Siirry suoraan sisältöön

Terveydenhoitaja (AMK)

Tutkinto:
Sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto

Tutkintonimike:
Terveydenhoitaja (AMK)

Laajuus:
240 op

Tutkinto-ohjelman nimi

Terveydenhoitaja (AMK)

Koulutusala

Terveys- ja hyvinvointialat
Koulutusalan luokitus perustuu opetus- ja kulttuuriministeriön käyttämään kansainväliseen ISCED-koulutusalaluokitukseen.

Tutkinto, tutkintonimike ja sen tuottama kelpoisuus

Sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto, Terveydenhoitaja (AMK), Sairaanhoitaja (AMK) Bachelor-taso

Tutkinnon taso

Tutkinto-ohjelma johtaa ammattikorkeakoulututkintoon, joka on ensimmäisen syklin bachelor-tason tutkinto eurooppalaisella korkeakoulualueella (EHEA = European Higher Education Area). Eurooppalaisen viitekehyksen (EQF = European Qualifications Framework) ja kansallisen viitekehyksen (NQF = National Qualifications Framework) kahdeksanportaisessa luokituksessa tutkinto edustaa tasoa 6.
Tutkinnon tasokuvaus on luettavissa säädöksessä sivulla http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2017/20170120

Valintaperusteet ja erityiset pääsyvaatimukset

Hakukelpoisuudesta ammattikorkeakouluihin on säädetty ammattikorkeakoululaissa 932/2014.

Valintaperusteet löytyvät tutkinto-ohjelman tiedoista osoitteista www.opintopolku.fi ja www.seamk.fi/haku

Tutkintovaatimukset ja -säännökset

Löytyvät Seinäjoen ammattikorkeakoulun tutkintosäännöstä.

Tutkintosääntö ja arviointiasteikot

Kaikki terveydenhoitaja (AMK) tutkinto-ohjelman opinnot on oltava hyväksytysti tai numeerisesti arvioiden suoritettu mukaan lukien AHOT-järjestelmän kautta hyväksytyt tai numeerisesti arvioidut suoritukset.
Linkki

Opintojen rakenne

Tutkinto-ohjelman opinnot koostuvat ammattikorkeakoululain mukaisesti perusopinnoista, ammattiopinnoista, ammattitaitoa edistävästä harjoittelusta, vapaasti valittavista opinnoista sekä opinnäytetyöstä.

Terveydenhoitajan koulutuksessa (240 op) Kaikille yhteisiä perusopintoja SeAMKissa on 20 op, Sosiaali- ja terveysalan yhteisiä perusopintoja on 8-10 op, Vapaasti valittavia opintoja 3-5 op Terveydenhoitaja (AMK) tutkinto-ohjelmakohtaisia opintoja on 205-209 op, joka sisältää harjoittelua 90 op ja opinnäytetyön ja kypsyysnäytteen 15 op. Terveydenhoitajakoulutus sisältää yleissairaanhoitajan koulutuksen.

Opintojen laajuus on 60 opintopistettä lukuvuodessa. Tutkinto-ohjelman opiskelijalla on oikeus hakea opinto-oikeutta monialaisessa SeAMKPro- oppimisympäristössä, jossa opiskelijat ovat SeAMK:n eri koulutuksista. Opinnot toteutuvat pääasiallisesti erilaisina työelämäprojekteina ja hyväksi luetaan osaksi omaa koulutusta. Opiskelu SeAMKPro:ssa on mahdollista pääasiallisesti koulutuksen 3. lukuvuoden aikana.

Osaamistavoitteet

Terveydenhoitajan koulutuksen osaamistavoitteet perustuvat valtakunnallisiin Terveydenhoitajan ammatillinen osaaminen - osaamistavoitteisiin, jotka ovat kuvatut opetussuunnitelman yleisosassa.

Tutkinto-ohjelman koulutuksen sisältö

Terveydenhoitaja (AMK) tutkinto-ohjelman tehtävänä on kouluttaa hoitotyön ja terveydenhoitotyön asiantuntijoita, joiden työn lähtökohtana ovat monitieteinen näyttöön perustuva tieto, laaja-alainen terveydenhoitotyön osaaminen sekä korkeatasoinen eettinen arvoperusta. Koulutuksesta valmistuneella terveydenhoitajalla (AMK) on valmiudet tutkia, arvioida ja kehittää terveydenhoitotyön osaamistaan, ammattityötään, työyhteisöään sekä ammattialaansa. Terveydenhoitaja toimii terveydenhoitotyön suunnittelu-, toteutus- ja kehittämistehtävissä sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla.

Terveydenhoitaja (AMK) laillistetaan terveydenhuollon ammattihenkilöksi sairaanhoitajana ja terveydenhoitajana. Koulutus täyttää Euroopan neuvoston sairaanhoitajakoulutuksesta antamien direktiivien vaatimukset sekä sisältää yleissairaanhoidosta vastaavan sairaanhoitajan koulutuksen.

Terveydenhoitajat (AMK)ovat itsenäisiä terveydenhoitotyön asiantuntijoita eri ikäisten neuvoloissa, kouluterveydenhuollossa, opiskelijaterveydenhuollossa, työterveyshuollossa, ympäristöterveydenhuollossa, kotihoidossa, perusterveydenhuollossa, erikoissairaanhoidossa, sosiaalihuollossa sekä yksityisen ja 3. sektorin alueilla. Terveydenhoitajat tukevat, hoitavat ja ohjaavat eri- ikäisiä terveitä ja sairaita ihmisiä, perheitä, ryhmiä ja yhteisöjä. Terveydenhoitajat toteuttavat ja kehittävät näyttöön perustuvaa terveyttä edistävää, ylläpitävää, sairauksia ehkäisevää, parantavaa ja kuntouttavaa terveydenhoitotyötä sekä potilaalle määrättyä lääketieteellistä hoitoa.
Opetusuunnitelmassa on viisi opintoja läpäisevää juonnetta, jotka kulkevat läpi opintojen. Ne perustuvat SeAMKin selvityksiin, tutkimuksiin ja strategiaan sekä ammattikorkeakoulutuksen kansallisiin ja kansainvälisiin suosituksiin ja säädöksiin.
- Tiedonhankinta-juonne vahvistaa opiskelijan ammatillista ja alakohtaista tiedonhankintaosaamista läpi opintojen.
- Kansainvälisyys-juonne varmistaa opiskelijan kansainvälisen osaamisen kehittyminen opiskelun aikana.
- Yrittäjyys-juonteen mukaisilla opinnoilla autetaan opiskelijaa ymmärtämään yrittäjyyden ja yritystoiminnan keskeinen ja kasvava osuus yhteiskunnassa.
- Kestävä kehitys juonteena auttaa opiskelijaa tiedostamaan yhteiskuntavastuun ja ymmärtämään kestävän kehityksen moninaisuuden työelämätaitona.
- Uraohjaus juonteena auttaa opiskelijaa tunnistamaan omaa osaamistaan sekä omia vahvuuksiaan. Siihen kuuluvia alueita ovat myös työelämätuntemus, työnhakutaidot sekö elinikäinen oppiminen.
Opiskelijoilla on mahdollisuus sisällyttää opintoihinsa monialaisia työelämälähtöisiä projektiopintoja (ProSeAMK).
Suositeltavin ajankohta monialaisiin työelämäprojekteihin osallistumiselle ovat kolmas ja neljäs lukukausi.

Kompetenssit

Kompetenssit ovat laajoja osaamiskokonaisuuksia eli yksilön tietojen, taitojen ja asenteiden yhdistelmiä. Ne kuvaavat pätevyyttä, suorituspotentiaalia ja kykyä suoriutua ammattiin kuuluvista työtehtävistä.
Yhteiset/yleiset kompetenssit ovat eri tutkinto-ohjelmille yhteisiä osaamisalueita, mutta niiden erityispiirteet ja tärkeys voivat vaihdella eri ammateissa ja työtehtävissä. Yleiset kompetenssit luovat perustan työelämässä toimimiselle, yhteistyölle ja asiantuntijuuden kehittymiselle. Yleiset kompetenssit esitetään Arenen (Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto) suosituksen mukaisesti seuraavasti: oppimisen taidot, eettinen osaaminen, työyhteisöosaaminen, innovaatio-osaaminen ja kansainvälistymisosaaminen. Edellisten lisäksi Seinäjoen ammattikorkeakoulun tutkinto-opetuksessa painotetaan kaikille yhteisinä kompetensseina yrittäjyysosaamista ja laadunhallintaosaamista.

Tutkinto-ohjelmakohtaiset kompetenssit muodostavat opiskelijan ammatillisen asiantuntijuuden kehittymisen perustan.

Pedagoginen toimintamalli ja oppimisympäristö

Terveydenhoitaja (AMK) tutkinto-ohjelmassa käytetään sosio-konstruktivistista oppimiskäsitystä pedagogisena taustateoriana. Erilaiset opiskelijakeskeiset ja kokemukselliset sekä yksilölliset ja yhteistoiminnalliset sekä tutkivan oppimisen oppimismenetelmät edistävät opiskelijan näyttöön perustuvan hoitotyön oppimista. Oppimismenetelminä käytetään monipuolisesti eri oppimismenetelmiä: teoriaopintoja, digitaalisia oppimisympäristöjä, taitopajoja, simulaatioharjoituksia ja muita harjoituksia. Verkko-opiskelu tukee hoitotyön osaamisen kehittymistä. Opinnoissa on myös itsenäistä opiskelua. Opintoja voi olla myös englannin kielellä. Opintoja voi suorittaa myös ulkomaan vaihdossa henkilökohtaisen opintosuunnitelman mukaisesti. Opiskelija voi suorittaa opintojaan myös SeAMKin monialaisessa SeAMKPro-oppimisympäristössä henkilökohtaisen opintosuunnitelman mukaisesti.

Ahot-menettelyt

OT-menettely tarkoittaa opiskelijan aikaisemmin hankkiman osaamisen tunnistamista ja tunnustamista. Opiskelijalla on mahdollisuus hakea osaamisensa tunnustamista, mikäli osaaminen vastaa tutkinto-ohjelman osaamistavoitteita. Osaamisen tunnistamisprosessi nivoutuu läheisesti opiskelijan henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman (hops) laatimiseen ja sitä päivitetään henkilökohtaisten ohjauskeskustelujen yhteydessä.
Osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen käytännöt on esitetty SeAMKin osaamisen tunnustamisen ohjeessa. Siinä selvitetään, miten osaamisen tunnustamista haetaan, miten asiaa käsitellään ja miten siitä tiedotetaan. Ohjeessa on nimetty tutkinto-ohjelman osaamisen tunnustamisen yhteyshenkilöt, jotka antavat ohjausta prosessiin liittyvissä asioissa.

Työssäoppiminen ja harjoittelu

Opiskelijan opintojen aikaista työssäkäyntiä ja hänen siinä hankkimaansa osaamista voidaan hyödyntää opintojakson suorittamiseksi. Tällöin puhutaan opinnollistamisesta ja se voi liittyä myös vapaaehtoistyöhön tai harrastustoimintaan. Olennaista on, että työn tekemisen kautta opittujen asioiden ja taitojen avulla voidaan näyttää opintojakson osaamistavoitteiden saavuttamista. Opinnollistaen saavutettu osaaminen voidaan todentaa esimerkiksi näytöin ja tehtävin.

Ammatillinen osaamisprofiili

Terveydenhoitajan ydinosaamisen muodostavat yksilön, perheen, yhteisön ja ympäristön terveyden edistäminen, sairauksien ehkäisy, asiakaslähtöisen terveydenhoitotyön suunnittelu, toteutus ja arviointi sekä kliininen asiantuntijuus. Ydinosaamiseen kuuluvat myös asiakkaiden ja potilaiden ohjaus ja opetus sekä työskentely moniammatillisessa työryhmässä. Ydinosaamiseen sisältyy lisäksi hoitotieteen tutkimusten ja tutkitun tiedon käyttö ja hallinta näyttöön perustuvassa terveydenhoitotyössä sekä terveydenhoitotyön johtaminen ja laadunhallinta.
Ammatilliset kieliopinnot suoritettuaan opiskelija osaa toimia oman alansa suullisissa ja kirjallisissa viestintätilanteissa, pystyy etsimään tietoa sekä seuraamaan oman ammattialansa kehitystä kohdekielillä.

Kansainvälisyys

Kansainväliset opiskelija- ja opettajavaihdot toteutuvat eri vaihto-ohjelmien ja verkostomaisten yhteistyöhankkeiden kautta. Tärkeimmät käytössä olevat vaihto-ohjelmat ovat mm. Erasmus-ohjelma, North-South-South –ohjelma, Nordplus-ohjelma sekä CIMO. Tavoitteena on lisätä opiskelija- ja opettajavaihtoja sekä määrällisesti että sisällöllisesti vastaamaan koulutusohjelman sisältöjen ja pedagogiikan kehittämistarpeita.

Asiantuntijaopettajaverkoston luominen yhteistyöyliopistojen kanssa ja opiskelijavaihtojen laajentaminen teoriaopintoja sisältäviksi ovat konkreettisia kehittämisalueita. Intensiiviopintojaksojen tarjontaa ja sisältöjä sekä kansainvälisenä yhteistyönä laadittavien opinnäytetöiden tekemisen mahdollisuuksia lisätään ja kehitetään yhteistyössä ulkomaisten verkostojen kanssa.

Tutkinto-ohjelman opiskelijoita kannustetaan lähtemään kv-vaihtoihin ulkomaille sekä aktivoidaan yhteistyöhön ulkomaisten opiskelijoiden ja maahanmuuttajien keskuudessa mahdollistamalla esimerkiksi vapaasti valittavien opintojen keräämisen toiminnasta heidän parissaan.

Opetussuunnitelman tasolla tavoitteena on suomalaisten ja ulkomaisten opiskelijoiden yhteisten vieraskielisten opetuksien ja harjoittelujen kehittäminen. Tavoitteena on tehdä näkyväksi kansainvälisyyden ja monikulttuurisuuden ulottuvuudet opetuksessa. Vieraskielistä oppimateriaalia ja virtuaalioppimisympäristöä hyödynnetään osana kansainvälistä toimintaa.

Jatko-opintokelpoisuus

Koulutus oikeuttaa hakeutumaan korkeakoulutuksen toisen syklin opintoihin, joihin vaaditaan kolmen vuoden työkokemus korkeakoulutuksen ensimmäisen syklin opintojen jälkeen. Koulutukseen pääseminen päätetään vastaanottavassa korkeakoulussa. Ammattikorkeakoulutuksessa toisen syklin opinnot johtavat ylempään ammattikorkeakoulututkintoon. Sairaanhoitaja (ylempi AMK), Terveydenhoitaja (ylempi AMK).

Valmistumisen edellytykset

Löytyvät ammattikorkeakoulun tutkintosäännöstä ja intrassa olevista valmistumista koskevista ohjeista.

Opiskelumuoto

Opiskelu on teoria- ja laboraatio-opintojen aikana pääasiallisesti päiväopetusta klo 8-18 välillä. Muina aikoina toteutuvista opinnoista tiedotetaan opiskelijoille. Opintojen ajallaan suorittaminen vaatii säännöllistä läsnäoloa ja osallistumista opetukseen sekä oppimistehtävien ajallaan tekemistä. Koulututukseen kuuluva ohjattu harjoittelu toteutuu opiskeltavan hoitotyön tai terveydenhoitotyön alueen luonteen mukaisesti esimerkiksi kolmityövuoroissa erilaisissa harjoittelu- ja oppimisympäristöissä kotimaassa ja osin ulkomailla. Teoria – ja laboraatio-opintoja sekä harjoitteluja voidaan suorittaa myös projekteissa ja hankkeissa.

Opiskelumenetelmät ovat pääasiassa opiskelijakeskeisiä ja monimuotoisia. Teoria-ja laboraatio-opetuksen lähiopetustunneille ja simulaatioharjoituksiin ja muihin harjoituksiin edellytetään osallistumista ja läsnäoloa. Opinnoista osa toteutuu itsenäisenä opiskeluna joko yksilötyönä tai pienryhmissä tai virtuaaliopintoina. Koulutuksen ajallaan suorittaminen edellyttää opiskelijalta lukuvuosittaisen opintojen suunnitelman noudattamista sekä säännöllistä lähiopetukseen osallistumista sekä tehtävien ajallaan suorittamista.

Koulutuspäällikkö / Vastuuyliopettaja

Marja-Kristiina Store; kristiina.store@seamk.fi

Opinto-ohjaaja

Virpi Salo; virpi.salo@seamk.fi

Kansainvälisen opiskeluvaihtojakson koordinointi

Tiina Välimäki, 040-830 4127, tiina.valimaki(at)seamk.fi, Eurooppaan vaihtojaksoa suunnittelevat
Maria Loukola, 040-830 2240, maria.loukola(at)seamk.fi, Euroopan ulkopuolelle vaihtojaksoa suunnittelevat

Opiskelijapalvelut

Puh. 020 124 5055, opiskelijapalvelut(at)seamk.fi

Terveydenhoitaja (AMK), Päivätoteutus

Terveydenhoitaja (AMK), Päivätoteutus

Terveydenhoitaja (AMK), Päivätoteutus

Terveydenhoitaja (AMK), Päivätoteutus

Ilmoittautumisaika

29.08.2022 - 18.09.2022

Ajoitus

26.09.2022 - 31.12.2022

Laajuus

3 op

Virtuaaliosuus (op)

3 op

Yksikkö

SeAMK Sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja

Toimipiste

SeAMK Seinäjoki, Kampustalo

Opetuskielet
  • Suomi
Tutkinto-ohjelma
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Terveydenhoitaja (AMK)
Opettaja
  • Anna Rauha
Opiskelijaryhmät
  • MSH22SB
    Sairaanhoitaja (AMK), monimuotototeutus

Tavoitteet

Opiskelija osaa
-määritellä ja käyttää anatomiaan ja fysiologiaan liittyviä termejä ja käsitteitä
-nimetä elimistön rakenteita suomeksi ja latinaksi
-selittää elinten ja elinjärjestelmien rakenteen ja toiminnan sekä niiden merkityksen ihmiskehon toiminnalle
-selittää elimistön toimintojen säätelymekanismit

Sisältö

Solu ja kudokset: solujen perusrakenne ja toiminta, kudostyypit ja niiden ominaisuudet
Hermosto: hermokudoksen pääpiirteet, hermoston osat ja niiden rakenne, hermostollinen säätely
Umpieritysjärjestelmä: rakenne ja toiminta, keskeisimmät hormonit ja niiden toiminta, hormonaalinen säätely, yhteys hermostolliseen säätelyyn
Immuunijärjestelmä: perusteet immuunijärjestelmän tehtävistä, rakenteesta ja toiminnasta
Tuki- ja liikuntaelimistö: luu- ja lihaskudoksen pääpiirteet, elimistön suuret luut, erilaiset niveltyypit ja niiden toiminta, kehon pinnalliset lihakset, tuki- ja liikuntaelimistön tehtävät
Verenkiertoelimistö ja veri: verenkiertoelimistön rakenteet ja toiminta, verenkiertoelimistön tehtävät, verenpaine, perusteet verenkiertoelimistön toiminnan säätelystä, verisolut ja veren koostumus, veren hyytymisprosessi, sikiön ja vastasyntyneen verenkierto, imusuoniston yhteys verenkiertoon, verenkierron osallistuminen lämmönsäätelyyn
Hengityselimistö: hengityselimistön rakenne ja toiminta, yhteys verenkiertoelimistöön, hapen ja hiilidioksidin kulkeutuminen hengityselimistössä, perusteet hengityksen säätelystä ja hengitystilavuuksista
Ruoansulatuselimistö ja energia-aineenvaihdunta: ruoansulatuselimistön rakenteet ja toiminta, ravintoaineet ja niiden pilkkoutuminen, energia-aineenvaihdunta ja perusteet sen säätelystä
Virtsaneritys ja nestetasapaino: munuaisten ja virtsateiden rakenne ja toiminta, nestetasapainon säätely, munuaisten ja keuhkojen osallistuminen elimistön happo-emästasapainon säätelyyn
Aistit: aistinelinten perusrakenne ja toiminta, aistiärsykkeen välittyminen ja tulkinta
Lisääntyminen: naisen ja miehen sukuelinten rakenne ja toiminta, munasolujen ja siittiöiden tuotanto, kuukautiskierto, perusteet hedelmöityksestä, raskauden etenemisestä ja synnytyksestä

Oppimateriaalit

Anatomia ja fysiologia: Opiskelumateriaali Moodlessa, Visible Body 3D atlas

Kirjallisuus:
Leppäluoto, J., Rintamäki, H., Vakkuri, O. 2019. Anatomia ja fysiologia Rakenteesta toimintaan
TAI Nienstedt, W. ym. 2009. Ihmisen fysiologia ja anatomia
TAi Sand, O., Sjaastad, Ö. V., Haug, E. 2016. Ihminen - fysiologia ja anatomia.

Opetusmenetelmät

Etä- ja videoluennot, itsenäisiä tehtäviä Moodlen ohjaamana.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Kolme kurssikoetta Moodlessa. Uusinta Moodlessa.

Sisällön jaksotus

Osa1: Solut, kudokset ja iho, Verenkiertoelimistö, hengityselimistö, ruoansulatuselimistö

Osa 2: Virtsanerityselimistö, tuki- ja liikuntaelimistö, hermostollinen ja hormonaalinen säätely

Lisätietoja opiskelijoille

Kurssin voi suorittaa kokonaan etäopintoina ja verkossa.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

1-2
Opiskelija
-osaa tarkoituksenmukaisesti käyttää keskeisintä anatomian ja fysiologian termistöä
-osaa pääosin nimetä elimistön rakenteet, elimet ja elinjärjestelmät sekä selittää niiden toiminnan perusteet
-osaa kertoa perusteet elinjärjestelmien toiminnan merkityksestä ihmiskehon toiminnalle
-osaa kuvata elimistön säätelymekanismeja yleisellä tasolla

Arviointikriteerit, hyvä (3)

3-4
Opiskelija
-osaa tarkoituksenmukaisesti käyttää anatomian ja fysiologian termistöä
-osaa nimetä elimistön rakenteet, elimet ja elinjärjestelmät sekä selittää niiden toiminnan
-osaa kertoa elinjärjestelmien toiminnan merkityksen ihmiskehon toiminnalle
-osaa kuvata elimistön säätelymekanismeja monipuolisesti

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5
Opiskelija
-osaa tarkoituksenmukaisesti ja monipuolisesti käyttää anatomian ja fysiologian termistöä.
-osaa nimetä elimistön rakenteet, elimet ja elinjärjestelmät yksityiskohtaisesti sekä selittää niiden toiminnan kattavasti.
-osaa perusteellisesti kertoa elinjärjestelmien toiminnan merkityksen ihmiskehon toiminnalle ja osaa yhdistää elinjärjestelmien yhteistoiminnan kokonaisuudeksi.
-osaa kuvata elimistön säätelymekanismeja yksityiskohtaisesti ja osaa kertoa säätelymekanismien yhteistyöstä.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Koe (1-5)

Itsenäiset tehtävät (hyväksytty/hylätty)

Esitietovaatimukset

Ei tarvita edeltäviä opintoja.

Ilmoittautumisaika

29.08.2022 - 18.09.2022

Ajoitus

26.09.2022 - 31.12.2022

Laajuus

3 op

Virtuaaliosuus (op)

1 op

Yksikkö

SeAMK Sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja

Toimipiste

SeAMK Seinäjoki, Kampustalo

Opetuskielet
  • Suomi
Tutkinto-ohjelma
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Terveydenhoitaja (AMK)
Opettaja
  • Anna Rauha
Opiskelijaryhmät
  • MSH22SA
    Sairaanhoitaja (AMK), monimuotototeutus

Tavoitteet

Opiskelija osaa
-määritellä ja käyttää anatomiaan ja fysiologiaan liittyviä termejä ja käsitteitä
-nimetä elimistön rakenteita suomeksi ja latinaksi
-selittää elinten ja elinjärjestelmien rakenteen ja toiminnan sekä niiden merkityksen ihmiskehon toiminnalle
-selittää elimistön toimintojen säätelymekanismit

Sisältö

Solu ja kudokset: solujen perusrakenne ja toiminta, kudostyypit ja niiden ominaisuudet
Hermosto: hermokudoksen pääpiirteet, hermoston osat ja niiden rakenne, hermostollinen säätely
Umpieritysjärjestelmä: rakenne ja toiminta, keskeisimmät hormonit ja niiden toiminta, hormonaalinen säätely, yhteys hermostolliseen säätelyyn
Immuunijärjestelmä: perusteet immuunijärjestelmän tehtävistä, rakenteesta ja toiminnasta
Tuki- ja liikuntaelimistö: luu- ja lihaskudoksen pääpiirteet, elimistön suuret luut, erilaiset niveltyypit ja niiden toiminta, kehon pinnalliset lihakset, tuki- ja liikuntaelimistön tehtävät
Verenkiertoelimistö ja veri: verenkiertoelimistön rakenteet ja toiminta, verenkiertoelimistön tehtävät, verenpaine, perusteet verenkiertoelimistön toiminnan säätelystä, verisolut ja veren koostumus, veren hyytymisprosessi, sikiön ja vastasyntyneen verenkierto, imusuoniston yhteys verenkiertoon, verenkierron osallistuminen lämmönsäätelyyn
Hengityselimistö: hengityselimistön rakenne ja toiminta, yhteys verenkiertoelimistöön, hapen ja hiilidioksidin kulkeutuminen hengityselimistössä, perusteet hengityksen säätelystä ja hengitystilavuuksista
Ruoansulatuselimistö ja energia-aineenvaihdunta: ruoansulatuselimistön rakenteet ja toiminta, ravintoaineet ja niiden pilkkoutuminen, energia-aineenvaihdunta ja perusteet sen säätelystä
Virtsaneritys ja nestetasapaino: munuaisten ja virtsateiden rakenne ja toiminta, nestetasapainon säätely, munuaisten ja keuhkojen osallistuminen elimistön happo-emästasapainon säätelyyn
Aistit: aistinelinten perusrakenne ja toiminta, aistiärsykkeen välittyminen ja tulkinta
Lisääntyminen: naisen ja miehen sukuelinten rakenne ja toiminta, munasolujen ja siittiöiden tuotanto, kuukautiskierto, perusteet hedelmöityksestä, raskauden etenemisestä ja synnytyksestä

Oppimateriaalit

Anatomia ja fysiologia: Opiskelumateriaali Moodlessa, Visible Body 3D atlas

Kirjallisuus: Leppäluoto, J., Rintamäki, H., Vakkuri, O. 2019. Anatomia ja fysiologia Rakenteesta toimintaan or Nienstedt, W. ym. 2009. Ihmisen fysiologia ja anatomia or Sand, O., Sjaastad, Ö. V., Haug, E. 2016. Ihminen - fysiologia ja anatomia.

Opetusmenetelmät

Luennot, itsenäistä opiskelua ja harjoitustehtäviä

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Kaksi kurssikoetta EXAM-tilassa tai valvottuna Moodlessa Uusinta EXAM-tilassa.

Sisällön jaksotus

Osa1: Solut, kudokset ja iho, Verenkiertoelimistö, hengityselimistö, ruoansulatuselimistö,
Osa 2: Virtsanerityselimistö, tuki- ja liikuntaelimistö, hermostollinen ja hormonaalinen säätely

Lisätietoja opiskelijoille

Tämän kurssin voi suorittaa verkkopainotteisena ilmoittautumalla ja osallistumalla ryhmän MSH22B toteutukslle SH00CN90-3006.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

1-2
Opiskelija
-osaa tarkoituksenmukaisesti käyttää keskeisintä anatomian ja fysiologian termistöä
-osaa pääosin nimetä elimistön rakenteet, elimet ja elinjärjestelmät sekä selittää niiden toiminnan perusteet
-osaa kertoa perusteet elinjärjestelmien toiminnan merkityksestä ihmiskehon toiminnalle
-osaa kuvata elimistön säätelymekanismeja yleisellä tasolla

Arviointikriteerit, hyvä (3)

3-4
Opiskelija
-osaa tarkoituksenmukaisesti käyttää anatomian ja fysiologian termistöä
-osaa nimetä elimistön rakenteet, elimet ja elinjärjestelmät sekä selittää niiden toiminnan
-osaa kertoa elinjärjestelmien toiminnan merkityksen ihmiskehon toiminnalle
-osaa kuvata elimistön säätelymekanismeja monipuolisesti

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5
Opiskelija
-osaa tarkoituksenmukaisesti ja monipuolisesti käyttää anatomian ja fysiologian termistöä.
-osaa nimetä elimistön rakenteet, elimet ja elinjärjestelmät yksityiskohtaisesti sekä selittää niiden toiminnan kattavasti.
-osaa perusteellisesti kertoa elinjärjestelmien toiminnan merkityksen ihmiskehon toiminnalle ja osaa yhdistää elinjärjestelmien yhteistoiminnan kokonaisuudeksi.
-osaa kuvata elimistön säätelymekanismeja yksityiskohtaisesti ja osaa kertoa säätelymekanismien yhteistyöstä.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Koe (1-5)

Itsenäiset tehtävät (hyväksytty/hylätty)

Esitietovaatimukset

Ei tarvita edeltäviä opintoja.

Ilmoittautumisaika

29.08.2022 - 18.09.2022

Ajoitus

12.09.2022 - 31.12.2022

Laajuus

3 op

Yksikkö

SeAMK Sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja

Toimipiste

SeAMK Seinäjoki, Kampustalo

Opetuskielet
  • Suomi
Tutkinto-ohjelma
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Terveydenhoitaja (AMK)
Opettaja
  • Anna Rauha
  • Riku Uusi-Jaakkola
Opiskelijaryhmät
  • SH22S
    Sairaanhoitaja (AMK)

Tavoitteet

Opiskelija osaa
-määritellä ja käyttää anatomiaan ja fysiologiaan liittyviä termejä ja käsitteitä
-nimetä elimistön rakenteita suomeksi ja latinaksi
-selittää elinten ja elinjärjestelmien rakenteen ja toiminnan sekä niiden merkityksen ihmiskehon toiminnalle
-selittää elimistön toimintojen säätelymekanismit

Sisältö

Solu ja kudokset: solujen perusrakenne ja toiminta, kudostyypit ja niiden ominaisuudet
Hermosto: hermokudoksen pääpiirteet, hermoston osat ja niiden rakenne, hermostollinen säätely
Umpieritysjärjestelmä: rakenne ja toiminta, keskeisimmät hormonit ja niiden toiminta, hormonaalinen säätely, yhteys hermostolliseen säätelyyn
Immuunijärjestelmä: perusteet immuunijärjestelmän tehtävistä, rakenteesta ja toiminnasta
Tuki- ja liikuntaelimistö: luu- ja lihaskudoksen pääpiirteet, elimistön suuret luut, erilaiset niveltyypit ja niiden toiminta, kehon pinnalliset lihakset, tuki- ja liikuntaelimistön tehtävät
Verenkiertoelimistö ja veri: verenkiertoelimistön rakenteet ja toiminta, verenkiertoelimistön tehtävät, verenpaine, perusteet verenkiertoelimistön toiminnan säätelystä, verisolut ja veren koostumus, veren hyytymisprosessi, sikiön ja vastasyntyneen verenkierto, imusuoniston yhteys verenkiertoon, verenkierron osallistuminen lämmönsäätelyyn
Hengityselimistö: hengityselimistön rakenne ja toiminta, yhteys verenkiertoelimistöön, hapen ja hiilidioksidin kulkeutuminen hengityselimistössä, perusteet hengityksen säätelystä ja hengitystilavuuksista
Ruoansulatuselimistö ja energia-aineenvaihdunta: ruoansulatuselimistön rakenteet ja toiminta, ravintoaineet ja niiden pilkkoutuminen, energia-aineenvaihdunta ja perusteet sen säätelystä
Virtsaneritys ja nestetasapaino: munuaisten ja virtsateiden rakenne ja toiminta, nestetasapainon säätely, munuaisten ja keuhkojen osallistuminen elimistön happo-emästasapainon säätelyyn
Aistit: aistinelinten perusrakenne ja toiminta, aistiärsykkeen välittyminen ja tulkinta
Lisääntyminen: naisen ja miehen sukuelinten rakenne ja toiminta, munasolujen ja siittiöiden tuotanto, kuukautiskierto, perusteet hedelmöityksestä, raskauden etenemisestä ja synnytyksestä

Oppimateriaalit

Opiskelumateriaali Moodlessa, Visible Body 3D atlas

Kirjallisuus:
Leppäluoto, J., Rintamäki, H., Vakkuri, O. 2019. Anatomia ja fysiologia Rakenteesta toimintaan
TAI Nienstedt, W. ym. 2009. Ihmisen fysiologia ja anatomia
TAI Sand, O., Sjaastad, Ö. V., Haug, E. 2016. Ihminen - fysiologia ja anatomia.

