmistuneiden seurantatutkimusten tulokset, teknologisen kehityksen ja toimintaympäristön ennakointitieto sekä oma TKI-toiminta ja sen tulokset.

Osaamistavoitteet

Liiketalouden tutkinto-ohjelmasta valmistunut tradenomi tuntee yrityksen toiminnan kokonaisuuden ja liiketoimintaprosessit. Hän on aloitekykyinen ja hänellä on hyvät tiimityö-, viestintä- ja vuorovaikutustaidot. Hän osaa etsiä ja analysoida liiketoiminnassa tarvittavaa tietoa. Hän osaa soveltaa hankkimaansa teoriatietoa ja kehittää liiketoimintaa. Hän osaa ottaa työssään huomioon toiminnan taloudellisuuden ja kestävän kehityksen. Hän osaa viestiä ammatillisesti vähintään yhdellä vieraalla kielellä. Hän osaa toimia itsenäisenä yrittäjänä ja asiantuntijatehtävissä.

Näytä opintojen ajoitukset lukuvuosittain, lukukausittain tai periodeittain

Tunnus Opinnon nimi Laajuus (op) 2023-2024 2024-2025 2025-2026 2026-2027 Syksy
2023
Kevät
2024
Syksy
2024
Kevät
2025
Syksy
2025
Kevät
2026
Syksy
2026
1. / 2023 2. / 2023 3. / 2024 4. / 2024 5. / 2024 1. / 2024 2. / 2024 3. / 2025 4. / 2025 5. / 2025 1. / 2025 2. / 2025 3. / 2026 4. / 2026 5. / 2026 1. / 2026 2. / 2026
LITA23-1049
PERUSOPINNOT

(Valitaan kaikki)

55
LITA23-1001
SEAMKIN YHTEISET OPINNOT

(Valitaan kaikki)

15
LITA23-1002
Opiskelutaidot

(Valitaan kaikki)

10
XX00DM02 Korkeakouluopiskelu ja urasuunnittelu 2 2 1 1 0.5 0.5 0.3 0.3 0.3
XX00DM03 Tieto- ja viestintätekniikka 4 4 4 2 2
XX00DM04 Viestintätaidot 4 4 4 2 2
LITA23-1003
Yrittäjyys ja innovaatiotoiminta

(Valitaan kaikki)

5
XX00DM05 Yrittäjyyden perusteet 3 3 3 1.5 1.5
XX00DM01 Innovaatiot ja kehittäminen 2 2 2 1 1
LITA23-1005
TUTKINTO-OHJELMAN YHTEISET PERUSOPINNOT

(Valitaan kaikki)

40
LTYP101 Yritystoiminnan suunnittelu 7 7 7 3.5 3.5
LT00DB11 Yritystoiminnan käynnistys 7 7 7 3.5 3.5
LT00CK55 Yritystoiminnan ylläpito ja kasvattaminen 7 7 7 2.3 2.3 2.3
LTYP104 Yritystoiminnan analysointi ja kehittäminen 7 7 7 2.3 2.3 2.3
LTYP105 Kansantalouden perusteet 4 4 4 1.3 1.3 1.3
LT00DJ94 Talousmatematiikka 3 3 3 1 1 1
YPO2C3 Projektitoiminnan perusteet 3 3 3 1.5 1.5
YPO1C2 Tutkimus- ja kehittämistyön perusteet 2 2 2 1 1
LITA23-1006
AMMATTIOPINNOT

(Valitaan kaikki)

80
LITA23-1007
TUTKINTO-OHJELMAN YHTEISET AMMATTIOPINNOT

(Valitaan kaikki)

20
LT00DB12 Asiakaskokemus menestystekijänä 3 3 3 1 1 1
LT00DK10 Yrityksen oikeudellinen ympäristö 3 3 3 1.5 1.5
LT00DK14 Yrityksen taloushallinto 3 3 3 1.5 1.5
LT00DB14 Organisaatiokäyttäytyminen 3 3 3 1.5 1.5
LT00CK95 Taulukkolaskenta 3 3 3 1 1 1
LT00CK59 Internationalization of Business 3 3 3 1.5 1.5
LT00DC78 Uraohjaus 2 1 1 1 1 0.3 0.3 0.3 0.5 0.5
LITA23-1008
VALINNAISET AMMATTIOPINTOKOKONAISUUDET

(Valitaan opintopisteitä: 50)

50
LITA23-1009
Taloushallinto 1

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
LT00DB16 Yrityksen hallintoprosessi 1 2 2 2 0.7 0.7 0.7
LT00DB17 Myyntiprosessi 6 6 6 2 2 2
LT00DB18 Palkkaprosessi 1 2 2 2 0.7 0.7 0.7
LITA23-1010
Taloushallinto 2

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
LT00DB27 Yrityksen hallintoprosessi 2 1 1 1 0.3 0.3 0.3
LT00DB20 Ostoprosessi 3 3 3 1 1 1
LT00CL01 Tositteesta tilinpäätökseen 3 3 3 1 1 1
LT00DB51 Palkkaprosessi 2 3 3 3 1 1 1
LITA23-1011
Taloushallinto 3

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
LT00DB22 Tilinpäätösprosessi 4 4 4 1.3 1.3 1.3
LT00DB23 Yritysverotus 3 3 3 1 1 1
LT00DB30 Tilintarkastus 3 3 3 1 1 1
LITA23-1012
Taloushallinto 4

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
LT00CG45 Kustannuslaskenta ja -johtaminen 3 3 3 1.5 1.5
LT00CL03 Corporate governance ja tilintarkastuksen erityiskysymykset 3 3 3 1.5 1.5
LT00DK15 Likviditeettihallinto 2 2 2 1 1
LT00DB24 Henkilöverotus ja verotusmenettely 2 2 2 1 1
LITA23-1013
Taloushallinto 5

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
LT00CG47 Budjetointi johtamisen apuna 4 4 4 2 2
LT00DK16 Investointi- ja rahoitussuunnittelu 4 4 4 2 2
LTVATH503 Rahoitusoikeus 2 2 2 1 1
LITA23-1014
Taloushallinto 6

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
LT00DK17 Strateginen johdon laskentatoimi 3 3 3 1.5 1.5
LT00CL04 Konsernitilinpäätös ja IFRS 3 3 3 1.5 1.5
LT00DK18 Tilinpäätösanalyysi ja arvonmääritys 4 4 4 2 2
LITA23-1015
Markkinointi 1: Myynti asiakasarvon viestimisessä

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
LT00CW24 Myyntityö ja myynnin johtaminen 4 4 4 1.3 1.3 1.3
LT00CG94 Myynnin projekti 3 3 3 1 1 1
LT00DB52 Neuvottelutaito ja esiintyminen 3 3 3 1 1 1
LITA23-1016
Markkinointi 2: Asiakasarvon tutkiminen ja ymmärtäminen

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
LTVAMA201 Markkinointitutkimus 6 6 6 2 2 2
LT00DB53 Asiakaskäyttäytyminen 4 4 4 1.3 1.3 1.3
LITA23-1017
Markkinointi 3: Asiakasarvon viestiminen

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
LT00DB54 Markkinointiviestintä 6 6 6 2 2 2
LT00DB55 Kuvankäsittely 2 2 2 0.7 0.7 0.7
LT00DB56 Markkinoinnin juridiikka 2 2 2 0.7 0.7 0.7
LITA23-1018
Markkinointi 4: Kokonaisvaltainen markkinaorientaatio ja asiakasarvo

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
LT00DB57 Markkinoinnin suunnittelu ja johtaminen 4 4 4 1.3 1.3 1.3
LT00DB58 Asiakassuhdejohtaminen 3 3 3 1 1 1
LT00DB59 Brändin johtaminen 3 3 3 1 1 1
LITA23-1019
Markkinointi 5: Asiakasarvon luominen

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
LT00DB60 Innovaatiot ja asiakasarvo 4 4 4 2 2
LTVAMA502 Tuote- ja palvelukehitysprosessit 3 3 3 1.5 1.5
LT00DB61 Palvelujen johtaminen ja markkinointi 3 3 3 1 1 1
LITA23-1020
Digitaalinen liiketoiminta ja ohjelmointi 1: IT-infrastruktuuri

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
LT00DB42 Digitalisaatio liiketoiminnassa 2 2 2 0.7 0.7 0.7
LT00DB43 Laitteistot ja käyttöjärjestelmät 2 2 2 0.7 0.7 0.7
LT00DB44 Verkot ja pilvipalvelut 3 3 3 1 1 1
LT00CF83 Tietoturva ja juridiikka 3 3 3 1 1 1
LITA23-1021
Digitaalinen liiketoiminta ja ohjelmointi 2: Verkkomarkkinointi

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
LT00DB40 Graafisen suunnittelun perusteet 3 3 3 1 1 1
LT00DB41 Web-suunnittelu 4 4 4 1.3 1.3 1.3
LT00DK19 Digitaalinen markkinointi 3 3 3 1 1 1
LITA23-1022
Digitaalinen liiketoiminta ja ohjelmointi 3: Liiketoimintaprosessit

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
LT00CF85 Toiminnanohjausjärjestelmät 4 4 4 1.3 1.3 1.3
LT00CY28 Tietojärjestelmän hankinta 3 3 3 1 1 1
LT00CF79 Sähköinen kaupankäynti 3 3 3 1 1 1
LITA23-1023
Digitaalinen liiketoiminta ja ohjelmointi 4: Data-analytiikka

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
LT00DB37 Tietokantojen perusteet 4 4 4 2 2
LT00CF89 Data-analytiikka ja BI 3 3 3 1.5 1.5
LT00DB39 Digitaalisen markkinoinnin mittaaminen 3 3 3 1.5 1.5
LITA23-1024
Digitaalinen liiketoiminta ja ohjelmointi 5: Tietojohtaminen

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
LT00DB47 Ohjelmistoprojektimenetelmät ja ohjelmistotuotanto 4 4 4 2 2
LT00DB48 Tietojohtaminen 3 3 3 1.5 1.5
LT00DB49 Kokonaisarkkitehtuuri 3 3 3 1.5 1.5
LITA23-1025
Digitaalinen liiketoiminta ja ohjelmointi 6: Ohjelmointi

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
LT00DB45 Ohjelmoinnin perusteet 3 3 3 1 1 1
LT00DB50 Selainohjelmointi (Front-End) 3 3 3 1.5 1.5
LT00DB46 Palvelinohjelmointi (Back-End) 4 4 4 2 2
LITA23-1026
Johtaminen ja liiketoiminnan kehittäminen 1: Johtamisen järjestelmät

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
LTVALK101 Turvallisuusjohtaminen 3 3 3 1 1 1
LTVALK102 Laatu- ja ympäristöjohtaminen 4 4 4 1.3 1.3 1.3
LT00DB62 Prosessijohtaminen ja toiminnanohjausjärjestelmät 3 3 3 1 1 1
LITA23-1027
Johtaminen ja liiketoiminnan kehittäminen 2: Johtaminen ja esimiestyö

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
LT00DB63 Itsensä johtaminen 2 2 2 0.7 0.7 0.7
LT00DB64 Strateginen johtaminen 3 3 3 1 1 1
LTVALK203 Luovuuden ja innovaatioiden johtaminen 2 2 2 0.7 0.7 0.7
LT00DB66 Lähijohtaminen 3 3 3 1 1 1
LITA23-1028
Johtaminen ja liiketoiminnan kehittäminen 3: Henkilöstöjohtaminen

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
LT00DB70 Henkilöstöoikeus 3 3 3 1 1 1
LT00DB71 Henkilöstöhallinto 4 4 4 1.3 1.3 1.3
LTVALK303 Osaamisen johtaminen 3 3 3 1 1 1
LITA23-1029
Johtaminen ja liiketoiminnan kehittäminen 4: Yritystoiminnan kehittäminen ja kasvattaminen

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
LTVALK401 Yrityksen strateginen uudistaminen 4 4 4 1.3 1.3 1.3
LT00DB74 Liiketoiminnan kasvattaminen 3 3 3 1 1 1
LT00DB77 Verkostot yrityksen kehittämisessä 3 3 3 1 1 1
LITA23-1030
Johtaminen ja liiketoiminnan kehittäminen 5: Organisaation kehittäminen ja muutosjohtaminen

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
IB00CX59 Leading International Teams 2 2 2 0.7 0.7 0.7
LT00DB78 Konsultointi yrityksen tukena 3 3 3 1 1 1
LT00CW95 Muutosjohtaminen 3 3 3 1.5 1.5
LT00CW96 Jatkuvan kehittämisen menetelmät 2 2 2 1 1
LITA23-1031
Urheilujohtaminen

(Valitaan opintopisteitä: 15)

15
LT00DK21 Urheiluliiketoiminta 5 5 5 2.5 2.5
LT00CW63 Urheilumarkkinointi 3 3 3 1.5 1.5
LT00DK22 Urheilijan brändin rakentaminen 2 2 2 0.7 0.7 0.7
LT00DK33 Urheiluteknologia ja digitalisaatio 5 5 5 1.7 1.7 1.7
LITA23-1032
Kauppa ja yrittäjyys

(Valitaan opintopisteitä: 15)

15
LTVAKY101 Kaupan toimintaympäristö ja kilpailukeinot 5 5 5 1.7 1.7 1.7
LT00DB80 Osaston henkilöstön ja myynnin johtaminen 5 5 5 1.7 1.7 1.7
LT00DK62 Tunnusluvut ja johtaminen 5 5 5 2.5 2.5
LITA23-1033
Tuotantotalous

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
LTVATT102 Logistiikka 3 3 3 1 1 1
LTVATT103 Ostotoiminta 3 3 3 1 1 1
LTVATT101 Tuotantotalouden perusteet 4 4 4 1.3 1.3 1.3
LITA23-1034
Julkiset hankinnat

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
LT00CG31 Julkisten hankintojen perusteet 3 3 3 1.5 1.5
LT00CG32 Markkinakartoitus ja -vuoropuhelu julkisissa hankinnoissa 2 2 2 1 1
LT00CG33 Markkinaoikeuden ratkaisut 3 3 3 1 1 1
LT00CG34 Julkisten hankintojen sähköiset ratkaisut 2 2 2 0.7 0.7 0.7
LITA23-1035
Matkailuliiketoiminta

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
LT00DB81 Matkailu globaalina ilmiönä 3 3 3 1.5 1.5
LT00DB82 Kestävä matkailu 2 2 2 1 1
LT00DB83 Matkailun kokonaisvaltainen tuotekehitys 5 5 5 1.7 1.7 1.7
LITA23-1036
Kansainvälisen liiketoiminnan opinnot (International Business -ohjelmasta)

(Valitaan opintopisteitä: 15)

15
LITA23-1037
Monialaiset työelämäprojektit, SeAMKPro

(Valitaan opintopisteitä: 0)

0
LITA23-1038
Going global

(Valitaan kaikki)

10
LITA23-1039
Doing business in the target area

(Valitaan opintopisteitä: 4)

4
LITA23-1040
Language of the target area

(Valitaan opintopisteitä: 6)

6
LITA23-1041
HOPS:n mukaiset ammattiopinnot

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
LT00DK23 Strategisen viestinnän suunnittelu 3 3 3 1 1 1
LT00CY99 Etiikka ja yritystoiminta 3 3 3 1 1 1
LT00BE34 Liiketoiminnan digitalisaatio 3 3 3 1.5 1.5
LT00CW58 Lean-johtaminen 3 3 3 1 1 1
LT00DA32 Yrityksen ostaminen 5 5 5 1.7 1.7 1.7
LT00DK52 SeAMK Jatkajakoulu: Perheyrittäjyys ja sukupolvenvaihdos 3 - 5 5 5 2.5 2.5
LT00DB85 Vähittäiskauppa tänään 2 2 2 1 1
LT00DK24 Talousmatematiikan jatkokurssi 3 3 3 1.5 1.5
LT00CG36 Immateriaalioikeus 3 3 3 1.5 1.5
LT00DM20 Palvelumuotoilu 3 3 3 1.5 1.5
LTHA110 MarkStrat-simulaatio 3 3 3 1 1 1
LITA23-1042
TUTKINTO-OHJELMAN YHTEISET KIELIOPINNOT

(Valitaan kaikki)

12
LT00CW30 Affärssvenska / Business Swedish 3 3 3 1 1 1
LT00DB86 Affärskommunikation /  Swedish Business Communication 3 3 3 1.5 1.5
VIRKARUKI Julkisyhteisöjen henkilöstön ruotsin kielen taito, kirjallinen 0
VIRKARUSU Julkisyhteisöjen henkilöstön ruotsin kielen taito, suullinen 0
LT00DB87 English at Work 1 3 3 3 1 1 1
LT00DK25 English at Work 2 3 3 3 1 1 1
LITA23-1043
Valinnaiset kieliopinnot

(Valitaan opintopisteitä: 3)

3
LITA23-1044
Kielten ammatilliset ja jatkokurssit

(Valitaan opintopisteitä: 3)

3
KD07DVEN121 Career communication 3
LT00DK26 Professional English 3
LT00DB90 Effective Communication 3
LT00DK27 Doing Business in English 3
KD07CYEN330 Writing Skills 2
KD07BEN225 Online Communication Skills in English 2 - 3
KE16CYVO186 Svenska på nätet 3
LT00DB92 Saksa 2 3
LT00DK29 Saksa 3 3
LT00DB93 Työelämän saksa 3
LT00CW32 Venäjä 2 (Russian 2) 3
KD07CYVE111 Venäjä 3 (Russian 3) 3
KD07CYES111 Espanja 2 / Spanish 2 3
KD07CYES112 Espanja 3 / Spanish 3 3
KD07DWRA020 Ranska 2 (French 2) 3
LITA23-1045
VAPAASTI VALITTAVAT OPINNOT

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
LT00DK30 Englantia amk-opintoihin 2
LT00DB94 Ruotsia amk-opintoihin 2
LT00DB95 Saksa 1 3
KD07CYVE010 Venäjä 1 (Russian 1) 3
KD07CYES010 Espanja 1 / Spanish 1 3
KD07DWRA010 Ranska 1 (French 1) 3
KD07APMT020 Matematiikkaa amk-opintoihin 2
LT00DB98 Henkilöbrändäys - oman osaamisen tunnistaminen ja markkinointi 3
LT00DB99 Vaikuttajaviestintä ja -markkinointi 2
LTVVO107 Esiintymisvarmuus ja vuorovaikutustilanteet 2
LT00DC00 Sosiaalinen media yritysviestinnässä 3
LT00DB97 Intercultural Communication 3
LT00DK35 Global Mindset and Online Presence 3
LT00CG61 Sopimusoikeus 3
LT00BE98 Perhe- ja perintöoikeus 3
KD07DVOI47 Perintäoikeus 2
LT00CK89 Sijoitustoiminnan periaatteet 4
LT00CM40 Asuntosijoittaminen 2
KD07DWOI040 Asuntokauppa 2
LT00DM19 Yrityksen ostamisen perusteet, non-stop 3
LT00DK36 Yritysvastuu ja sen raportointi 3
LT00DE53 Monimuotoisen työyhteisön johtaminen 3
LT00DK31 Kansainväliset tilintarkastusstandardit ja tilintarkastuksen tekniikka 6
LT00DK32 Hallitusammattilaiset 2
LT00CK93 Kuvankäsittelyn perusteet 2
LT00CK92 Kuvankäsittelyn jatkokurssi 3
LT00CK99 Taitto-ohjelmien perusteet 2
LT00DL21 Taulukkolaskenta 2 3
LT00DL18 Excelin edistynyt käyttö 3
LTVVO104 Verkkosivujen tuottaminen 2
KD07BHHA245 Business-etiketti 2
LT00DC01 Somistus 2
KE16D113121 Työsuojelu 2
LITA23-1046
OPINNÄYTETYÖPROSESSI