Opetusmenetelmät

Luennot, itsenäistä ja tiimiopiskelua, sekä harjoitustehtäviä

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Kaksi kurssikoetta EXAM.tilassa tai vaolvottunan Moodle-kokeena. Uusinnat EXAM-tilassa.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Anatomia ja fysiologia: kontaktiopetusta 30h, kokeet 4h, loput itsenäistä opiskelua

Sisällön jaksotus

Osa1: Solut, kudokset ja iho, verenkiertoelimistö, hengityselimistö, ruoansulatuselimistö, virtsanerityselimistö

Osa 2: Tuki- ja liikuntaelimistö, hermostollinen ja hormonaalinen säätely

Arviointiasteikko

1-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

1-2
Opiskelija
-osaa tarkoituksenmukaisesti käyttää keskeisintä anatomian ja fysiologian termistöä
-osaa pääosin nimetä elimistön rakenteet, elimet ja elinjärjestelmät sekä selittää niiden toiminnan perusteet
-osaa kertoa perusteet elinjärjestelmien toiminnan merkityksestä ihmiskehon toiminnalle
-osaa kuvata elimistön säätelymekanismeja yleisellä tasolla

Arviointikriteerit, hyvä (3)

3-4
Opiskelija
-osaa tarkoituksenmukaisesti käyttää anatomian ja fysiologian termistöä
-osaa nimetä elimistön rakenteet, elimet ja elinjärjestelmät sekä selittää niiden toiminnan
-osaa kertoa elinjärjestelmien toiminnan merkityksen ihmiskehon toiminnalle
-osaa kuvata elimistön säätelymekanismeja monipuolisesti

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5
Opiskelija
-osaa tarkoituksenmukaisesti ja monipuolisesti käyttää anatomian ja fysiologian termistöä.
-osaa nimetä elimistön rakenteet, elimet ja elinjärjestelmät yksityiskohtaisesti sekä selittää niiden toiminnan kattavasti.
-osaa perusteellisesti kertoa elinjärjestelmien toiminnan merkityksen ihmiskehon toiminnalle ja osaa yhdistää elinjärjestelmien yhteistoiminnan kokonaisuudeksi.
-osaa kuvata elimistön säätelymekanismeja yksityiskohtaisesti ja osaa kertoa säätelymekanismien yhteistyöstä.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Aktiivinen osallistuminen tunneilla, koe (1-5), itsenäiset tehtävät (hyväksytty/hylätty)

Esitietovaatimukset

Ei tarvita edeltäviä opintoja.

Ilmoittautumisaika

02.01.2023 - 15.01.2023

Ajoitus

16.01.2023 - 30.04.2023

Laajuus

3 op

Yksikkö

SeAMK Sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja

Toimipiste

SeAMK Seinäjoki, Kampustalo

Opetuskielet
  • Suomi
Tutkinto-ohjelma
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Terveydenhoitaja (AMK)
Opettaja
  • Anna Rauha
  • Riku Uusi-Jaakkola
Opiskelijaryhmät
  • SH23K
    Sairaanhoitaja (AMK)

Tavoitteet

Opiskelija osaa
-määritellä ja käyttää anatomiaan ja fysiologiaan liittyviä termejä ja käsitteitä
-nimetä elimistön rakenteita suomeksi ja latinaksi
-selittää elinten ja elinjärjestelmien rakenteen ja toiminnan sekä niiden merkityksen ihmiskehon toiminnalle
-selittää elimistön toimintojen säätelymekanismit

Sisältö

Solu ja kudokset: solujen perusrakenne ja toiminta, kudostyypit ja niiden ominaisuudet
Hermosto: hermokudoksen pääpiirteet, hermoston osat ja niiden rakenne, hermostollinen säätely
Umpieritysjärjestelmä: rakenne ja toiminta, keskeisimmät hormonit ja niiden toiminta, hormonaalinen säätely, yhteys hermostolliseen säätelyyn
Immuunijärjestelmä: perusteet immuunijärjestelmän tehtävistä, rakenteesta ja toiminnasta
Tuki- ja liikuntaelimistö: luu- ja lihaskudoksen pääpiirteet, elimistön suuret luut, erilaiset niveltyypit ja niiden toiminta, kehon pinnalliset lihakset, tuki- ja liikuntaelimistön tehtävät
Verenkiertoelimistö ja veri: verenkiertoelimistön rakenteet ja toiminta, verenkiertoelimistön tehtävät, verenpaine, perusteet verenkiertoelimistön toiminnan säätelystä, verisolut ja veren koostumus, veren hyytymisprosessi, sikiön ja vastasyntyneen verenkierto, imusuoniston yhteys verenkiertoon, verenkierron osallistuminen lämmönsäätelyyn
Hengityselimistö: hengityselimistön rakenne ja toiminta, yhteys verenkiertoelimistöön, hapen ja hiilidioksidin kulkeutuminen hengityselimistössä, perusteet hengityksen säätelystä ja hengitystilavuuksista
Ruoansulatuselimistö ja energia-aineenvaihdunta: ruoansulatuselimistön rakenteet ja toiminta, ravintoaineet ja niiden pilkkoutuminen, energia-aineenvaihdunta ja perusteet sen säätelystä
Virtsaneritys ja nestetasapaino: munuaisten ja virtsateiden rakenne ja toiminta, nestetasapainon säätely, munuaisten ja keuhkojen osallistuminen elimistön happo-emästasapainon säätelyyn
Aistit: aistinelinten perusrakenne ja toiminta, aistiärsykkeen välittyminen ja tulkinta
Lisääntyminen: naisen ja miehen sukuelinten rakenne ja toiminta, munasolujen ja siittiöiden tuotanto, kuukautiskierto, perusteet hedelmöityksestä, raskauden etenemisestä ja synnytyksestä

Oppimateriaalit

Opiskelumateriaali Moodlessa, Visible Body 3D atlas

Kirjallisuus:
Leppäluoto, J., Rintamäki, H., Vakkuri, O. 2019. Anatomia ja fysiologia Rakenteesta toimintaan
TAI Nienstedt, W. ym. 2009. Ihmisen fysiologia ja anatomia
TAI Sand, O., Sjaastad, Ö. V., Haug, E. 2016. Ihminen - fysiologia ja anatomia.

Opetusmenetelmät

Luennot, itsenäistä ja tiimiopiskelua, sekä harjoitustehtäviä

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Kolme kurssikoetta EXAM-tilassa tai valvottuna Moodle-kokeena. Uusinnat EXAM-tilassa.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Anatomia ja fysiologia: kontaktiopetusta 30h, kokeet 4h, loput itsenäistä opiskelua

Sisällön jaksotus

Osa1: Solut, kudokset ja iho, verenkiertoelimistö, hermostollinen ja hormonaalinen säätely

Osa 2: Hengityselimistö, ruoansulatuselimistö, virtsanerityselimistö Tuki- ja liikuntaelimistö,

Arviointiasteikko

1-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

1-2
Opiskelija
-osaa tarkoituksenmukaisesti käyttää keskeisintä anatomian ja fysiologian termistöä
-osaa pääosin nimetä elimistön rakenteet, elimet ja elinjärjestelmät sekä selittää niiden toiminnan perusteet
-osaa kertoa perusteet elinjärjestelmien toiminnan merkityksestä ihmiskehon toiminnalle
-osaa kuvata elimistön säätelymekanismeja yleisellä tasolla

Arviointikriteerit, hyvä (3)

3-4
Opiskelija
-osaa tarkoituksenmukaisesti käyttää anatomian ja fysiologian termistöä
-osaa nimetä elimistön rakenteet, elimet ja elinjärjestelmät sekä selittää niiden toiminnan
-osaa kertoa elinjärjestelmien toiminnan merkityksen ihmiskehon toiminnalle
-osaa kuvata elimistön säätelymekanismeja monipuolisesti

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5
Opiskelija
-osaa tarkoituksenmukaisesti ja monipuolisesti käyttää anatomian ja fysiologian termistöä.
-osaa nimetä elimistön rakenteet, elimet ja elinjärjestelmät yksityiskohtaisesti sekä selittää niiden toiminnan kattavasti.
-osaa perusteellisesti kertoa elinjärjestelmien toiminnan merkityksen ihmiskehon toiminnalle ja osaa yhdistää elinjärjestelmien yhteistoiminnan kokonaisuudeksi.
-osaa kuvata elimistön säätelymekanismeja yksityiskohtaisesti ja osaa kertoa säätelymekanismien yhteistyöstä.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Aktiivinen osallistuminen tunneilla, koe (1-5), itsenäiset tehtävät (hyväksytty/hylätty)

Esitietovaatimukset

Ei tarvita edeltäviä opintoja.

Ilmoittautumisaika

02.01.2023 - 22.01.2023

Ajoitus

23.01.2023 - 31.07.2023

Laajuus

3 op

Yksikkö

SeAMK Sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja

Toimipiste

SeAMK Seinäjoki, Kampustalo

Opetuskielet
  • Suomi
Tutkinto-ohjelma
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Terveydenhoitaja (AMK)
Opettaja
  • Anna Rauha
  • Riku Uusi-Jaakkola
Opiskelijaryhmät
  • TH23

Kolme kurssikoetta EXAM.tilassa tai vaolvottunan Moodle-kokeena. Uusinnat EXAM-tilassa.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Anatomia ja fysiologia: kontaktiopetusta 30h, kokeet 4h, loput itsenäistä opiskelua

Sisällön jaksotus

Osa1: Solut, kudokset ja iho, verenkiertoelimistö, hermostollinen ja hormonaalinen säätely

Osa 2: Hengityselimistö, ruoansulatuselimistö, virtsanerityselimistö ja tuki- ja liikuntaelimistö,

Arviointiasteikko

1-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

1-2
Opiskelija
-osaa tarkoituksenmukaisesti käyttää keskeisintä anatomian ja fysiologian termistöä
-osaa pääosin nimetä elimistön rakenteet, elimet ja elinjärjestelmät sekä selittää niiden toiminnan perusteet
-osaa kertoa perusteet elinjärjestelmien toiminnan merkityksestä ihmiskehon toiminnalle
-osaa kuvata elimistön säätelymekanismeja yleisellä tasolla

Arviointikriteerit, hyvä (3)

3-4
Opiskelija
-osaa tarkoituksenmukaisesti käyttää anatomian ja fysiologian termistöä
-osaa nimetä elimistön rakenteet, elimet ja elinjärjestelmät sekä selittää niiden toiminnan
-osaa kertoa elinjärjestelmien toiminnan merkityksen ihmiskehon toiminnalle
-osaa kuvata elimistön säätelymekanismeja monipuolisesti

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5
Opiskelija
-osaa tarkoituksenmukaisesti ja monipuolisesti käyttää anatomian ja fysiologian termistöä.
-osaa nimetä elimistön rakenteet, elimet ja elinjärjestelmät yksityiskohtaisesti sekä selittää niiden toiminnan kattavasti.
-osaa perusteellisesti kertoa elinjärjestelmien toiminnan merkityksen ihmiskehon toiminnalle ja osaa yhdistää elinjärjestelmien yhteistoiminnan kokonaisuudeksi.
-osaa kuvata elimistön säätelymekanismeja yksityiskohtaisesti ja osaa kertoa säätelymekanismien yhteistyöstä.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Aktiivinen osallistuminen tunneilla, koe (1-5), itsenäiset tehtävät (hyväksytty/hylätty)

Esitietovaatimukset

Ei tarvita edeltäviä opintoja.

Ilmoittautumisaika

02.01.2023 - 29.01.2023

Ajoitus

30.01.2023 - 30.04.2023

Laajuus

3 op

Virtuaaliosuus (op)

1 op

Yksikkö

SeAMK Sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja

Toimipiste

SeAMK Seinäjoki, Kampustalo

Opetuskielet
  • Suomi
Tutkinto-ohjelma
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Terveydenhoitaja (AMK)
Opettaja
  • Anna Rauha
  • Riku Uusi-Jaakkola
Opiskelijaryhmät
  • MSH23K
    Sairaanhoitaja (AMK), monimuotototeutus

Tavoitteet

Opiskelija osaa
-määritellä ja käyttää anatomiaan ja fysiologiaan liittyviä termejä ja käsitteitä
-nimetä elimistön rakenteita suomeksi ja latinaksi
-selittää elinten ja elinjärjestelmien rakenteen ja toiminnan sekä niiden merkityksen ihmiskehon toiminnalle
-selittää elimistön toimintojen säätelymekanismit

Sisältö

Solu ja kudokset: solujen perusrakenne ja toiminta, kudostyypit ja niiden ominaisuudet
Hermosto: hermokudoksen pääpiirteet, hermoston osat ja niiden rakenne, hermostollinen säätely
Umpieritysjärjestelmä: rakenne ja toiminta, keskeisimmät hormonit ja niiden toiminta, hormonaalinen säätely, yhteys hermostolliseen säätelyyn
Immuunijärjestelmä: perusteet immuunijärjestelmän tehtävistä, rakenteesta ja toiminnasta
Tuki- ja liikuntaelimistö: luu- ja lihaskudoksen pääpiirteet, elimistön suuret luut, erilaiset niveltyypit ja niiden toiminta, kehon pinnalliset lihakset, tuki- ja liikuntaelimistön tehtävät
Verenkiertoelimistö ja veri: verenkiertoelimistön rakenteet ja toiminta, verenkiertoelimistön tehtävät, verenpaine, perusteet verenkiertoelimistön toiminnan säätelystä, verisolut ja veren koostumus, veren hyytymisprosessi, sikiön ja vastasyntyneen verenkierto, imusuoniston yhteys verenkiertoon, verenkierron osallistuminen lämmönsäätelyyn
Hengityselimistö: hengityselimistön rakenne ja toiminta, yhteys verenkiertoelimistöön, hapen ja hiilidioksidin kulkeutuminen hengityselimistössä, perusteet hengityksen säätelystä ja hengitystilavuuksista
Ruoansulatuselimistö ja energia-aineenvaihdunta: ruoansulatuselimistön rakenteet ja toiminta, ravintoaineet ja niiden pilkkoutuminen, energia-aineenvaihdunta ja perusteet sen säätelystä
Virtsaneritys ja nestetasapaino: munuaisten ja virtsateiden rakenne ja toiminta, nestetasapainon säätely, munuaisten ja keuhkojen osallistuminen elimistön happo-emästasapainon säätelyyn
Aistit: aistinelinten perusrakenne ja toiminta, aistiärsykkeen välittyminen ja tulkinta
Lisääntyminen: naisen ja miehen sukuelinten rakenne ja toiminta, munasolujen ja siittiöiden tuotanto, kuukautiskierto, perusteet hedelmöityksestä, raskauden etenemisestä ja synnytyksestä

Oppimateriaalit

Anatomia ja fysiologia: Opiskelumateriaali Moodlessa, Visible Body 3D atlas

Kirjallisuus: Leppäluoto, J., Rintamäki, H., Vakkuri, O. 2019. Anatomia ja fysiologia Rakenteesta toimintaan or Nienstedt, W. ym. 2009. Ihmisen fysiologia ja anatomia or Sand, O., Sjaastad, Ö. V., Haug, E. 2016. Ihminen - fysiologia ja anatomia.

Opetusmenetelmät

Luennot, itsenäistä opiskelua ja harjoitustehtäviä. Mahdollisuus suorittaa osittain verkko-opintoina.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Kolme kurssikoetta EXAM-tilassa tai valvottuna Moodlessa Uusinta EXAM-tilassa.

Sisällön jaksotus

Osa1: Solut, kudokset ja iho, verenkiertoelimistö, hermostollinen ja hormonaalinen säätely

Osa 2: Hengityselimistö, ruoansulatuselimistö, virtsanerityselimistö ja tuki- ja liikuntaelimistö,

Arviointiasteikko

1-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

1-2
Opiskelija
-osaa tarkoituksenmukaisesti käyttää keskeisintä anatomian ja fysiologian termistöä
-osaa pääosin nimetä elimistön rakenteet, elimet ja elinjärjestelmät sekä selittää niiden toiminnan perusteet
-osaa kertoa perusteet elinjärjestelmien toiminnan merkityksestä ihmiskehon toiminnalle
-osaa kuvata elimistön säätelymekanismeja yleisellä tasolla

Arviointikriteerit, hyvä (3)

3-4
Opiskelija
-osaa tarkoituksenmukaisesti käyttää anatomian ja fysiologian termistöä
-osaa nimetä elimistön rakenteet, elimet ja elinjärjestelmät sekä selittää niiden toiminnan
-osaa kertoa elinjärjestelmien toiminnan merkityksen ihmiskehon toiminnalle
-osaa kuvata elimistön säätelymekanismeja monipuolisesti

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5
Opiskelija
-osaa tarkoituksenmukaisesti ja monipuolisesti käyttää anatomian ja fysiologian termistöä.
-osaa nimetä elimistön rakenteet, elimet ja elinjärjestelmät yksityiskohtaisesti sekä selittää niiden toiminnan kattavasti.
-osaa perusteellisesti kertoa elinjärjestelmien toiminnan merkityksen ihmiskehon toiminnalle ja osaa yhdistää elinjärjestelmien yhteistoiminnan kokonaisuudeksi.
-osaa kuvata elimistön säätelymekanismeja yksityiskohtaisesti ja osaa kertoa säätelymekanismien yhteistyöstä.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Koe (1-5)

Itsenäiset tehtävät (hyväksytty/hylätty)

Esitietovaatimukset

Ei tarvita edeltäviä opintoja.

Ilmoittautumisaika

16.04.2022 - 18.09.2022

Ajoitus

29.08.2022 - 31.12.2022

Laajuus

2 op

Yksikkö

SeAMK Sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja

Toimipiste

SeAMK Seinäjoki, Kampustalo

Opetuskielet
  • Suomi
Tutkinto-ohjelma
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Terveydenhoitaja (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
  • Geronomi (AMK)
Opettaja
  • Pirita Hakoneva
  • Jutta Potila
  • Anita Keski-Hirvi
  • Milka Volanto
  • Taja Kiiskilä
Opiskelijaryhmät
  • SOS22A
    Sosionomi (AMK)
  • MGERO22
    Geronomi (AMK), monimuotototeutus
  • FYS22
    Fysioterapeutti (AMK)
  • MSOS22K
    Sosionomi (AMK)
  • TH22
    Terveydenhoitaja (AMK)

Tavoitteet

Opiskelija tunnistaa sosiaali- ja terveysalan tutkinto-ohjelmien asiantuntemusalueeseen, työkenttiin sekä työtehtäviin liittyviä tekijöitä. Opiskelija osaa kuvata, miten sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset yhdessä vastaavat ihmisen/asiakkaan/potilaan kokonaisvaltaisesta auttamisesta, mitä yhteistä ammateilla on ja miten ne täydentävät toisiaan. Opiskelijalle syntyy kiinnostus tuntea toisten sosiaali- ja terveysalan opiskelijoiden osaamista paremmin ja hyödyntää sitä opiskeluaikana ja myöhemmin ammatissaan

Sisältö

- sosiaali- ja terveysalan tutkintojen sisällöt
- palveluohjaus, asiakaslähtöisyys
- moniammatillinen hoito- ja palveluketju sosiaali- ja terveysalalla

Arviointiasteikko

1-5

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Opintojakso arvioidaan asteikolla hyväksytty/hylätty
Hyväksytty suoritus edellyttää, että opiskelija tunnistaa SeAMKin sosiaali- ja terveysalan tutkinto-ohjelmien asiantuntemusalueeseen, työkenttiin sekä työtehtäviin liittyviä tekijöitä. Opiskelija tietää, miten sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset yhdessä vastaavat ihmisen/asiakkaan/potilaan kokonaisvaltaisesta auttamisesta sekä tunnistaa, mitä yhteistä ammateilla on ja miten ne täydentävät toisiaan.

Esitietovaatimukset

edeltäviä opintoja ei tarvita

Ilmoittautumisaika

30.08.2022 - 02.09.2022

Ajoitus

09.01.2023 - 17.05.2023

Laajuus

2 op

Yksikkö

SeAMK Sosionomi ja geronomi

Toimipiste

SeAMK Seinäjoki, Kampustalo

Opetuskielet
  • Suomi
Tutkinto-ohjelma
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Terveydenhoitaja (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Asta Niinimäki
Opiskelijaryhmät
  • MGERO22
    Geronomi (AMK), monimuotototeutus
  • SOS22C
    Sosionomi (AMK)
  • SOS22B
    Sosionomi (AMK)
  • MSOS22SV

x

30.01.2023 - 31.07.2023

Laajuus

3 op

Yksikkö

SeAMK Sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja

Toimipiste

SeAMK Seinäjoki, Kampustalo

Opetuskielet
  • Suomi
Tutkinto-ohjelma
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Terveydenhoitaja (AMK)
Opettaja
  • Suzana Zegrea
Opiskelijaryhmät
  • TH23
    Terveydenhoitaja (AMK)

Tavoitteet

Opiskelija osaa englannin kielellä kertoa itsestään ja hoitotyön koulutuksestaan. Opiskelija osaa käyttää hoitotyön englannin kielistä sanastoa kuvaillessaan tervettä ja sairasta ihmistä sekä haastatella ja esitellä potilaansa elämäntilanteen ja tilan. Opiskelija osaa kertoa suullisesti ja kirjallisesti suomalaisesta sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmästä sekä kuvailla sairaalan/terveyskeskuksen toimintaa. Opiskelija osaa ohjata ja neuvoa potilasta erilaisissa hoitotyön tilanteissa, käyttää erilaisia strategioita vuorovaikutustilanteissa sekä osaa huomioida puhekumppanin englannin kielen taidon omassa viestinnässään. Opiskelija osaa käyttää eri tapoja englannin kielisen tekstin lukemiseen ja osaa lukea erityyppisiä tekstejä.

Sisältö

Hoitotyön englanninkielinen sanasto. Erilaisten tekstityyppien lukutaito. Kirjoittamisen ja erilaisten hoitotyölle tyypillisten vuorovaikutustilanteiden harjoittelu. Terveyden edistäminen, yleisimmät sairaudet, suomalainen sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmä sekä potilaan kohtaaminen englannin kielellä.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

1-2
Opiskelija selviytyy rutiiniluonteisissa, suullisissa ja kirjallisissa vuorovaikutustilanteissa moniammatillisessa työyhteisössä (esim. sähköposti, lomakkeiden täyttö, CV, työyksikön esittely). Opiskelija antaa yksinkertaisia, suullisia ja tarvittaessa myös kirjallisia ohjeita erilaisille asiakkaille /ryhmille, kysyy potilaalta/asiakkaalta tämän nykyiseen ja aiempaan terveydentilaan/ elämäntilanteeseen liittyviä, välttämättömiä tietoja sekä kirjaa potilaan/ asiakkaan antamat vastaukset oikein hoidon tai jatkotoimenpiteiden onnistumiseksi. Opiskelija ymmärtää omiin työtehtäviinsä liittyviä sosiaali- ja terveysalan tekstejä. Hän tekee kielen keskeisissä rakenteissa virheitä mikä vaikeuttaa viestintää ja voi aiheuttaa väärinkäsityksiä ja vaatii asian toistoa, käyttää sosiaali- ja terveysalan perussanastoa niin että tarpeelliset tiedot välittyvät kuulijalle ja lukijalle, ääntää ymmärrettävästi, mutta epätarkkuuksia saattaa esiintyä erityissanastossa, löytää etsimänsä tiedon teksteistä, jotka käsittelevät tuttuja aiheita ja turvautuu yleisesti käytettyihin apuvälineisiin viestinnässään.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

3-4
Opiskelija viestii suullisesti ja kirjallisesti moniammatilliselle työyhteisölle tyypillisissä tilanteissa (esim. puhelinkeskustelut, osaston ulkopuoliset konsultaatiot, suullinen ja kirjallinen raportointi, suullinen esitys esim. vakuutusasiakirjat). Opiskelija selittää ja perustelee yksilölliset potilasohjeet sekä kertoo tavallisimmista toimenpiteistä ja tutkimuksista, selvittää potilaan/asiakkaan tämänhetkistä ja aiempaa terveydentilaa/elämän tilannetta ja tekee tarvittaessa tarkentavia kysymyksiä, kirjaa potilaan/ asiakkaan antamat vastaukset oikein hoidon tai jatkotoimenpiteiden onnistumiseksi sekä vastaa potilaan/ asiakkaan esittämiin kysymyksiin. Opiskelija käyttää rakenteita pääosin oikein ja korjaa itse kielenkäytön virheitä jos ne ovat johtaneet väärinkäsityksiin, käyttää hyvin sosiaali- ja terveysalan keskeistä sanastoa ja melko hyvin oman erityisalansa sanastoa, pyrkii viestimään tilanteen edellyttämällä tyylillä, ääntää melko luontevasti ja selkeästi, löytää silmäilemällä tekstin pääkohdat erilaisista sosiaali- ja terveysalan teksteistä ja käyttää eri keinoja viestinnän tukena.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5
Opiskelija viestii täsmällisesti ja tarkoituksenmukaisesti, suullisesti ja kirjallisesti englannin kielellä moniammatillisessa ja -kulttuurissa työyhteisössä vaativissakin vuorovaikutustilanteissa (esim. palaverit, hoitoneuvottelut ja palautekeskustelut). Hän esittelee eri vaihtoehtoja luontevasti ja monipuolisesti asiakkaiden/potilaiden ohjaustilanteessa ottaen huomioon potilaiden/ asiakkaiden kulttuuritaustan. Opiskelija haastattelee asiakkaita/potilaita tilanteen edellyttämällä tavalla ja viestii myös haastavissa ja odottamattomissa asiakas-/potilastilanteissa ammattimaisella tavalla. Opiskelija käyttää monipuolisia rakenteita ja hallitsee ne lähes virheettömästi, käyttää täsmällisesti laajaa sosiaali-/terveysalan kieltä mukaan lukien oman erityisalansa terminologian, ääntää selkeästi ja luontevasti, viestii tilanteen edellyttämällä tyylillä, hahmottaa nopeasti tekstin sisällön arvioidakseen kriittisesti lähteen luotettavuuden ja käyttää tehokkaasti eri keinoja viestinnän tukena.

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hylätty
Opiskelija ei saavuta tyydyttävän tason tavoitteita

Esitietovaatimukset

Edeltäviä opintoja ei vaadita.

Ilmoittautumisaika

16.04.2022 - 07.09.2022

Ajoitus

29.08.2022 - 18.12.2022

16.04.2022 - 31.12.2022

Ajoitus

02.01.2023 - 30.04.2023

Laajuus

2 op

Yksikkö

SeAMK Sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja

Toimipiste

SeAMK Seinäjoki, Kampustalo

Opetuskielet
  • Suomi
Tutkinto-ohjelma
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Terveydenhoitaja (AMK)
Opettaja
  • Paula Paloniemi
Opiskelijaryhmät
  • SH22K
    Sairaanhoitaja (AMK)
  • MSH22K
    Sairaanhoitaja (AMK), monimuotototeutus

Tavoitteet

Opiskelija osaa
- soveltaa tietojaan keskeisistä kehitysvammoista ja vammautumisesta toteuttaessaan kehitysvammaisen tai vammautuneen henkilön hoitotyötä.

Sisältö

Tavallisimmat kehitysvammat, aistivammat, autismin kirjo
Vammautuminen
Vammaishoitotyössä käytettävät menetelmät
Kehitysvammaisen tai vammautuneen toimintakyvyn tukeminen
Erityistä tukea tarvitsevan asiakkaan ja hänen läheistensä terveyden edistäminen, itsehoidon tukeminen ja kuntoutus
Hoitotyön interventiot. Kansallinen kirjaamismalli.
Moniammatillisuus. Kestävä kehitys hoitotyössä

Arviointiasteikko

1-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

x

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Opiskelija
-osaa nimetä ja soveltaa tietojaan keskeisistä kehitysvammoista ja vammautumisesta
-tietää, kuinka tukea kehitysvammaisen tai vammautuneen toimintakykyä
-vaadittujen tehtävien tekeminen ja osallistuminen opintojaksolle

Ilmoittautumisaika

16.04.2022 - 07.09.2022

Ajoitus

29.08.2022 - 13.11.2022

  • SH21S

  • MSH21S

16.04.2022 - 22.02.2023

Ajoitus

02.01.2023 - 04.06.2023

13.03.2023 - 21.04.2023

Ajoitus

01.05.2023 - 01.10.2023

Laajuus

3 op

Virtuaaliosuus (op)

3 op

Yksikkö

SeAMK Sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja

Toimipiste

SeAMK Seinäjoki, Kampustalo

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

1 - 40

Tutkinto-ohjelma
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Terveydenhoitaja (AMK)
Opettaja
  • Hanna Keski-Saari
Opiskelijaryhmät
  • MSH22SB
    Sairaanhoitaja (AMK), monimuotototeutus

Tavoitteet

Opiskelija
-tuntee erilaiset lääkeaineet ja lääkevalmisteet.
-tietää perusteet eri lääkkeiden vaikutusmekanismeista elimistössä.
-tietää lääkkeiden keskeisimmät ominaisuudet, käyttötarkoitukset sekä haitta- ja yhteisvaikutukset.

Sisältö

Johdanto farmakologiaan - a) farmakodynamiikka ja b) farmakokinetikka
Mikrobilääkkeet
Hengitystie-elinten lääkkeet
Mahasuolikanavan sairauksien lääkkeet
Endokrinologisten sairauksien lääkkeet
Kipulääkkeet
Nivelreuman lääkkeet
Sydän- ja verisuonisairauksien lääkkeet
Verenohennuslääkkeet ja niiden haasteet
Lääkkeiden haitta- ja yhteisvaikutukset
Lääkkeellä hoidettavia keskushermoston sairauksia
Silmätautien lääkkeet
Sukupuoli- ja virtsaelinsairauksien lääkkeet
Syövän lääkehoito
Ihotautien lääkehoito

Oppimateriaalit

Moodlessa

Opetusmenetelmät

Verkkokurssi

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

3op = 80 h

Arviointiasteikko

1-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

1-2
Opiskelija
- luettelee erilaiset lääkeaineet ja lääkevalmisteet
- nimeää lääkkeiden vaikutusmekanismit ja ymmärtää perusteet lääkeaineiden vaikutuksista elimistöön
- kuvaa keskeiset piirteet tavallisimpien lääkeaineiden ominaisuuksista, käyttötarkoituksista sekä haitta- ja yhteisvaikutuksista

Arviointikriteerit, hyvä (3)

3-4
Opiskelija
- kuvaa erilaiset lääkeaineet ja lääkevalmisteet
- kuvaa lääkkeiden vaikutusmekanismit ja ymmärtää perusteet lääkeaineiden vaikutuksista elimistöön
- kuvaa keskeiset piirteet tavallisimpien lääkeaineiden ominaisuuksista, käyttötarkoituksista sekä haitta- ja yhteisvaikutuksista

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5
Opiskelija
- tuntee erilaiset lääkeaineet ja lääkevalmisteet
- tuntee lääkkeiden vaikutusmekanismit ja ymmärtää perusteet lääkeaineiden vaikutuksista elimistöön
- hallitsee keskeiset piirteet tavallisimpien lääkeaineiden ominaisuuksista, käyttötarkoituksista sekä haitta- ja yhteisvaikutuksista

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hylätty = 0
Opiskelija
- ei saavuta tyydyttävän tason osaamiskriteereitä

Hylätty (0)

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

Lisätiedot

Farmakologia 3op Moodle-tentti=15 luentoa + tentti
Arviointi: tenttitulos pisteytyy numeraaliseksi arvosanaksi seuraavin perustein:
51 % -60 % = T1
61 %- 70% =T2
71 %-80 % = H3
81 %-90 % =H4
91 %-100%-K5

20.04.2023 - 30.04.2023

Ajoitus

01.05.2023 - 03.09.2023

22.08.2022 - 31.12.2022

16.04.2022 - 16.10.2022

Ajoitus

12.09.2022 - 18.12.2022

14.11.2022 - 15.01.2023

Ajoitus

06.03.2023 - 14.05.2023

Laajuus

2 op

Virtuaaliosuus (op)

1 op

Toimipiste

SeAMK Seinäjoki, Kampustalo

Opetuskielet
  • Suomi
Tutkinto-ohjelma
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Terveydenhoitaja (AMK)
Opettaja
  • Mika Wallin
Opiskelijaryhmät
  • SH22K
    Sairaanhoitaja (AMK)
  • SH21S
    Sairaanhoitaja (AMK)
  • SH21K
    Sairaanhoitaja (AMK)
  • MSH22K
    Sairaanhoitaja (AMK), monimuotototeutus
  • MSH21KA
    Sairaanhoitaja (AMK), monimuotototeutus
  • MSH21S
    Sairaanhoitaja (AMK), monimuotototeutus
  • TH20
    Terveydenhoitaja (AMK)
  • MSH21KB
    Sairaanhoitaja (AMK), monimuotototeutus
  • TH22
    Terveydenhoitaja (AMK)
  • TH21
    Terveydenhoitaja (AMK)

Tavoitteet

Opiskelija
- osaa soveltaa farmakologian osaamista arjen hoitotyössä
- tietää perusteet eri lääkkeiden vaikutuksista ja käytöstä eri potilasryhmillä (iäkkäät, munuaisten vajaatoiminta- ja maksan vajaatoimintapotilaat)
- tietää mitä pitää huomioida lääkehoitoa toteuttaessa lääkitysturvallisuus huomioiden (lääkityspoikkeamat ja riskilääkkeet)
- tietää perusteet lääkkeiden väärinkäytöstä ja toksikologiasta

Sisältö

Iäkkäiden lääkehoidon erityispiirteet
Munuaisten ja maksan vajaatoiminta ja lääkehoito
Lääkityspoikkeamat ja lääkehaitat
Suuren riskin lääkkeet
Lääkkeiden liika- ja väärinkäyttö ja toksikologia
Lääkehoidon arvioinnit ja tarkastukset - hoitajanäkökulma
Lääkkeiden yhteisvaikutukset
Turvallinen lääkehoito
Rokotteet

Oppimateriaalit

Suomeksi
Suomeksi
H. Ruskoaho, J.Hakkola, R.Huupponen, A.Kantele, E.Korpi, E.Moilanen, P.Piepponen, E.Savontaus, O.Tenhunen, K.Vähäkangas: Lääketieteellinen farmakologia ja toksikologia, 5. uudistettu painos, Duodecim, 2018
Englanniksi

Opetusmenetelmät

Live / Teams luennot 2x4 h
9.3.2023 kello 14.15-17.30
27.4.2023 kello 14.15-17,30

Verkkoluennot 11x45 min Moodlepohjassa.
Annetut tehtävät ja itsenäinen opiskelu Moodlessa.
PERUSTIEDOT FARMAKOLOGIASTA TUKEVAT OPINTOJAKSON SISÄLTÖÄ.
Englanniksi

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Liveluennot:
Johdantoluento verkko-opintoihin -teams tai Seamk - sosiaali- ja terveys - Mika Wallin 4h
Live-luento - teams tai Seamk -sosiaali- ja terveys auditorio Mika Wallin 4h opintojakson lopussa
Tämän lisäksi 11x45 minuuttia verkkoluentoja.