(Valitaan kaikki)

20
LITA23-1048
Opinnäytetyötä tukevat opinnot

(Valitaan yksi)

3
LT00DL51 Kvantitatiivinen tutkimus 3 3 3 1 1 1
LT00DL52 Kvalitatiivinen tutkimus ja kehittämishankkeen toteuttaminen 3 3 3 1 1 1
LTHA108 Tutkimuskirjoittaminen 2 2 2 0.7 0.7 0.7
LT00CY60 Opinnäytetyö 15 7.5 7.5 7.5 7.5 2.5 2.5 2.5 3.8 3.8
LT00DK34 Opinnäytetyöseminaari 0
KD07FY0T100 Kypsyysnäyte 0
LITA23-1047
HARJOITTELU

(Valitaan kaikki)

30
KD07HYTH120 Harjoittelu 30 30 30 15 15
Yhteensä 210 60 229 137.5 29.5 26 34 59 170 83 54.5 29.5 13 13 11.2 11.2 11.2 29.5 29.5 56.8 56.8 56.8 41.5 41.5 18.2 18.2 18.2 14.8 14.8

Lukukausi- ja lukuvuosikohtaiset opintopistekertymät vaihtelevat valinnaisten ja vapaasti valittavien opintojen ajoituksesta johtuen.

Liiketalous, PK kompetenssit

1 Laaja-alainen liiketoimintaosaaminen

- tunnistaa ja osaa kuvata yrityksen ydinprosessit ja ymmärtää liiketalouden eri osa-alueiden vaikutukset toisiinsa
- ymmärtää yrityksen toiminnan ja liiketoimintaympäristön vuorovaikutuksen sekä omaksuu yrittäjyyden ja yrittäjämäisen tavan toimia
- ymmärtää kannattavan yritystoiminnan perusteet ja osaa analysoida yrityksen toimintaa ja riskejä
- ymmärtää yksilön vaikutuksen työyhteisön toimintaan ja osaa toimia tuloksellisesti
- ymmärtää viestinnän merkityksen ja luo aktiivisesti sekä sisäisten että ulkoisten sidosryhmien välisiä vuorovaikutussuhteita myös globaalissa liiketoimintaympäristössä

Korkeakouluopiskelu ja urasuunnittelu
Viestintätaidot
Yrittäjyyden perusteet
Innovaatiot ja kehittäminen
Yritystoiminnan suunnittelu
Yritystoiminnan käynnistys
Yritystoiminnan ylläpito ja kasvattaminen
Yritystoiminnan analysointi ja kehittäminen
Kansantalouden perusteet
Projektitoiminnan perusteet
Asiakaskokemus menestystekijänä
Yrityksen oikeudellinen ympäristö
Yrityksen taloushallinto
Organisaatiokäyttäytyminen
Yrityksen hallintoprosessi 1
Yrityksen hallintoprosessi 2
Palkkaprosessi 2
Yritysverotus
Henkilöverotus ja verotusmenettely
Neuvottelutaito ja esiintyminen
Asiakaskäyttäytyminen
Markkinointiviestintä
Digitalisaatio liiketoiminnassa
Tietojohtaminen
Itsensä johtaminen
Strateginen johtaminen
Etiikka ja yritystoiminta
Palvelumuotoilu
Career communication
Effective Communication
Writing Skills
Online Communication Skills in English
Svenska på nätet
Saksa 2
Saksa 3
Työelämän saksa
Venäjä 2 (Russian 2)
Venäjä 3 (Russian 3)
Espanja 2 / Spanish 2
Espanja 3 / Spanish 3
Ranska 2 (French 2)
Englantia amk-opintoihin
Ruotsia amk-opintoihin
Saksa 1
Venäjä 1 (Russian 1)
Espanja 1 / Spanish 1
Ranska 1 (French 1)
Vaikuttajaviestintä ja -markkinointi
Esiintymisvarmuus ja vuorovaikutustilanteet
Intercultural Communication
Global Mindset and Online Presence
Yritysvastuu ja sen raportointi
Monimuotoisen työyhteisön johtaminen
Hallitusammattilaiset
Business-etiketti
Opinnäytetyö
2 Liiketalouden syventävä osaaminen

Omaa liiketalouden osa-alueiden syvällistä osaamista henkilökohtaisen opiskelusuunnitelmansa mukaisella osaamisalueella (markkinointi, laskentatoimi, yrityshallinto/yrittäjyys, verkkopalvelut, kansainvälinen liiketoiminta)

Kansantalouden perusteet
Internationalization of Business
Myyntiprosessi
Palkkaprosessi 1
Ostoprosessi
Tositteesta tilinpäätökseen
Tilinpäätösprosessi
Tilintarkastus
Kustannuslaskenta ja -johtaminen
Corporate governance ja tilintarkastuksen erityiskysymykset
Likviditeettihallinto
Budjetointi johtamisen apuna
Investointi- ja rahoitussuunnittelu
Rahoitusoikeus
Strateginen johdon laskentatoimi
Konsernitilinpäätös ja IFRS
Tilinpäätösanalyysi ja arvonmääritys
Myyntityö ja myynnin johtaminen
Myynnin projekti
Markkinointitutkimus
Markkinoinnin juridiikka
Markkinoinnin suunnittelu ja johtaminen
Asiakassuhdejohtaminen
Brändin johtaminen
Innovaatiot ja asiakasarvo
Tuote- ja palvelukehitysprosessit
Palvelujen johtaminen ja markkinointi
Ohjelmistoprojektimenetelmät ja ohjelmistotuotanto
Tietojohtaminen
Kokonaisarkkitehtuuri
Turvallisuusjohtaminen
Laatu- ja ympäristöjohtaminen
Prosessijohtaminen ja toiminnanohjausjärjestelmät
Strateginen johtaminen
Luovuuden ja innovaatioiden johtaminen
Lähijohtaminen
Henkilöstöoikeus
Osaamisen johtaminen
Yrityksen strateginen uudistaminen
Verkostot yrityksen kehittämisessä
Muutosjohtaminen
Urheiluliiketoiminta
Urheilumarkkinointi
Urheilijan brändin rakentaminen
Urheiluteknologia ja digitalisaatio
Kaupan toimintaympäristö ja kilpailukeinot
Osaston henkilöstön ja myynnin johtaminen
Tunnusluvut ja johtaminen
Logistiikka
Ostotoiminta
Tuotantotalouden perusteet
Julkisten hankintojen perusteet
Markkinakartoitus ja -vuoropuhelu julkisissa hankinnoissa
Markkinaoikeuden ratkaisut
Julkisten hankintojen sähköiset ratkaisut
Matkailu globaalina ilmiönä
Kestävä matkailu
Matkailun kokonaisvaltainen tuotekehitys
Liiketoiminnan digitalisaatio
Yrityksen ostaminen
SeAMK Jatkajakoulu: Perheyrittäjyys ja sukupolvenvaihdos
Vähittäiskauppa tänään
Talousmatematiikan jatkokurssi
MarkStrat-simulaatio
Affärssvenska / Business Swedish
Affärskommunikation /  Swedish Business Communication
English at Work 1
Doing Business in English
Henkilöbrändäys - oman osaamisen tunnistaminen ja markkinointi
Intercultural Communication
Global Mindset and Online Presence
Sopimusoikeus
Perhe- ja perintöoikeus
Perintäoikeus
Sijoitustoiminnan periaatteet
Yritysvastuu ja sen raportointi
Monimuotoisen työyhteisön johtaminen
Verkkosivujen tuottaminen
Työsuojelu
Opinnäytetyö
3 Liiketalouden menetelmäosaaminen

- hallitsee liiketalouden syvällisen osaamisen hankinnassa ja omaksumisessa tarvittavan tutkimus- ja kehittämistoiminnan perusteet
- osaa soveltavaa talousmatematiikkaa ja tilastollisia menetelmiä hyödyntäen tarvittavia tietojärjestelmiä
- omaa riittävät taidot laadullisten ja määrällisten tutkimusmenetelmien soveltamisessa

Tieto- ja viestintätekniikka
Innovaatiot ja kehittäminen
Talousmatematiikka
Tutkimus- ja kehittämistyön perusteet
Taulukkolaskenta
Tositteesta tilinpäätökseen
Palkkaprosessi 2
Tilinpäätösprosessi
Tilintarkastus
Myynnin projekti
Markkinointitutkimus
Kuvankäsittely
Tuote- ja palvelukehitysprosessit
Tietoturva ja juridiikka
Graafisen suunnittelun perusteet
Web-suunnittelu
Digitaalinen markkinointi
Toiminnanohjausjärjestelmät
Tietokantojen perusteet
Data-analytiikka ja BI
Digitaalisen markkinoinnin mittaaminen
Ohjelmistoprojektimenetelmät ja ohjelmistotuotanto
Ohjelmoinnin perusteet
Selainohjelmointi (Front-End)
Palvelinohjelmointi (Back-End)
Prosessijohtaminen ja toiminnanohjausjärjestelmät
Henkilöstöhallinto
Liiketoiminnan kasvattaminen
Leading International Teams
Konsultointi yrityksen tukena
Jatkuvan kehittämisen menetelmät
Urheiluteknologia ja digitalisaatio
Strategisen viestinnän suunnittelu
Lean-johtaminen
Yrityksen ostaminen
SeAMK Jatkajakoulu: Perheyrittäjyys ja sukupolvenvaihdos
Palvelumuotoilu
Doing Business in English
Matematiikkaa amk-opintoihin
Kansainväliset tilintarkastusstandardit ja tilintarkastuksen tekniikka
Hallitusammattilaiset
Kuvankäsittelyn perusteet
Kuvankäsittelyn jatkokurssi
Taitto-ohjelmien perusteet
Taulukkolaskenta 2
Excelin edistynyt käyttö
Verkkosivujen tuottaminen
Somistus
Kvantitatiivinen tutkimus
Kvalitatiivinen tutkimus ja kehittämishankkeen toteuttaminen
Tutkimuskirjoittaminen
Opinnäytetyö
Opinnäytetyöseminaari
4 Liiketalouden soveltava osaaminen

- osaa soveltaa liiketalouden teorioita ja kykenee luovaan ongelmanratkaisuun, mm. harjoittelussa, projektiopinnoissa ja opinnäytetyössä
- osaa soveltaa liiketalouden uusinta tietoa työyhteisössä
- osaa kehittää liiketoimintaprosesseja ja soveltaa laatuajattelua

Tieto- ja viestintätekniikka
Viestintätaidot
Innovaatiot ja kehittäminen
Yritystoiminnan suunnittelu
Yritystoiminnan analysointi ja kehittäminen
Organisaatiokäyttäytyminen
Taulukkolaskenta
Uraohjaus
Myyntiprosessi
Palkkaprosessi 1
Yrityksen hallintoprosessi 2
Ostoprosessi
Tilinpäätösprosessi
Yritysverotus
Tilintarkastus
Budjetointi johtamisen apuna
Investointi- ja rahoitussuunnittelu
Konsernitilinpäätös ja IFRS
Tilinpäätösanalyysi ja arvonmääritys
Myyntityö ja myynnin johtaminen
Myynnin projekti
Neuvottelutaito ja esiintyminen
Markkinointiviestintä
Asiakassuhdejohtaminen
Brändin johtaminen
Palvelujen johtaminen ja markkinointi
Laitteistot ja käyttöjärjestelmät
Verkot ja pilvipalvelut
Tietoturva ja juridiikka
Graafisen suunnittelun perusteet
Web-suunnittelu
Digitaalinen markkinointi
Tietojärjestelmän hankinta
Sähköinen kaupankäynti
Data-analytiikka ja BI
Ohjelmistoprojektimenetelmät ja ohjelmistotuotanto
Prosessijohtaminen ja toiminnanohjausjärjestelmät
Lähijohtaminen
Henkilöstöhallinto
Liiketoiminnan kasvattaminen
Verkostot yrityksen kehittämisessä
Leading International Teams
Konsultointi yrityksen tukena
Jatkuvan kehittämisen menetelmät
Urheilijan brändin rakentaminen
Urheiluteknologia ja digitalisaatio
Osaston henkilöstön ja myynnin johtaminen
Strategisen viestinnän suunnittelu
Etiikka ja yritystoiminta
Lean-johtaminen
SeAMK Jatkajakoulu: Perheyrittäjyys ja sukupolvenvaihdos
Vähittäiskauppa tänään
Immateriaalioikeus
Palvelumuotoilu
Affärssvenska / Business Swedish
Affärskommunikation /  Swedish Business Communication
English at Work 1
Career communication
Effective Communication
Henkilöbrändäys - oman osaamisen tunnistaminen ja markkinointi
Vaikuttajaviestintä ja -markkinointi
Sosiaalinen media yritysviestinnässä
Sopimusoikeus
Asuntosijoittaminen
Asuntokauppa
Monimuotoisen työyhteisön johtaminen
Kansainväliset tilintarkastusstandardit ja tilintarkastuksen tekniikka
Kvantitatiivinen tutkimus
Kvalitatiivinen tutkimus ja kehittämishankkeen toteuttaminen
Opinnäytetyö
Kypsyysnäyte
Harjoittelu
Luokittelemattomat
Julkisyhteisöjen henkilöstön ruotsin kielen taito, kirjallinen
Julkisyhteisöjen henkilöstön ruotsin kielen taito, suullinen
English at Work 2
Professional English
Yrityksen ostamisen perusteet, non-stop

amk:tutkintoon johtava koulutus

1 Perusopinnot
Korkeakouluopiskelu ja urasuunnittelu
Tieto- ja viestintätekniikka
Viestintätaidot
Yrittäjyyden perusteet
Innovaatiot ja kehittäminen
Yritystoiminnan suunnittelu
Yritystoiminnan käynnistys
Yritystoiminnan ylläpito ja kasvattaminen
Yritystoiminnan analysointi ja kehittäminen
Kansantalouden perusteet
Talousmatematiikka
Projektitoiminnan perusteet
Tutkimus- ja kehittämistyön perusteet
2 Ammattiopinnot
Asiakaskokemus menestystekijänä
Yrityksen oikeudellinen ympäristö
Yrityksen taloushallinto
Organisaatiokäyttäytyminen
Taulukkolaskenta
Internationalization of Business
Uraohjaus
Yrityksen hallintoprosessi 1
Myyntiprosessi
Palkkaprosessi 1
Yrityksen hallintoprosessi 2
Ostoprosessi
Tositteesta tilinpäätökseen
Palkkaprosessi 2
Tilinpäätösprosessi
Yritysverotus
Tilintarkastus
Kustannuslaskenta ja -johtaminen
Corporate governance ja tilintarkastuksen erityiskysymykset
Likviditeettihallinto
Henkilöverotus ja verotusmenettely
Budjetointi johtamisen apuna
Investointi- ja rahoitussuunnittelu
Rahoitusoikeus
Strateginen johdon laskentatoimi
Konsernitilinpäätös ja IFRS
Tilinpäätösanalyysi ja arvonmääritys
Myyntityö ja myynnin johtaminen
Myynnin projekti
Neuvottelutaito ja esiintyminen
Markkinointitutkimus
Asiakaskäyttäytyminen
Markkinointiviestintä
Kuvankäsittely
Markkinoinnin juridiikka
Markkinoinnin suunnittelu ja johtaminen
Asiakassuhdejohtaminen
Brändin johtaminen
Innovaatiot ja asiakasarvo
Tuote- ja palvelukehitysprosessit
Palvelujen johtaminen ja markkinointi
Digitalisaatio liiketoiminnassa
Laitteistot ja käyttöjärjestelmät
Verkot ja pilvipalvelut
Tietoturva ja juridiikka
Graafisen suunnittelun perusteet
Web-suunnittelu
Digitaalinen markkinointi
Toiminnanohjausjärjestelmät
Tietojärjestelmän hankinta
Sähköinen kaupankäynti
Tietokantojen perusteet
Data-analytiikka ja BI
Digitaalisen markkinoinnin mittaaminen
Ohjelmistoprojektimenetelmät ja ohjelmistotuotanto
Tietojohtaminen
Kokonaisarkkitehtuuri
Ohjelmoinnin perusteet
Selainohjelmointi (Front-End)
Palvelinohjelmointi (Back-End)
Turvallisuusjohtaminen
Laatu- ja ympäristöjohtaminen
Prosessijohtaminen ja toiminnanohjausjärjestelmät
Itsensä johtaminen
Strateginen johtaminen
Luovuuden ja innovaatioiden johtaminen
Lähijohtaminen
Henkilöstöoikeus
Henkilöstöhallinto
Osaamisen johtaminen
Yrityksen strateginen uudistaminen
Liiketoiminnan kasvattaminen
Verkostot yrityksen kehittämisessä
Leading International Teams
Konsultointi yrityksen tukena
Muutosjohtaminen
Jatkuvan kehittämisen menetelmät
Urheiluliiketoiminta
Urheilumarkkinointi
Urheilijan brändin rakentaminen
Urheiluteknologia ja digitalisaatio
Kaupan toimintaympäristö ja kilpailukeinot
Osaston henkilöstön ja myynnin johtaminen
Tunnusluvut ja johtaminen
Logistiikka
Ostotoiminta
Tuotantotalouden perusteet
Strategisen viestinnän suunnittelu
Etiikka ja yritystoiminta
Liiketoiminnan digitalisaatio
Lean-johtaminen
Yrityksen ostaminen
SeAMK Jatkajakoulu: Perheyrittäjyys ja sukupolvenvaihdos
Vähittäiskauppa tänään
Talousmatematiikan jatkokurssi
Immateriaalioikeus
Palvelumuotoilu
MarkStrat-simulaatio
Affärssvenska / Business Swedish
Affärskommunikation /  Swedish Business Communication
Julkisyhteisöjen henkilöstön ruotsin kielen taito, kirjallinen
Julkisyhteisöjen henkilöstön ruotsin kielen taito, suullinen
English at Work 1
English at Work 2
Kvantitatiivinen tutkimus
Kvalitatiivinen tutkimus ja kehittämishankkeen toteuttaminen
Tutkimuskirjoittaminen
3 Vapaasti valittavat opinnot
Julkisten hankintojen perusteet
Markkinakartoitus ja -vuoropuhelu julkisissa hankinnoissa
Markkinaoikeuden ratkaisut
Julkisten hankintojen sähköiset ratkaisut
Matkailu globaalina ilmiönä
Kestävä matkailu
Matkailun kokonaisvaltainen tuotekehitys
Career communication
Professional English
Effective Communication
Doing Business in English
Writing Skills
Online Communication Skills in English
Svenska på nätet
Saksa 2
Saksa 3
Työelämän saksa
Venäjä 2 (Russian 2)
Venäjä 3 (Russian 3)
Espanja 2 / Spanish 2
Espanja 3 / Spanish 3
Ranska 2 (French 2)
Englantia amk-opintoihin
Ruotsia amk-opintoihin
Saksa 1
Venäjä 1 (Russian 1)
Espanja 1 / Spanish 1
Ranska 1 (French 1)
Matematiikkaa amk-opintoihin
Henkilöbrändäys - oman osaamisen tunnistaminen ja markkinointi
Vaikuttajaviestintä ja -markkinointi
Esiintymisvarmuus ja vuorovaikutustilanteet
Sosiaalinen media yritysviestinnässä
Intercultural Communication
Global Mindset and Online Presence
Sopimusoikeus
Perhe- ja perintöoikeus
Perintäoikeus
Sijoitustoiminnan periaatteet
Asuntosijoittaminen
Asuntokauppa
Yrityksen ostamisen perusteet, non-stop
Yritysvastuu ja sen raportointi
Monimuotoisen työyhteisön johtaminen
Kansainväliset tilintarkastusstandardit ja tilintarkastuksen tekniikka
Hallitusammattilaiset
Kuvankäsittelyn perusteet
Kuvankäsittelyn jatkokurssi
Taitto-ohjelmien perusteet
Taulukkolaskenta 2
Excelin edistynyt käyttö
Verkkosivujen tuottaminen
Business-etiketti
Somistus
Työsuojelu
4 Harjoittelu
Harjoittelu
5 Opinnäytetyö
Opinnäytetyö
Opinnäytetyöseminaari
Kypsyysnäyte
Luokittelemattomat