Tehtävän palautus: sovittuna ajankohtana

Arviointiasteikko

Hyväksytty/hylätty

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

x

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hyväksytty:
Opiskelija
-osallistuu kurssille ja suorittaa hyväksytysti annetut tehtävät
- tietää perusteet eri lääkkeiden vaikutuksista ja käytöstä eri potilasryhmillä (iäkkäät, munuaisten vajaatoiminta- ja maksan vajaatoimintapotilaat)
- tietää mitä pitää huomioida lääkehoitoa toteuttaessa lääkitysturvallisuus huomioiden (lääkityspoikkeamat ja riskilääkkeet)
- tietää perusteet lääkkeiden väärinkäytöstä ja toksikologiasta

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Arviointi perustuu liveluennoille osallistumiseen ja annettujen tehtävien hyväksyttyyn suorittamiseen

16.04.2022 - 12.10.2022

Ajoitus

24.10.2022 - 18.12.2022

Laajuus

2 op

Virtuaaliosuus (op)

1 op

Yksikkö

SeAMK Sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja

Toimipiste

SeAMK Seinäjoki, Kampustalo

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

1 - 50

Tutkinto-ohjelma
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Terveydenhoitaja (AMK)
Opettaja
  • Mika Wallin
Opiskelijaryhmät
  • SH21S
    Sairaanhoitaja (AMK)
  • SH21K
    Sairaanhoitaja (AMK)
  • MSH21KA
    Sairaanhoitaja (AMK), monimuotototeutus
  • MSH21S
    Sairaanhoitaja (AMK), monimuotototeutus
  • MSH21KB
    Sairaanhoitaja (AMK), monimuotototeutus
  • TH22
    Terveydenhoitaja (AMK)
  • TH21
    Terveydenhoitaja (AMK)

Tavoitteet

Opiskelija
- osaa soveltaa farmakologian osaamista arjen hoitotyössä
- tietää perusteet eri lääkkeiden vaikutuksista ja käytöstä eri potilasryhmillä (iäkkäät, munuaisten vajaatoiminta- ja maksan vajaatoimintapotilaat)
- tietää mitä pitää huomioida lääkehoitoa toteuttaessa lääkitysturvallisuus huomioiden (lääkityspoikkeamat ja riskilääkkeet)
- tietää perusteet lääkkeiden väärinkäytöstä ja toksikologiasta

Sisältö

Iäkkäiden lääkehoidon erityispiirteet
Munuaisten ja maksan vajaatoiminta ja lääkehoito
Lääkityspoikkeamat ja lääkehaitat
Suuren riskin lääkkeet
Lääkkeiden liika- ja väärinkäyttö ja toksikologia
Lääkehoidon arvioinnit ja tarkastukset - hoitajanäkökulma
Lääkkeiden yhteisvaikutukset
Turvallinen lääkehoito
Rokotteet

Aika ja paikka

Liveluennot:
Johdantoluento verkko-opintoihin -teams tai Seamk - sosiaali- ja terveys - auditorio Mika Wallin 4h
Live-luento - teams tai Seamk -sosiaali- ja terveys auditorio Mika Wallin 4h opintojakson lopussa
Tämän lisäksi 11x45 minuuttia verkkoluentoja.

Tehtävän palautus: sovittuna ajankohtana

Oppimateriaalit

H. Ruskoaho, J.Hakkola, R.Huupponen, A.Kantele, E.Korpi, E.Moilanen, P.Piepponen, E.Savontaus, O.Tenhunen, K.Vähäkangas: Lääketieteellinen farmakologia ja toksikologia, 5. uudistettu painos, Duodecim, 2018

Opetusmenetelmät

Live / Teams luennot 2x4 h
27.10.2022 kello 14.15-17.30
8.12..2022 kello 14.15-17,30

Verkkoluennot 11x45 min Moodlepohjassa.
Annetut tehtävät ja itsenäinen opiskelu Moodlessa.
PERUSTIEDOT FARMAKOLOGIASTA TUKEVAT OPINTOJAKSON SISÄLTÖÄ.

realization.localizedApproveRejectDescription

Arviointi perustuu liveluennoille osallistumiseen ja annettujen tehtävien hyväksyttyyn suorittamiseen

Hyväksytty:
Opiskelija
-osallistuu kurssille ja suorittaa hyväksytysti annetut tehtävät
- tietää perusteet eri lääkkeiden vaikutuksista ja käytöstä eri potilasryhmillä (iäkkäät, munuaisten vajaatoiminta- ja maksan vajaatoimintapotilaat)
- tietää mitä pitää huomioida lääkehoitoa toteuttaessa lääkitysturvallisuus huomioiden (lääkityspoikkeamat ja riskilääkkeet)
- tietää perusteet lääkkeiden väärinkäytöstä ja toksikologiasta

Arviointiasteikko

Hyväksytty/hylätty

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

x

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hyväksytty:
Opiskelija
-osallistuu kurssille ja suorittaa hyväksytysti annetut tehtävät
- tietää perusteet eri lääkkeiden vaikutuksista ja käytöstä eri potilasryhmillä (iäkkäät, munuaisten vajaatoiminta- ja maksan vajaatoimintapotilaat)
- tietää mitä pitää huomioida lääkehoitoa toteuttaessa lääkitysturvallisuus huomioiden (lääkityspoikkeamat ja riskilääkkeet)
- tietää perusteet lääkkeiden väärinkäytöstä ja toksikologiasta

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Arviointi perustuu liveluennoille osallistumiseen ja annettujen tehtävien hyväksyttyyn suorittamiseen

Hyväksytty:
Opiskelija
-osallistuu kurssille ja suorittaa hyväksytysti annetut tehtävät
- tietää perusteet eri lääkkeiden vaikutuksista ja käytöstä eri potilasryhmillä (iäkkäät, munuaisten vajaatoiminta- ja maksan vajaatoimintapotilaat)
- tietää mitä pitää huomioida lääkehoitoa toteuttaessa lääkitysturvallisuus huomioiden (lääkityspoikkeamat ja riskilääkkeet)
- tietää perusteet lääkkeiden väärinkäytöstä ja toksikologiasta

Ilmoittautumisaika

16.04.2022 - 07.09.2022

Ajoitus

26.09.2022 - 05.04.2023

Laajuus

2 op

Yksikkö

SeAMK Sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja

Toimipiste

SeAMK Seinäjoki, Kampustalo

Opetuskielet
  • Suomi
Tutkinto-ohjelma
  • Terveydenhoitaja (AMK)
Opettaja
  • Anita Keski-Hirvi
Opiskelijaryhmät
  • TH21
    Terveydenhoitaja (AMK)

Tavoitteet

Opiskelija osaa toimia moniammatillisessa gerontologisen hoitotyön työryhmässä huomioiden potilaan iän, elämänvaiheen sekä erilaisten hoito- ja palveluympäristöjen ja eettisyyden vaatimukset huomioon ottaen. Opiskelija osaa arvioida kulttuuritaustaltaan erilaisten ikääntyneiden potilaiden ja heidän läheistensä voimavaroja. Opiskelija osaa ottaa huomioon nämä seikat gerontologisen hoitotyön suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa. Hän osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida ikääntyneiden potilaiden ja heidän läheistensä hoitotyötä tavallisimpien geriatristen sairauksien ja ikääntymiseen liittyvien muutosten kohdatessa. Opiskelija osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida muistisairaiden hoitotyötä. Opiskelija osaa hoitaa ikääntyneitä potilaita ja heidän läheisiään käyttämällä gerontologisessa hoitotyössä käytössä olevia näyttöön perustuvia auttamisen, tukemisen ja ohjaamisen menetelmiä.
Opiskelija osaa auttaa ja tukea saattohoidossa olevia ikääntyneitä potilaita ja heidän läheisiään. Hän osaa tukea ja edistää ikääntyneen potilaan ja hänen läheisensä terveyttä ja toimintakykyä. Opiskelija osaa tukea ikääntynyttä potilasta ja hänen läheisiään erilaisissa elämän kriisi- ja muutostilanteissa. Hän osaa ohjata ja tukea ikääntynyttä potilasta ja hänen läheisiään omahoitoon ja kuntoutumiseen. Opiskelija osaa hoitaa potilaita ajantasaista gerontologista ja geriatrista tietoperustaa hyödyntäen.

Sisältö

Terveyden edistäminen, omahoidon tukeminen ja kuntoutus gerontologisessa hoitotyössä. Keskeiset hoitotyön auttamismenetelmät (FinCC) gerontologisessa hoitotyössä. Kansallisen kirjaamisen malli hoitotyön kirjaamisessa. Effica. Iän, sukupuolen, kulttuuritaustan, elämänvaiheen sekä erilaisten hoito- ja palveluympäristöjen asettamat vaatimukset gerontologiselle hoitotyölle. Ikääntyneiden potilaiden ja heidän läheistensä hoitotyö, kuntoutus ja ohjaus. Muistisairaiden ja heidän läheistensä hoitotyö, kuntoutus ja ohjaus. Hoitotyö elämän loppuvaiheessa. Saattohoito.
Moniammatillisuus gerontologisessa hoitotyössä. Ikääntyneiden potilaiden ja heidän läheisten terveyden ja toimintakyvyn tukeminen. Turvallinen hoitoympäristö. Työturvallisuus. Työnohjaus. Gerontologia. Geriatria.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Tyydyttävä 1-2
Opiskelija
-osaa etsiä gerontologisen hoitotyön tietoa tietolähteistä, mutta sen soveltaminen hoitotyöhön on puutteellista
-osoittaa perehtyneisyyden gerontologisen hoitotyön tietoperustaan ja ydinainekseen, mutta ei pysty perustelemaan toimintaansa
-osoittaa saavuttaneensa riittävät gerontologisen hoitotyön tiedot pystyäkseen toimimiaan ammatillisissa tilanteissa
-osaa toimia potilasturvallisesti gerontologisen potilaan/asiakkaan hoitotyössä

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Hyvä 3–4
Opiskelija
-etsii gerontologisen hoitotyön tietoa ja perustelee tietolähteiden käytön
-käyttää hoitotieteen tietoperustaa johdonmukaisesti gerontologisessa hoitotyössä
-perustelee toimintaa näyttöön perustuvan tiedon avulla gerontologisessa hoitotyössä
-soveltaa ammatillista osaamistaan erilaisissa asiakaslähtöisissä gerontologisissa hoitotilanteissa
-osaa toimia asiakaslähtöisesti, vastuullisesti, eettisesti ja potilasturvallisesti asiakaslähtöisessä gerontologisessa hoitotyössä

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Kiitettävä 5
Opiskelija
-soveltaa gerontologisen hoitotyön käsitteitä ja tietoa sujuvasti ja laaja-alaisesti
-arvioi ja käyttää näyttöön perustuvaa tietoa gerontologisessa hoitotyössä
-osaa arvioida toimintansa seurauksia gerontologisessa hoitotyössä
-osaa toimia asiakaslähtöisesti, vastuullisesti ja potilasturvallisesti gerontologisessa hoitotyössä, sekä toimii johdonmukaisesti eettisten periaatteiden ja lakien mukaisesti

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hylätty = 0
opiskelija
-ei tunne tai osaa käyttää gerontologisen hoitotyön käsitteitä riittävästi
-käyttää hoitotieteen tietoperustaa yksipuolisesti eikä riittävästi tunne gerontologisen hoitotyön tietolähteitä
-ei toimi riittävän asiakaslähtöisesti, eettisesti ja potilasturvallisesti gerontologisessa hoitotyössä
-ei osoita riittäviä valmiuksia itsensä kehittämiseen ammatillisesti eikä osallistu gerontologisen hoitotyön kehittämiseen
-ei osaa toimia potilasturvallisesti gerontologisen potilaan/asiakkaan hoitotyössä

Ilmoittautumisaika

16.04.2022 - 12.10.2022

Ajoitus

24.04.2023 - 15.10.2023

Laajuus

6 op

Yksikkö

SeAMK Sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja

Toimipiste

SeAMK Seinäjoki, Kampustalo

Opetuskielet
  • Suomi
Tutkinto-ohjelma
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Terveydenhoitaja (AMK)
Opettaja
  • Anita Keski-Hirvi
  • Virpi Rantanen
Opiskelijaryhmät
  • TH22
    Terveydenhoitaja (AMK)

Tavoitteet

Opiskelija
-osaa toimia moniammatillisessa gerontologisessa hoitotyössä potilaan iän ja elämänvaiheen sekä erilaisten hoito- ja palveluympäristöjen vaatimukset ja eettisyyden huomioon ottaen.
-osaa arvioida asiakaslähtöisesti kulttuuritaustaltaan erilaisten ikääntyneiden potilaiden ja heidän läheistensä voimavarat sekä tukea heitä hoitotyön suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa.
-osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida gerontologista hoitotyötä tavallisimpien terveysmuutosten ja/tai ongelmien ja/tai kriisien kohdatessa.
-osaa dokumentoida hoitotyön ja raportoida sen suullisesti.
-osaa hoitaa ikääntynyttä potilasta ja hänen läheisiään soveltamalla gerontologisen ja muistisairaiden hoitotyön käytössä olevia näyttöön perustuvia auttamisen, tukemisen ja ohjaamisen menetelmiä. -osaa suunnitella ja toteuttaa turvallisesti ikääntyneen potilaan lääke- ja nestehoitoa sekä arvioida sen vaikuttavuutta.
-osaa toimia aseptisesti.
-osaa tukea ja edistää ikääntyneen potilaan ja hänen läheistensä terveyttä ja toimintakykyä.
-osaa ohjata ja tukea ikääntynyttä potilasta ja hänen läheisiään omahoitoon ja kuntoutumiseen.
-arvioi omaa ammatillista osaamistaan kriittisesti vahvuuksien ja kehittävien vaatimusten näkökulmista.

Sisältö

Harjoittelu toteutuu harjoittelupaikoissa, joissa mahdollistuu gerontologisen hoitotyön harjoittelu. Sähköinen lääkehoitopassi. Harjoittelutehtävät. Lääkelaskut

Arviointiasteikko

1-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

x

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hylätty 0
opiskelija
-ei tunne tai osaa käyttää gerontologisen hoitotyön käsitteitä riittävästi
-käyttää hoitotieteen tietoperustaa yksipuolisesti eikä riittävästi tunne gerontologisen hoitotyön tietolähteitä
-ei toimi riittävän asiakaslähtöisesti, eettisesti ja potilasturvallisesti gerontologisessa hoitotyössä
-ei osoita riittäviä valmiuksia itsensä kehittämiseen ammatillisesti eikä osallistu gerontologisen hoitotyön kehittämiseen
-ei osaa toimia potilasturvallisesti gerontologisen potilaan/asiakkaan hoitotyössä

Esitietovaatimukset

Gerontologinen hoitotyö teoriaopinnot ja lääkelaskujen hyväksytty suorittaminen.

Ilmoittautumisaika

16.04.2022 - 12.10.2022

Ajoitus

24.04.2023 - 15.10.2023

Laajuus

6 op

Yksikkö

SeAMK Sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja

Toimipiste

SeAMK Seinäjoki, Kampustalo

Opetuskielet
  • Suomi
Tutkinto-ohjelma
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Terveydenhoitaja (AMK)
Opettaja
  • Meri Matala-Aho
  • Hanna Keski-Saari
Opiskelijaryhmät
  • TH22
    Terveydenhoitaja (AMK)

Tavoitteet

Opiskelija
-osaa toimia moniammatillisessa sisä-, neurologisen ja infektiotautipotilaan sekä erityistä tukea tarvitsevan hoitotyössä potilaan iän, kasvu- ja kehitysvaiheen sekä erilaisten hoito- ja palveluympäristöjen vaatimukset ja eettisyyden huomioon ottaen.
-osaa arvioida asiakaslähtöisesti kulttuuritaustaltaan erilaisten potilaiden ja heidän läheistensä voimavarat sekä tukea heitä hoitotyön suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa.
-osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida eri-ikäisen potilaan ja hänen läheistensä hoitotyötä
-osaa dokumentoida hoitotyön ja raportoida sen suullisesti.
-osaa hoitaa eri-ikäistä potilasta ja hänen läheisiään soveltamalla näyttöön perustuvia auttamisen, tukemisen ja ohjaamisen menetelmiä.
-hallitsee kliinisessä hoitotyössä tarvittavat keskeiset toimenpiteet ja diagnostiset tutkimukset osana akuutisti tai pitkäaikaisesti sairaan potilaan kokonaishoitoa.
-osaa suunnitella ja toteuttaa turvallisesti aikuisen potilaan lääke- ja nestehoitoa ja verensiirron sekä arvioida niiden vaikutuksia.
-osaa toteuttaa potilaan ravitsemishoitoa.
-osaa tukea ja edistää eri- ikäisen potilaan ja hänen läheistensä terveyttä ja toimintakykyä.
-osaa auttaa ja tukea eri- ikäistä potilasta ja hänen läheisiään palliatiivisessa hoitotyössä sekä elämän loppuvaiheen hoitotyössä.
-osaa ohjata ja tukea eri-ikäistä potilasta ja hänen läheisiään omahoitoon.
-osaa ohjata potilasta keskeisiin kliinisiin tutkimuksiin ennen tutkimusta ja niiden jälkeen.
-osaa toimia aseptisesti sekä perustella aseptisen työskentelyn merkityksen hoitotyössä.
-arvioi omaa ammatillista osaamistaan kriittisesti vahvuuksien ja kehittävien vaatimusten näkökulmista.

Sisältö

Harjoittelu toteutuu harjoittelupaikoissa, joissa mahdollistuu sisätautia, neurologisia tai infektiosairauksia sairastavien potilaiden hoitotyön tai palliatiivisen ja elämän loppuvaiheen hoitotyön harjoittelu. Sähköinen lääkehoitopassi. Harjoittelutehtävä ja sen esittäminen.
Lääkelaskut

Arviointiasteikko

1-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

x

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hylätty = 0
Opiskelija
- ei osaa etsiä tietoa yksittäisiin tilanteisiin asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
- ei osoita käyttävänsä asiakaslähtöisen kliinisen hoitotyön tietoperustaa
- ei erota arkitietoa tutkitusta tiedosta asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
- ei osaa toimia yksittäisissä asiakaslähtöisen kliinisen hoitotyön tilanteissa ohjeiden mukaisesti
- ei osoita tuntevansa sairaanhoitajan / terveydenhoitajan eettiset periaatteet asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
- ei osaa toimia työryhmän jäsenenä ja jakaa jonkin verran asiakaslähtöisen kliinisen hoitotyön osaamistaan
- ei osaa tarkastella omia vahvuuksiaan ja kehittymistarpeitaan asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä

Esitietovaatimukset

Harjoittelun aloittaminen edellyttää työpajatyöskentelyihin ja simulaatioharjoituksiin osallistumista sekä lääkelaskujen hyväksyttyä suoritusta. Lisäksi harjoittelun aloittaminen edellyttää kliininen hoitotyön perusosaamisen 9 op harjoitteluun osallistumista.

Ilmoittautumisaika

16.04.2022 - 22.02.2023

Ajoitus

20.03.2023 - 04.06.2023

Laajuus

3 op

Yksikkö

SeAMK Sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja

Toimipiste

SeAMK Seinäjoki, Kampustalo

Opetuskielet
  • Suomi
Tutkinto-ohjelma
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Terveydenhoitaja (AMK)
Opettaja
  • Sinikka Vainionpää
Opiskelijaryhmät
  • MSH21S
    Sairaanhoitaja (AMK), monimuotototeutus

Tavoitteet

Opiskelija
-osaa kriittisesti arvioiden hyödyntää tieteellisiä julkaisuja.
-osaa kuvata keskeisimmät hoitotieteelliset tutkimus- ja kehittämismenetelmät sekä analyysimenetelmät.

Sisältö

Laadulliset, määrälliset ja toiminnalliset tutkimus- ja kehittämismenetelmät. Keskeiset tutkimuksen analyysimenetelmät.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

1-2
Opiskelija
- tuntee tutkimus- ja kehittämismenetelmiä ja hyödyntää niitä tutkimus- ja kehittämisprosesseissa

Arviointikriteerit, hyvä (3)

3-4
Opiskelija
- käyttää tarkoituksenmukaisesti hyväksi tutkimus- ja kehittämismenetelmiä tutkimus- ja kehittämisprosesseissa

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5
Opiskelija
- soveltaa tutkimus- ja kehittämisosaamistaan tutkimus- ja kehittämismenetelmiä erilaisissa tehtävissä, projekteissa, opinnäytetyössä sekä ammatissaan

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hylätty = 0
Opiskelija
- ei saavuta tyydyttävän tason tutkimus- ja kehittämisosaamisen tavoitteita

Esitietovaatimukset

Näyttöön perustuva hoitotyö (2 op) opintojakson hyväksytty suorittaminen.
Tutkimus- ja kehittämistyön perusteet (2 op) hyväksytty suorittaminen

Ilmoittautumisaika

07.11.2022 - 12.02.2023

Ajoitus

06.03.2023 - 23.04.2023

Laajuus

3 op

Yksikkö

SeAMK Sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja

Toimipiste

SeAMK Seinäjoki, Kampustalo

Opetuskielet
  • Suomi
Tutkinto-ohjelma
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Terveydenhoitaja (AMK)
Opettaja
  • Minna Laitila
  • Niina Keskinen

15.04.2022 - 15.04.2023

Ajoitus

01.08.2022 - 31.05.2023

Laajuus

3 op

Virtuaaliosuus (op)

3 op

Toimipiste

SeAMK Seinäjoki, Kampustalo

Opetuskielet
  • Suomi
Tutkinto-ohjelma
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Degree Programme in Nursing
  • Terveydenhoitaja (AMK)
Opettaja
  • Marjut Asunmaa
  • Tiina Koskela

Tavoitteet

Tällä opintojaksolla opiskelija oppii perusteet sairaalan sisäisestä akuuttihoitotyöstä.
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa käyttää ABCDE –protokollaa potilaan tilan arvioinnissa ja pystyy seuraamaan potilaan vointia NEWS pisteitä hyödyntäen. Lisäksi opiskelija osaa raportoida ja konsultoida ISBAR –menetelmää käyttäen.
Opiskelija tietää akuutisti ja kriittisesti sairaan hoitotyön palvelujärjestelmän rakenteen, viranomaisten välisen yhteistyön ja erilaisten potilasryhmien tyypilliset hoitopolut.
Opiskelija osaa hoitotyön tyypillisimmissä akuuttihoitotyön potilasryhmien hoidossa.

Sisältö

Akuutisti ja kriittisesti sairaiden potilaiden hoito- ja palvelujärjestelmä, pääkäsitteet ja erilaiset sisätauti-, kirurgisen, sydän-, hengitysvaje ja neurologisen potilaan hoitotilanteet.
Potilaan tilan arviointi, hoitotyön suunnittelu ja toteuttaminen. Triage päivystyspoliklinikalla.
Potilaan tilan arviointi käyttäen cABCDEF-protokollaa.
Potilaan peruselintoimintojen turvaaminen akuuteissa ja kriittisissä ongelmissa,
Raportointi ISBAR-protokollan mukaisesti
Potilaan lääke- ja nestehoito.
Tyypillisimmät laboratorio- ja radiologiset tutkimukset
Noninvasiivinen ventilaatio
Advanced Life Support (ALS) - opiskelija tietää sairaalan hoitoelvytys-protokollan
Tyypillisimmät sydämen rytmihäiriöt.
Glasgow Coma Scalen käyttö neurologisen statuksen arvioinnissa.
Akuuttihoitotyön lääkelaskut.
Huom! SeAMKin opiskelijat suorittavat myös Taitopajat ja simulaatiot!

Oppimateriaalit

Kuisma, M. Holmström, P. Nurmi, J. Porthan, K. & Taskinen, T. 2017. Ensihoito. Sanoma Pro Oy. Ritmala-Castrén, M., Lönn, M., Lundgren-Laine, H., Meriläinen, M., Peltomaa, M. & Ahtiala, M. 2017. Teho- ja valvontahoitotyön opas. 2., uudistettu painos. Helsinki: Duodecim. (soveltuvin osin)

Opetusmenetelmät

Itsenäinen opiskelu Moodlessa.
Opintojakson luennot on nauhoitettu ja Moodlessa on aihepiiriin liittyviä tehtäviä.

Tämä on campusonline non stop toteutus

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

SeAMKin tutkinto-opiskelija:
Tentti koululla valvotusti oman ryhmän mukana.
Lääkelaskut tulee suorittaa tentin yhteydessä.
Opiskelija osallistuu taitopajaan ja simulaatioon oman ryhmänsä mukana.

Kansainvälisyys

-

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

-

Lisätietoja opiskelijoille

SeAMK opiskelijoille: Kesän aikana voit suorittaa teorian itsenäisesti. Lääkelaskut, Skills labs ja simulaatio sekä tentti oman ryhmän mukana.
Suositellaan 100op suorittamista ennen opintojaksoa. Sisätaudit, kirurgia ja lääke- ja nestehoito tulee olla suoritettuna opintojaksolle osallistuessa.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

• 1-2
Opiskelijat
- osaa nimetä akuutisti ja kriittisesti sairaiden potilaiden hoito- ja palvelujärjestelmästä ja viranomaisten yhteistyöstä yksittäisiä asioita
- osaa ohjauksen alaisena tunnistaa peruselintoimintojen muutoksia ja häiriöitä sekä osaa toteuttaa hoitotyön menetelmiä auttaakseen potilaita hengenahdistus- tai sydänkohtaustilanteissa
- osaa ohjauksen alaisena toteuttaa turvallista neste- ja lääkehoitoa suonensisäisesti akuutisti ja kriittisesti sairaiden hoitotyössä
- osaa ohjauksen alaisena käyttää hoitoteknologiaa ja antaa raportteja
- osaa ohjauksen alaisena kohdata akuutisti ja kriittisesti sairaan potilaita ja heidän perheitään
- osaa ohjauksen alaisena ohjata akuutisti ja kriittisesti sairaita potilaita

Arviointikriteerit, hyvä (3)

3-4
Opiskelijat
- osaa kuvailla akuutisti ja kriittisesti sairaiden potilaiden hoito- ja palvelujärjestelmästä ja viranomaisten yhteistyöstä asioita
- osaa tunnistaa peruselintoimintojen muutoksia ja häiriöitä sekä osaa toteuttaa hoitotyön menetelmiä auttaakseen potilaita hengenahdistus- tai sydänkohtaustilanteissa
- osaa ohjauksen alaisena toteuttaa turvallista neste- ja lääkehoitoa suonensisäisesti sekä arvioida niiden vaikuttavuutta akuutisti ja kriittisesti sairaiden hoitotyössä

- osaa kohdata akuutisti ja kriittisesti sairaan potilaita ja heidän perheitään ammatillisesti
- osaa ohjata akuutisti ja kriittisesti sairaita potilaita

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5
Opiskelijat
- osaa kuvailla akuutisti ja kriittisesti sairaiden potilaiden hoito- ja palvelujärjestelmän ja viranomaisten välistä yhteistyötä
- osaa tunnistaa peruselintoimintojen muutoksia ja häiriöitä sekä osaa toteuttaa hoitotyön menetelmiä
- osaa auttaa potilaita hengenahdistus- tai sydänkohtaustilanteissa ja arvioida hoidon vaikuttavuutta
- osaa toteuttaa turvallista neste- ja lääkehoitoa suonensisäisesti sekä arvioida niiden vaikuttavuutta akuutisti ja kriittisesti sairaiden hoitotyössä
- osaa käyttää hoitoteknologiaa ja antaa raportteja
- osaa kohdata akuutisti ja kriittisesti sairaan potilaita ja heidän perheitään ammatillisesti
- osaa ohjata akuutisti ja kriittisesti sairaita potilaita

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hylätty = 0
Opiskelija
- ei osaa kuvailla akuutisti ja kriittisesti sairaiden potilaiden hoito- ja palvelujärjestelmää eikä viranomaisten välistä yhteistyötä
- ei osaa hoitaa akuutisti ja kriittisesti sairaan potilaan perustarpeita
- opiskelijan osaaminen ja tietämys akuuttihoitotyöstä on puutteellinen ja potilasturvallisuus on vaarantunut
- ei osaa tunnistaa muutoksia potilaan peruselintoiminnoissa
- ei toimi aseptisesti
- vaarantaa oman ja potilasturvallisuuden
- tekee toistuvia virheitä lääke- ja nestehoidossa
- välttelee hoitotyön ja oppimisen tilanteita
- välttelee potilaiden kohtaamista
- palautteesta huolimatta pukeutuu ja käyttäytyy epäasiallisesti
- ei kunnioita luottamuksellisuutta, vaitiolo- ja salassapitovelvollisuutta
- yhteistyötaidot ovat puutteelliset
- oppimismotivaatio on puutteellinen

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Tentti, jatkuva osaamisen osoittaminen skills labseissa ja simulaatioissa.

Tämä opintojakso sopii toisen lukuvuoden opiskelijalle, jolla on suoritettu vähintään 60 opintopistettä hoitotyön opintoja.
Opintojaksolla edellytetään anatomian ja fysiologian, sisätautien ja kirurgisen hoitotyön, lääke- ja nestehoidon osaamista.

Lisätiedot

Tietokone, internetyhteys, headset.
Tämä opintojakso on vaihtoehtoinen hoitotyö akuuteissa ja kriittisissä tilanteissa opintojaksolle, joka tapahtuu lähiopetuksessa.
SeAMKin opiskelijoiden on suoritettava teorian lisäksi opintojakson tentti, lääkelaskut, taitopaja ja simulaatio lähiopetuksessa koululla.

Ilmoittautumisaika

13.03.2023 - 03.12.2023

Ajoitus

01.05.2023 - 31.12.2023

Laajuus

3 op

Virtuaaliosuus (op)

3 op

Toimipiste

SeAMK Seinäjoki, Kampustalo

Opetuskielet
  • Suomi
Tutkinto-ohjelma
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Degree Programme in Nursing
  • Terveydenhoitaja (AMK)
Opettaja
  • Tiina Koskela

Tavoitteet

Tällä opintojaksolla opiskelija oppii perusteet sairaalan sisäisestä akuuttihoitotyöstä.
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa käyttää ABCDE –protokollaa potilaan tilan arvioinnissa ja pystyy seuraamaan potilaan vointia NEWS pisteitä hyödyntäen. Lisäksi opiskelija osaa raportoida ja konsultoida ISBAR –menetelmää käyttäen.
Opiskelija tietää akuutisti ja kriittisesti sairaan hoitotyön palvelujärjestelmän rakenteen, viranomaisten välisen yhteistyön ja erilaisten potilasryhmien tyypilliset hoitopolut.
Opiskelija osaa hoitotyön tyypillisimmissä akuuttihoitotyön potilasryhmien hoidossa.

Sisältö

Akuutisti ja kriittisesti sairaiden potilaiden hoito- ja palvelujärjestelmä, pääkäsitteet ja erilaiset sisätauti-, kirurgisen, sydän-, hengitysvaje ja neurologisen potilaan hoitotilanteet.
Potilaan tilan arviointi, hoitotyön suunnittelu ja toteuttaminen. Triage päivystyspoliklinikalla.
Potilaan tilan arviointi käyttäen cABCDEF-protokollaa.
Potilaan peruselintoimintojen turvaaminen akuuteissa ja kriittisissä ongelmissa,
Raportointi ISBAR-protokollan mukaisesti
Potilaan lääke- ja nestehoito.
Tyypillisimmät laboratorio- ja radiologiset tutkimukset
Noninvasiivinen ventilaatio
Advanced Life Support (ALS) - opiskelija tietää sairaalan hoitoelvytys-protokollan
Tyypillisimmät sydämen rytmihäiriöt.
Glasgow Coma Scalen käyttö neurologisen statuksen arvioinnissa.
Akuuttihoitotyön lääkelaskut.
Huom! SeAMKin opiskelijat suorittavat myös Taitopajat ja simulaatiot!

Oppimateriaalit

Kuisma, M. Holmström, P. Nurmi, J. Porthan, K. & Taskinen, T. 2017. Ensihoito. Sanoma Pro Oy.

Alanen, P., Hakio, N. & Koskela, T. 2022. Tehohoitotyö. SanomaPro Oy.