Ammattikorkeakoulujen yhteiset kompetenssit (AMK), 2022

Ammattikorkeakoulujen yhteiset kompetenssit (AMK), Arene 2022

1. Oppimaan oppiminen

Valmistuva opiskelija tunnistaa osaamisensa ja oppimistapojensa vahvuuksia ja kehityskohteita sekä hyödyntää oppimisessaan yhteisöllisyyden ja digitalisaation mahdollisuuksia.
- arvioi ja kehittää osaamistaan ja oppimistapojaan erilaisissa oppimisym-päristöissä.
- osaa hankkia, kriittisesti arvioida sekä tarkoituksenmukaisesti soveltaa oman alansa kansallista ja kansainvälistä tietoperustaa ja käytäntöjä
- ottaa vastuuta myös ryhmän oppimisesta ja opitun jakamisesta.

Korkeakouluopiskelu ja urasuunnittelu
Tieto- ja viestintätekniikka
Viestintätaidot
Yrittäjyyden perusteet
Innovaatiot ja kehittäminen
Yritystoiminnan suunnittelu
Yritystoiminnan käynnistys
Talousmatematiikka
Uraohjaus
Ohjelmistoprojektimenetelmät ja ohjelmistotuotanto
Ohjelmoinnin perusteet
Selainohjelmointi (Front-End)
Palvelinohjelmointi (Back-End)
Itsensä johtaminen
Osaamisen johtaminen
Urheilijan brändin rakentaminen
Talousmatematiikan jatkokurssi
Palvelumuotoilu
MarkStrat-simulaatio
English at Work 1
English at Work 2
Career communication
Professional English
Writing Skills
Matematiikkaa amk-opintoihin
Kuvankäsittelyn perusteet
Taulukkolaskenta 2
Excelin edistynyt käyttö
Kvantitatiivinen tutkimus
Kvalitatiivinen tutkimus ja kehittämishankkeen toteuttaminen
Tutkimuskirjoittaminen
Opinnäytetyö
Opinnäytetyöseminaari
Harjoittelu
2. Työelämässä toimiminen

Valmistuva opiskelija omaa monipuoliset työelämävalmiudet ja osaa toimia alansa työyhteisöissä
- osaa toimia rakentavasti työyhteisössä ja edistää omaa ja työyhteisön hyvinvointia.
- osaa toimia ammatillisesti työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa.
- hyödyntää teknologian ja digitalisaation tuomia mahdollisuuksia omassa työssään.
- ymmärtää muuttuvan työelämän kompleksisuuden ja omaa resilienssiä muuttuvissa työelämän tilanteissa.
- omaa valmiudet yrittäjämäiseen toimintatapaan.

Korkeakouluopiskelu ja urasuunnittelu
Tieto- ja viestintätekniikka
Viestintätaidot
Yrittäjyyden perusteet
Innovaatiot ja kehittäminen
Yritystoiminnan suunnittelu
Yritystoiminnan käynnistys
Yritystoiminnan ylläpito ja kasvattaminen
Yritystoiminnan analysointi ja kehittäminen
Projektitoiminnan perusteet
Asiakaskokemus menestystekijänä
Yrityksen oikeudellinen ympäristö
Yrityksen taloushallinto
Uraohjaus
Yrityksen hallintoprosessi 2
Palkkaprosessi 2
Neuvottelutaito ja esiintyminen
Kaupan toimintaympäristö ja kilpailukeinot
Osaston henkilöstön ja myynnin johtaminen
Tunnusluvut ja johtaminen
Liiketoiminnan digitalisaatio
Yrityksen ostaminen
Vähittäiskauppa tänään
Palvelumuotoilu
English at Work 1
English at Work 2
Vaikuttajaviestintä ja -markkinointi
Sosiaalinen media yritysviestinnässä
Intercultural Communication
Asuntosijoittaminen
Asuntokauppa
Yrityksen ostamisen perusteet, non-stop
Yritysvastuu ja sen raportointi
Monimuotoisen työyhteisön johtaminen
Hallitusammattilaiset
Kuvankäsittelyn perusteet
Kuvankäsittelyn jatkokurssi
Taitto-ohjelmien perusteet
Taulukkolaskenta 2
Excelin edistynyt käyttö
Verkkosivujen tuottaminen
Business-etiketti
Somistus
Työsuojelu
Tutkimuskirjoittaminen
Opinnäytetyö
Harjoittelu
3. Eettisyys

Valmistuva opiskelija toimii ammattialan eettis-ten periaatteiden ja arvojen mukaisesti huomioiden tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden periaatteet.
- kykenee vastaamaan omasta toimin-nastaan ja sen seurauksista ja reflek-toimaan niitä alansa ammattieettisten periaatteiden ja arvojen mukaisesti.
- ottaa toiset huomioon ja edistää tasa?arvoisuutta ja yhdenvertaisuutta.
- huomioi toiminnassaan moninaisuu-den ja saavutettavuuden toteutu-mista.
- ymmärtää hyvän tieteellisen käytän-nön periaatteet ja toimii niiden mukai-sesti.
- kykenee eettisiin arvoihin perustuvaan yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen.

Korkeakouluopiskelu ja urasuunnittelu
Tieto- ja viestintätekniikka
Viestintätaidot
Yrittäjyyden perusteet
Kansantalouden perusteet
Projektitoiminnan perusteet
Tutkimus- ja kehittämistyön perusteet
Organisaatiokäyttäytyminen
Yritysverotus
Likviditeettihallinto
Rahoitusoikeus
Myyntityö ja myynnin johtaminen
Myynnin projekti
Asiakaskäyttäytyminen
Markkinointiviestintä
Kuvankäsittely
Markkinoinnin juridiikka
Markkinoinnin suunnittelu ja johtaminen
Asiakassuhdejohtaminen
Brändin johtaminen
Innovaatiot ja asiakasarvo
Tuote- ja palvelukehitysprosessit
Palvelujen johtaminen ja markkinointi
Digitalisaatio liiketoiminnassa
Verkot ja pilvipalvelut
Tietoturva ja juridiikka
Web-suunnittelu
Digitaalinen markkinointi
Kokonaisarkkitehtuuri
Ohjelmoinnin perusteet
Selainohjelmointi (Front-End)
Palvelinohjelmointi (Back-End)
Turvallisuusjohtaminen
Laatu- ja ympäristöjohtaminen
Prosessijohtaminen ja toiminnanohjausjärjestelmät
Itsensä johtaminen
Strateginen johtaminen
Luovuuden ja innovaatioiden johtaminen
Lähijohtaminen
Henkilöstöoikeus
Henkilöstöhallinto
Osaamisen johtaminen
Yrityksen strateginen uudistaminen
Liiketoiminnan kasvattaminen
Verkostot yrityksen kehittämisessä
Leading International Teams
Konsultointi yrityksen tukena
Urheiluliiketoiminta
Urheilumarkkinointi
Urheilijan brändin rakentaminen
Urheiluteknologia ja digitalisaatio
Kaupan toimintaympäristö ja kilpailukeinot
Osaston henkilöstön ja myynnin johtaminen
Julkisten hankintojen perusteet
Markkinakartoitus ja -vuoropuhelu julkisissa hankinnoissa
Markkinaoikeuden ratkaisut
Julkisten hankintojen sähköiset ratkaisut
Kestävä matkailu
Strategisen viestinnän suunnittelu
Liiketoiminnan digitalisaatio
Immateriaalioikeus
Palvelumuotoilu
Henkilöbrändäys - oman osaamisen tunnistaminen ja markkinointi
Vaikuttajaviestintä ja -markkinointi
Esiintymisvarmuus ja vuorovaikutustilanteet
Sosiaalinen media yritysviestinnässä
Intercultural Communication
Sopimusoikeus
Perhe- ja perintöoikeus
Perintäoikeus
Sijoitustoiminnan periaatteet
Asuntosijoittaminen
Asuntokauppa
Yrityksen ostamisen perusteet, non-stop
Yritysvastuu ja sen raportointi
Monimuotoisen työyhteisön johtaminen
Verkkosivujen tuottaminen
Business-etiketti
Somistus
Työsuojelu
Kvantitatiivinen tutkimus
Kvalitatiivinen tutkimus ja kehittämishankkeen toteuttaminen
Opinnäytetyö
4. Kestävä kehitys

Valmistuva opiskelija tuntee kestävän kehityksen periaatteet, edistää niiden toteutumista sekä toi-mii vastuullisesti ammattilaisena ja yhteiskunnan jäsenenä.
- osaa käyttää omaan alaansa liittyvää tietoa kestävien ratkaisujen ja toimin-tamallien etsimiseen, käyttöönottami-seen ja vakiinnuttamiseen.
- ymmärtää kestävyyshaasteita, niiden keskinäisiä riippuvuuksia sekä asioiden ja ongelmien monia näkökulmia.