Ritmala-Castrén, M., Lönn, M., Lundgren-Laine, H., Meriläinen, M., Peltomaa, M. & Ahtiala, M. 2017. Teho- ja valvontahoitotyön opas. 2., uudistettu painos. Helsinki: Duodecim. (soveltuvin osin)

Opetusmenetelmät

Itsenäinen opiskelu Moodlessa.
Opintojakson luennot on nauhoitettu ja Moodlessa on aihepiiriin liittyviä tehtäviä.

Tämä on campusonline non stop toteutus

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

SeAMKin tutkinto-opiskelija:
Tentti koululla valvotusti oman ryhmän mukana.
Lääkelaskut tulee suorittaa tentin yhteydessä.
Opiskelija osallistuu taitopajaan ja simulaatioon oman ryhmänsä mukana.

Kansainvälisyys

-

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

-

Lisätietoja opiskelijoille

SeAMK opiskelijoille: Kesän aikana voit suorittaa teorian itsenäisesti. Lääkelaskut, Skills labs ja simulaatio sekä tentti oman ryhmän mukana.
Suositellaan 100op suorittamista ennen opintojaksoa. Sisätaudit, kirurgia ja lääke- ja nestehoito tulee olla suoritettuna opintojaksolle osallistuessa.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

• 1-2
Opiskelijat
- osaa nimetä akuutisti ja kriittisesti sairaiden potilaiden hoito- ja palvelujärjestelmästä ja viranomaisten yhteistyöstä yksittäisiä asioita
- osaa ohjauksen alaisena tunnistaa peruselintoimintojen muutoksia ja häiriöitä sekä osaa toteuttaa hoitotyön menetelmiä auttaakseen potilaita hengenahdistus- tai sydänkohtaustilanteissa
- osaa ohjauksen alaisena toteuttaa turvallista neste- ja lääkehoitoa suonensisäisesti akuutisti ja kriittisesti sairaiden hoitotyössä
- osaa ohjauksen alaisena käyttää hoitoteknologiaa ja antaa raportteja
- osaa ohjauksen alaisena kohdata akuutisti ja kriittisesti sairaan potilaita ja heidän perheitään
- osaa ohjauksen alaisena ohjata akuutisti ja kriittisesti sairaita potilaita

Arviointikriteerit, hyvä (3)

3-4
Opiskelijat
- osaa kuvailla akuutisti ja kriittisesti sairaiden potilaiden hoito- ja palvelujärjestelmästä ja viranomaisten yhteistyöstä asioita
- osaa tunnistaa peruselintoimintojen muutoksia ja häiriöitä sekä osaa toteuttaa hoitotyön menetelmiä auttaakseen potilaita hengenahdistus- tai sydänkohtaustilanteissa
- osaa ohjauksen alaisena toteuttaa turvallista neste- ja lääkehoitoa suonensisäisesti sekä arvioida niiden vaikuttavuutta akuutisti ja kriittisesti sairaiden hoitotyössä
- osaa ohjauksen alaisena käyttää hoitoteknologiaa ja antaa raportteja
- osaa kohdata akuutisti ja kriittisesti sairaan potilaita ja heidän perheitään ammatillisesti
- osaa ohjata akuutisti ja kriittisesti sairaita potilaita

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5
Opiskelijat
- osaa kuvailla akuutisti ja kriittisesti sairaiden potilaiden hoito- ja palvelujärjestelmän ja viranomaisten välistä yhteistyötä
- osaa tunnistaa peruselintoimintojen muutoksia ja häiriöitä sekä osaa toteuttaa hoitotyön menetelmiä
- osaa auttaa potilaita hengenahdistus- tai sydänkohtaustilanteissa ja arvioida hoidon vaikuttavuutta
- osaa toteuttaa turvallista neste- ja lääkehoitoa suonensisäisesti sekä arvioida niiden vaikuttavuutta akuutisti ja kriittisesti sairaiden hoitotyössä
- osaa käyttää hoitoteknologiaa ja antaa raportteja
- osaa kohdata akuutisti ja kriittisesti sairaan potilaita ja heidän perheitään ammatillisesti
- osaa ohjata akuutisti ja kriittisesti sairaita potilaita

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hylätty = 0
Opiskelija
- ei osaa kuvailla akuutisti ja kriittisesti sairaiden potilaiden hoito- ja palvelujärjestelmää eikä viranomaisten välistä yhteistyötä
- ei osaa hoitaa akuutisti ja kriittisesti sairaan potilaan perustarpeita
- opiskelijan osaaminen ja tietämys akuuttihoitotyöstä on puutteellinen ja potilasturvallisuus on vaarantunut
- ei osaa tunnistaa muutoksia potilaan peruselintoiminnoissa
- ei toimi aseptisesti
- vaarantaa oman ja potilasturvallisuuden
- tekee toistuvia virheitä lääke- ja nestehoidossa
- välttelee hoitotyön ja oppimisen tilanteita
- välttelee potilaiden kohtaamista
- palautteesta huolimatta pukeutuu ja käyttäytyy epäasiallisesti
- ei kunnioita luottamuksellisuutta, vaitiolo- ja salassapitovelvollisuutta
- yhteistyötaidot ovat puutteelliset
- oppimismotivaatio on puutteellinen

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Tentti, jatkuva osaamisen osoittaminen skills labseissa ja simulaatioissa.

Hylätty (0)

Hylätty = 0
Opiskelija
- ei osaa kuvailla akuutisti ja kriittisesti sairaiden potilaiden hoito- ja palvelujärjestelmää eikä viranomaisten välistä yhteistyötä
- ei osaa hoitaa akuutisti ja kriittisesti sairaan potilaan perustarpeita
- opiskelijan osaaminen ja tietämys akuuttihoitotyöstä on puutteellinen ja potilasturvallisuus on vaarantunut
- ei osaa tunnistaa muutoksia potilaan peruselintoiminnoissa
- ei toimi aseptisesti
- vaarantaa oman ja potilasturvallisuuden
- tekee toistuvia virheitä lääke- ja nestehoidossa
- välttelee hoitotyön ja oppimisen tilanteita
- välttelee potilaiden kohtaamista
- palautteesta huolimatta pukeutuu ja käyttäytyy epäasiallisesti
- ei kunnioita luottamuksellisuutta, vaitiolo- ja salassapitovelvollisuutta
- yhteistyötaidot ovat puutteelliset
- oppimismotivaatio on puutteellinen

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1-2
Opiskelijat
- osaa nimetä akuutisti ja kriittisesti sairaiden potilaiden hoito- ja palvelujärjestelmästä ja viranomaisten yhteistyöstä yksittäisiä asioita
- osaa ohjauksen alaisena tunnistaa peruselintoimintojen muutoksia ja häiriöitä sekä osaa toteuttaa hoitotyön menetelmiä auttaakseen potilaita hengenahdistus- tai sydänkohtaustilanteissa
- osaa ohjauksen alaisena toteuttaa turvallista neste- ja lääkehoitoa suonensisäisesti akuutisti ja kriittisesti sairaiden hoitotyössä
- osaa ohjauksen alaisena käyttää hoitoteknologiaa ja antaa raportteja
- osaa ohjauksen alaisena kohdata akuutisti ja kriittisesti sairaan potilaita ja heidän perheitään
- osaa ohjauksen alaisena ohjata akuutisti ja kriittisesti sairaita potilaita

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3-4
Opiskelijat
- osaa kuvailla akuutisti ja kriittisesti sairaiden potilaiden hoito- ja palvelujärjestelmästä ja viranomaisten yhteistyöstä asioita
- osaa tunnistaa peruselintoimintojen muutoksia ja häiriöitä sekä osaa toteuttaa hoitotyön menetelmiä auttaakseen potilaita hengenahdistus- tai sydänkohtaustilanteissa
- osaa ohjauksen alaisena toteuttaa turvallista neste- ja lääkehoitoa suonensisäisesti sekä arvioida niiden vaikuttavuutta akuutisti ja kriittisesti sairaiden hoitotyössä
- osaa ohjauksen alaisena käyttää hoitoteknologiaa ja antaa raportteja
- osaa kohdata akuutisti ja kriittisesti sairaan potilaita ja heidän perheitään ammatillisesti
- osaa ohjata akuutisti ja kriittisesti sairaita potilaita

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5
Opiskelijat
- osaa kuvailla akuutisti ja kriittisesti sairaiden potilaiden hoito- ja palvelujärjestelmän ja viranomaisten välistä yhteistyötä
- osaa tunnistaa peruselintoimintojen muutoksia ja häiriöitä sekä osaa toteuttaa hoitotyön menetelmiä
- osaa auttaa potilaita hengenahdistus- tai sydänkohtaustilanteissa ja arvioida hoidon vaikuttavuutta
- osaa toteuttaa turvallista neste- ja lääkehoitoa suonensisäisesti sekä arvioida niiden vaikuttavuutta akuutisti ja kriittisesti sairaiden hoitotyössä
- osaa käyttää hoitoteknologiaa ja antaa raportteja
- osaa kohdata akuutisti ja kriittisesti sairaan potilaita ja heidän perheitään ammatillisesti
- osaa ohjata akuutisti ja kriittisesti sairaita potilaita

Esitietovaatimukset

Tämä opintojakso sopii toisen lukuvuoden opiskelijalle, jolla on suoritettu vähintään 60 opintopistettä hoitotyön opintoja.
Opintojaksolla edellytetään anatomian ja fysiologian, sisätautien ja kirurgisen hoitotyön, lääke- ja nestehoidon osaamista.

Lisätiedot

Tietokone, internetyhteys, headset.
Tämä opintojakso on vaihtoehtoinen hoitotyö akuuteissa ja kriittisissä tilanteissa opintojaksolle, joka tapahtuu lähiopetuksessa.
SeAMKin opiskelijoiden on suoritettava teorian lisäksi opintojakson tentti, lääkelaskut, taitopaja ja simulaatio lähiopetuksessa koululla.

Ilmoittautumisaika

14.11.2022 - 31.12.2022

Ajoitus

01.01.2023 - 30.04.2023

Laajuus

3 op

Yksikkö

SeAMK Sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja

Toimipiste

SeAMK Seinäjoki, Kampustalo

Opetuskielet
  • Suomi
Tutkinto-ohjelma
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Terveydenhoitaja (AMK)
Opettaja
  • Virpi Rantanen
  • Tarja Knuuttila
Opiskelijaryhmät
  • SH22K
    Sairaanhoitaja (AMK)

Tavoitteet

Opiskelija
-osaa soveltaa tietojaan ihmisen ikääntymiseen liittyvistä muutoksista toteuttaessaan hoitotyötä.
-hallitsee iäkkään ihmisen terveyden, toimintakyvyn sekä voimavarojen arvioinnin ja niiden ylläpitämiseen käytettäviä hoitotyön menetelmiä.
-osaa tunnistaa, arvioida ja hoitaa ikääntyneen kipua
-osaa soveltaa tietojaan muistisairauksista, muistisairaiden hoidosta ja palveluista toteuttaessaan muistisairaan ihmisen hoitotyötä.
-osaa turvallisesti ja luotettavasti suunnitella, toteuttaa ja arvioida näyttöön perustuvaa hoitotyötä.
- osaa käyttää asiakkaan/ potilaan hoitotyön kirjaamisessa hoitotyön prosessia; arvioida asiakkaan/ potilaan hoitotyön (hoidon) tarvetta käyttäen hoidon tarveluokitusta (SHTaL), suunnitella ja toteuttaa hoitoa käyttäen hoitotyön toimintoluokitusta (SHToL) ja arvioida hoidon tulosta käyttäen hoidon tulosluokitusta (SHTuL) sekä tuottaa hoitotyön yhteenvedon.
-osaa käyttää terveydenhuollon informaatioteknologiaa, sähköisiä tietokantoja ja raportointityökaluja.

Sisältö

Ikääntymiseen liittyvät muutokset
Ikääntyneen hoito ja geriatria
Toimintakyky ja voimavarojen arviointi
Toimintakyvyn heikkenemistä ennakoivat riskitekijät
Geroteknologia
Muistisairaudet
Ikääntyneen turvallinen lääkehoito
Asiakas- ja potilastietojärjestelmät, hoitokertomus sekä toiminnanohjausjärjestelmät
Asiakkaan hoidossa tarvittavat hyvinvointi- ja terveysteknologialaitteet
Erilaiset raportointityökalut, niiden käyttö ja hyödyntäminen
Taitopajat ja simulaatiot

-

Arviointiasteikko

1-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Tyydyttävä 1-2
Opiskelija
-osaa etsiä gerontologisen hoitotyön tietoa tietolähteistä, mutta sen soveltaminen hoitotyöhön on puutteellista
-osoittaa perehtyneisyyden gerontologisen hoitotyön tietoperustaan ja ydinainekseen, mutta ei pysty perustelemaan toimintaansa
-osoittaa saavuttaneensa riittävät gerontologisen hoitotyön tiedot pystyäkseen toimimiaan ammatillisissa tilanteissa
-osaa toimia potilasturvallisesti gerontologisen potilaan/asiakkaan hoitotyössä

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Hyvä 3–4
Opiskelija
-etsii gerontologisen hoitotyön tietoa ja perustelee tietolähteiden käytön
-käyttää hoitotieteen tietoperustaa johdonmukaisesti gerontologisessa hoitotyössä
-perustelee toimintaa näyttöön perustuvan tiedon avulla gerontologisessa hoitotyössä
-soveltaa ammatillista osaamistaan erilaisissa asiakaslähtöisissä gerontologisissa hoitotilanteissa
-osaa toimia asiakaslähtöisesti, vastuullisesti, eettisesti ja potilasturvallisesti asiakaslähtöisessä gerontologisessa hoitotyössä

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Kiitettävä 5
Opiskelija
-soveltaa gerontologisen hoitotyön käsitteitä ja tietoa sujuvasti ja laaja-alaisesti
-arvioi ja käyttää näyttöön perustuvaa tietoa gerontologisessa hoitotyössä
-osaa arvioida toimintansa seurauksia gerontologisessa hoitotyössä
-osaa toimia asiakaslähtöisesti, vastuullisesti ja potilasturvallisesti gerontologisessa hoitotyössä, sekä toimii johdonmukaisesti eettisten periaatteiden ja lakien mukaisesti

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hylätty = 0
opiskelija
-ei tunne tai osaa käyttää gerontologisen hoitotyön käsitteitä riittävästi
-käyttää hoitotieteen tietoperustaa yksipuolisesti eikä riittävästi tunne gerontologisen hoitotyön tietolähteitä
-ei toimi riittävän asiakaslähtöisesti, eettisesti ja potilasturvallisesti gerontologisessa hoitotyössä
-ei osoita riittäviä valmiuksia itsensä kehittämiseen ammatillisesti eikä osallistu gerontologisen hoitotyön kehittämiseen
-ei osaa toimia potilasturvallisesti gerontologisen potilaan/asiakkaan hoitotyössä

Esitietovaatimukset

Opintojaksolle osallistuminen edellyttää Sairaanhoitajan kliinisen hoitotyön perusteiden - opintokokonaisuuden suorittamista.
Lääkehoito ja lääkelaskut

14.11.2022 - 23.04.2023

16.04.2022 - 30.11.2022

16.04.2022 - 31.01.2023

Ajoitus

02.01.2023 - 12.03.2023

Opiskelija osaa arvioida ikääntyneen terveyttä ja toimintakykyä ja ohjata ikääntyvää oman terveyden edistämisessä ikääntyvälle soveltuvin tavoin. Hän osaa ohjata ikääntyvää hakemaan keinoja kotona selviytymiseen ja toimintakyvyn säilymiseen. Hän osaa arvioida ikääntyneen terveyteen, elinoloihin ja elämäntilanteeseen liittyviä palveluntarvetta lisääviä riskitekijöitä.

Sisältö

Ikääntyneen terveystarkastukset ja terveyden edistäminen. Terveysneuvonnan erityispiirteet. Voimavarojen ja toimintakyvyn tukeminen, osallisuuden ja vaikuttamisen mahdollisuuksien luominen. Hyvinvointiteknologian mahdollisuudet ja käyttö.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija
- osoittaa terveydenhoitajatyön eri osa-alueiden perustietojen hallinnan ja soveltaa niitä johdonmukaisesti terveydenhoitotyössä
- etsii tietoa ja perustelee tietolähteiden käytön terveydenhoitotyössä
- perustelee toimintaa näyttöön perustuvan tiedon avulla terveydenhoitotyön kehittämisessä
- pystyy itsenäiseen päätöksentekoon erilaissa tilanteissa ja toimintaympäristöissä terveydenhoitotyössä
- toimii asiakaslähtöisesti ja asiakasturvallisesti terveydenhoitotyössä
- pystyy ohjaamaan yksilöasiakasta ja hänen perhettään terveydenhoitotyössä
- pystyy ryhmän terveyden edistämiseen
- toimii turvallisesti ja terveydenhoitajan ammattieettisten periaatteiden mukaisesti terveydenhoitotyössä
- toimii terveydenhoitotyön asiantuntijana monialaisissa ryhmissä
- kehittää itseään ammatillisesti terveydenhoitajatyössä

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija
- osoittaa terveydenhoitotyön eri osa-alueiden tietoperustan hallinnan ja soveltaa tietoa laaja-alaisesti terveydenhoitotyössä
- pystyy itsenäiseen päätöksentekoon erilaisissa terveydenhoitotyön tilanteissa ja toimintaympäristöissä
- toimii asiakaslähtöisesti, vastuullisesti ja asiakasturvallisesti terveydenhoitotyössä
- pystyy kuuntelemaan, tukemaan ja ohjaamaan yksilöasiakasta ja hänen perhettään terveydenhoitotyössä
- pystyy ryhmän terveyden edistämiseen
- toimii terveydenhoitajan työssä turvallisesti ja ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
- arvioi ja käyttää kriittisesti näyttöön perustuvaa tietoa terveydenhoitotyön kehittämisessä
- toimii terveydenhoitotyön asiantuntijana monialaisissa ryhmissä ja projekteissa yhteistyössä
- kehittää itseään ja terveydenhoitotyötä

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija
- osoittaa terveydenhoitotyön eri osa-alueiden tietoperustan laaja-alaisen hallinnan ja soveltaa sitä asiantuntevasti terveydenhoitotyössä

- toimii asiakkaan ja hänen perheensä tarpeista lähtien terveydenhoitotyössä
- pystyy kuuntelemaan, tukemaan ja ohjaamaan asiakasta ja hänen perhettään terveydenhoitotyössä
- osoittaa yksilön, ryhmän ja yhteisön terveyden edistämisen menetelmien hallintaa
- ottaa vastuun asiakkaan hoito- ja palveluprosessin kokonaisuudesta terveydenhoitotyössä
- etsii itsenäisesti näyttöön perustuvaa tietoa, käyttää ja arvioi sitä kriittisesti terveydenhoitotyössä ja sen kehittämisessä
- kehittää itseään ja terveydenhoitajan ammattieettisten periaatteiden mukaista toimintaa ja turvallisuutta terveydenhoitajatyössä
- kehittää toimintaa terveydenhoitotyön asiantuntijana monialaisissa ryhmissä ja projekteissa

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hylätty 0
Opiskelija
- arvostaa ja osoittaa terveydenhoitotyön eri osa-alueiden perustietojen hallintaa ja niiden soveltamista riittämättömästi terveydenhoitajatyössä
- perustelee toimintaansa riittämättömästi terveydenhoitotyössä
- ei osaa toimia riittävän asiakaslähtöisesti ja asiakasturvallisesti terveydenhoitotyössä
- omaa riittämättömät itsenäisen päätöksenteon taidot terveydenhoitotyössä
- ei ota terveydenhoitotyössä riittävästi huomioon ammattialan eettisiä periaatteita
- omaa riittämättömät valmiudet terveydenhoitotyön kehittämistyöhön osallistumiseen

Ilmoittautumisaika

28.08.2022 - 25.09.2022

Ajoitus

29.08.2022 - 01.01.2023

Laajuus

2 op

Yksikkö

SeAMK Sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja

Toimipiste

SeAMK Seinäjoki, Kampustalo

Opetuskielet
  • Suomi
Tutkinto-ohjelma
  • Terveydenhoitaja (AMK)
Opettaja
  • Tiina Hemminki
Opiskelijaryhmät
  • TH20
    Terveydenhoitaja (AMK)

Tavoitteet

Opiskelija osaa keskustella imetyksestä ja sen merkityksestä raskaana olevan perheen kanssa imetyksen käynnistymiseksi. Hän osaa ohjata ja tukea äitiä ja perhettä onnistuneeseen imetykseen tai tarvittaessa ohjata ja tukea ei-imettävää äitiä.

Sisältö

Vauvamyönteisyysohjelma ja WHO/Unicef imeväisikäisten ja pikkulasten ruokinnan globaali strategia. Imetysohjaajan vuorovaikutustaidot. Imetysohjaus raskauden aikana. Imetyksen suojelu. Synnytyksen hoitokäytännöt ja imetys. Rinnan anatomia ja fysiologia sekä maidoneritys ja sen säätely. Imemisote ja tehokas imeminen, maitomäärät. Imetyksessä avustaminen. Imetystä tukevat käytännöt. Lapsesta ja äidistä johtuvat erityispiirteet. Rintojen hoito ja mahdolliset rinnan ja rinnanpäiden ongelmatilanteet. Imetyksen tuki.

Oppimateriaalit

Kirjallisuus
Deufel & Montonen (toim.): Onnistunut imetys. Duodecim. Uusin painos.
Hakulinen, Otronen & Kuronen (toim.) 2017. Kansallinen imetyksen edistämisen toimintaohjelma vuosille 2018-2022. THL. Juvenes Print. Suomen yliopistopaino Oy, Helsinki
Saatavilla: Ohjaus 242017 netti 20.3.pdf (julkari.fi)
Imetyksen tuki ry:n nettisivut https://imetys.fi/
Muu opettajan osoittama ajankohtainen materiaali

Opetusmenetelmät

Opetusmenetelmät
Vuorovaikutteiset luennot, tehtävät, caset, itsenäinen opiskelu. Kurssiin sisältyy imetysohjausnäyttö, jonka toteutustavasta sovitaan ensimmäisellä luentokerralla.

realization.localizedApproveRejectDescription

Hyväksytty:
Aktiivinen läsnäolo (yli 80%) ja osallistumien vuorovaikutteisiin luentoihin.
Ryhmätehtäviin osallistuminen ja hyväksytysti suoritettu koe (60% maximista).
Imetysohjausnäytön suorittaminen hyväksytysti.

Hylätty:
Opiskelijalla on poissaoloja yli 80%
Tehtävissä puutteita, koe hylätty.
metysohjausnäyttö puuttuu.

Arviointiasteikko

Hyväksytty/hylätty

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija
- osoittaa terveydenhoitajatyön eri osa-alueiden perustietojen hallinnan ja soveltaa niitä johdonmukaisesti terveydenhoitotyössä
- etsii tietoa ja perustelee tietolähteiden käytön terveydenhoitotyössä
- perustelee toimintaa näyttöön perustuvan tiedon avulla terveydenhoitotyön kehittämisessä
- pystyy itsenäiseen päätöksentekoon erilaissa tilanteissa ja toimintaympäristöissä terveydenhoitotyössä
- toimii asiakaslähtöisesti ja asiakasturvallisesti terveydenhoitotyössä
- pystyy ohjaamaan yksilöasiakasta ja hänen perhettään terveydenhoitotyössä
- pystyy ryhmän terveyden edistämiseen
- toimii turvallisesti ja terveydenhoitajan ammattieettisten periaatteiden mukaisesti terveydenhoitotyössä
- toimii terveydenhoitotyön asiantuntijana monialaisissa ryhmissä
- kehittää itseään ammatillisesti terveydenhoitajatyössä

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija
- osoittaa terveydenhoitotyön eri osa-alueiden tietoperustan hallinnan ja soveltaa tietoa laaja-alaisesti terveydenhoitotyössä
- pystyy itsenäiseen päätöksentekoon erilaisissa terveydenhoitotyön tilanteissa ja toimintaympäristöissä
- toimii asiakaslähtöisesti, vastuullisesti ja asiakasturvallisesti terveydenhoitotyössä
- pystyy kuuntelemaan, tukemaan ja ohjaamaan yksilöasiakasta ja hänen perhettään terveydenhoitotyössä
- pystyy ryhmän terveyden edistämiseen
- toimii terveydenhoitajan työssä turvallisesti ja ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
- arvioi ja käyttää kriittisesti näyttöön perustuvaa tietoa terveydenhoitotyön kehittämisessä
- toimii terveydenhoitotyön asiantuntijana monialaisissa ryhmissä ja projekteissa yhteistyössä
- kehittää itseään ja terveydenhoitotyötä

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija
- osoittaa terveydenhoitotyön eri osa-alueiden tietoperustan laaja-alaisen hallinnan ja soveltaa sitä asiantuntevasti terveydenhoitotyössä
- pystyy itsenäiseen päätöksentekoon erilaisissa terveydenhoitotyön tilanteissa ja toimintaympäristöissä
- toimii asiakkaan ja hänen perheensä tarpeista lähtien terveydenhoitotyössä
- pystyy kuuntelemaan, tukemaan ja ohjaamaan asiakasta ja hänen perhettään terveydenhoitotyössä
- osoittaa yksilön, ryhmän ja yhteisön terveyden edistämisen menetelmien hallintaa
- ottaa vastuun asiakkaan hoito- ja palveluprosessin kokonaisuudesta terveydenhoitotyössä
- etsii itsenäisesti näyttöön perustuvaa tietoa, käyttää ja arvioi sitä kriittisesti terveydenhoitotyössä ja sen kehittämisessä
- kehittää itseään ja terveydenhoitajan ammattieettisten periaatteiden mukaista toimintaa ja turvallisuutta terveydenhoitajatyössä
- kehittää toimintaa terveydenhoitotyön asiantuntijana monialaisissa ryhmissä ja projekteissa

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hylätty 0
Opiskelija
- arvostaa ja osoittaa terveydenhoitotyön eri osa-alueiden perustietojen hallintaa ja niiden soveltamista riittämättömästi terveydenhoitajatyössä
- perustelee toimintaansa riittämättömästi terveydenhoitotyössä
- ei osaa toimia riittävän asiakaslähtöisesti ja asiakasturvallisesti terveydenhoitotyössä
- omaa riittämättömät itsenäisen päätöksenteon taidot terveydenhoitotyössä
- ei ota terveydenhoitotyössä riittävästi huomioon ammattialan eettisiä periaatteita
- omaa riittämättömät valmiudet terveydenhoitotyön kehittämistyöhön osallistumiseen

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Aktiivinen läsnäolo ja osallistumien vuorovaikutteisiin luentoihin.
Ryhmätehtäviin osallistuminen ja hyväksytysti suoritettu koe (70% maximista).
Imetysohjausnäytön suorittaminen hyväksytysti.

Ilmoittautumisaika

14.11.2022 - 23.01.2023

Ajoitus

06.03.2023 - 30.04.2023

Laajuus

2 op

Yksikkö

SeAMK Sosiaali- ja terveysala

Toimipiste

SeAMK Seinäjoki, Kampustalo

Opetuskielet
  • Suomi
Tutkinto-ohjelma
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Terveydenhoitaja (AMK)
Opettaja
  • Tiina Hemminki
Opiskelijaryhmät
  • SH21K
    Sairaanhoitaja (AMK)
  • MSH21KA
    Sairaanhoitaja (AMK), monimuotototeutus
  • MSH20C
    Sairaanhoitaja (AMK), monimuotototeutus
  • SH20
    Sairaanhoitaja (AMK)
  • MSH20A
    Sairaanhoitaja (AMK), monimuotototeutus
  • MSH20B
    Sairaanhoitaja (AMK), monimuotototeutus
  • TH20
    Terveydenhoitaja (AMK)
  • MSH21KB
    Sairaanhoitaja (AMK), monimuotototeutus

Tavoitteet

Opiskelija osaa keskustella imetyksestä ja sen merkityksestä raskaana olevan perheen kanssa imetyksen käynnistymiseksi. Hän osaa ohjata ja tukea äitiä ja perhettä onnistuneeseen imetykseen tai tarvittaessa ohjata ja tukea ei-imettävää äitiä.

Sisältö

Vauvamyönteisyysohjelma ja WHO/Unicef imeväisikäisten ja pikkulasten ruokinnan globaali strategia. Imetysohjaajan vuorovaikutustaidot. Imetysohjaus raskauden aikana. Imetyksen suojelu. Synnytyksen hoitokäytännöt ja imetys. Rinnan anatomia ja fysiologia sekä maidoneritys ja sen säätely. Imemisote ja tehokas imeminen, maitomäärät. Imetyksessä avustaminen. Imetystä tukevat käytännöt. Lapsesta ja äidistä johtuvat erityispiirteet. Rintojen hoito ja mahdolliset rinnan ja rinnanpäiden ongelmatilanteet. Imetyksen tuki.

Oppimateriaalit

Kirjallisuus
Deufel & Montonen (toim.): Onnistunut imetys. Duodecim. Uusin painos.
Hakulinen, Otronen & Kuronen (toim.) 2017. Kansallinen imetyksen edistämisen toimintaohjelma vuosille 2018-2022. THL. Juvenes Print. Suomen yliopistopaino Oy, Helsinki
Saatavilla: Ohjaus 242017 netti 20.3.pdf (julkari.fi)
Imetyksen tuki ry:n nettisivut Imetyksen tuki ry (imetys.fi)
Muu opettajan osoittama ajankohtainen materiaali

Opetusmenetelmät

Tavoitteet
WHO:n/Unicefin imetysohjaajakoulutus antaa osallistujille imetysohjauksessa tarvittavat perusvalmiudet. Kun on osallistunut imetysohjaajakoulutukseen, voit:
• antaa tietoa imetyksestä
• ohjata hyvän imetysasennon ja -otteen saavuttamisessa
• toteuttaa imetystä edistäviä hoitokäytäntöjä synnytyksen aikana ja sen jälkeen
• ohjata liian niukassa ja runsaassa maidonerityksessä sekä rintojen hoidossa
• neuvoa tavanomaisissa imetyksen ongelmatilanteissa ja tunnistaa erityisryhmät, jotka tarvitsevat imetysohjauksen erityisosaamista.

Sisältö
Vauvamyönteisyysohjelma ja WHO/Unicef imeväisikäisten ja pikkulasten ruokinnan globaali strategia. Imetysohjaajan vuorovaikutustaidot. Imetysohjaus raskauden aikana. Imetyksen suojelu. Synnytyksen hoitokäytännöt ja imetys. Rinnan anatomia ja fysiologia sekä maidoneritys ja sen säätely. Imemisote ja tehokas imeminen ja maitomäärät. Imetyksessä avustaminen. Imetystä tukevat käytännöt. Lapsesta ja äidistä johtuvat erityistilanteet. Rintojen hoito ja mahdolliset rinnan ja rinnanpäiden ongelmatilanteet. Imetyksen tuki.
Lähde: THL: Imetysohjaajakoulutuksen aihealueet
Imetysohjaajakoulutuksen aihealueet - Lapset, nuoret ja perheet - THL

Opetusmenetelmät
Vuorovaikutteiset luennot, tehtävät, caset, itsenäinen opiskelu. Kurssiin sisältyy imetysohjausnäyttö, jonka toteutustavasta sovitaan ensimmäisellä luentokerralla.

Arviointiasteikko

Hyväksytty/hylätty

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija
- osoittaa terveydenhoitajatyön eri osa-alueiden perustietojen hallinnan ja soveltaa niitä johdonmukaisesti terveydenhoitotyössä
- etsii tietoa ja perustelee tietolähteiden käytön terveydenhoitotyössä
- perustelee toimintaa näyttöön perustuvan tiedon avulla terveydenhoitotyön kehittämisessä
- pystyy itsenäiseen päätöksentekoon erilaissa tilanteissa ja toimintaympäristöissä terveydenhoitotyössä
- toimii asiakaslähtöisesti ja asiakasturvallisesti terveydenhoitotyössä
- pystyy ohjaamaan yksilöasiakasta ja hänen perhettään terveydenhoitotyössä
- pystyy ryhmän terveyden edistämiseen
- toimii turvallisesti ja terveydenhoitajan ammattieettisten periaatteiden mukaisesti terveydenhoitotyössä
- toimii terveydenhoitotyön asiantuntijana monialaisissa ryhmissä
- kehittää itseään ammatillisesti terveydenhoitajatyössä

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija
- osoittaa terveydenhoitotyön eri osa-alueiden tietoperustan hallinnan ja soveltaa tietoa laaja-alaisesti terveydenhoitotyössä
- pystyy itsenäiseen päätöksentekoon erilaisissa terveydenhoitotyön tilanteissa ja toimintaympäristöissä
- toimii asiakaslähtöisesti, vastuullisesti ja asiakasturvallisesti terveydenhoitotyössä
- pystyy kuuntelemaan, tukemaan ja ohjaamaan yksilöasiakasta ja hänen perhettään terveydenhoitotyössä
- pystyy ryhmän terveyden edistämiseen
- toimii terveydenhoitajan työssä turvallisesti ja ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
- arvioi ja käyttää kriittisesti näyttöön perustuvaa tietoa terveydenhoitotyön kehittämisessä
- toimii terveydenhoitotyön asiantuntijana monialaisissa ryhmissä ja projekteissa yhteistyössä
- kehittää itseään ja terveydenhoitotyötä

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija
- osoittaa terveydenhoitotyön eri osa-alueiden tietoperustan laaja-alaisen hallinnan ja soveltaa sitä asiantuntevasti terveydenhoitotyössä
- pystyy itsenäiseen päätöksentekoon erilaisissa terveydenhoitotyön tilanteissa ja toimintaympäristöissä
- toimii asiakkaan ja hänen perheensä tarpeista lähtien terveydenhoitotyössä
- pystyy kuuntelemaan, tukemaan ja ohjaamaan asiakasta ja hänen perhettään terveydenhoitotyössä
- osoittaa yksilön, ryhmän ja yhteisön terveyden edistämisen menetelmien hallintaa
- ottaa vastuun asiakkaan hoito- ja palveluprosessin kokonaisuudesta terveydenhoitotyössä
- etsii itsenäisesti näyttöön perustuvaa tietoa, käyttää ja arvioi sitä kriittisesti terveydenhoitotyössä ja sen kehittämisessä
- kehittää itseään ja terveydenhoitajan ammattieettisten periaatteiden mukaista toimintaa ja turvallisuutta terveydenhoitajatyössä
- kehittää toimintaa terveydenhoitotyön asiantuntijana monialaisissa ryhmissä ja projekteissa

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hylätty 0
Opiskelija
- arvostaa ja osoittaa terveydenhoitotyön eri osa-alueiden perustietojen hallintaa ja niiden soveltamista riittämättömästi terveydenhoitajatyössä
- perustelee toimintaansa riittämättömästi terveydenhoitotyössä
- ei osaa toimia riittävän asiakaslähtöisesti ja asiakasturvallisesti terveydenhoitotyössä
- omaa riittämättömät itsenäisen päätöksenteon taidot terveydenhoitotyössä
- ei ota terveydenhoitotyössä riittävästi huomioon ammattialan eettisiä periaatteita
- omaa riittämättömät valmiudet terveydenhoitotyön kehittämistyöhön osallistumiseen

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Aktiivinen läsnäolo ja osallistumien vuorovaikutteisiin luentoihin.
Ryhmätehtäviin osallistuminen ja hyväksytysti suoritettu koe (70% maximista).
Imetysohjausnäytön suorittaminen hyväksytysti.

Ilmoittautumisaika

16.04.2022 - 12.10.2022

Ajoitus

17.10.2022 - 13.12.2022

Laajuus

3 op

Virtuaaliosuus (op)

1 op

T&K-osuus

1 op

Yksikkö

SeAMK Sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja

Toimipiste

SeAMK Seinäjoki, Kampustalo

Opetuskielet
  • Suomi
Tutkinto-ohjelma
  • Terveydenhoitaja (AMK)
Opettaja
  • Katriina Kuhalampi
Opiskelijaryhmät
  • TH21
    Terveydenhoitaja (AMK)

Tavoitteet

Opiskelija osaa toimia itsensä johtamisen sisäistäen. Opiskelija osaa tunnistaa vastuunsa hoitotyön laadusta omassa toiminnassaan, yksikössään ja organisaatiossaan. Hän osaa ehkäistä ja tunnistaa laatupoikkeamia kaikissa hoitoprosessin vaiheissa. Opiskelija osaa arvioida hoitotyön laatua kaikissa hoitoprosessin vaiheissa. Hän ymmärtää ammatillisen vastuunsa potilasturvallisuuden varmistamisessa ja edistämisessä./

Sisältö

Suomen lainsäädäntö sekä kansalliset laatusuositukset ja -vaatimukset. Hoitosuositukset, hoitoisuusluokitukset, laatujärjestelmät, laadunhallinta. Potilasturvallisuuden osa-alueet: hoidon turvallisuus, laiteturvallisuus, lääketurvallisuus, HaiPro.

Oppimateriaalit

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestelmä. 2020. Toimittaneet: Hannele Laaksonen & Heleena Laitinen & Heikki Hiilamo. Sanoma Pro.
Terveydenhuollon laatuopas 2011. Kuntaliiton verkkojulkaisu.
Terveydenhuollon laatuopas 2019. Kuntaliiton verkkojulkaisu.
Asiakas- ja potilasturvallisuusstrategia ja toimeenpanosuunnitelma 2022-2026. STM julkaisuja 2022:2.

Opetusmenetelmät

Luento, opetuskeskustelu,
yksilötehtävät,
pienryhmätehtävät,
seminaaritehtävä ja esitysseminaari
Koe.
Opintojaksosta on rakennettu Moodlekurssi, jossa on luento- ja oheismateriaali, kaikki tehtävien ohjeistukset ja palautukset virtuaalisesti.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

3 op: opiskelijan työtä 81 h, josta kontaktiopetusta 21 tuntia.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

1-2
Opiskelija osaa tunnistaa itsensä johtamisen merkityksellisyyden työyhteisön ja erilaisten verkostojen jäsenenä.
Opiskelija on rajoittunut tarkastelemaan johtajuuden ja laadunhallinnan aihealueita vain suppeasta näkökulmasta ja yhdistää sen rajoitetusti hoitotyön organisaatioon.
Opiskelija osaa hyödyntää rajoitetusti työelämän lainsäädäntöjä ja normeja hoitotyön organisaatiossa.
Opiskelija osaa luetella laadunhallinnan ja potilasturvallisuuden menetelmiä.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

3-4
Opiskelija osaa johtaa itseään työyhteisön ja erilaisen verkostojen jäsenenä.
Opiskelija käsittelee johtajuuden ja laadunhallinnan aihealueita laajasti ja kykenee yhdistämään ne hoitotyön organisaatioon.
Opiskelija osaa hyödyntää työelämän lainsäädäntöä ja normeja hoitotyön organisaatiossa.
Opiskelija osaa analysoida laadunhallinnan ja potilasturvallisuuden tarpeita.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5
Opiskelija osaa johtaa itseään vastuullisesti työyhteisön ja erilaisten verkostojen jäsenenä.
Opiskelija on osannut hakea viimeisintä tutkimustietoa johtajuuden ja laadunhallinnan aihealueisiin liittyen ja kykenee käsittelemään aihealuetta kattavasti hoitotyön organisaatioon liittyen.
Opiskelija osaa soveltaa ja toimia rakentavan kriittisesti työelämän lainsäädännön ja normien mukaisesti.
Opiskelija osaa perustella ja tehdä johtopäätöksiä laadunhallinnan ja potilasturvallisuuden tarpeista hoitotyön organisaatiossa.

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hylätty = 0
Opiskelija ei osaa tunnistaa itsensä johtamisen tai johtamisen merkityksellisyyttä hoitotyön organisaatiossa.
Opiskelija tarkastelee johtajuuden ja laadunhallinnan aihealueita ilman yhteyksiä hoitotyön organisaatioon tai tehtäväksi antoon.
Opiskelija ei osaa keskeisimpiä asioita työelämän lainsäädännöstä ja normeista.
Opiskelija ei osaa tunnistaa laadunhallinnan ja potilasturvallisuuden menetelmiä hoitotyön organisaatiossa.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Aktiivinen 80 % osallistuminen kontaktiopetukseen.
Kaikki annetut tehtävät hyväksytty.
Seminaariesityksiin osallistumisvelvollisuus.
Yksilö-, pari- ja pienryhmätehtävät: hyväksytty - täydennettävä.
Seminaaritehtävä ja sen esitys: numeerinen arviointi, 50 % arvosanasta.
Koe: numeerinen arviointi: 50 % arvosanasta.

Esitietovaatimukset

Ei tarvita edeltäviä opintoja.

Ilmoittautumisaika

16.04.2022 - 07.09.2022

Ajoitus

26.09.2022 - 18.12.2022

Laajuus

0 op

Yksikkö

SeAMK Sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja

Toimipiste

SeAMK Seinäjoki, Kampustalo

Opetuskielet
  • Suomi
Tutkinto-ohjelma
  • Terveydenhoitaja (AMK)
Opettaja
  • Jaana Store
Opiskelijaryhmät
  • TH21
    Terveydenhoitaja (AMK)

Arviointiasteikko

1-5

Ilmoittautumisaika

16.04.2022 - 07.09.2022

Ajoitus

26.09.2022 - 18.12.2022

Laajuus

0 op

Yksikkö

SeAMK Sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja

Toimipiste

SeAMK Seinäjoki, Kampustalo

Opetuskielet
  • Suomi
Tutkinto-ohjelma
  • Terveydenhoitaja (AMK)
Opettaja
  • Jaana Store
Opiskelijaryhmät
  • TH21
    Terveydenhoitaja (AMK)

Arviointiasteikko

1-5

Ilmoittautumisaika

29.08.2022 - 12.10.2022

Ajoitus

24.10.2022 - 11.06.2023

Laajuus

6 op

Virtuaaliosuus (op)

2 op

Yksikkö

SeAMK Sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja

Toimipiste

SeAMK Seinäjoki, Kampustalo

Opetuskielet
  • Suomi
Tutkinto-ohjelma
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Terveydenhoitaja (AMK)
Opettaja
  • Maija Hiltunen
  • Meri Matala-Aho
  • Johanna Soini
  • Pasi Alanen
  • Paula Paussu
  • Tiina Koskela
Ajoitusryhmät
  • Ensiapu -teoria (Koko: 0. Avoin AMK: 0.)
  • Ensiapu-taitopajat (Koko: 0. Avoin AMK: 0.)
  • Kliinisen hoitotyön perustaidot - teoria (Koko: 0. Avoin AMK: 0.)
  • Kliinisen hoitotyön perustaidot - taitopajat (Koko: 0. Avoin AMK: 0.)
  • Kuntoutus (Koko: 0. Avoin AMK: 0.)
Opiskelijaryhmät
  • MSH22SB
    Sairaanhoitaja (AMK), monimuotototeutus
Koulutusryhmat
  • Ensiapu -teoria
  • Ensiapu-taitopajat
  • Kliinisen hoitotyön perustaidot - teoria
  • Kliinisen hoitotyön perustaidot - taitopajat
  • Kuntoutus

Tavoitteet

HOITOTYÖN PERUSTAIDOT JA KUNTOUTTAVA HOITOTYÖ
Opiskelija
- osaa työskennellä hoitotyön arvojen, eettisten periaatteiden ja ohjeiden mukaisesti sekä osaa arvioida niiden toteutumista päivittäisessä työskentelyssä.
- osaa kohdata eri kulttuureista tulevia asiakkaita/ potilaita yksilöllisesti.
-osaa vastata asiakkaan/ potilaan tarpeisiin suunnittelemalla, toteuttamalla ja arvioimalla sopivan ja yksilöllisen hoidon yhteistyössä asiakkaan/ potilaan, läheisten ja muiden sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten kanssa.
- hallitsee tiedot ja taidot hoitotyössä tarvittavista keskeisistä toimenpiteistä osana asiakkaan/ potilaan kokonaishoitoa.
- hallitsee infektioiden torjunnan periaatteet ja osaa soveltaa tietojaan toteuttaessaan infektioiden torjuntaa.
- osaa arvioida asiakkaan/ potilaan ravitsemustilaa ja tunnistaa vajaaravitsemusriskissä olevan asiakkaan/ potilaan.
- osaa haavanhoidon periaatteet ja osaa soveltaa tietojaan toteuttaessaan kroonisen haavan hoitoa
- osaa käyttää erilaisia menetelmiä potilaan ja hänen läheistensä psykososiaalisten ja vakaumuksellisten tarpeiden tukemiseen.
- tunnistaa asiakkaidensa/ potilaidensa terveydellisiä riskitekijöitä ja osaa kohdentaa varhaista tukea sitä tarvitseville.
- osaa tietojen luomisessa, käytössä, säilyttämisessä ja hävittämisessä noudattaa sosiaali- ja terveydenhuollon tietosuoja- ja turvallisuusvaatimuksia sekä niitä ohjaavia säädöksiä.
- osaa kirjata tarkoituksenmukaisesti asiakkaan/ potilaan hoitoprosessin ja arvioida potilastietojärjestelmään kirjatun tiedon ajantasaisuutta, yhdenmukaisuutta ja laatua.
- osaa käyttää asiakkaan/ potilaan hoitotyön kirjaamisessa hoitotyön prosessia; arvioida asiakkaan/ potilaan hoitotyön (hoidon) tarvetta käyttäen hoidon tarveluokitusta (SHTaL), suunnitella ja toteuttaa hoitoa käyttäen hoitotyön toimintoluokitusta (SHToL) ja arvioida hoidon tulosta käyttäen hoidon tulosluokitusta (SHTuL) sekä tuottaa hoitotyön yhteenvedon.
-huomioi kestävän kehityksen periaatteet

ENSIAPU
Opiskelija
-osaa tunnistaa potilaan välittömän ensiavun tarpeen
-osaa toimia ensiaputilanteissa sekä niiden jatkotoimenpiteissä
-osaa toimia maltillisesti ensiaputilanteessa
-osaa antaa ensiapua erilaisissa ensiapua vaativissa tilanteissa hätäensiapu mukaan lukien ja hän on motivoitunut ylläpitämään ensiaputietojaan ja -taitojaan
-tietää niistä suunnitelmista, jotka on tehty terveydenhuollon turvaamiseksi yhteistyössä yleisen pelastuspalvelun ja väestönsuojelun kanssa mahdollisten poikkeusolojen aikana.

Sisältö

HOITOTYÖN PERUSTAIDOT JA KUNTOUTTAVA HOITOTYÖ
Hoitotyön arvot, periaatteet sekä eettiset ohjeet ja autonomia sekä itsemääräämisoikeus
Kulttuuritausta asiakkaan kohtaamisessa ja vuorovaikutuksessa
Hoitotyön prosessi (tarpeen määritys, hoitotyön diagnoosi, hoitotyön suunnittelu, interventioiden toteutus ja tulosten arviointi
Aseptiikka
Käsihygienia ja tavanomaiset varotoimet
Varotoimiluokat
Kliinisen hoitotyön tavallisimmat toimenpiteet
Potilaan avustaminen liikkumisessa ja kuntouttava hoitotyö

Henkisen ja hengellisen tuen tarpeen tunnistaminen
Kuolevan potilaan hoitotyö
Tietosuoja ja –turva erilaisissa asiakkaan/potilaan hoidon ympäristöissä
Asiakkaan tuottaman terveys- ja hyvinvointitiedon hallinnan prosessi tiedon keruusta sen jakamiseen ja hyödyntämiseen
Asiakaslähtöinen hoidon suunnittelu, toteutus ja arviointi
Hoidon eri luokitusten käyttö ja vapaan tekstin kirjaaminen
FinCC-luokituskokonaisuus (SHTaL, SHToL, SHTuL)
Kestävän kehityksen periaatteet hoitotyössä

ENSIAPU
Toiminta erilaisissa ensiaputilanteissa mm. hätäensiapu.
Peruselvytys. Toiminta poikkeusoloissa.
Luento-opetus, ensiaputilanneharjoitukset

Oppimateriaalit

Hoitotyön perustaidot:
- Rautava-Nurmi, H., Westergård, A., Henttonen, T., Ojala, M., Vuorinen, S., Müller, E. & Rusanen, S. (2020). Hoitotyön taidot ja toiminnot (7. uudistettu painos.). Sanoma Pro Oy.
- Opintojakson Moodlesta löytyvä materiaali
Ensiapu:
Korte & Myllyrinne : Ensiapu 2019 2. painos tai uudempi painos. Suomen Punainen Risti.
https://www.punainenristi.fi/ensiapu/ensiapuohjeet/
muu opettajan osoittama materiaali (Moodlessa: Ensiapu)

Opetusmenetelmät

Kliinisen hoitotyön perusteet 4 op:
- Luennot, verkko-opiskelu, laboraatioharjoitukset luokissa

Kuntoutus hoitotyössä integroituna

Opetusmateriaaliin tutustuminen Moodlessa ja käytännön harjoitukset kontaktitunneilla
Ensiapu 1,25 op:
Teorialuennot, itsenäinen opiskelu, ensiapuharjoitukset ja taitopajat luokissa

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Opintojakson tentti Moodle-tenttinä (1h) opintojakson loppupuolella.
Opintojakson teoriaosuuden verkossa suorittaneiden on tehtävä opettajan ohjeistamat verkkotehtävät ennen tenttiin osallistumista.

Ensiapu:
Elvytysnäyttö harjoitusten / taitopajojen aikana
Koe Moodlessa merkittynä ajankohtana lukujärjestyksessä

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

4 op = 108h
Opintojakson teoriaopetus 16 h (osa luennoista verkossa itsenäisesti katsottavissa)
Opintojaksoon kuuluvat laboraatiot 20 h
Opiskelijan itsenäinen työ 72 h

Ensiapu: teoriaopetus 4 t + 1 t koe ja 8 t harjoitukset/ taitopajat, joissa läsnäolovelvollisuus sekä 20 t itsenäistä opiskelua

Sisällön jaksotus

Ensiapu:
teoria, koe ja harjoitukset/ taitopajat, tehtävä

Lisätietoja opiskelijoille

Hoitotyön perustaidot:
Opintojakson teoriaosuus on mahdollisuus opiskella itsenäisesti verkossa. Itsenäinen suoritus edellyttää opettajan ohjeistamien verkkotehtävien tekemistä hyväksytysti ennen tenttimahdollisuutta.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

1-2
HOITOTYÖN PERUSTAIDOT JA KUNTOUTTAVA HOITOTYÖ
Opiskelija
- osaa etsiä tietoa yksittäisiin tilanteisiin asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
- osoittaa käyttävänsä jonkin verran asiakaslähtöisen kliinisen hoitotyön tietoperustaa
- erottaa arkitiedon tutkitusta tiedosta asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
- osaa toimia yksittäisissä asiakaslähtöisen kliinisen hoitotyön tilanteissa ohjeiden mukaisesti
- osoittaa tuntevansa sairaanhoitajan / terveydenhoitajan eettiset periaatteet asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
- osaa toimia työryhmän jäsenenä ja jakaa jonkin verran asiakaslähtöisen kliinisen hoitotyön osaamistaan
-- osaa tarkastella omia vahvuuksiaan ja kehittymistarpeitaan asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
-tietää kestävän kehityksen periaatteiden huomioimisen hoitotyössä

ENSIAPU
Opiskelija
-tunnistaa välittömän ensiavun tarpeen ja osaa antaa tarvittavan hätäensiavun.
-osaa toimia ensiavun toimintaperiaatteiden mukaan erilaissa ensiaputilanteissa siten, ettei autettavan tila huonone.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

3-4
HOITOTYÖN PERUSTAIDOT JA KUNTOUTTAVA HOITOTYÖ
Opiskelija
- osaa etsiä asiakaslähtöiseen kliiniseen hoitotyöhön liittyvää tietoa eri tietolähteistä ja perehtyy aktiivisesti asiakaslähtöisen kliinisen hoitotyön tietoperustaan
- osaa käyttää ja soveltaa näyttöön perustuvaa tietoa asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
- osaa toimia vastuullisesti ja potilasturvallisesti asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
- osaa toimia sairaanhoitajan/ terveydenhoitajan eettisten periaatteiden pohjalta asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
- osaa toimia työryhmissä asiakaslähtöisen kliinisen hoitotyön periaatteiden pohjalta ja jakaa osaamistaan
- kehittää itseään ja osaamistaan asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
- tietää ja osaa hyödyntää kestävän kehityksen periaatteita hoitotyössä

ENSIAPU
Opiskelija
-tunnistaa välittömän ensiavun tarpeen ja osaa antaa tarvittavan hätäensiavun
-osaa toimia ensiavun toimintaperiaatteiden mukaan erilaissa ensiaputilanteissa tilannetta huomioiden

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5
HOITOTYÖN PERUSTAIDOT JA KUNTOUTTAVA HOITOTYÖ
Opiskelija
- osaa etsiä asiakaslähtöiseen kliiniseen hoitotyöhön liittyvää tietoa eri tietolähteistä ja perustella niiden käytön asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä

- osaa perustella toimintansa asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
- osaa ratkaista asiakaslähtöiseen kliiniseen hoitotyöhön liittyviä tehtäviä ja ongelmia
- osaa perustella toimintaansa sairaanhoitajan/terveydenhoitajan eettisten periaatteiden pohjalta
- osaa toimia erilaisissa työryhmissä ja jakaa osaamistaan asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
- kehittää itseään ja osaamistaan systemaattisesti asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
- tietää ja osaa soveltaa kestävän kehityksen periaatteita hoitotyössä

-osaa toimia ensiavun toimintaperiaatteiden mukaan erilaissa ensiaputilanteissa tilanteen laaja-alaisesti huomioiden.

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hylätty = 0
HOITOTYÖN PERUSTAIDOT JA KUNTOUTTAVA HOITOTYÖ
Opiskelija
- ei osaa etsiä tietoa yksittäisiin tilanteisiin asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
- ei osoita käyttävänsä asiakaslähtöisen kliinisen hoitotyön tietoperustaa
- ei erota arkitietoa tutkitusta tiedosta asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
- ei osaa toimia yksittäisissä asiakaslähtöisen kliinisen hoitotyön tilanteissa ohjeiden mukaisesti
- ei osoita tuntevansa sairaanhoitajan / terveydenhoitajan eettisiä periaatteita asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
- ei osaa toimia työryhmän jäsenenä ja jakaa jonkin verran asiakaslähtöisen kliinisen hoitotyön osaamistaan
- ei tunnista kestävän kehityksen periaatteita

ENSIAPU
-ei tunnista välitöntä ensiavun tarvetta eikä osaa antaa tarvittavaa hätäensiapua.
.ei osaa toimia ensiavun toimintaperiaatteiden mukaisesti erilaisissa ensiaputilanteissa.

- ei osaa tarkastella omia vahvuuksiaan ja kehittymistarpeitaan asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Aktiivinen osallistuminen, tehtävien tekeminen, laboraatiotunneilla pakollinen läsnäolo, tentti

Numeerinen arviointi 1-5

Ensiapu:
hyväksytty elvytysnäyttö harjoitustunneilla
pakollinen läsnäolo taitopajoissa ja harjoituksissa
hyväksytty koe sekä tehtävä (HYV / HYL)

Ilmoittautumisaika

29.08.2022 - 12.10.2022

Ajoitus

24.10.2022 - 11.06.2023

Laajuus

6 op

Yksikkö

SeAMK Sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja

Toimipiste

SeAMK Seinäjoki, Kampustalo

Opetuskielet
  • Suomi
Tutkinto-ohjelma
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Terveydenhoitaja (AMK)
Opettaja
  • Maija Hiltunen
  • Meri Matala-Aho
  • Hanna Keski-Saari
  • Terhi Haapala
  • Johanna Soini
  • Paula Paussu
Ajoitusryhmät
  • Ensiapu-teoria (Koko: 0. Avoin AMK: 0.)
  • Ensiapu-harjoitukset (Koko: 0. Avoin AMK: 0.)
  • Kliinisen hoitotyön perustaidot-teoria (Koko: 0. Avoin AMK: 0.)
  • Kliinisen hoitotyön perustaidot-taitopajat (Koko: 0. Avoin AMK: 0.)
  • Kuntoutus (Koko: 0. Avoin AMK: 0.)
Opiskelijaryhmät
  • MSH22SA
    Sairaanhoitaja (AMK), monimuotototeutus
Koulutusryhmat
  • Ensiapu-teoria
  • Ensiapu-harjoitukset
  • Kliinisen hoitotyön perustaidot-teoria
  • Kliinisen hoitotyön perustaidot-taitopajat
  • Kuntoutus

Tavoitteet

HOITOTYÖN PERUSTAIDOT JA KUNTOUTTAVA HOITOTYÖ
Opiskelija
- osaa työskennellä hoitotyön arvojen, eettisten periaatteiden ja ohjeiden mukaisesti sekä osaa arvioida niiden toteutumista päivittäisessä työskentelyssä.
- osaa kohdata eri kulttuureista tulevia asiakkaita/ potilaita yksilöllisesti.
-osaa vastata asiakkaan/ potilaan tarpeisiin suunnittelemalla, toteuttamalla ja arvioimalla sopivan ja yksilöllisen hoidon yhteistyössä asiakkaan/ potilaan, läheisten ja muiden sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten kanssa.
- hallitsee tiedot ja taidot hoitotyössä tarvittavista keskeisistä toimenpiteistä osana asiakkaan/ potilaan kokonaishoitoa.
- hallitsee infektioiden torjunnan periaatteet ja osaa soveltaa tietojaan toteuttaessaan infektioiden torjuntaa.
- osaa arvioida asiakkaan/ potilaan ravitsemustilaa ja tunnistaa vajaaravitsemusriskissä olevan asiakkaan/ potilaan.
- osaa haavanhoidon periaatteet ja osaa soveltaa tietojaan toteuttaessaan kroonisen haavan hoitoa
- osaa käyttää erilaisia menetelmiä potilaan ja hänen läheistensä psykososiaalisten ja vakaumuksellisten tarpeiden tukemiseen.
- tunnistaa asiakkaidensa/ potilaidensa terveydellisiä riskitekijöitä ja osaa kohdentaa varhaista tukea sitä tarvitseville.
- osaa tietojen luomisessa, käytössä, säilyttämisessä ja hävittämisessä noudattaa sosiaali- ja terveydenhuollon tietosuoja- ja turvallisuusvaatimuksia sekä niitä ohjaavia säädöksiä.
- osaa kirjata tarkoituksenmukaisesti asiakkaan/ potilaan hoitoprosessin ja arvioida potilastietojärjestelmään kirjatun tiedon ajantasaisuutta, yhdenmukaisuutta ja laatua.
- osaa käyttää asiakkaan/ potilaan hoitotyön kirjaamisessa hoitotyön prosessia; arvioida asiakkaan/ potilaan hoitotyön (hoidon) tarvetta käyttäen hoidon tarveluokitusta (SHTaL), suunnitella ja toteuttaa hoitoa käyttäen hoitotyön toimintoluokitusta (SHToL) ja arvioida hoidon tulosta käyttäen hoidon tulosluokitusta (SHTuL) sekä tuottaa hoitotyön yhteenvedon.
-huomioi kestävän kehityksen periaatteet

ENSIAPU
Opiskelija
-osaa tunnistaa potilaan välittömän ensiavun tarpeen
-osaa toimia ensiaputilanteissa sekä niiden jatkotoimenpiteissä
-osaa toimia maltillisesti ensiaputilanteessa
-osaa antaa ensiapua erilaisissa ensiapua vaativissa tilanteissa hätäensiapu mukaan lukien ja hän on motivoitunut ylläpitämään ensiaputietojaan ja -taitojaan
-tietää niistä suunnitelmista, jotka on tehty terveydenhuollon turvaamiseksi yhteistyössä yleisen pelastuspalvelun ja väestönsuojelun kanssa mahdollisten poikkeusolojen aikana.

Sisältö

HOITOTYÖN PERUSTAIDOT JA KUNTOUTTAVA HOITOTYÖ
Hoitotyön arvot, periaatteet sekä eettiset ohjeet ja autonomia sekä itsemääräämisoikeus
Kulttuuritausta asiakkaan kohtaamisessa ja vuorovaikutuksessa
Hoitotyön prosessi (tarpeen määritys, hoitotyön diagnoosi, hoitotyön suunnittelu, interventioiden toteutus ja tulosten arviointi
Aseptiikka
Käsihygienia ja tavanomaiset varotoimet
Varotoimiluokat
Kliinisen hoitotyön tavallisimmat toimenpiteet
Potilaan avustaminen liikkumisessa ja kuntouttava hoitotyö

Henkisen ja hengellisen tuen tarpeen tunnistaminen
Kuolevan potilaan hoitotyö
Tietosuoja ja –turva erilaisissa asiakkaan/potilaan hoidon ympäristöissä
Asiakkaan tuottaman terveys- ja hyvinvointitiedon hallinnan prosessi tiedon keruusta sen jakamiseen ja hyödyntämiseen
Asiakaslähtöinen hoidon suunnittelu, toteutus ja arviointi
Hoidon eri luokitusten käyttö ja vapaan tekstin kirjaaminen
FinCC-luokituskokonaisuus (SHTaL, SHToL, SHTuL)
Kestävän kehityksen periaatteet hoitotyössä

ENSIAPU
Toiminta erilaisissa ensiaputilanteissa mm. hätäensiapu.
Peruselvytys. Toiminta poikkeusoloissa.
Luento-opetus, ensiaputilanneharjoitukset

Oppimateriaalit

Ensiapu:
Korte & Myllyrinne : Ensiapu 2019 2. painos tai uudempi painos. Suomen Punainen Risti.
https://www.punainenristi.fi/ensiapu/ensiapuohjeet/
muu opettajan osoittama materiaali (Moodlessa)

Oppikirja: Hoitotyön perustaidot:
- Rautava-Nurmi, H., Westergård, A., Henttonen, T., Ojala, M., Vuorinen, S., Müller, E. & Rusanen, S. (2020). Hoitotyön taidot ja toiminnot (6 tai sitä uudempi painos.). Sanoma Pro Oy.
- Opintojakson Moodlesta löytyvä materiaali
Muu opettajien osoittama materiaali Moodlessa

Opetusmenetelmät

Ensiapu:
Teorialuennot, ensiapuharjoitukset ja taitopajat, tehtävä ja itsenäinen opiskelu
Kliininen hoitotyö:
Teoriaopinnot, taitopajat, itsenäinen opiskelu, verkko-opiskelu

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Ensiapu:
Elvytysnäyttö harjoitusten / taitopajojen aikana
Koe Moodlessa merkittynä ajankohtana lukujärjestyksessä

Kliininen hoitotyö:
Osaamiskokeet osoitettuna ajankohtana (pakollinen)
Koe merkittynä ajankohtana

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Ensiapu:
Ensiapu: 13 t lähiopetusta, jossa läsnäolovelvollisuus sekä 20 t itsenäistä opiskelua

Kliininen hoitotyö:

Sisällön jaksotus

Ensiapu:
teoria, koe sekä taitopajat ja harjoitukset , tehtävä

Kliininen hoitotyö:
teorian jälkeen harjoitukset taitopajoissa, itsenäinen opiskelu

Lisätietoja opiskelijoille

Ensiapu:
pakollinen läsnäolo tunneilla sekä taitopajoissa ja harjoituksissa

hyväksytty elvytysnäyttö

hyväksytty koe ja tehtävä (HYV / HYL)

Kliininen hoitotyö:
Aktiivinen osallistuminen opinnoissa, osaamiskokeisiin osallistuminen, verkkokurssien suoritus ohjeen mukaisesti, taitopajoihin osallistuminen, hyväksytty koe (arviointi T1-K5)

Ilmoittautumisaika

29.08.2022 - 12.10.2022

Ajoitus

07.11.2022 - 31.07.2023

Kliininen hoitotyö: 4op = 108 h

Sisällön jaksotus

Ensiapu:
teoria, koe sekä taitopajat ja harjoitukset , tehtävä
Ensiavun toimintaperiaatteet, henkeä pelastava ensiapu: tajunnan ja verenkierron häiriöt, tajuttoman ensiapu, tukehtumisvaara, suuret verenvuodot, sokki, elvytys lapsi ja aikuinen, defibrillaatio; Sairauskohtaukset: rintakipu, aivoverenkierronhäiriö, kouristukset, hyperventilaatio, astmakohtaus, diabetes, allerginen reaktio; muut ensiapu vaativat tilanteet: haavat ja pienet verenvuodot, raajojen, vartalon ja pään alueen vammat; kuuma- ja kylmävammat, myrkytykset
Ensiapuun liittyvät erityistilanteet ja auttamisvälineet: mm. paineside, kiristysside, haavan sidonta, murtuman ja nivelvamman tukeminen, kolmioliinan käyttö
Poikkeusolojen terveydenhuolto

Kliininen hoitotyö:
teorian jälkeen harjoitukset taitopajoissa, itsenäinen opiskelu

Lisätietoja opiskelijoille

Ensiapu:
pakollinen läsnäolo tunneilla sekä taitopajoissa ja harjoituksissa

Kliininen hoitotyö: Pakollinen läsnäolo taitopajatunneilla

Arviointiasteikko

1-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

1-2
HOITOTYÖN PERUSTAIDOT JA KUNTOUTTAVA HOITOTYÖ
Opiskelija
- osaa etsiä tietoa yksittäisiin tilanteisiin asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
- osoittaa käyttävänsä jonkin verran asiakaslähtöisen kliinisen hoitotyön tietoperustaa
- erottaa arkitiedon tutkitusta tiedosta asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
- osaa toimia yksittäisissä asiakaslähtöisen kliinisen hoitotyön tilanteissa ohjeiden mukaisesti
- osoittaa tuntevansa sairaanhoitajan / terveydenhoitajan eettiset periaatteet asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
- osaa toimia työryhmän jäsenenä ja jakaa jonkin verran asiakaslähtöisen kliinisen hoitotyön osaamistaan
-- osaa tarkastella omia vahvuuksiaan ja kehittymistarpeitaan asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
-tietää kestävän kehityksen periaatteiden huomioimisen hoitotyössä

ENSIAPU
Opiskelija
-tunnistaa välittömän ensiavun tarpeen ja osaa antaa tarvittavan hätäensiavun.
-osaa toimia ensiavun toimintaperiaatteiden mukaan erilaissa ensiaputilanteissa siten, ettei autettavan tila huonone.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

3-4
HOITOTYÖN PERUSTAIDOT JA KUNTOUTTAVA HOITOTYÖ
Opiskelija
- osaa etsiä asiakaslähtöiseen kliiniseen hoitotyöhön liittyvää tietoa eri tietolähteistä ja perehtyy aktiivisesti asiakaslähtöisen kliinisen hoitotyön tietoperustaan
- osaa käyttää ja soveltaa näyttöön perustuvaa tietoa asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
- osaa toimia vastuullisesti ja potilasturvallisesti asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
- osaa toimia sairaanhoitajan/ terveydenhoitajan eettisten periaatteiden pohjalta asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
- osaa toimia työryhmissä asiakaslähtöisen kliinisen hoitotyön periaatteiden pohjalta ja jakaa osaamistaan
- kehittää itseään ja osaamistaan asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
- tietää ja osaa hyödyntää kestävän kehityksen periaatteita hoitotyössä

ENSIAPU
Opiskelija
-tunnistaa välittömän ensiavun tarpeen ja osaa antaa tarvittavan hätäensiavun
-osaa toimia ensiavun toimintaperiaatteiden mukaan erilaissa ensiaputilanteissa tilannetta huomioiden

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5
HOITOTYÖN PERUSTAIDOT JA KUNTOUTTAVA HOITOTYÖ
Opiskelija
- osaa etsiä asiakaslähtöiseen kliiniseen hoitotyöhön liittyvää tietoa eri tietolähteistä ja perustella niiden käytön asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
- osaa käyttää ja soveltaa näyttöön perustuvaa tietoa asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
- osaa toimia vastuullisesti ja potilasturvallisesti asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
- osaa perustella toimintansa asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
- osaa ratkaista asiakaslähtöiseen kliiniseen hoitotyöhön liittyviä tehtäviä ja ongelmia
- osaa perustella toimintaansa sairaanhoitajan/terveydenhoitajan eettisten periaatteiden pohjalta
- osaa toimia erilaisissa työryhmissä ja jakaa osaamistaan asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
- kehittää itseään ja osaamistaan systemaattisesti asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
- tietää ja osaa soveltaa kestävän kehityksen periaatteita hoitotyössä

ENSIAPU
-tunnistaa välittömän ensiavun tarpeen ja osaa antaa tarvittavan hätäensiavun.
-osaa toimia ensiavun toimintaperiaatteiden mukaan erilaissa ensiaputilanteissa tilanteen laaja-alaisesti huomioiden.