Yrittäjyyden perusteet
Kansantalouden perusteet
Organisaatiokäyttäytyminen
Kustannuslaskenta ja -johtaminen
Rahoitusoikeus
Myyntityö ja myynnin johtaminen
Myynnin projekti
Markkinointiviestintä
Kuvankäsittely
Markkinoinnin juridiikka
Markkinoinnin suunnittelu ja johtaminen
Asiakassuhdejohtaminen
Brändin johtaminen
Innovaatiot ja asiakasarvo
Tuote- ja palvelukehitysprosessit
Digitalisaatio liiketoiminnassa
Laitteistot ja käyttöjärjestelmät
Verkot ja pilvipalvelut
Tietoturva ja juridiikka
Graafisen suunnittelun perusteet
Web-suunnittelu
Digitaalinen markkinointi
Toiminnanohjausjärjestelmät
Tietojärjestelmän hankinta
Sähköinen kaupankäynti
Ohjelmistoprojektimenetelmät ja ohjelmistotuotanto
Tietojohtaminen
Kokonaisarkkitehtuuri
Ohjelmoinnin perusteet
Selainohjelmointi (Front-End)
Palvelinohjelmointi (Back-End)
Turvallisuusjohtaminen
Laatu- ja ympäristöjohtaminen
Prosessijohtaminen ja toiminnanohjausjärjestelmät
Itsensä johtaminen
Strateginen johtaminen
Luovuuden ja innovaatioiden johtaminen
Lähijohtaminen
Henkilöstöoikeus
Henkilöstöhallinto
Osaamisen johtaminen
Yrityksen strateginen uudistaminen
Liiketoiminnan kasvattaminen
Verkostot yrityksen kehittämisessä
Konsultointi yrityksen tukena
Jatkuvan kehittämisen menetelmät
Urheiluliiketoiminta
Urheilumarkkinointi
Urheilijan brändin rakentaminen
Urheiluteknologia ja digitalisaatio
Kaupan toimintaympäristö ja kilpailukeinot
Osaston henkilöstön ja myynnin johtaminen
Logistiikka
Ostotoiminta
Tuotantotalouden perusteet
Julkisten hankintojen perusteet
Markkinakartoitus ja -vuoropuhelu julkisissa hankinnoissa
Markkinaoikeuden ratkaisut
Julkisten hankintojen sähköiset ratkaisut
Kestävä matkailu
Liiketoiminnan digitalisaatio
Lean-johtaminen
SeAMK Jatkajakoulu: Perheyrittäjyys ja sukupolvenvaihdos
Immateriaalioikeus
Palvelumuotoilu
MarkStrat-simulaatio
Henkilöbrändäys - oman osaamisen tunnistaminen ja markkinointi
Vaikuttajaviestintä ja -markkinointi
Sosiaalinen media yritysviestinnässä
Sopimusoikeus
Perhe- ja perintöoikeus
Perintäoikeus
Sijoitustoiminnan periaatteet
Asuntosijoittaminen
Asuntokauppa
Yrityksen ostamisen perusteet, non-stop
Yritysvastuu ja sen raportointi
Monimuotoisen työyhteisön johtaminen
Kansainväliset tilintarkastusstandardit ja tilintarkastuksen tekniikka
Verkkosivujen tuottaminen
Business-etiketti
Somistus
Työsuojelu
Kvantitatiivinen tutkimus
Kvalitatiivinen tutkimus ja kehittämishankkeen toteuttaminen
Opinnäytetyö
Harjoittelu
5. Kansainvälisyys ja monikulttuurisuus

Valmistuva opiskelija osaa toimia monikulttuurisissa ja kansainvälisissä toimintaympäristöissä ja verkostoissa.
- tuntee oman kulttuuritaustansa vaikutuksia toimintaansa ja osaa kehittää monikulttuurisuutta huomioivia toimintatapoja työyhteisössään.
- osaa seurata ja hyödyntää oman alansa kansainvälistä kehitystä työssään.
- kykenee kansainväliseen viestintään työtehtävissään.

Korkeakouluopiskelu ja urasuunnittelu
Internationalization of Business
Neuvottelutaito ja esiintyminen
Markkinoinnin juridiikka
Brändin johtaminen
Innovaatiot ja asiakasarvo
Palvelujen johtaminen ja markkinointi
Digitalisaatio liiketoiminnassa
Laitteistot ja käyttöjärjestelmät
Verkot ja pilvipalvelut
Tietoturva ja juridiikka
Graafisen suunnittelun perusteet
Web-suunnittelu
Digitaalinen markkinointi
Toiminnanohjausjärjestelmät
Sähköinen kaupankäynti
Tietojohtaminen
Strateginen johtaminen
Luovuuden ja innovaatioiden johtaminen
Lähijohtaminen
Leading International Teams
Urheiluliiketoiminta
Urheilumarkkinointi
Urheiluteknologia ja digitalisaatio
Logistiikka
Ostotoiminta
Tuotantotalouden perusteet
Matkailu globaalina ilmiönä
Kestävä matkailu
Matkailun kokonaisvaltainen tuotekehitys
Affärssvenska / Business Swedish
Affärskommunikation /  Swedish Business Communication
English at Work 1
English at Work 2
Career communication
Professional English
Effective Communication
Doing Business in English
Writing Skills
Online Communication Skills in English
Svenska på nätet
Saksa 2
Saksa 3
Työelämän saksa
Venäjä 2 (Russian 2)
Venäjä 3 (Russian 3)
Espanja 2 / Spanish 2
Espanja 3 / Spanish 3
Ranska 2 (French 2)
Englantia amk-opintoihin
Ruotsia amk-opintoihin
Saksa 1
Venäjä 1 (Russian 1)
Espanja 1 / Spanish 1
Ranska 1 (French 1)
Intercultural Communication
Global Mindset and Online Presence
Sijoitustoiminnan periaatteet
Yritysvastuu ja sen raportointi
Monimuotoisen työyhteisön johtaminen
Kansainväliset tilintarkastusstandardit ja tilintarkastuksen tekniikka
Verkkosivujen tuottaminen
Tutkimuskirjoittaminen
6. Ennakoiva kehittäminen

Valmistuva opiskelija osaa kehittää oman alan tulevaisuutta ennakoivia ratkaisuja soveltaen olemassa olevaa tietoa sekä tutkimus- ja kehittä-mismenetelmiä.

- ratkaisee ongelmatilanteita luovasti ja uudistaa toimintatapoja yhdessä mui-den kanssa.
- osaa työskennellä projekteissa yhteis-työssä eri alojen toimijoiden kanssa.
- osaa soveltaa kehittämisessä alan ole-massa olevaa tietoa ja hyödyntää tutki-mus- ja kehittämismenetelmiä.
- osaa etsiä asiakaslähtöisiä, kestäviä ja taloudellisesti kannattavia ratkaisuja oman alansa tulevaisuutta ennakoiden.

Yrittäjyyden perusteet
Innovaatiot ja kehittäminen
Projektitoiminnan perusteet
Tutkimus- ja kehittämistyön perusteet
Yrityksen oikeudellinen ympäristö
Organisaatiokäyttäytyminen
Taulukkolaskenta
Tilinpäätösprosessi
Tilintarkastus
Budjetointi johtamisen apuna
Investointi- ja rahoitussuunnittelu
Strateginen johdon laskentatoimi
Konsernitilinpäätös ja IFRS
Tilinpäätösanalyysi ja arvonmääritys
Myyntityö ja myynnin johtaminen
Markkinointitutkimus
Markkinointiviestintä
Markkinoinnin suunnittelu ja johtaminen
Asiakassuhdejohtaminen
Brändin johtaminen
Innovaatiot ja asiakasarvo
Tuote- ja palvelukehitysprosessit
Palvelujen johtaminen ja markkinointi
Laitteistot ja käyttöjärjestelmät
Verkot ja pilvipalvelut
Tietoturva ja juridiikka
Web-suunnittelu
Toiminnanohjausjärjestelmät
Tietojärjestelmän hankinta
Sähköinen kaupankäynti
Tietokantojen perusteet
Data-analytiikka ja BI
Digitaalisen markkinoinnin mittaaminen
Ohjelmistoprojektimenetelmät ja ohjelmistotuotanto
Tietojohtaminen
Kokonaisarkkitehtuuri
Ohjelmoinnin perusteet
Selainohjelmointi (Front-End)
Palvelinohjelmointi (Back-End)
Turvallisuusjohtaminen
Laatu- ja ympäristöjohtaminen
Prosessijohtaminen ja toiminnanohjausjärjestelmät
Itsensä johtaminen
Strateginen johtaminen
Luovuuden ja innovaatioiden johtaminen
Lähijohtaminen
Henkilöstöoikeus
Osaamisen johtaminen
Konsultointi yrityksen tukena
Muutosjohtaminen
Jatkuvan kehittämisen menetelmät
Urheiluliiketoiminta
Urheilumarkkinointi
Urheilijan brändin rakentaminen
Urheiluteknologia ja digitalisaatio
Tunnusluvut ja johtaminen
Markkinaoikeuden ratkaisut
Matkailun kokonaisvaltainen tuotekehitys
Strategisen viestinnän suunnittelu
Lean-johtaminen
Yrityksen ostaminen
SeAMK Jatkajakoulu: Perheyrittäjyys ja sukupolvenvaihdos
Talousmatematiikan jatkokurssi
Immateriaalioikeus
Palvelumuotoilu
MarkStrat-simulaatio
Henkilöbrändäys - oman osaamisen tunnistaminen ja markkinointi
Vaikuttajaviestintä ja -markkinointi
Esiintymisvarmuus ja vuorovaikutustilanteet
Sopimusoikeus
Perhe- ja perintöoikeus
Perintäoikeus
Sijoitustoiminnan periaatteet
Asuntosijoittaminen
Asuntokauppa
Yrityksen ostamisen perusteet, non-stop
Kansainväliset tilintarkastusstandardit ja tilintarkastuksen tekniikka
Hallitusammattilaiset
Kuvankäsittelyn perusteet
Kuvankäsittelyn jatkokurssi
Taitto-ohjelmien perusteet
Taulukkolaskenta 2
Excelin edistynyt käyttö
Somistus
Työsuojelu
Kvantitatiivinen tutkimus
Kvalitatiivinen tutkimus ja kehittämishankkeen toteuttaminen
Tutkimuskirjoittaminen
Opinnäytetyö
Opinnäytetyöseminaari
Kypsyysnäyte
Harjoittelu
7. Yrittäjyysosaaminen