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hylätty = 0
HOITOTYÖN PERUSTAIDOT JA KUNTOUTTAVA HOITOTYÖ
Opiskelija
- ei osaa etsiä tietoa yksittäisiin tilanteisiin asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
- ei osoita käyttävänsä asiakaslähtöisen kliinisen hoitotyön tietoperustaa
- ei erota arkitietoa tutkitusta tiedosta asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
- ei osaa toimia yksittäisissä asiakaslähtöisen kliinisen hoitotyön tilanteissa ohjeiden mukaisesti
- ei osoita tuntevansa sairaanhoitajan / terveydenhoitajan eettisiä periaatteita asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
- ei osaa toimia työryhmän jäsenenä ja jakaa jonkin verran asiakaslähtöisen kliinisen hoitotyön osaamistaan
- ei tunnista kestävän kehityksen periaatteita

ENSIAPU
-ei tunnista välitöntä ensiavun tarvetta eikä osaa antaa tarvittavaa hätäensiapua.
.ei osaa toimia ensiavun toimintaperiaatteiden mukaisesti erilaisissa ensiaputilanteissa.

- ei osaa tarkastella omia vahvuuksiaan ja kehittymistarpeitaan asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Ensiapu:
hyväksytty elvytysnäyttö
pakollinen läsnäolo tunneilla sekä taitopajoissa ja harjoituksissa
hyväksytty koe ja tehtävä (HYV / HYL)

Kliininen hoitotyö:
Aktiivinen osallistuminen opinnoissa, osaamiskokeisiin osallistuminen, verkkokurssien suoritus ohjeen mukaisesti, taitopajoihin osallistuminen, hyväksytty koe (arviointi T1-K5)

Ilmoittautumisaika

02.01.2023 - 22.02.2023

Ajoitus

06.03.2023 - 31.12.2023

Laajuus

6 op

Yksikkö

SeAMK Sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja

Toimipiste

SeAMK Seinäjoki, Kampustalo

Opetuskielet
  • Suomi
Tutkinto-ohjelma
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Terveydenhoitaja (AMK)
Opettaja
  • Maija Hiltunen
  • Meri Matala-Aho
  • Terhi Haapala
  • Pauliina Kangas
  • Pasi Alanen
  • Virpi Rantanen
  • Paula Paussu
  • Tarja Knuuttila
  • Tiina Koskela
Ajoitusryhmät
  • Ensiapu-teoria (Koko: 0. Avoin AMK: 0.)
  • Ensiapu-harjoitukset (Koko: 0. Avoin AMK: 0.)
  • Kliinisen hoitotyön perustaidot-teoria (Koko: 0. Avoin AMK: 0.)
  • Kliinisen hoitotyön perustaidot-taitopajat (Koko: 0. Avoin AMK: 0.)
  • Kuntoutus (Koko: 0. Avoin AMK: 0.)
Opiskelijaryhmät
  • SH23K
    Sairaanhoitaja (AMK)
Koulutusryhmat
  • Ensiapu-teoria
  • Ensiapu-harjoitukset
  • Kliinisen hoitotyön perustaidot-teoria
  • Kliinisen hoitotyön perustaidot-taitopajat
  • Kuntoutus

Tavoitteet

HOITOTYÖN PERUSTAIDOT JA KUNTOUTTAVA HOITOTYÖ
Opiskelija
- osaa työskennellä hoitotyön arvojen, eettisten periaatteiden ja ohjeiden mukaisesti sekä osaa arvioida niiden toteutumista päivittäisessä työskentelyssä.
- osaa kohdata eri kulttuureista tulevia asiakkaita/ potilaita yksilöllisesti.
-osaa vastata asiakkaan/ potilaan tarpeisiin suunnittelemalla, toteuttamalla ja arvioimalla sopivan ja yksilöllisen hoidon yhteistyössä asiakkaan/ potilaan, läheisten ja muiden sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten kanssa.
- hallitsee tiedot ja taidot hoitotyössä tarvittavista keskeisistä toimenpiteistä osana asiakkaan/ potilaan kokonaishoitoa.
- hallitsee infektioiden torjunnan periaatteet ja osaa soveltaa tietojaan toteuttaessaan infektioiden torjuntaa.
- osaa arvioida asiakkaan/ potilaan ravitsemustilaa ja tunnistaa vajaaravitsemusriskissä olevan asiakkaan/ potilaan.
- osaa haavanhoidon periaatteet ja osaa soveltaa tietojaan toteuttaessaan kroonisen haavan hoitoa
- osaa käyttää erilaisia menetelmiä potilaan ja hänen läheistensä psykososiaalisten ja vakaumuksellisten tarpeiden tukemiseen.
- tunnistaa asiakkaidensa/ potilaidensa terveydellisiä riskitekijöitä ja osaa kohdentaa varhaista tukea sitä tarvitseville.
- osaa tietojen luomisessa, käytössä, säilyttämisessä ja hävittämisessä noudattaa sosiaali- ja terveydenhuollon tietosuoja- ja turvallisuusvaatimuksia sekä niitä ohjaavia säädöksiä.
- osaa kirjata tarkoituksenmukaisesti asiakkaan/ potilaan hoitoprosessin ja arvioida potilastietojärjestelmään kirjatun tiedon ajantasaisuutta, yhdenmukaisuutta ja laatua.
- osaa käyttää asiakkaan/ potilaan hoitotyön kirjaamisessa hoitotyön prosessia; arvioida asiakkaan/ potilaan hoitotyön (hoidon) tarvetta käyttäen hoidon tarveluokitusta (SHTaL), suunnitella ja toteuttaa hoitoa käyttäen hoitotyön toimintoluokitusta (SHToL) ja arvioida hoidon tulosta käyttäen hoidon tulosluokitusta (SHTuL) sekä tuottaa hoitotyön yhteenvedon.
-huomioi kestävän kehityksen periaatteet

ENSIAPU
Opiskelija
-osaa tunnistaa potilaan välittömän ensiavun tarpeen
-osaa toimia ensiaputilanteissa sekä niiden jatkotoimenpiteissä
-osaa toimia maltillisesti ensiaputilanteessa
-osaa antaa ensiapua erilaisissa ensiapua vaativissa tilanteissa hätäensiapu mukaan lukien ja hän on motivoitunut ylläpitämään ensiaputietojaan ja -taitojaan
-tietää niistä suunnitelmista, jotka on tehty terveydenhuollon turvaamiseksi yhteistyössä yleisen pelastuspalvelun ja väestönsuojelun kanssa mahdollisten poikkeusolojen aikana.

Sisältö

HOITOTYÖN PERUSTAIDOT JA KUNTOUTTAVA HOITOTYÖ
Hoitotyön arvot, periaatteet sekä eettiset ohjeet ja autonomia sekä itsemääräämisoikeus
Kulttuuritausta asiakkaan kohtaamisessa ja vuorovaikutuksessa
Hoitotyön prosessi (tarpeen määritys, hoitotyön diagnoosi, hoitotyön suunnittelu, interventioiden toteutus ja tulosten arviointi
Aseptiikka
Käsihygienia ja tavanomaiset varotoimet
Varotoimiluokat
Kliinisen hoitotyön tavallisimmat toimenpiteet
Potilaan avustaminen liikkumisessa ja kuntouttava hoitotyö

Henkisen ja hengellisen tuen tarpeen tunnistaminen
Kuolevan potilaan hoitotyö
Tietosuoja ja –turva erilaisissa asiakkaan/potilaan hoidon ympäristöissä
Asiakkaan tuottaman terveys- ja hyvinvointitiedon hallinnan prosessi tiedon keruusta sen jakamiseen ja hyödyntämiseen
Asiakaslähtöinen hoidon suunnittelu, toteutus ja arviointi
Hoidon eri luokitusten käyttö ja vapaan tekstin kirjaaminen
FinCC-luokituskokonaisuus (SHTaL, SHToL, SHTuL)
Kestävän kehityksen periaatteet hoitotyössä

ENSIAPU
Toiminta erilaisissa ensiaputilanteissa mm. hätäensiapu.
Peruselvytys. Toiminta poikkeusoloissa.
Luento-opetus, ensiaputilanneharjoitukset

Oppimateriaalit

Ensiapu:
Korte & Myllyrinne : Ensiapu 2019 2. painos tai uudempi painos. Suomen Punainen Risti.
https://www.punainenristi.fi/ensiapu/ensiapuohjeet/
muu opettajan osoittama materiaali (Moodlessa: Ensiapu)

Opetusmenetelmät

Ensiapu 1,25 op:
Teorialuennot, itsenäinen opiskelu, ensiapuharjoitukset ja taitopajat luokissa

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Ensiapu:
Elvytysnäyttö harjoitusten / taitopajojen aikana
Koe Moodlessa merkittynä ajankohtana lukujärjestyksessä

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Ensiapu: teoriaopetus 4 -6 t + 1 t koe ja 8 t harjoitukset/ taitopajat, joissa läsnäolovelvollisuus sekä 20 t itsenäistä opiskelua

Sisällön jaksotus

Ensiapu: ensiavun toimintaperiaatteet; henkeä pelasta ensiapu, sairauskohtaukset ja muut ensiapua vaativat tilanteet; koe ja harjoitukset/ taitopajat, tehtävä: poikkeusolojen terveydenhuolto

Lisätietoja opiskelijoille

Ensiapu: tunneilla läsnäolovelvollisuus; poissaolojen korvaukset muun ryhmän vastaavilla tunneilla

Arviointiasteikko

1-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

1-2
HOITOTYÖN PERUSTAIDOT JA KUNTOUTTAVA HOITOTYÖ
Opiskelija
- osaa etsiä tietoa yksittäisiin tilanteisiin asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
- osoittaa käyttävänsä jonkin verran asiakaslähtöisen kliinisen hoitotyön tietoperustaa
- erottaa arkitiedon tutkitusta tiedosta asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
- osaa toimia yksittäisissä asiakaslähtöisen kliinisen hoitotyön tilanteissa ohjeiden mukaisesti
- osoittaa tuntevansa sairaanhoitajan / terveydenhoitajan eettiset periaatteet asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
- osaa toimia työryhmän jäsenenä ja jakaa jonkin verran asiakaslähtöisen kliinisen hoitotyön osaamistaan
-- osaa tarkastella omia vahvuuksiaan ja kehittymistarpeitaan asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
-tietää kestävän kehityksen periaatteiden huomioimisen hoitotyössä

ENSIAPU
Opiskelija
-tunnistaa välittömän ensiavun tarpeen ja osaa antaa tarvittavan hätäensiavun.
-osaa toimia ensiavun toimintaperiaatteiden mukaan erilaissa ensiaputilanteissa siten, ettei autettavan tila huonone.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

3-4
HOITOTYÖN PERUSTAIDOT JA KUNTOUTTAVA HOITOTYÖ
Opiskelija
- osaa etsiä asiakaslähtöiseen kliiniseen hoitotyöhön liittyvää tietoa eri tietolähteistä ja perehtyy aktiivisesti asiakaslähtöisen kliinisen hoitotyön tietoperustaan
- osaa käyttää ja soveltaa näyttöön perustuvaa tietoa asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
- osaa toimia vastuullisesti ja potilasturvallisesti asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
- osaa toimia sairaanhoitajan/ terveydenhoitajan eettisten periaatteiden pohjalta asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
- osaa toimia työryhmissä asiakaslähtöisen kliinisen hoitotyön periaatteiden pohjalta ja jakaa osaamistaan
- kehittää itseään ja osaamistaan asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
- tietää ja osaa hyödyntää kestävän kehityksen periaatteita hoitotyössä

ENSIAPU
Opiskelija
-tunnistaa välittömän ensiavun tarpeen ja osaa antaa tarvittavan hätäensiavun
-osaa toimia ensiavun toimintaperiaatteiden mukaan erilaissa ensiaputilanteissa tilannetta huomioiden

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5
HOITOTYÖN PERUSTAIDOT JA KUNTOUTTAVA HOITOTYÖ
Opiskelija
- osaa etsiä asiakaslähtöiseen kliiniseen hoitotyöhön liittyvää tietoa eri tietolähteistä ja perustella niiden käytön asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
- osaa käyttää ja soveltaa näyttöön perustuvaa tietoa asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
- osaa toimia vastuullisesti ja potilasturvallisesti asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
- osaa perustella toimintansa asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
- osaa ratkaista asiakaslähtöiseen kliiniseen hoitotyöhön liittyviä tehtäviä ja ongelmia
- osaa perustella toimintaansa sairaanhoitajan/terveydenhoitajan eettisten periaatteiden pohjalta
- osaa toimia erilaisissa työryhmissä ja jakaa osaamistaan asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
- kehittää itseään ja osaamistaan systemaattisesti asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
- tietää ja osaa soveltaa kestävän kehityksen periaatteita hoitotyössä

ENSIAPU
-tunnistaa välittömän ensiavun tarpeen ja osaa antaa tarvittavan hätäensiavun.
-osaa toimia ensiavun toimintaperiaatteiden mukaan erilaissa ensiaputilanteissa tilanteen laaja-alaisesti huomioiden.

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hylätty = 0
HOITOTYÖN PERUSTAIDOT JA KUNTOUTTAVA HOITOTYÖ
Opiskelija
- ei osaa etsiä tietoa yksittäisiin tilanteisiin asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
- ei osoita käyttävänsä asiakaslähtöisen kliinisen hoitotyön tietoperustaa
- ei erota arkitietoa tutkitusta tiedosta asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
- ei osaa toimia yksittäisissä asiakaslähtöisen kliinisen hoitotyön tilanteissa ohjeiden mukaisesti
- ei osoita tuntevansa sairaanhoitajan / terveydenhoitajan eettisiä periaatteita asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
- ei osaa toimia työryhmän jäsenenä ja jakaa jonkin verran asiakaslähtöisen kliinisen hoitotyön osaamistaan
- ei tunnista kestävän kehityksen periaatteita

ENSIAPU
-ei tunnista välitöntä ensiavun tarvetta eikä osaa antaa tarvittavaa hätäensiapua.
.ei osaa toimia ensiavun toimintaperiaatteiden mukaisesti erilaisissa ensiaputilanteissa.

- ei osaa tarkastella omia vahvuuksiaan ja kehittymistarpeitaan asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Ensiapu:
hyväksytty elvytysnäyttö harjoitustunneilla
pakollinen läsnäolo taitopajoissa ja harjoituksissa
hyväksytty koe sekä tehtävä (HYV / HYL)

Ilmoittautumisaika

02.01.2023 - 22.02.2023

Ajoitus

06.03.2023 - 29.10.2023

Laajuus

6 op

Yksikkö

SeAMK Sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja

Toimipiste

SeAMK Seinäjoki, Kampustalo

Opetuskielet
  • Suomi
Tutkinto-ohjelma
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Terveydenhoitaja (AMK)
Opettaja
  • Maija Hiltunen
  • Virpi Salo
  • Hanna Keski-Saari
  • Raila Kärnä
  • Carita Sandell-Kaukonen
  • Terhi Haapala
  • Virpi Rantanen
  • Paula Paussu
  • Tiina Koskela
Ajoitusryhmät
  • Ensiapu-teoria (Koko: 0. Avoin AMK: 0.)
  • Ensiapu-taitopajat (Koko: 0. Avoin AMK: 0.)
  • Kliinisen hoitotyön perusteet -teoria (Koko: 0. Avoin AMK: 0.)
  • Kliinisen hoitotyön perusteet- taitopajat (Koko: 0. Avoin AMK: 0.)
  • Kuntoutus (Koko: 0. Avoin AMK: 0.)
Opiskelijaryhmät
  • TH23
    Terveydenhoitaja (AMK)
Koulutusryhmat
  • Ensiapu-teoria
  • Ensiapu-taitopajat
  • Kliinisen hoitotyön perusteet -teoria
  • Kliinisen hoitotyön perusteet- taitopajat
  • Kuntoutus

Tavoitteet

HOITOTYÖN PERUSTAIDOT JA KUNTOUTTAVA HOITOTYÖ
Opiskelija
- osaa työskennellä hoitotyön arvojen, eettisten periaatteiden ja ohjeiden mukaisesti sekä osaa arvioida niiden toteutumista päivittäisessä työskentelyssä.
- osaa kohdata eri kulttuureista tulevia asiakkaita/ potilaita yksilöllisesti.
-osaa vastata asiakkaan/ potilaan tarpeisiin suunnittelemalla, toteuttamalla ja arvioimalla sopivan ja yksilöllisen hoidon yhteistyössä asiakkaan/ potilaan, läheisten ja muiden sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten kanssa.
- hallitsee tiedot ja taidot hoitotyössä tarvittavista keskeisistä toimenpiteistä osana asiakkaan/ potilaan kokonaishoitoa.
- hallitsee infektioiden torjunnan periaatteet ja osaa soveltaa tietojaan toteuttaessaan infektioiden torjuntaa.
- osaa arvioida asiakkaan/ potilaan ravitsemustilaa ja tunnistaa vajaaravitsemusriskissä olevan asiakkaan/ potilaan.
- osaa haavanhoidon periaatteet ja osaa soveltaa tietojaan toteuttaessaan kroonisen haavan hoitoa
- osaa käyttää erilaisia menetelmiä potilaan ja hänen läheistensä psykososiaalisten ja vakaumuksellisten tarpeiden tukemiseen.
- tunnistaa asiakkaidensa/ potilaidensa terveydellisiä riskitekijöitä ja osaa kohdentaa varhaista tukea sitä tarvitseville.
- osaa tietojen luomisessa, käytössä, säilyttämisessä ja hävittämisessä noudattaa sosiaali- ja terveydenhuollon tietosuoja- ja turvallisuusvaatimuksia sekä niitä ohjaavia säädöksiä.
- osaa kirjata tarkoituksenmukaisesti asiakkaan/ potilaan hoitoprosessin ja arvioida potilastietojärjestelmään kirjatun tiedon ajantasaisuutta, yhdenmukaisuutta ja laatua.
- osaa käyttää asiakkaan/ potilaan hoitotyön kirjaamisessa hoitotyön prosessia; arvioida asiakkaan/ potilaan hoitotyön (hoidon) tarvetta käyttäen hoidon tarveluokitusta (SHTaL), suunnitella ja toteuttaa hoitoa käyttäen hoitotyön toimintoluokitusta (SHToL) ja arvioida hoidon tulosta käyttäen hoidon tulosluokitusta (SHTuL) sekä tuottaa hoitotyön yhteenvedon.
-huomioi kestävän kehityksen periaatteet

ENSIAPU
Opiskelija
-osaa tunnistaa potilaan välittömän ensiavun tarpeen
-osaa toimia ensiaputilanteissa sekä niiden jatkotoimenpiteissä
-osaa toimia maltillisesti ensiaputilanteessa
-osaa antaa ensiapua erilaisissa ensiapua vaativissa tilanteissa hätäensiapu mukaan lukien ja hän on motivoitunut ylläpitämään ensiaputietojaan ja -taitojaan
-tietää niistä suunnitelmista, jotka on tehty terveydenhuollon turvaamiseksi yhteistyössä yleisen pelastuspalvelun ja väestönsuojelun kanssa mahdollisten poikkeusolojen aikana.

Sisältö

HOITOTYÖN PERUSTAIDOT JA KUNTOUTTAVA HOITOTYÖ
Hoitotyön arvot, periaatteet sekä eettiset ohjeet ja autonomia sekä itsemääräämisoikeus
Kulttuuritausta asiakkaan kohtaamisessa ja vuorovaikutuksessa
Hoitotyön prosessi (tarpeen määritys, hoitotyön diagnoosi, hoitotyön suunnittelu, interventioiden toteutus ja tulosten arviointi
Aseptiikka
Käsihygienia ja tavanomaiset varotoimet
Varotoimiluokat
Kliinisen hoitotyön tavallisimmat toimenpiteet
Potilaan avustaminen liikkumisessa ja kuntouttava hoitotyö

Henkisen ja hengellisen tuen tarpeen tunnistaminen
Kuolevan potilaan hoitotyö
Tietosuoja ja –turva erilaisissa asiakkaan/potilaan hoidon ympäristöissä
Asiakkaan tuottaman terveys- ja hyvinvointitiedon hallinnan prosessi tiedon keruusta sen jakamiseen ja hyödyntämiseen
Asiakaslähtöinen hoidon suunnittelu, toteutus ja arviointi
Hoidon eri luokitusten käyttö ja vapaan tekstin kirjaaminen
FinCC-luokituskokonaisuus (SHTaL, SHToL, SHTuL)
Kestävän kehityksen periaatteet hoitotyössä

ENSIAPU
Toiminta erilaisissa ensiaputilanteissa mm. hätäensiapu.
Peruselvytys. Toiminta poikkeusoloissa.
Luento-opetus, ensiaputilanneharjoitukset

Oppimateriaalit

Kliinisen hoitotyön perusteet:
- Rautava-Nurmi H., Westergård A., Henttonen T., Ojala M., Vuorinen S. 2019. Hoitotyön taidot ja toiminnot. Helsinki SanomaPro
- Opetusmateriaali moodlessa.

Ensiapu:
Korte & Myllyrinne : Ensiapu 2019 2. painos tai uudempi painos. Suomen Punainen Risti.
https://www.punainenristi.fi/ensiapu/ensiapuohjeet/
muu opettajan osoittama materiaali (Moodlessa: Ensiapu)

Opetusmenetelmät

Aktiivinen osallistuminen, tehtävien tekeminen, laboraatiotunneilla pakollinen läsnäolo, tentti

Ensiapu 1,25 op:
Teorialuennot, itsenäinen opiskelu, ensiapuharjoitukset ja taitopajat luokissa

Kuntoutus hoitotyössä 1 op:
Teorialuento, Itsenäinen opiskelu ja pienryhmätyöskentely

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Ensiapu:
Elvytysnäyttö harjoitusten / taitopajojen aikana
Koe Moodlessa merkittynä ajankohtana lukujärjestyksessä

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Ensiapu: teoriaopetus 4 -6 t + 1 t koe ja 8 t harjoitukset/ taitopajat, joissa läsnäolovelvollisuus sekä 20 t itsenäistä opiskelua

Kuntoutus hoitotyössä 1 op ( = 27h opiskelijan työtä). 2h teoriaosuus + 4h käytännön harjoitukset + 4h harjoitustöiden purku ja arviointi, sekä 17h itsenäistä ja pienryhmätyöskentelyä.

Sisällön jaksotus

Ensiapu: teoria: ensiavun toimintaperiaatteet; henkeä pelasta ensiapu, sairauskohtaukset ja muut ensiapua vaativat tilanteet; koe ja harjoitukset/ taitopajat, tehtävä: poikkeusolojen terveydenhuolto

Lisätietoja opiskelijoille

Ensiapu: tunneilla läsnäolovelvollisuus; poissaolojen korvaukset muun ryhmän vastaavilla tunneilla

Arviointiasteikko

1-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

1-2
HOITOTYÖN PERUSTAIDOT JA KUNTOUTTAVA HOITOTYÖ
Opiskelija
- osaa etsiä tietoa yksittäisiin tilanteisiin asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
- osoittaa käyttävänsä jonkin verran asiakaslähtöisen kliinisen hoitotyön tietoperustaa
- erottaa arkitiedon tutkitusta tiedosta asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
- osaa toimia yksittäisissä asiakaslähtöisen kliinisen hoitotyön tilanteissa ohjeiden mukaisesti
- osoittaa tuntevansa sairaanhoitajan / terveydenhoitajan eettiset periaatteet asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
- osaa toimia työryhmän jäsenenä ja jakaa jonkin verran asiakaslähtöisen kliinisen hoitotyön osaamistaan
-- osaa tarkastella omia vahvuuksiaan ja kehittymistarpeitaan asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
-tietää kestävän kehityksen periaatteiden huomioimisen hoitotyössä

ENSIAPU
Opiskelija
-tunnistaa välittömän ensiavun tarpeen ja osaa antaa tarvittavan hätäensiavun.
-osaa toimia ensiavun toimintaperiaatteiden mukaan erilaissa ensiaputilanteissa siten, ettei autettavan tila huonone.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

3-4
HOITOTYÖN PERUSTAIDOT JA KUNTOUTTAVA HOITOTYÖ
Opiskelija
- osaa etsiä asiakaslähtöiseen kliiniseen hoitotyöhön liittyvää tietoa eri tietolähteistä ja perehtyy aktiivisesti asiakaslähtöisen kliinisen hoitotyön tietoperustaan
- osaa käyttää ja soveltaa näyttöön perustuvaa tietoa asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
- osaa toimia vastuullisesti ja potilasturvallisesti asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
- osaa toimia sairaanhoitajan/ terveydenhoitajan eettisten periaatteiden pohjalta asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
- osaa toimia työryhmissä asiakaslähtöisen kliinisen hoitotyön periaatteiden pohjalta ja jakaa osaamistaan
- kehittää itseään ja osaamistaan asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
- tietää ja osaa hyödyntää kestävän kehityksen periaatteita hoitotyössä

ENSIAPU
Opiskelija
-tunnistaa välittömän ensiavun tarpeen ja osaa antaa tarvittavan hätäensiavun
-osaa toimia ensiavun toimintaperiaatteiden mukaan erilaissa ensiaputilanteissa tilannetta huomioiden

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5
HOITOTYÖN PERUSTAIDOT JA KUNTOUTTAVA HOITOTYÖ
Opiskelija
- osaa etsiä asiakaslähtöiseen kliiniseen hoitotyöhön liittyvää tietoa eri tietolähteistä ja perustella niiden käytön asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
- osaa käyttää ja soveltaa näyttöön perustuvaa tietoa asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
- osaa toimia vastuullisesti ja potilasturvallisesti asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
- osaa perustella toimintansa asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
- osaa ratkaista asiakaslähtöiseen kliiniseen hoitotyöhön liittyviä tehtäviä ja ongelmia
- osaa perustella toimintaansa sairaanhoitajan/terveydenhoitajan eettisten periaatteiden pohjalta
- osaa toimia erilaisissa työryhmissä ja jakaa osaamistaan asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
- kehittää itseään ja osaamistaan systemaattisesti asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
- tietää ja osaa soveltaa kestävän kehityksen periaatteita hoitotyössä

ENSIAPU
-tunnistaa välittömän ensiavun tarpeen ja osaa antaa tarvittavan hätäensiavun.
-osaa toimia ensiavun toimintaperiaatteiden mukaan erilaissa ensiaputilanteissa tilanteen laaja-alaisesti huomioiden.

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hylätty = 0
HOITOTYÖN PERUSTAIDOT JA KUNTOUTTAVA HOITOTYÖ
Opiskelija
- ei osaa etsiä tietoa yksittäisiin tilanteisiin asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
- ei osoita käyttävänsä asiakaslähtöisen kliinisen hoitotyön tietoperustaa
- ei erota arkitietoa tutkitusta tiedosta asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
- ei osaa toimia yksittäisissä asiakaslähtöisen kliinisen hoitotyön tilanteissa ohjeiden mukaisesti
- ei osoita tuntevansa sairaanhoitajan / terveydenhoitajan eettisiä periaatteita asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
- ei osaa toimia työryhmän jäsenenä ja jakaa jonkin verran asiakaslähtöisen kliinisen hoitotyön osaamistaan
- ei tunnista kestävän kehityksen periaatteita

ENSIAPU
-ei tunnista välitöntä ensiavun tarvetta eikä osaa antaa tarvittavaa hätäensiapua.
.ei osaa toimia ensiavun toimintaperiaatteiden mukaisesti erilaisissa ensiaputilanteissa.

- ei osaa tarkastella omia vahvuuksiaan ja kehittymistarpeitaan asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Ensiapu:
hyväksytty elvytysnäyttö harjoitustunneilla
pakollinen läsnäolo taitopajoissa ja harjoituksissa
hyväksytty koe sekä tehtävä (HYV / HYL)

Kuntoutus hoitotyössä:
Läsnäolo käytännön harjoitustunneilla (HYV/HYL)
Moodle-tentti 1-5 (painotus 1/4 arvioinnista)
Pienryhmien case-tehtävät 1-5 (painotus 3/4 arvioinnista)

Ilmoittautumisaika

02.01.2023 - 15.01.2023

Ajoitus

13.02.2023 - 31.12.2023

Laajuus

6 op

Yksikkö

SeAMK Sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja

Toimipiste

SeAMK Seinäjoki, Kampustalo

Opetuskielet
  • Suomi
Tutkinto-ohjelma
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Terveydenhoitaja (AMK)
Opettaja
  • Maija Hiltunen
  • Marja Toukola
  • Meri Matala-Aho
  • Tiina Hemminki
  • Carita Sandell-Kaukonen
  • Pauliina Kangas
  • Pasi Alanen
  • Paula Paussu
  • Tiina Koskela
Ajoitusryhmät
  • Ensiapu -teoria (Koko: 0. Avoin AMK: 0.)
  • Ensiapu-harjoitukset (Koko: 0. Avoin AMK: 0.)
  • Kliinisen hoitotyön perustaidot - teoria (Koko: 0. Avoin AMK: 0.)
  • Kliinisen hoitotyön perustaidot - taitopajat (Koko: 0. Avoin AMK: 0.)
  • Kuntoutus (Koko: 0. Avoin AMK: 0.)
Opiskelijaryhmät
  • MSH23K
    Sairaanhoitaja (AMK), monimuotototeutus
Koulutusryhmat
  • Ensiapu -teoria
  • Ensiapu-harjoitukset
  • Kliinisen hoitotyön perustaidot - teoria
  • Kliinisen hoitotyön perustaidot - taitopajat
  • Kuntoutus

Tavoitteet

HOITOTYÖN PERUSTAIDOT JA KUNTOUTTAVA HOITOTYÖ
Opiskelija
- osaa työskennellä hoitotyön arvojen, eettisten periaatteiden ja ohjeiden mukaisesti sekä osaa arvioida niiden toteutumista päivittäisessä työskentelyssä.
- osaa kohdata eri kulttuureista tulevia asiakkaita/ potilaita yksilöllisesti.
-osaa vastata asiakkaan/ potilaan tarpeisiin suunnittelemalla, toteuttamalla ja arvioimalla sopivan ja yksilöllisen hoidon yhteistyössä asiakkaan/ potilaan, läheisten ja muiden sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten kanssa.
- hallitsee tiedot ja taidot hoitotyössä tarvittavista keskeisistä toimenpiteistä osana asiakkaan/ potilaan kokonaishoitoa.
- hallitsee infektioiden torjunnan periaatteet ja osaa soveltaa tietojaan toteuttaessaan infektioiden torjuntaa.
- osaa arvioida asiakkaan/ potilaan ravitsemustilaa ja tunnistaa vajaaravitsemusriskissä olevan asiakkaan/ potilaan.
- osaa haavanhoidon periaatteet ja osaa soveltaa tietojaan toteuttaessaan kroonisen haavan hoitoa
- osaa käyttää erilaisia menetelmiä potilaan ja hänen läheistensä psykososiaalisten ja vakaumuksellisten tarpeiden tukemiseen.
- tunnistaa asiakkaidensa/ potilaidensa terveydellisiä riskitekijöitä ja osaa kohdentaa varhaista tukea sitä tarvitseville.
- osaa tietojen luomisessa, käytössä, säilyttämisessä ja hävittämisessä noudattaa sosiaali- ja terveydenhuollon tietosuoja- ja turvallisuusvaatimuksia sekä niitä ohjaavia säädöksiä.
- osaa kirjata tarkoituksenmukaisesti asiakkaan/ potilaan hoitoprosessin ja arvioida potilastietojärjestelmään kirjatun tiedon ajantasaisuutta, yhdenmukaisuutta ja laatua.
- osaa käyttää asiakkaan/ potilaan hoitotyön kirjaamisessa hoitotyön prosessia; arvioida asiakkaan/ potilaan hoitotyön (hoidon) tarvetta käyttäen hoidon tarveluokitusta (SHTaL), suunnitella ja toteuttaa hoitoa käyttäen hoitotyön toimintoluokitusta (SHToL) ja arvioida hoidon tulosta käyttäen hoidon tulosluokitusta (SHTuL) sekä tuottaa hoitotyön yhteenvedon.
-huomioi kestävän kehityksen periaatteet

ENSIAPU
Opiskelija
-osaa tunnistaa potilaan välittömän ensiavun tarpeen
-osaa toimia ensiaputilanteissa sekä niiden jatkotoimenpiteissä
-osaa toimia maltillisesti ensiaputilanteessa
-osaa antaa ensiapua erilaisissa ensiapua vaativissa tilanteissa hätäensiapu mukaan lukien ja hän on motivoitunut ylläpitämään ensiaputietojaan ja -taitojaan
-tietää niistä suunnitelmista, jotka on tehty terveydenhuollon turvaamiseksi yhteistyössä yleisen pelastuspalvelun ja väestönsuojelun kanssa mahdollisten poikkeusolojen aikana.

Sisältö

HOITOTYÖN PERUSTAIDOT JA KUNTOUTTAVA HOITOTYÖ
Hoitotyön arvot, periaatteet sekä eettiset ohjeet ja autonomia sekä itsemääräämisoikeus
Kulttuuritausta asiakkaan kohtaamisessa ja vuorovaikutuksessa
Hoitotyön prosessi (tarpeen määritys, hoitotyön diagnoosi, hoitotyön suunnittelu, interventioiden toteutus ja tulosten arviointi
Aseptiikka
Käsihygienia ja tavanomaiset varotoimet
Varotoimiluokat
Kliinisen hoitotyön tavallisimmat toimenpiteet
Potilaan avustaminen liikkumisessa ja kuntouttava hoitotyö

Henkisen ja hengellisen tuen tarpeen tunnistaminen
Kuolevan potilaan hoitotyö
Tietosuoja ja –turva erilaisissa asiakkaan/potilaan hoidon ympäristöissä
Asiakkaan tuottaman terveys- ja hyvinvointitiedon hallinnan prosessi tiedon keruusta sen jakamiseen ja hyödyntämiseen
Asiakaslähtöinen hoidon suunnittelu, toteutus ja arviointi
Hoidon eri luokitusten käyttö ja vapaan tekstin kirjaaminen
FinCC-luokituskokonaisuus (SHTaL, SHToL, SHTuL)
Kestävän kehityksen periaatteet hoitotyössä

ENSIAPU
Toiminta erilaisissa ensiaputilanteissa mm. hätäensiapu.
Peruselvytys. Toiminta poikkeusoloissa.
Luento-opetus, ensiaputilanneharjoitukset

Oppimateriaalit

Ensiapu:
Korte & Myllyrinne : Ensiapu 2019 2. painos tai uudempi painos. Suomen Punainen Risti.
https://www.punainenristi.fi/ensiapu/ensiapuohjeet/
muu opettajan osoittama materiaali (Moodlessa: Ensiapu)

Opetusmenetelmät

Hoitotyön perusteet:

Ensiapu 1,25 op:
Teorialuennot, itsenäinen opiskelu, ensiapuharjoitukset ja taitopajat luokissa

Kuntoutus hoitotyössä 1 op:
Teorialuento, Itsenäinen opiskelu ja pienryhmätyöskentely

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Ensiapu:
Elvytysnäyttö harjoitusten / taitopajojen aikana
Koe Moodlessa merkittynä ajankohtana lukujärjestyksessä

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Ensiapu: teoriaopetus 4 - 6 t + 1 t koe ja 8 t harjoitukset/ taitopajat, joissa läsnäolovelvollisuus sekä 20 t itsenäistä opiskelua

Kuntoutus hoitotyössä 1 op (27h) 2h teoriaosuus + 4h käytännön harjoitukset + 4h harjoitustöiden purku ja arviointi, sekä 16h itsenäisestä ja pienryhmätyöskentelyä.

Sisällön jaksotus

Ensiapu: teoria: ensiavun toimintaperiaatteet; henkeä pelasta ensiapu, sairauskohtaukset ja muut ensiapua vaativat tilanteet; koe ja harjoitukset/ taitopajat, tehtävä: poikkeusolojen terveydenhuolto

Lisätietoja opiskelijoille

Ensiapu: tunneilla läsnäolovelvollisuus; poissaolojen korvaukset muun ryhmän vastaavilla tunneilla

Arviointiasteikko

1-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

1-2
HOITOTYÖN PERUSTAIDOT JA KUNTOUTTAVA HOITOTYÖ
Opiskelija
- osaa etsiä tietoa yksittäisiin tilanteisiin asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
- osoittaa käyttävänsä jonkin verran asiakaslähtöisen kliinisen hoitotyön tietoperustaa
- erottaa arkitiedon tutkitusta tiedosta asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
- osaa toimia yksittäisissä asiakaslähtöisen kliinisen hoitotyön tilanteissa ohjeiden mukaisesti
- osoittaa tuntevansa sairaanhoitajan / terveydenhoitajan eettiset periaatteet asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
- osaa toimia työryhmän jäsenenä ja jakaa jonkin verran asiakaslähtöisen kliinisen hoitotyön osaamistaan
-- osaa tarkastella omia vahvuuksiaan ja kehittymistarpeitaan asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
-tietää kestävän kehityksen periaatteiden huomioimisen hoitotyössä

ENSIAPU
Opiskelija
-tunnistaa välittömän ensiavun tarpeen ja osaa antaa tarvittavan hätäensiavun.
-osaa toimia ensiavun toimintaperiaatteiden mukaan erilaissa ensiaputilanteissa siten, ettei autettavan tila huonone.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

3-4
HOITOTYÖN PERUSTAIDOT JA KUNTOUTTAVA HOITOTYÖ
Opiskelija
- osaa etsiä asiakaslähtöiseen kliiniseen hoitotyöhön liittyvää tietoa eri tietolähteistä ja perehtyy aktiivisesti asiakaslähtöisen kliinisen hoitotyön tietoperustaan
- osaa käyttää ja soveltaa näyttöön perustuvaa tietoa asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
- osaa toimia vastuullisesti ja potilasturvallisesti asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
- osaa toimia sairaanhoitajan/ terveydenhoitajan eettisten periaatteiden pohjalta asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
- osaa toimia työryhmissä asiakaslähtöisen kliinisen hoitotyön periaatteiden pohjalta ja jakaa osaamistaan
- kehittää itseään ja osaamistaan asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
- tietää ja osaa hyödyntää kestävän kehityksen periaatteita hoitotyössä

ENSIAPU
Opiskelija
-tunnistaa välittömän ensiavun tarpeen ja osaa antaa tarvittavan hätäensiavun
-osaa toimia ensiavun toimintaperiaatteiden mukaan erilaissa ensiaputilanteissa tilannetta huomioiden

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5
HOITOTYÖN PERUSTAIDOT JA KUNTOUTTAVA HOITOTYÖ
Opiskelija
- osaa etsiä asiakaslähtöiseen kliiniseen hoitotyöhön liittyvää tietoa eri tietolähteistä ja perustella niiden käytön asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
- osaa käyttää ja soveltaa näyttöön perustuvaa tietoa asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
- osaa toimia vastuullisesti ja potilasturvallisesti asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
- osaa perustella toimintansa asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
- osaa ratkaista asiakaslähtöiseen kliiniseen hoitotyöhön liittyviä tehtäviä ja ongelmia
- osaa perustella toimintaansa sairaanhoitajan/terveydenhoitajan eettisten periaatteiden pohjalta
- osaa toimia erilaisissa työryhmissä ja jakaa osaamistaan asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
- kehittää itseään ja osaamistaan systemaattisesti asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
- tietää ja osaa soveltaa kestävän kehityksen periaatteita hoitotyössä

ENSIAPU
-tunnistaa välittömän ensiavun tarpeen ja osaa antaa tarvittavan hätäensiavun.
-osaa toimia ensiavun toimintaperiaatteiden mukaan erilaissa ensiaputilanteissa tilanteen laaja-alaisesti huomioiden.

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hylätty = 0
HOITOTYÖN PERUSTAIDOT JA KUNTOUTTAVA HOITOTYÖ
Opiskelija
- ei osaa etsiä tietoa yksittäisiin tilanteisiin asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
- ei osoita käyttävänsä asiakaslähtöisen kliinisen hoitotyön tietoperustaa
- ei erota arkitietoa tutkitusta tiedosta asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
- ei osaa toimia yksittäisissä asiakaslähtöisen kliinisen hoitotyön tilanteissa ohjeiden mukaisesti
- ei osoita tuntevansa sairaanhoitajan / terveydenhoitajan eettisiä periaatteita asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
- ei osaa toimia työryhmän jäsenenä ja jakaa jonkin verran asiakaslähtöisen kliinisen hoitotyön osaamistaan
- ei tunnista kestävän kehityksen periaatteita

ENSIAPU
-ei tunnista välitöntä ensiavun tarvetta eikä osaa antaa tarvittavaa hätäensiapua.
.ei osaa toimia ensiavun toimintaperiaatteiden mukaisesti erilaisissa ensiaputilanteissa.

- ei osaa tarkastella omia vahvuuksiaan ja kehittymistarpeitaan asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Ensiapu:
hyväksytty elvytysnäyttö harjoitustunneilla
pakollinen läsnäolo taitopajoissa ja harjoituksissa
hyväksytty koe sekä tehtävä (HYV / HYL)

Kuntoutus hoitotyössä:
Läsnäolo käytännön harjoitustunneilla (HYV/HYL)
Moodle-tentti 1-5 (painotus 1/4 arvioinnista)
Pienryhmien case-tehtävät 1-5 (painotus 3/4 arvioinnista)

Ilmoittautumisaika

29.08.2022 - 12.10.2022

Ajoitus

20.03.2023 - 23.04.2023

Laajuus

7 op

Yksikkö

SeAMK Sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja

Toimipiste

SeAMK Seinäjoki, Kampustalo

Opetuskielet
  • Suomi
Tutkinto-ohjelma
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Terveydenhoitaja (AMK)
Opettaja
  • Meri Matala-Aho
  • Pasi Alanen
Opiskelijaryhmät
  • MSH22SB
    Sairaanhoitaja (AMK), monimuotototeutus

Tavoitteet

Opiskelija
-osaa vastata hoidon tarpeeseen käyttämällä hoitotyön auttamismenetelmiä ja kirjata ne rakenteisesti yhtenäisellä luokituksella.
-osaa toimia infektioiden torjunnan periaatteita noudattaen sekä perustella niiden merkityksen kliinisessä hoitotyössä.
-osaa arvioida asiakaslähtöisesti kulttuuritaustaltaan erilaisten potilaiden ja läheistensä voimavarat ja tukea heitä hoitotyön suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa.
-osaa toimia keskeisissä ensiaputilanteissa ja hätäensiavun antamisessa.
-osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida potilaan hoitotyötä näyttöön perustuen.
-osaa toimia kuntouttavan hoitotyön sekä eri- ikäisen potilaan ja hänen läheistensä voimavaroja edistävän hoitotyön periaatteita noudattaen.
-osaa arvioida potilaan hoidon tarvetta asianmukaisin kliinisin ja fysiologisin arviointi-/mittausmenetelmin, priorisoida todetut tarpeet ja kirjata ne rakenteisesti yhtenäisellä luokituksella. Opiskelija osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida harjoitteluunsa kuuluvaa potilaan lääkehoitoa.
-osaa soveltaa suomalaisia ravitsemussuosituksia hoitotyössä.
-ymmärtää toimintayksikön turvallisuudenhallinnan ja kestävän kehityksen periaatteet sekä vastuunsa niiden edistämisessä.
-arvioi omaa ammatillista osaamistaan kriittisesti vahvuuksien ja kehittävien vaatimusten näkökulmista.

Sisältö

Harjoittelu toteutuu harjoittelupaikoissa, joissa mahdollistuu asiakaslähtöisen kliinisen hoitotyön perusharjoittelu. Harjoittelutehtävä ja sen esittäminen. Sähköinen lääkehoitopassi. Osaamiskoe.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

x

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hylätty = 0
Opiskelija
- ei osaa etsiä tietoa yksittäisiin tilanteisiin asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
- ei osoita käyttävänsä asiakaslähtöisen kliinisen hoitotyön tietoperustaa
- ei erota arkitietoa tutkitusta tiedosta asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
- ei osaa toimia yksittäisissä asiakaslähtöisen kliinisen hoitotyön tilanteissa ohjeiden mukaisesti
- ei osoita tuntevansa sairaanhoitajan / terveydenhoitajan eettiset periaatteet asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
- ei osaa toimia työryhmän jäsenenä ja jakaa jonkin verran asiakaslähtöisen kliinisen hoitotyön osaamistaan
- ei osaa tarkastella omia vahvuuksiaan ja kehittymistarpeitaan asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä

Esitietovaatimukset

Harjoittelun aloittaminen edellyttää työpajatyöskentelyihin ja simulaatioharjoituksiin osallistumista sekä lääkelaskujen hyväksyttyä suoritusta.

14.04.2022 - 07.09.2022

Ajoitus

05.09.2022 - 09.10.2022

10.10.2022 - 13.11.2022

10.10.2022 - 27.11.2022

Laajuus

7 op

Yksikkö

SeAMK Sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja

Toimipiste

SeAMK Seinäjoki, Kampustalo

Opetuskielet
  • Suomi
Tutkinto-ohjelma
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Terveydenhoitaja (AMK)
Opettaja
  • Kristiina Store

  • Tarja Svahn
Opiskelijaryhmät
  • TH20
    Terveydenhoitaja (AMK)

Tavoitteet

Opiskelija osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida kouluikäisen ja nuoren kasvun ja kehityksen seurannan yhteistyössä asiakkaiden kanssa. Hän osaa tukea kouluikäistä ja nuorta terveyttä edistäviin valintoihin. Opiskelija osaa kannustaa perhettä vanhemmuudessa ja terveellisten elintapojen edistämisessä. Hän osaa arvioida kouluikäisen, nuoren ja hänen perheensä erityisen tuen ja jatkohoidon tarpeen. Opiskelija osaa ylläpitää ja edistää yhteistyössä perheiden ja eri sidosryhmien kanssa turvallista kasvuyhteisöä ja -ympäristöä. Opiskelija osaa toimia terveydenhoitajatyössä kouluterveydenhuollossa.

Sisältö

Perhepalveluverkosto, koulu- ja opiskeluterveydenhuollon palvelut. Kouluikäisen ja nuoren terveystarkastukset, terveyden seurantamenetelmät ja arviointi. Voimavarojen tukeminen ja voimavarainen vanhemmuus, perhe-elämän taidot, vanhempien terveys ja hyvinvointi. Asiakkaiden osallisuuden vahvistaminen. Elintapaohjaus, varhainen puuttuminen ja huolen puheeksi otto (mm. mielenterveys, painonhallinta, päihteet, seksuaali- ja lisääntymisterveys, väkivalta). Erityisen tuen ja tutkimusten tarpeen varhainen tunnistaminen, lastensuojelu. Oppilas- ja opiskelijahuolto, turvallinen ja terveellinen koulu- ja opiskeluyhteisö ja –ympäristö

Oppimateriaalit

Komulainen, A.: Opiskeluterveys, 2021

Opetusmenetelmät

luento, opetuskeskustelu, tehtävät, harjoitukset, koe, itsenäinen opiskelu

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

3 op = 80 t

Arviointiasteikko

1-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija
- osoittaa terveydenhoitajatyön eri osa-alueiden perustietojen hallinnan ja soveltaa niitä johdonmukaisesti terveydenhoitotyössä
- etsii tietoa ja perustelee tietolähteiden käytön terveydenhoitotyössä
- perustelee toimintaa näyttöön perustuvan tiedon avulla terveydenhoitotyön kehittämisessä
- pystyy itsenäiseen päätöksentekoon erilaissa tilanteissa ja toimintaympäristöissä terveydenhoitotyössä
- toimii asiakaslähtöisesti ja asiakasturvallisesti terveydenhoitotyössä
- pystyy ohjaamaan yksilöasiakasta ja hänen perhettään terveydenhoitotyössä
- pystyy ryhmän terveyden edistämiseen
- toimii turvallisesti ja terveydenhoitajan ammattieettisten periaatteiden mukaisesti terveydenhoitotyössä
- toimii terveydenhoitotyön asiantuntijana monialaisissa ryhmissä
- kehittää itseään ammatillisesti terveydenhoitajatyössä

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija
- osoittaa terveydenhoitotyön eri osa-alueiden tietoperustan hallinnan ja soveltaa tietoa laaja-alaisesti terveydenhoitotyössä
- pystyy itsenäiseen päätöksentekoon erilaisissa terveydenhoitotyön tilanteissa ja toimintaympäristöissä
- toimii asiakaslähtöisesti, vastuullisesti ja asiakasturvallisesti terveydenhoitotyössä
- pystyy kuuntelemaan, tukemaan ja ohjaamaan yksilöasiakasta ja hänen perhettään terveydenhoitotyössä
- pystyy ryhmän terveyden edistämiseen
- toimii terveydenhoitajan työssä turvallisesti ja ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
- arvioi ja käyttää kriittisesti näyttöön perustuvaa tietoa terveydenhoitotyön kehittämisessä
- toimii terveydenhoitotyön asiantuntijana monialaisissa ryhmissä ja projekteissa yhteistyössä
- kehittää itseään ja terveydenhoitotyötä

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija
- osoittaa terveydenhoitotyön eri osa-alueiden tietoperustan laaja-alaisen hallinnan ja soveltaa sitä asiantuntevasti terveydenhoitotyössä
- pystyy itsenäiseen päätöksentekoon erilaisissa terveydenhoitotyön tilanteissa ja toimintaympäristöissä
- toimii asiakkaan ja hänen perheensä tarpeista lähtien terveydenhoitotyössä
- pystyy kuuntelemaan, tukemaan ja ohjaamaan asiakasta ja hänen perhettään terveydenhoitotyössä
- osoittaa yksilön, ryhmän ja yhteisön terveyden edistämisen menetelmien hallintaa
- ottaa vastuun asiakkaan hoito- ja palveluprosessin kokonaisuudesta terveydenhoitotyössä
- etsii itsenäisesti näyttöön perustuvaa tietoa, käyttää ja arvioi sitä kriittisesti terveydenhoitotyössä ja sen kehittämisessä
- kehittää itseään ja terveydenhoitajan ammattieettisten periaatteiden mukaista toimintaa ja turvallisuutta terveydenhoitajatyössä
- kehittää toimintaa terveydenhoitotyön asiantuntijana monialaisissa ryhmissä ja projekteissa

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hylätty 0
Opiskelija
- arvostaa ja osoittaa terveydenhoitotyön eri osa-alueiden perustietojen hallintaa ja niiden soveltamista riittämättömästi terveydenhoitajatyössä
- perustelee toimintaansa riittämättömästi terveydenhoitotyössä
- ei osaa toimia riittävän asiakaslähtöisesti ja asiakasturvallisesti terveydenhoitotyössä
- omaa riittämättömät itsenäisen päätöksenteon taidot terveydenhoitotyössä
- ei ota terveydenhoitotyössä riittävästi huomioon ammattialan eettisiä periaatteita
- omaa riittämättömät valmiudet terveydenhoitotyön kehittämistyöhön osallistumiseen

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

koe, aktiivinen osallistuminen tunneille ja harjoituksiin

Hylätty (0)

ks. Opintojakson tiedot

Ilmoittautumisaika

16.04.2022 - 31.01.2023

Ajoitus

13.03.2023 - 10.12.2023

Laajuus

5 op

Yksikkö

SeAMK Sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja

Toimipiste

SeAMK Seinäjoki, Kampustalo

Opetuskielet
  • Suomi
Tutkinto-ohjelma
  • Terveydenhoitaja (AMK)
Opettaja
  • Marja Toukola
  • Tiina Hemminki
  • Anita Keski-Hirvi
  • Carita Sandell-Kaukonen
Opiskelijaryhmät
  • TH20
    Terveydenhoitaja (AMK)

Tavoitteet

Opiskelija osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida lapsen, kouluikäisen ja nuoren kasvun ja kehityksen seurannan yhteistyössä asiakkaiden kanssa. Hän osaa tukea kouluikäistä ja nuorta terveyttä edistäviin valintoihin. Opiskelija osaa kannustaa perhettä vanhemmuudessa ja terveellisten elintapojen edistämisessä. Hän osaa arvioida kouluikäisen, nuoren ja hänen perheensä erityisen tuen ja jatkohoidon tarpeita. Opiskelija osaa ylläpitää ja edistää yhteistyössä perheiden ja eri sidosryhmien kanssa turvallista kasvuyhteisöä ja ympäristöä. Opiskelija osaa toimia terveydenhoitajatyössä kouluterveydenhuollossa.

Sisältö

Harjoittelu toteutuu kouluterveydenhuollossa tai opiskelijaterveydenhuollossa. Sähköinen lääkehoitopassi. Harjoittelutehtävät.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hylätty = 0
Opiskelija ei osaa vastata asiakkaan sisäisestä ja ulkoisesta turvallisuudesta.
Opiskelija ei suoriudu dialogisesta ja asiakaslähtöisestä keskustelusta terveydenhoitajatyössä eikä osaa ottaa mukaan asiakasta, hänen perhettään tai läheisiään terveydenhoitoon. Opiskelija ei suoriudu ohjausmenetelmien käytöstä yksilön/perheen terveyden ylläpitämisessä ja edistämisessä.
Opiskelija ei osaa ottaa huomioon asiakkaan yksilöllisyyttä ja itsemääräämisoikeutta ohjauksessaan.
Opiskelija ei suoriudu asiakkaan ja hänen perheensä voimavarojen tukemisesta ja eikä osaa puuttua terveyttä uhkaaviin tekijöihin. Opiskelija ei osaa hyödyntää monisektorista työryhmää terveyden edistämiseksi. Opiskelija ei tunnista terveyden edistämisen tuloksellisuutta ja vaikuttavuutta työssään. Opiskelija ei suoriudu itsenäisesti perhekeskeisen terveydenhoitajatyön suunnittelusta ja toteutuksesta eikä osaa tehdä päätöksiä yhteistyössä asiakkaan ja hänen perheensä kanssa.
Opiskelija ei suoriudu yksilön, perheen, ryhmän, yhteisön ja ympäristön terveyden edistämisestä eikä osaa käyttää terveydenhoitajatyön näyttöön perustuvia työmenetelmiä.
Opiskelija ei osaa seurata ja tukea asiakkaan terveyttä, kasvua ja kehitystä.
Opiskelija ei osaa toimia monisektorisesti.

Esitietovaatimukset

Lapsen, kouluikäisen, nuoren ja hänen perheensä terveydenhoitajatyön teoriaopinnot ja lääkelaskujen hyväksytty suorittaminen.

Ilmoittautumisaika

13.03.2023 - 21.04.2023

Ajoitus

01.05.2023 - 31.08.2023

Laajuus

2 op

Virtuaaliosuus (op)

2 op

Toimipiste

SeAMK Seinäjoki, Kampustalo

Opetuskielet
  • Suomi
Tutkinto-ohjelma
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Terveydenhoitaja (AMK)
Opettaja
  • Anna Rauha
Opiskelijaryhmät
  • AVOINAMK
    Avoin amk

Tavoitteet

: Tavoitteena on, että osallistujat tuntevat käsiteltävien elinjärjestelmien osalta tärkeimmät anatomiset rakenteet ja ymmärtävät tavallisimpien toimintahäiriöiden tai sairauksien vaikutuksen ihmisen koko elimistön toimintaan. Kurssin tavoitteena on vahvistaa opiskelijan ymmärrystä ihmiselimistön toiminnasta käytännön hoitotyön näkökulmaa hyödyntäen.

Sisältö

- Verenkiertoelimistö
- Hengityselimistö
- Ruuansulatuselimistö
- Virtsaneritysjärjestelmä

Oppimateriaalit

Oppimateriaali löytyy Moodlesta.
Vapaavalintainen anatomian ja fysiologian oppikirja.

Opetusmenetelmät

Virtuaaliluennot ja opettajan materiaali Moodlessa
Itsenäinen työskentely

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Virtuaaliluennot ja opettajan materiaali Moodlessa 2 t
Itsenäinen työskentely 51 t

realization.localizedApproveRejectDescription

Hyväksytty: Pistemäärä oppimistehtävistä ja lopputentistä on 50% tai enemmän.
Hylätty: Pistemäärä oppimistehtävistä ja lopputentistä on alle 50%.

Sisällön jaksotus

Tavoitteena on, että osallistujat tuntevat käsiteltävien elinjärjestelmien osalta tärkeimmät anatomiset rakenteet ja ymmärtävät tavallisimpien toimintahäiriöiden tai sairauksien vaikutuksen ihmisen koko elimistön toimintaan. Kurssin tavoitteena on vahvistaa opiskelijan ymmärrystä ihmiselimistön toiminnasta käytännön hoitotyön näkökulmaa hyödyntäen.

Kurssin aikana käydään läpi seuraavat elinjärjestelmät:
- Verenkiertoelimistö
- Hengityselimistö
- Ruuansulatuselimistö
- Virtsaneritysjärjestelmä

Arviointiasteikko

Hyväksytty/hylätty

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

x

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Opiskelija osaa nimetä verenkiertoelimistöön, hengityselimistöön, ruoansulatuselimistöön ja virtsanerityselimistöön kuuluvat päärakenteet, sekä kuvata kunkin elinjärjestelmän normaalin toiminnan.
Opiskelija osaa kuvata kurssilla käsiteltävien tavallisimpien toiminnallisten häiriöiden vaikutukset ihmisen elimistössä.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Arviointi perustuu oppimistehtävien ja tentin hyväksyttyyn suorittamiseen.

Ilmoittautumisaika

16.04.2022 - 31.01.2023

Ajoitus

13.03.2023 - 10.12.2023

Laajuus

5 op

Yksikkö

SeAMK Sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja

Toimipiste

SeAMK Seinäjoki, Kampustalo

Opetuskielet
  • Suomi
Tutkinto-ohjelma
  • Terveydenhoitaja (AMK)
Opettaja
  • Marja Toukola
  • Tiina Hemminki
  • Anita Keski-Hirvi
  • Carita Sandell-Kaukonen
Opiskelijaryhmät
  • TH20
    Terveydenhoitaja (AMK)

Tavoitteet

Opiskelija osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida lapsen, kouluikäisen ja nuoren kasvun ja kehityksen seurannan sekä tukemisen yhteistyössä asiakkaiden kanssa. Hän osaa tukea lasta, kouluikäistä ja nuorta terveyttä edistäviin valintoihin. Opiskelija osaa tukea ja kannustaa perhettä vanhemmuudessa ja terveellisten elintapojen edistämisessä. Hän osaa arvioida lapsen, kouluikäisen, nuoren ja hänen perheensä erityisen tuen ja jatkohoidon tarpeen. Opiskelija osaa ylläpitää ja edistää yhteistyössä perheiden ja eri sidosryhmien kanssa turvallista kasvuyhteisöä ja ympäristöä. Opiskelija osaa toimia terveydenhoitajatyössä lastenneuvolassa.

Sisältö

Harjoittelu toteutuu lastenneuvolassa. Sähköinen lääkehoitopassi. Harjoittelutehtävät.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hylätty = 0
Opiskelija ei osaa vastata asiakkaan sisäisestä ja ulkoisesta turvallisuudesta.
Opiskelija ei suoriudu dialogisesta ja asiakaslähtöisestä keskustelusta terveydenhoitajatyössä eikä osaa ottaa mukaan asiakasta, hänen perhettään tai läheisiään terveydenhoitoon. Opiskelija ei suoriudu ohjausmenetelmien käytöstä yksilön/perheen terveyden ylläpitämisessä ja edistämisessä.
Opiskelija ei osaa ottaa huomioon asiakkaan yksilöllisyyttä ja itsemääräämisoikeutta ohjauksessaan.
Opiskelija ei suoriudu asiakkaan ja hänen perheensä voimavarojen tukemisesta ja eikä osaa puuttua terveyttä uhkaaviin tekijöihin. Opiskelija ei osaa hyödyntää monisektorista työryhmää terveyden edistämiseksi. Opiskelija ei tunnista terveyden edistämisen tuloksellisuutta ja vaikuttavuutta työssään. Opiskelija ei suoriudu itsenäisesti perhekeskeisen terveydenhoitajatyön suunnittelusta ja toteutuksesta eikä osaa tehdä päätöksiä yhteistyössä asiakkaan ja hänen perheensä kanssa.
Opiskelija ei suoriudu yksilön, perheen, ryhmän, yhteisön ja ympäristön terveyden edistämisestä eikä osaa käyttää terveydenhoitajatyön näyttöön perustuvia työmenetelmiä.
Opiskelija ei osaa seurata ja tukea asiakkaan terveyttä, kasvua ja kehitystä.
Opiskelija ei osaa toimia monisektorisesti.

Esitietovaatimukset

Lapsen ja hänen perheensä terveydenhoitajatyön teoriaopinnot ja lääkelaskujen hyväksytty suorittaminen.

Ilmoittautumisaika

16.04.2022 - 31.01.2023

Ajoitus

02.01.2023 - 12.03.2023

Laajuus

4 op

Virtuaaliosuus (op)

1 op

Yksikkö

SeAMK Sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja

Toimipiste

SeAMK Seinäjoki, Kampustalo

Opetuskielet
  • Suomi
Tutkinto-ohjelma
  • Terveydenhoitaja (AMK)
Opettaja
  • Marja Toukola
  • Tiina Hemminki
  • Carita Sandell-Kaukonen
Opiskelijaryhmät
  • TH20
    Terveydenhoitaja (AMK)

Tavoitteet

Opiskelija osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida lapsen kasvun ja kehityksen seurannan ja tukemisen yhteistyössä asiakkaiden kanssa. Hän osaa tukea lasta ja hänen perhettään terveyttä edistäviin valintoihin. Opiskelija osaa tukea kannustaa perhettä vanhemmuudessa ja terveellisten elintapojen edistämisessä. Hän osaa arvioida lapsen ja hänen perheensä erityisen tuen ja jatkohoidon tarpeen. Opiskelija osaa ylläpitää ja edistää yhteistyössä perheiden ja eri sidosryhmien kanssa turvallista kasvuyhteisöä ja -ympäristöä. Opiskelija osaa toimia terveydenhoitajatyössä lastenneuvolassa.

Sisältö

Lastenneuvolan toiminta ja lapsiperheiden palveluverkosto. Lapsen terveystarkastukset, terveyden seurantamenetelmät ja arviointi. Lapsen kasvun, kehityksen ja terveyden edistäminen. Voimavarojen tukeminen ja voimavarainen vanhemmuus, perhe-elämän taidot, vanhempien terveys ja hyvinvointi. Asiakkaiden osallisuuden vahvistaminen. Erityisen tuen ja tutkimusten tarpeen varhainen tunnistaminen, lastensuojelu, turvallinen ja terveellinen kasvuympäristö- ja yhteisö.