• osaa toimia työelämässä yrittäjämäisesti
• osaa tunnistaa liiketoimintamahdollisuuksia
• ymmärtää yrityksen ja sen toimintaympäristön vuorovaikutusta
• ymmärtää kannattavan yritystoiminnan perusteet
• osaa analysoida yrityksen toimintaa ja riskejä

Korkeakouluopiskelu ja urasuunnittelu
Yrittäjyyden perusteet
Innovaatiot ja kehittäminen
Yritystoiminnan suunnittelu
Yritystoiminnan käynnistys
Yritystoiminnan ylläpito ja kasvattaminen
Yritystoiminnan analysointi ja kehittäminen
Asiakaskokemus menestystekijänä
Yrityksen oikeudellinen ympäristö
Yrityksen taloushallinto
Organisaatiokäyttäytyminen
Internationalization of Business
Yrityksen hallintoprosessi 1
Myyntiprosessi
Palkkaprosessi 1
Yrityksen hallintoprosessi 2
Ostoprosessi
Tositteesta tilinpäätökseen
Palkkaprosessi 2
Tilinpäätösprosessi
Yritysverotus
Tilintarkastus
Kustannuslaskenta ja -johtaminen
Corporate governance ja tilintarkastuksen erityiskysymykset
Likviditeettihallinto
Henkilöverotus ja verotusmenettely
Budjetointi johtamisen apuna
Investointi- ja rahoitussuunnittelu
Rahoitusoikeus
Strateginen johdon laskentatoimi
Konsernitilinpäätös ja IFRS
Tilinpäätösanalyysi ja arvonmääritys
Myyntityö ja myynnin johtaminen
Myynnin projekti
Neuvottelutaito ja esiintyminen
Asiakaskäyttäytyminen
Markkinoinnin suunnittelu ja johtaminen
Asiakassuhdejohtaminen
Brändin johtaminen
Digitalisaatio liiketoiminnassa
Web-suunnittelu
Digitaalinen markkinointi
Tietojärjestelmän hankinta
Sähköinen kaupankäynti
Digitaalisen markkinoinnin mittaaminen
Tietojohtaminen
Kokonaisarkkitehtuuri
Itsensä johtaminen
Henkilöstöhallinto
Yrityksen strateginen uudistaminen
Liiketoiminnan kasvattaminen
Verkostot yrityksen kehittämisessä
Konsultointi yrityksen tukena
Muutosjohtaminen
Urheiluliiketoiminta
Urheilumarkkinointi
Logistiikka
Ostotoiminta
Tuotantotalouden perusteet
Strategisen viestinnän suunnittelu
Liiketoiminnan digitalisaatio
Lean-johtaminen
Yrityksen ostaminen
SeAMK Jatkajakoulu: Perheyrittäjyys ja sukupolvenvaihdos
Palvelumuotoilu
MarkStrat-simulaatio
Affärssvenska / Business Swedish
Affärskommunikation /  Swedish Business Communication
Effective Communication
Sopimusoikeus
Perhe- ja perintöoikeus
Perintäoikeus
Yrityksen ostamisen perusteet, non-stop
Yritysvastuu ja sen raportointi
Monimuotoisen työyhteisön johtaminen
Hallitusammattilaiset
Verkkosivujen tuottaminen
Opinnäytetyö
Harjoittelu
Luokittelemattomat
Etiikka ja yritystoiminta
Julkisyhteisöjen henkilöstön ruotsin kielen taito, kirjallinen
Julkisyhteisöjen henkilöstön ruotsin kielen taito, suullinen

Tunnus Opinnon nimi Laajuus (op)
LITA23-1049
PERUSOPINNOT

(Valitaan kaikki)

55
LITA23-1001
SEAMKIN YHTEISET OPINNOT

(Valitaan kaikki)

15
LITA23-1002
Opiskelutaidot

(Valitaan kaikki)

10
XX00DM02 Korkeakouluopiskelu ja urasuunnittelu 2
XX00DM03 Tieto- ja viestintätekniikka 4
XX00DM04 Viestintätaidot 4
LITA23-1003
Yrittäjyys ja innovaatiotoiminta

(Valitaan kaikki)

5
XX00DM05 Yrittäjyyden perusteet 3
XX00DM01 Innovaatiot ja kehittäminen 2
LITA23-1005
TUTKINTO-OHJELMAN YHTEISET PERUSOPINNOT

(Valitaan kaikki)

40
LTYP101 Yritystoiminnan suunnittelu 7
LT00DB11 Yritystoiminnan käynnistys 7
LT00CK55 Yritystoiminnan ylläpito ja kasvattaminen 7
LTYP104 Yritystoiminnan analysointi ja kehittäminen 7
LTYP105 Kansantalouden perusteet 4
LT00DJ94 Talousmatematiikka 3
YPO2C3 Projektitoiminnan perusteet 3
YPO1C2 Tutkimus- ja kehittämistyön perusteet 2
LITA23-1006
AMMATTIOPINNOT

(Valitaan kaikki)

80
LITA23-1007
TUTKINTO-OHJELMAN YHTEISET AMMATTIOPINNOT

(Valitaan kaikki)

20
LT00DB12 Asiakaskokemus menestystekijänä 3
LT00DK10 Yrityksen oikeudellinen ympäristö 3
LT00DK14 Yrityksen taloushallinto 3
LT00DB14 Organisaatiokäyttäytyminen 3
LT00CK95 Taulukkolaskenta 3
LT00CK59 Internationalization of Business 3
LT00DC78 Uraohjaus 2
LITA23-1008
VALINNAISET AMMATTIOPINTOKOKONAISUUDET

(Valitaan opintopisteitä: 50)

50
LITA23-1009
Taloushallinto 1

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
LT00DB16 Yrityksen hallintoprosessi 1 2
LT00DB17 Myyntiprosessi 6
LT00DB18 Palkkaprosessi 1 2
LITA23-1010
Taloushallinto 2

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
LT00DB27 Yrityksen hallintoprosessi 2 1
LT00DB20 Ostoprosessi 3
LT00CL01 Tositteesta tilinpäätökseen 3
LT00DB51 Palkkaprosessi 2 3
LITA23-1011
Taloushallinto 3

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
LT00DB22 Tilinpäätösprosessi 4
LT00DB23 Yritysverotus 3
LT00DB30 Tilintarkastus 3
LITA23-1012
Taloushallinto 4

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
LT00CG45 Kustannuslaskenta ja -johtaminen 3
LT00CL03 Corporate governance ja tilintarkastuksen erityiskysymykset 3
LT00DK15 Likviditeettihallinto 2
LT00DB24 Henkilöverotus ja verotusmenettely 2
LITA23-1013
Taloushallinto 5

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
LT00CG47 Budjetointi johtamisen apuna 4
LT00DK16 Investointi- ja rahoitussuunnittelu 4
LTVATH503 Rahoitusoikeus 2
LITA23-1014
Taloushallinto 6

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
LT00DK17 Strateginen johdon laskentatoimi 3
LT00CL04 Konsernitilinpäätös ja IFRS 3
LT00DK18 Tilinpäätösanalyysi ja arvonmääritys 4
LITA23-1015
Markkinointi 1: Myynti asiakasarvon viestimisessä

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
LT00CW24 Myyntityö ja myynnin johtaminen 4
LT00CG94 Myynnin projekti 3
LT00DB52 Neuvottelutaito ja esiintyminen 3
LITA23-1016
Markkinointi 2: Asiakasarvon tutkiminen ja ymmärtäminen

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
LTVAMA201 Markkinointitutkimus 6
LT00DB53 Asiakaskäyttäytyminen 4
LITA23-1017
Markkinointi 3: Asiakasarvon viestiminen

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
LT00DB54 Markkinointiviestintä 6
LT00DB55 Kuvankäsittely 2
LT00DB56 Markkinoinnin juridiikka 2
LITA23-1018
Markkinointi 4: Kokonaisvaltainen markkinaorientaatio ja asiakasarvo

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
LT00DB57 Markkinoinnin suunnittelu ja johtaminen 4
LT00DB58 Asiakassuhdejohtaminen 3
LT00DB59 Brändin johtaminen 3
LITA23-1019
Markkinointi 5: Asiakasarvon luominen

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
LT00DB60 Innovaatiot ja asiakasarvo 4
LTVAMA502 Tuote- ja palvelukehitysprosessit 3
LT00DB61 Palvelujen johtaminen ja markkinointi 3
LITA23-1020
Digitaalinen liiketoiminta ja ohjelmointi 1: IT-infrastruktuuri

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
LT00DB42 Digitalisaatio liiketoiminnassa 2
LT00DB43 Laitteistot ja käyttöjärjestelmät 2
LT00DB44 Verkot ja pilvipalvelut 3
LT00CF83 Tietoturva ja juridiikka 3
LITA23-1021
Digitaalinen liiketoiminta ja ohjelmointi 2: Verkkomarkkinointi

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
LT00DB40 Graafisen suunnittelun perusteet 3
LT00DB41 Web-suunnittelu 4
LT00DK19 Digitaalinen markkinointi 3
LITA23-1022
Digitaalinen liiketoiminta ja ohjelmointi 3: Liiketoimintaprosessit

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
LT00CF85 Toiminnanohjausjärjestelmät 4
LT00CY28 Tietojärjestelmän hankinta 3
LT00CF79 Sähköinen kaupankäynti 3
LITA23-1023
Digitaalinen liiketoiminta ja ohjelmointi 4: Data-analytiikka

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
LT00DB37 Tietokantojen perusteet 4
LT00CF89 Data-analytiikka ja BI 3
LT00DB39 Digitaalisen markkinoinnin mittaaminen 3
LITA23-1024
Digitaalinen liiketoiminta ja ohjelmointi 5: Tietojohtaminen

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
LT00DB47 Ohjelmistoprojektimenetelmät ja ohjelmistotuotanto 4
LT00DB48 Tietojohtaminen 3
LT00DB49 Kokonaisarkkitehtuuri 3
LITA23-1025
Digitaalinen liiketoiminta ja ohjelmointi 6: Ohjelmointi

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
LT00DB45 Ohjelmoinnin perusteet 3
LT00DB50 Selainohjelmointi (Front-End) 3
LT00DB46 Palvelinohjelmointi (Back-End) 4
LITA23-1026
Johtaminen ja liiketoiminnan kehittäminen 1: Johtamisen järjestelmät

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
LTVALK101 Turvallisuusjohtaminen 3
LTVALK102 Laatu- ja ympäristöjohtaminen 4
LT00DB62 Prosessijohtaminen ja toiminnanohjausjärjestelmät 3
LITA23-1027
Johtaminen ja liiketoiminnan kehittäminen 2: Johtaminen ja esimiestyö

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
LT00DB63 Itsensä johtaminen 2
LT00DB64 Strateginen johtaminen 3
LTVALK203 Luovuuden ja innovaatioiden johtaminen 2
LT00DB66 Lähijohtaminen 3
LITA23-1028
Johtaminen ja liiketoiminnan kehittäminen 3: Henkilöstöjohtaminen

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
LT00DB70 Henkilöstöoikeus 3
LT00DB71 Henkilöstöhallinto 4
LTVALK303 Osaamisen johtaminen 3
LITA23-1029
Johtaminen ja liiketoiminnan kehittäminen 4: Yritystoiminnan kehittäminen ja kasvattaminen

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
LTVALK401 Yrityksen strateginen uudistaminen 4
LT00DB74 Liiketoiminnan kasvattaminen 3
LT00DB77 Verkostot yrityksen kehittämisessä 3
LITA23-1030
Johtaminen ja liiketoiminnan kehittäminen 5: Organisaation kehittäminen ja muutosjohtaminen

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
IB00CX59 Leading International Teams 2
LT00DB78 Konsultointi yrityksen tukena 3
LT00CW95 Muutosjohtaminen 3
LT00CW96 Jatkuvan kehittämisen menetelmät 2
LITA23-1031
Urheilujohtaminen

(Valitaan opintopisteitä: 15)

15
LT00DK21 Urheiluliiketoiminta 5
LT00CW63 Urheilumarkkinointi 3
LT00DK22 Urheilijan brändin rakentaminen 2
LT00DK33 Urheiluteknologia ja digitalisaatio 5
LITA23-1032
Kauppa ja yrittäjyys

(Valitaan opintopisteitä: 15)

15
LTVAKY101 Kaupan toimintaympäristö ja kilpailukeinot 5
LT00DB80 Osaston henkilöstön ja myynnin johtaminen 5
LT00DK62 Tunnusluvut ja johtaminen 5
LITA23-1033
Tuotantotalous

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
LTVATT102 Logistiikka 3
LTVATT103 Ostotoiminta 3
LTVATT101 Tuotantotalouden perusteet 4
LITA23-1034
Julkiset hankinnat

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
LT00CG31 Julkisten hankintojen perusteet 3
LT00CG32 Markkinakartoitus ja -vuoropuhelu julkisissa hankinnoissa 2
LT00CG33 Markkinaoikeuden ratkaisut 3
LT00CG34 Julkisten hankintojen sähköiset ratkaisut 2
LITA23-1035
Matkailuliiketoiminta

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
LT00DB81 Matkailu globaalina ilmiönä 3
LT00DB82 Kestävä matkailu 2
LT00DB83 Matkailun kokonaisvaltainen tuotekehitys 5
LITA23-1036
Kansainvälisen liiketoiminnan opinnot (International Business -ohjelmasta)

(Valitaan opintopisteitä: 15)

15
LITA23-1037
Monialaiset työelämäprojektit, SeAMKPro

(Valitaan opintopisteitä: 0)

0
LITA23-1038
Going global

(Valitaan kaikki)

10
LITA23-1039
Doing business in the target area

(Valitaan opintopisteitä: 4)

4
LITA23-1040
Language of the target area

(Valitaan opintopisteitä: 6)

6
LITA23-1041
HOPS:n mukaiset ammattiopinnot

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
LT00DK23 Strategisen viestinnän suunnittelu 3
LT00CY99 Etiikka ja yritystoiminta 3
LT00BE34 Liiketoiminnan digitalisaatio 3
LT00CW58 Lean-johtaminen 3
LT00DA32 Yrityksen ostaminen 5
LT00DK52 SeAMK Jatkajakoulu: Perheyrittäjyys ja sukupolvenvaihdos 3 - 5
LT00DB85 Vähittäiskauppa tänään 2
LT00DK24 Talousmatematiikan jatkokurssi 3
LT00CG36 Immateriaalioikeus 3
LT00DM20 Palvelumuotoilu 3
LTHA110 MarkStrat-simulaatio 3
LITA23-1042
TUTKINTO-OHJELMAN YHTEISET KIELIOPINNOT

(Valitaan kaikki)

12
LT00CW30 Affärssvenska / Business Swedish 3
LT00DB86 Affärskommunikation /  Swedish Business Communication 3
VIRKARUKI Julkisyhteisöjen henkilöstön ruotsin kielen taito, kirjallinen 0
VIRKARUSU Julkisyhteisöjen henkilöstön ruotsin kielen taito, suullinen 0
LT00DB87 English at Work 1 3
LT00DK25 English at Work 2 3
LITA23-1043
Valinnaiset kieliopinnot

(Valitaan opintopisteitä: 3)

3
LITA23-1044
Kielten ammatilliset ja jatkokurssit

(Valitaan opintopisteitä: 3)

3
KD07DVEN121 Career communication 3
LT00DK26 Professional English 3
LT00DB90 Effective Communication 3
LT00DK27 Doing Business in English 3
KD07CYEN330 Writing Skills 2
KD07BEN225 Online Communication Skills in English 2 - 3
KE16CYVO186 Svenska på nätet 3
LT00DB92 Saksa 2 3
LT00DK29 Saksa 3 3
LT00DB93 Työelämän saksa 3
LT00CW32 Venäjä 2 (Russian 2) 3
KD07CYVE111 Venäjä 3 (Russian 3) 3
KD07CYES111 Espanja 2 / Spanish 2 3
KD07CYES112 Espanja 3 / Spanish 3 3
KD07DWRA020 Ranska 2 (French 2) 3
LITA23-1045
VAPAASTI VALITTAVAT OPINNOT

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
LT00DK30 Englantia amk-opintoihin 2
LT00DB94 Ruotsia amk-opintoihin 2
LT00DB95 Saksa 1 3
KD07CYVE010 Venäjä 1 (Russian 1) 3
KD07CYES010 Espanja 1 / Spanish 1 3
KD07DWRA010 Ranska 1 (French 1) 3
KD07APMT020 Matematiikkaa amk-opintoihin 2
LT00DB98 Henkilöbrändäys - oman osaamisen tunnistaminen ja markkinointi 3
LT00DB99 Vaikuttajaviestintä ja -markkinointi 2
LTVVO107 Esiintymisvarmuus ja vuorovaikutustilanteet 2
LT00DC00 Sosiaalinen media yritysviestinnässä 3
LT00DB97 Intercultural Communication 3
LT00DK35 Global Mindset and Online Presence 3
LT00CG61 Sopimusoikeus 3
LT00BE98 Perhe- ja perintöoikeus 3
KD07DVOI47 Perintäoikeus 2
LT00CK89 Sijoitustoiminnan periaatteet 4
LT00CM40 Asuntosijoittaminen 2
KD07DWOI040 Asuntokauppa 2
LT00DM19 Yrityksen ostamisen perusteet, non-stop 3
LT00DK36 Yritysvastuu ja sen raportointi 3
LT00DE53 Monimuotoisen työyhteisön johtaminen 3
LT00DK31 Kansainväliset tilintarkastusstandardit ja tilintarkastuksen tekniikka 6
LT00DK32 Hallitusammattilaiset 2
LT00CK93 Kuvankäsittelyn perusteet 2
LT00CK92 Kuvankäsittelyn jatkokurssi 3
LT00CK99 Taitto-ohjelmien perusteet 2
LT00DL21 Taulukkolaskenta 2 3
LT00DL18 Excelin edistynyt käyttö 3
LTVVO104 Verkkosivujen tuottaminen 2
KD07BHHA245 Business-etiketti 2
LT00DC01 Somistus 2
KE16D113121 Työsuojelu 2
LITA23-1046
OPINNÄYTETYÖPROSESSI

(Valitaan kaikki)

20
LITA23-1048
Opinnäytetyötä tukevat opinnot

(Valitaan yksi)

3
LT00DL51 Kvantitatiivinen tutkimus 3
LT00DL52 Kvalitatiivinen tutkimus ja kehittämishankkeen toteuttaminen 3
LTHA108 Tutkimuskirjoittaminen 2
LT00CY60 Opinnäytetyö 15
LT00DK34 Opinnäytetyöseminaari 0
KD07FY0T100 Kypsyysnäyte 0
LITA23-1047
HARJOITTELU

(Valitaan kaikki)

30
KD07HYTH120 Harjoittelu 30