Oppimateriaalit

Neuko-sivusto (THL)

Opetusmenetelmät

alkukoe, luento, opetuskeskustelu, harjoitukset, tehtävät, koe, itsenäinen opiskelu

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

4 op = 106 t

Arviointiasteikko

1-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija
- osoittaa terveydenhoitajatyön eri osa-alueiden perustietojen hallinnan ja soveltaa niitä johdonmukaisesti terveydenhoitotyössä
- etsii tietoa ja perustelee tietolähteiden käytön terveydenhoitotyössä
- perustelee toimintaa näyttöön perustuvan tiedon avulla terveydenhoitotyön kehittämisessä
- pystyy itsenäiseen päätöksentekoon erilaissa tilanteissa ja toimintaympäristöissä terveydenhoitotyössä
- toimii asiakaslähtöisesti ja asiakasturvallisesti terveydenhoitotyössä
- pystyy ohjaamaan yksilöasiakasta ja hänen perhettään terveydenhoitotyössä
- pystyy ryhmän terveyden edistämiseen
- toimii turvallisesti ja terveydenhoitajan ammattieettisten periaatteiden mukaisesti terveydenhoitotyössä
- toimii terveydenhoitotyön asiantuntijana monialaisissa ryhmissä
- kehittää itseään ammatillisesti terveydenhoitajatyössä

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija
- osoittaa terveydenhoitotyön eri osa-alueiden tietoperustan hallinnan ja soveltaa tietoa laaja-alaisesti terveydenhoitotyössä
- pystyy itsenäiseen päätöksentekoon erilaisissa terveydenhoitotyön tilanteissa ja toimintaympäristöissä
- toimii asiakaslähtöisesti, vastuullisesti ja asiakasturvallisesti terveydenhoitotyössä
- pystyy kuuntelemaan, tukemaan ja ohjaamaan yksilöasiakasta ja hänen perhettään terveydenhoitotyössä
- pystyy ryhmän terveyden edistämiseen
- toimii terveydenhoitajan työssä turvallisesti ja ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
- arvioi ja käyttää kriittisesti näyttöön perustuvaa tietoa terveydenhoitotyön kehittämisessä
- toimii terveydenhoitotyön asiantuntijana monialaisissa ryhmissä ja projekteissa yhteistyössä
- kehittää itseään ja terveydenhoitotyötä

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija
- osoittaa terveydenhoitotyön eri osa-alueiden tietoperustan laaja-alaisen hallinnan ja soveltaa sitä asiantuntevasti terveydenhoitotyössä
- pystyy itsenäiseen päätöksentekoon erilaisissa terveydenhoitotyön tilanteissa ja toimintaympäristöissä
- toimii asiakkaan ja hänen perheensä tarpeista lähtien terveydenhoitotyössä
- pystyy kuuntelemaan, tukemaan ja ohjaamaan asiakasta ja hänen perhettään terveydenhoitotyössä
- osoittaa yksilön, ryhmän ja yhteisön terveyden edistämisen menetelmien hallintaa
- ottaa vastuun asiakkaan hoito- ja palveluprosessin kokonaisuudesta terveydenhoitotyössä
- etsii itsenäisesti näyttöön perustuvaa tietoa, käyttää ja arvioi sitä kriittisesti terveydenhoitotyössä ja sen kehittämisessä
- kehittää itseään ja terveydenhoitajan ammattieettisten periaatteiden mukaista toimintaa ja turvallisuutta terveydenhoitajatyössä
- kehittää toimintaa terveydenhoitotyön asiantuntijana monialaisissa ryhmissä ja projekteissa

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hylätty 0
Opiskelija
- arvostaa ja osoittaa terveydenhoitotyön eri osa-alueiden perustietojen hallintaa ja niiden soveltamista riittämättömästi terveydenhoitajatyössä
- perustelee toimintaansa riittämättömästi terveydenhoitotyössä
- ei osaa toimia riittävän asiakaslähtöisesti ja asiakasturvallisesti terveydenhoitotyössä
- omaa riittämättömät itsenäisen päätöksenteon taidot terveydenhoitotyössä
- ei ota terveydenhoitotyössä riittävästi huomioon ammattialan eettisiä periaatteita
- omaa riittämättömät valmiudet terveydenhoitotyön kehittämistyöhön osallistumiseen

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

alkukoe, aktiivinen osallistuminen tunneille ja harjoituksiin, loppukoe

Hylätty (0)

ks. opintojakson tiedot

Ilmoittautumisaika

16.04.2022 - 31.01.2023

Ajoitus

13.03.2023 - 10.12.2023

Laajuus

10 op

Yksikkö

SeAMK Sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja

Toimipiste

SeAMK Seinäjoki, Kampustalo

Opetuskielet
  • Suomi
Tutkinto-ohjelma
  • Terveydenhoitaja (AMK)
Opettaja
  • Marja Toukola
  • Tiina Hemminki
  • Anita Keski-Hirvi
  • Carita Sandell-Kaukonen
Opiskelijaryhmät
  • TH20
    Terveydenhoitaja (AMK)

Tavoitteet

Opiskelija osaa ohjata ja tukea asiakkaita parisuhteeseen ja perhesuunnitteluun liittyvissä asioissa. Hän osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida lasta odottavan perheen terveyden, hyvinvoinnin ja voimavarojen seurannan ja vahvistamisen yhteistyössä perheen kanssa. Opiskelija osaa arvioida odottavan äidin ja sikiön terveyttä ja tunnistaa raskauteen ja synnytykseen liittyvät riskitekijät sekä ohjata hoitoon tarvittaessa. Hän osaa synnytyksen hoidon ja toimia äkillisessä synnytyksessä. Opiskelija osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida vastasyntyneen lapsen ja hänen perheensä tuen tarvetta ja vahvistaa osallisuutta.

Sisältö

Harjoittelu toteutuu äitiysneuvolassa, äitiyspoliklinikalla, synnytyssalissa ja vierihoidossa. Sähköinen lääkehoitopassi. Harjoittelutehtävät.

Opetusmenetelmät

harjoittelu neuvoloissa

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

harjoittelu neuvoloissa

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

-

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

harjoittelu 5 vk = 175 t

realization.localizedApproveRejectDescription

Hyväksytty suoritus edellyttää tavoitteiden laatimista, aktiivista harjoittelua tavoitteiden suunnassa, työn keskeisten osien osalta itsenäisen suoriutumisen saavuttamista, jakson tuntien suorittamista, tehtävien hyväksyttyä tekemistä

Sisällön jaksotus

ajankohta määräytyy kullekin opiskelijalle erikseen tehdyn suunnitelman mukaan

Arviointiasteikko

Hyväksytty/hylätty

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hylätty = 0
Opiskelija ei osaa vastata asiakkaan sisäisestä ja ulkoisesta turvallisuudesta.
Opiskelija ei suoriudu dialogisesta ja asiakaslähtöisestä keskustelusta terveydenhoitajatyössä eikä osaa ottaa mukaan asiakasta, hänen perhettään tai läheisiään terveydenhoitoon. Opiskelija ei suoriudu ohjausmenetelmien käytöstä yksilön/perheen terveyden ylläpitämisessä ja edistämisessä.
Opiskelija ei osaa ottaa huomioon asiakkaan yksilöllisyyttä ja itsemääräämisoikeutta ohjauksessaan.
Opiskelija ei suoriudu asiakkaan ja hänen perheensä voimavarojen tukemisesta ja eikä osaa puuttua terveyttä uhkaaviin tekijöihin. Opiskelija ei osaa hyödyntää monisektorista työryhmää terveyden edistämiseksi. Opiskelija ei tunnista terveyden edistämisen tuloksellisuutta ja vaikuttavuutta työssään. Opiskelija ei suoriudu itsenäisesti perhekeskeisen terveydenhoitajatyön suunnittelusta ja toteutuksesta eikä osaa tehdä päätöksiä yhteistyössä asiakkaan ja hänen perheensä kanssa.
Opiskelija ei suoriudu yksilön, perheen, ryhmän, yhteisön ja ympäristön terveyden edistämisestä eikä osaa käyttää terveydenhoitajatyön näyttöön perustuvia työmenetelmiä.
Opiskelija ei osaa seurata ja tukea asiakkaan terveyttä, kasvua ja kehitystä.
Opiskelija ei osaa toimia monisektorisesti.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

arviointikeskustelu: itsearviointi, ohjaajan arviointi ja opettajan arviointi

Esitietovaatimukset

Lasta odottavan perheen terveydenhoitajatyön teoriaopinnot ja lääkelaskujen hyväksytty suorittaminen

Ilmoittautumisaika

16.04.2022 - 31.01.2023

Ajoitus

02.01.2023 - 12.03.2023

Laajuus

5 op

Yksikkö

SeAMK Sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja

Toimipiste

SeAMK Seinäjoki, Kampustalo

Opetuskielet
  • Suomi
Tutkinto-ohjelma
  • Terveydenhoitaja (AMK)
Opettaja
  • Tiina Hemminki
Opiskelijaryhmät
  • TH20
    Terveydenhoitaja (AMK)

Tavoitteet

Opiskelija osaa ohjata ja tukea asiakkaita parisuhteeseen ja perhesuunnitteluun liittyvissä asioissa. Hän osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida lasta odottavan perheen terveyden, hyvinvoinnin ja voimavarojen seurannan ja vahvistamisen yhteistyössä perheen kanssa. Opiskelija osaa toteuttaa äitiys- ja perhesuunnitteluneuvolassa tehtävää terveydenhoitajatyötä. Opiskelija osaa arvioida odottavan äidin ja sikiön terveyttä ja tunnistaa raskauteen ja synnytykseen liittyvät riskitekijät sekä ohjata hoitoon tarvittaessa. Hän tuntee synnytyksen hoidon pääpiirteet ja osaa suunnitella ja toteuttaa perhevalmennuksen. Opiskelija osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida vastasyntyneen lapsen ja hänen perheensä tuen tarvetta ja vahvistaa osallisuutta.

Sisältö

Äitiyshuollon palvelujärjestelmä. Perhesuunnittelu, seksuaali- ja lisääntymisterveys. Perhevalmennus, vanhemmuuteen, äitiyteen, isyyteen ja parisuhteeseen tukeminen. Lasta odottavan ja lapsivuodeaikaisen äidin ja perheen terveystarkastukset, seulontatutkimukset, terveysneuvonta ja ohjaus. Raskauden riskitekijät ja niiden tunnistaminen sekä hoitoonohjaus, erityisen tuen ja seurannan tarve. Synnytyksen kulku, äkillinen synnytys ja
jälkitarkastus. Varhainen vuorovaikutus ja tuki. Imetysohjaus.

Oppimateriaalit

Äitiysneuvolaopas. Suosituksia äitiysneuvolatoimintaan. 2013. THL
Neuko-tietokanta. Terveysportti.
Hoidon porrastusohje. 6/2022. EPSHP. https://www.epshp.fi/files/10675/Hoidon_porrastusohje_(ID_8584).pdf
Terveyskylä / Naistalo. https://www.terveyskyla.fi/naistalo
Ajankohtaiset artikkelit
Opettajan osoittama materiaali

Opetusmenetelmät

Luennot, asiantuntijaluennot, opintokäynnit, tehtävät, ryhmätyöskentely, työpajat

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

50 tuntia kontaktiopetusta

Arviointiasteikko

1-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija
- osoittaa terveydenhoitajatyön eri osa-alueiden perustietojen hallinnan ja soveltaa niitä johdonmukaisesti terveydenhoitotyössä
- etsii tietoa ja perustelee tietolähteiden käytön terveydenhoitotyössä
- perustelee toimintaa näyttöön perustuvan tiedon avulla terveydenhoitotyön kehittämisessä
- pystyy itsenäiseen päätöksentekoon erilaissa tilanteissa ja toimintaympäristöissä terveydenhoitotyössä
- toimii asiakaslähtöisesti ja asiakasturvallisesti terveydenhoitotyössä
- pystyy ohjaamaan yksilöasiakasta ja hänen perhettään terveydenhoitotyössä
- pystyy ryhmän terveyden edistämiseen
- toimii turvallisesti ja terveydenhoitajan ammattieettisten periaatteiden mukaisesti terveydenhoitotyössä
- toimii terveydenhoitotyön asiantuntijana monialaisissa ryhmissä
- kehittää itseään ammatillisesti terveydenhoitajatyössä

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija
- osoittaa terveydenhoitotyön eri osa-alueiden tietoperustan hallinnan ja soveltaa tietoa laaja-alaisesti terveydenhoitotyössä
- pystyy itsenäiseen päätöksentekoon erilaisissa terveydenhoitotyön tilanteissa ja toimintaympäristöissä
- toimii asiakaslähtöisesti, vastuullisesti ja asiakasturvallisesti terveydenhoitotyössä
- pystyy kuuntelemaan, tukemaan ja ohjaamaan yksilöasiakasta ja hänen perhettään terveydenhoitotyössä
- pystyy ryhmän terveyden edistämiseen
- toimii terveydenhoitajan työssä turvallisesti ja ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
- arvioi ja käyttää kriittisesti näyttöön perustuvaa tietoa terveydenhoitotyön kehittämisessä
- toimii terveydenhoitotyön asiantuntijana monialaisissa ryhmissä ja projekteissa yhteistyössä
- kehittää itseään ja terveydenhoitotyötä

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija
- osoittaa terveydenhoitotyön eri osa-alueiden tietoperustan laaja-alaisen hallinnan ja soveltaa sitä asiantuntevasti terveydenhoitotyössä
- pystyy itsenäiseen päätöksentekoon erilaisissa terveydenhoitotyön tilanteissa ja toimintaympäristöissä
- toimii asiakkaan ja hänen perheensä tarpeista lähtien terveydenhoitotyössä
- pystyy kuuntelemaan, tukemaan ja ohjaamaan asiakasta ja hänen perhettään terveydenhoitotyössä
- osoittaa yksilön, ryhmän ja yhteisön terveyden edistämisen menetelmien hallintaa
- ottaa vastuun asiakkaan hoito- ja palveluprosessin kokonaisuudesta terveydenhoitotyössä
- etsii itsenäisesti näyttöön perustuvaa tietoa, käyttää ja arvioi sitä kriittisesti terveydenhoitotyössä ja sen kehittämisessä
- kehittää itseään ja terveydenhoitajan ammattieettisten periaatteiden mukaista toimintaa ja turvallisuutta terveydenhoitajatyössä
- kehittää toimintaa terveydenhoitotyön asiantuntijana monialaisissa ryhmissä ja projekteissa

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Opiskelija
- arvostaa ja osoittaa terveydenhoitotyön eri osa-alueiden perustietojen hallintaa ja niiden soveltamista riittämättömästi terveydenhoitajatyössä
- perustelee toimintaansa riittämättömästi terveydenhoitotyössä
- ei osaa toimia riittävän asiakaslähtöisesti ja asiakasturvallisesti terveydenhoitotyössä
- omaa riittämättömät itsenäisen päätöksenteon taidot terveydenhoitotyössä
- ei ota terveydenhoitotyössä riittävästi huomioon ammattialan eettisiä periaatteita
- omaa riittämättömät valmiudet terveydenhoitotyön kehittämistyöhön osallistumiseen

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Läsnäolo, aktiivinen ote luennoilla, oppimistehtävien suorittaminen, osallistuminen työpajoihin, koe

Ilmoittautumisaika

16.04.2022 - 12.10.2022

Ajoitus

31.10.2022 - 19.03.2023

Laajuus

2 op

Yksikkö

SeAMK Sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja

Toimipiste

SeAMK Seinäjoki, Kampustalo

Opetuskielet
  • Suomi
Tutkinto-ohjelma
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Terveydenhoitaja (AMK)
Opettaja
  • Hanna Keski-Saari
  • Paula Paussu
  • Paula Paloniemi
Ajoitusryhmät
  • Lääke- ja nestehoito- teoria (Koko: 0. Avoin AMK: 0.)
  • Lääke- ja nestehoito - taitopajat (Koko: 0. Avoin AMK: 0.)
Opiskelijaryhmät
  • SH22K
    Sairaanhoitaja (AMK)
Koulutusryhmat
  • Lääke- ja nestehoito- teoria
  • Lääke- ja nestehoito - taitopajat

Tavoitteet

Opiskelija
-toimii ymmärtäen ammatillisen vastuunsa potilasturvallisuuden varmistamisessa ja edistämisessä lääke- ja nestehoidossa.
-osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida ohjatusti lääke- ja nestehoitoa eri sairauksien hoidossa lääkärin antamien ohjeiden pohjalta.
-osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida ohjatusti eri ikäisen laskimonsisäisen lääke- ja nestehoidon sekä verensiirron lääkärin antamien ohjeiden pohjalta.
-osaa tarkkailla lääkkeiden vaikutuksia ja haittavaikutuksia.
-osaa tarkastella potilaiden lääkehoidon kokonaisuutta.
-osaa laskea lääkelaskut virheettömästi ja annostella oikean lääkeannoksen potilaalle
-huomioi kestävän kehityksen periaatteet lääkehoidossa

Sisältö

Nestetasapaino, Iv-lääke- ja nestehoito. Verensiirto. Perifeerinen Iv-kanylointi. Erityishoitojen (CVK,laskimoportti, IO) vaatimat lääke- ja nestehoidot.
Turvallisen iv-lääkeannoksen ja -infuusion toteuttaminen
Aseptiikka
Lääkkeiden vaikutusten tarkkailu.
Lääkelaskut
Kestävän kehityksen periaatteet lääkehoidossa

Oppimateriaalit

Rautava-Nurmi H., Westergård A., Henttonen T., Ojala M., Vuorinen S. 2019. Hoitotyön taidot ja toiminnot. Helsinki SanomaPro, Nestetasapaino.
Saano S. ja Taam-Ukkonen M. 2018. Lääkehoidon käsikirja. Helsinki SanomaPro, Laskimoon annettava lääke- ja nestehoito.

Opetusmenetelmät

Luennot, verkko-opiskelu, harjoittelu luokissa

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

2op = 54h

Arviointiasteikko

1-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

1-2
Opiskelija
- osaa etsiä tietoa turvallisesta lääke- ja nestehoidosta monipuolisesti alan tietolähteistä ja käyttää tietoperustaa lääke- ja nestehoidon toteuttamisessa
- osoittaa perehtyneisyyden turvallisen lääke- ja nestehoidon tietoperustaan ja ydinainekseen
- osoittaa saavuttaneensa riittävät tiedot pystyäkseen toimimiaan turvallisesti lääke- ja nestehoidon tilanteissa
- osaa toimia asiakaslähtöisesti turvallisessa lääke- ja nestehoidossa
- ratkaisee turvalliseen lääke- ja nestehoitoon liittyviä yleisimpiä tehtäviä ja ongelmia
- toimii turvallisesti ja sairaanhoitajan/terveydenhoitajan eettisten periaatteiden mukaisesti turvallisessa lääke- ja nestehoidossa
- osaa tuoda turvallisen lääke- ja nestehoidon osaamisensa ryhmän käyttöön
- osaa arvioida omia vahvuuksiaan ja kehittymistarpeitaan ammatillisessa kehityksessään
- tietää kestävän kehityksen periaatteet lääkehoidossa

Arviointikriteerit, hyvä (3)

3 – 4
Opiskelija
- etsii aktiivisesti turvallista lääke- ja nestehoitoa käsittelevää tietoa ja perustelee tietolähteiden käytön
- käyttää turvallisen lääke- ja nestehoidon tietoperustaa johdonmukaisesti
- perustelee toimintaa näyttöön perustuvan turvallisen lääke- ja nestehoidon tiedon avulla
- soveltaa ammatillista turvallisen lääke- ja nestehoidon osaamistaan erilaisissa lääke- ja nestehoidon tilanteissa sairaanhoitajan/terveydenhoitajan vastuiden mukaan
- osaa toimia asiakaslähtöisesti ja vastuullisesti turvallisessa lääke- ja nestehoidossa
- osaa toimia oikein erilaisissa turvallisen lääke- ja nestehoidon edellyttämissä tehtävissä eri toimintaympäristöissä sairaanhoitajan/terveydenhoitajan vastuiden mukaan
- perustelee toimintansa lääke- ja nestehoidossa sairaanhoitajan/terveydenhoitajan eettisten periaatteiden mukaisesti ja arvioi toteuttamansa lääke- ja nestehoidon turvallisuutta
- osaa toimia tavoitteellisesti työryhmissä turvallisen lääke- ja nestehoidon edellyttämien sairaanhoitajan/terveydenhoitajan vastuiden mukaan
- kehittää itseään ammatillisesti turvallisessa lääke- ja nestehoidossa

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5
Opiskelija
- soveltaa turvallisen lääke- ja nestehoidon käsitteitä ja tietoa sujuvasti ja laaja-alaisesti
- arvioi ja käyttää näyttöön perustuvaa tietoa turvallisessa lääke- ja nestehoidossa
- soveltaa turvallisen lääke- ja nestehoidon osaamistaan erilaisissa lääke- ja nestehoidon tilanteissa
- osaa arvioida oman toimintansa seurauksia turvallisessa lääke- ja nestehoidossa

- soveltaa vaihtoehtoisia turvallisen lääke- ja nestehoidon ratkaisuja lääke- ja nestehoidon päätöksentekotilanteissa
- arvioi sairaanhoitajan/terveydenhoitajan ammattieettisten periaatteiden mukaista toimintaa ja turvallisuutta lääke- ja nestehoidossa
- osaa toimia moniammatillissa ja/tai monialaisissa työryhmissä turvallisen lääke- ja nestehoidon edellyttämien sairaanhoitajan/terveydenhoitajan vastuiden mukaan
- kehittää itseään, ammattiaan ja työyhteisöään turvallisessa lääke- ja nestehoidossa systemaattisesti
- tietää ja osaa hyödyntää kestävän kehityksen periaatteita lääkehoidossa

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hylätty = 0
Opiskelija
- ei tunne tai osaa käyttää turvallisen lääke- ja nestehoidon käsitteitä riittävästi
- käyttää turvallisen lääke- ja nestehoidon tietoperustaa yksipuolisesti eikä riittävästi tunne alan tietolähteitä
- ei osoita riittäviä ammatillisia turvallisen lääke- ja nestehoidon tietoja ja taitoja sekä soveltaa turvallisen lääke- ja nestehoidon osaamistaan riittämättömästi ja virheellisesti
- ei toimi riittävän asiakaslähtöisesti turvallisessa lääke- ja nestehoidossa
- ei ota turvallisen lääke- ja nestehoidon toiminnassaan riittävästi huomioon turvallisuutta ja sairaanhoitajan/terveydenhoitajan eettisiä periaatteita
- ei osoita riittäviä valmiuksia itsensä kehittämiseen turvallisessa lääke- ja nestehoidossa
- ei tunnista kestävän kehityksen periaatteita

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Lääkelaskujen hyväksytty suoritus
Teoriakoe, numeerinen arviointi 1-5
Verkkokurssien hyväksytty suoritus
Luokkahuoneharjoitteluihin pakollinen osallistuminen

Esitietovaatimukset

Lääkehoito ja lääkelaskenta 3 op opintojakson hyväksytty suorittaminen.

02.01.2023 - 23.04.2023

Rautava-Nurmi H., Westergård A., Henttonen T., Ojala M., Vuorinen S. 2020. Hoitotyön taidot ja toiminnot. 7. uudistettu painos. Helsinki SanomaPro, Nestetasapaino.
Saano S. ja Taam-Ukkonen M. 2021. Lääkehoidon käsikirja. 9.-10.painos. Helsinki SanomaPro, Laskimoon annettava lääke- ja nestehoito.
Opettajan osoittama materiaali Moodlessa

Opetusmenetelmät

Luennot, verkko-opiskelu, tehtävät, harjoittelu luokissa, itsenäinen opiskelu

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Teoriakoe teoria- ja taitopajaopintojen jälkeen
Lääkelaskukoe

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

2op = 54h
Lähiopetus (teoria ja taitopajat) 24 t ; lääkelaskukoe ja teoriakoe
verkkokurssit itsenäinen opiskelu

Sisällön jaksotus

Teoria, taitopajat, lääkelaskukoe ja teoriakoe
verkkokurssit itsenäisenä opiskeluna

Lisätietoja opiskelijoille

Lähiopetuksessa läsnäolovelvollisuus
Taitopajojen poissaolot korvataan osallistumalla muun ryhmän vastaaville tunneille

Arviointiasteikko

1-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

1-2
Opiskelija
- osaa etsiä tietoa turvallisesta lääke- ja nestehoidosta monipuolisesti alan tietolähteistä ja käyttää tietoperustaa lääke- ja nestehoidon toteuttamisessa
- osoittaa perehtyneisyyden turvallisen lääke- ja nestehoidon tietoperustaan ja ydinainekseen
- osoittaa saavuttaneensa riittävät tiedot pystyäkseen toimimiaan turvallisesti lääke- ja nestehoidon tilanteissa
- osaa toimia asiakaslähtöisesti turvallisessa lääke- ja nestehoidossa
- ratkaisee turvalliseen lääke- ja nestehoitoon liittyviä yleisimpiä tehtäviä ja ongelmia
- toimii turvallisesti ja sairaanhoitajan/terveydenhoitajan eettisten periaatteiden mukaisesti turvallisessa lääke- ja nestehoidossa
- osaa tuoda turvallisen lääke- ja nestehoidon osaamisensa ryhmän käyttöön
- osaa arvioida omia vahvuuksiaan ja kehittymistarpeitaan ammatillisessa kehityksessään
- tietää kestävän kehityksen periaatteet lääkehoidossa

Arviointikriteerit, hyvä (3)

3 – 4
Opiskelija
- etsii aktiivisesti turvallista lääke- ja nestehoitoa käsittelevää tietoa ja perustelee tietolähteiden käytön
- käyttää turvallisen lääke- ja nestehoidon tietoperustaa johdonmukaisesti
- perustelee toimintaa näyttöön perustuvan turvallisen lääke- ja nestehoidon tiedon avulla
- soveltaa ammatillista turvallisen lääke- ja nestehoidon osaamistaan erilaisissa lääke- ja nestehoidon tilanteissa sairaanhoitajan/terveydenhoitajan vastuiden mukaan
- osaa toimia asiakaslähtöisesti ja vastuullisesti turvallisessa lääke- ja nestehoidossa
- osaa toimia oikein erilaisissa turvallisen lääke- ja nestehoidon edellyttämissä tehtävissä eri toimintaympäristöissä sairaanhoitajan/terveydenhoitajan vastuiden mukaan
- perustelee toimintansa lääke- ja nestehoidossa sairaanhoitajan/terveydenhoitajan eettisten periaatteiden mukaisesti ja arvioi toteuttamansa lääke- ja nestehoidon turvallisuutta
- osaa toimia tavoitteellisesti työryhmissä turvallisen lääke- ja nestehoidon edellyttämien sairaanhoitajan/terveydenhoitajan vastuiden mukaan
- kehittää itseään ammatillisesti turvallisessa lääke- ja nestehoidossa

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5
Opiskelija
- soveltaa turvallisen lääke- ja nestehoidon käsitteitä ja tietoa sujuvasti ja laaja-alaisesti
- arvioi ja käyttää näyttöön perustuvaa tietoa turvallisessa lääke- ja nestehoidossa
- soveltaa turvallisen lääke- ja nestehoidon osaamistaan erilaisissa lääke- ja nestehoidon tilanteissa
- osaa arvioida oman toimintansa seurauksia turvallisessa lääke- ja nestehoidossa
- osaa toimia asiakaslähtöisesti ja vastuullisesti turvallisessa lääke- ja nestehoidossa
- soveltaa vaihtoehtoisia turvallisen lääke- ja nestehoidon ratkaisuja lääke- ja nestehoidon päätöksentekotilanteissa
- arvioi sairaanhoitajan/terveydenhoitajan ammattieettisten periaatteiden mukaista toimintaa ja turvallisuutta lääke- ja nestehoidossa
- osaa toimia moniammatillissa ja/tai monialaisissa työryhmissä turvallisen lääke- ja nestehoidon edellyttämien sairaanhoitajan/terveydenhoitajan vastuiden mukaan
- kehittää itseään, ammattiaan ja työyhteisöään turvallisessa lääke- ja nestehoidossa systemaattisesti
- tietää ja osaa hyödyntää kestävän kehityksen periaatteita lääkehoidossa

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hylätty = 0
Opiskelija
- ei tunne tai osaa käyttää turvallisen lääke- ja nestehoidon käsitteitä riittävästi
- käyttää turvallisen lääke- ja nestehoidon tietoperustaa yksipuolisesti eikä riittävästi tunne alan tietolähteitä
- ei osoita riittäviä ammatillisia turvallisen lääke- ja nestehoidon tietoja ja taitoja sekä soveltaa turvallisen lääke- ja nestehoidon osaamistaan riittämättömästi ja virheellisesti
- ei toimi riittävän asiakaslähtöisesti turvallisessa lääke- ja nestehoidossa
- ei ota turvallisen lääke- ja nestehoidon toiminnassaan riittävästi huomioon turvallisuutta ja sairaanhoitajan/terveydenhoitajan eettisiä periaatteita
- ei osoita riittäviä valmiuksia itsensä kehittämiseen turvallisessa lääke- ja nestehoidossa
- ei tunnista kestävän kehityksen periaatteita

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Lääkelaskujen hyväksytty suoritus
Teoriakoe, numeerinen arviointi 1-5
Verkkokurssien hyväksytty suoritus
Lähiopetus/ Luokkahuoneharjoitteluihin pakollinen osallistuminen

Esitietovaatimukset

Lääkehoito ja lääkelaskenta 3 op opintojakson hyväksytty suorittaminen.

Ilmoittautumisaika

16.04.2022 - 25.11.2022

Ajoitus

14.11.2022 - 23.04.2023

Laajuus

2 op

Yksikkö

SeAMK Sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja

Toimipiste

SeAMK Seinäjoki, Kampustalo

Opetuskielet
  • Suomi
Tutkinto-ohjelma
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Terveydenhoitaja (AMK)
Opettaja
  • Kristiina Store
  • Niina Keskinen
  • Johanna Soini
  • Paula Paussu
Opiskelijaryhmät
  • TH22
    Terveydenhoitaja (AMK)

Tavoitteet

Opiskelija
-toimii ymmärtäen ammatillisen vastuunsa potilasturvallisuuden varmistamisessa ja edistämisessä lääke- ja nestehoidossa.
-osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida ohjatusti lääke- ja nestehoitoa eri sairauksien hoidossa lääkärin antamien ohjeiden pohjalta.
-osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida ohjatusti eri ikäisen laskimonsisäisen lääke- ja nestehoidon sekä verensiirron lääkärin antamien ohjeiden pohjalta.
-osaa tarkkailla lääkkeiden vaikutuksia ja haittavaikutuksia.
-osaa tarkastella potilaiden lääkehoidon kokonaisuutta.
-osaa laskea lääkelaskut virheettömästi ja annostella oikean lääkeannoksen potilaalle
-huomioi kestävän kehityksen periaatteet lääkehoidossa

Sisältö

Nestetasapaino, Iv-lääke- ja nestehoito. Verensiirto. Perifeerinen Iv-kanylointi. Erityishoitojen (CVK,laskimoportti, IO) vaatimat lääke- ja nestehoidot.
Turvallisen iv-lääkeannoksen ja -infuusion toteuttaminen
Aseptiikka
Lääkkeiden vaikutusten tarkkailu.
Lääkelaskut
Kestävän kehityksen periaatteet lääkehoidossa

Oppimateriaalit

Rautava-Nurmi H., Westergård A., Henttonen T., Ojala M., Vuorinen S. 2019. Hoitotyön taidot ja toiminnot. Helsinki SanomaPro, Nestetasapaino.
Saano S. ja Taam-Ukkonen M. 2018. Lääkehoidon käsikirja. Helsinki SanomaPro, Laskimoon annettava lääke- ja nestehoito.
Opettajan osoittama materiaali Moodlessa

Opetusmenetelmät

Luennot, tehtävät, verkko-opiskelu, taitopajat / harjoittelu luokissa

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Teoriakoe teoria- ja taitopajaopintojen jälkeen
Lääkelaskukoe

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

2 op = 54 t,
josta lähiopetusta ja taitopajoja 24 t, joissa läsnäolovelvollisuus
lääkelaskukoe ja teoriakoe
sekä itsenäistä opiskelua

Arviointiasteikko

1-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

1-2
Opiskelija
- osaa etsiä tietoa turvallisesta lääke- ja nestehoidosta monipuolisesti alan tietolähteistä ja käyttää tietoperustaa lääke- ja nestehoidon toteuttamisessa
- osoittaa perehtyneisyyden turvallisen lääke- ja nestehoidon tietoperustaan ja ydinainekseen
- osoittaa saavuttaneensa riittävät tiedot pystyäkseen toimimiaan turvallisesti lääke- ja nestehoidon tilanteissa
- osaa toimia asiakaslähtöisesti turvallisessa lääke- ja nestehoidossa
- ratkaisee turvalliseen lääke- ja nestehoitoon liittyviä yleisimpiä tehtäviä ja ongelmia
- toimii turvallisesti ja sairaanhoitajan/terveydenhoitajan eettisten periaatteiden mukaisesti turvallisessa lääke- ja nestehoidossa
- osaa tuoda turvallisen lääke- ja nestehoidon osaamisensa ryhmän käyttöön
- osaa arvioida omia vahvuuksiaan ja kehittymistarpeitaan ammatillisessa kehityksessään
- tietää kestävän kehityksen periaatteet lääkehoidossa

Arviointikriteerit, hyvä (3)

3 – 4
Opiskelija
- etsii aktiivisesti turvallista lääke- ja nestehoitoa käsittelevää tietoa ja perustelee tietolähteiden käytön
- käyttää turvallisen lääke- ja nestehoidon tietoperustaa johdonmukaisesti
- perustelee toimintaa näyttöön perustuvan turvallisen lääke- ja nestehoidon tiedon avulla
- soveltaa ammatillista turvallisen lääke- ja nestehoidon osaamistaan erilaisissa lääke- ja nestehoidon tilanteissa sairaanhoitajan/terveydenhoitajan vastuiden mukaan
- osaa toimia asiakaslähtöisesti ja vastuullisesti turvallisessa lääke- ja nestehoidossa
- osaa toimia oikein erilaisissa turvallisen lääke- ja nestehoidon edellyttämissä tehtävissä eri toimintaympäristöissä sairaanhoitajan/terveydenhoitajan vastuiden mukaan
- perustelee toimintansa lääke- ja nestehoidossa sairaanhoitajan/terveydenhoitajan eettisten periaatteiden mukaisesti ja arvioi toteuttamansa lääke- ja nestehoidon turvallisuutta
- osaa toimia tavoitteellisesti työryhmissä turvallisen lääke- ja nestehoidon edellyttämien sairaanhoitajan/terveydenhoitajan vastuiden mukaan
- kehittää itseään ammatillisesti turvallisessa lääke- ja nestehoidossa

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5
Opiskelija
- soveltaa turvallisen lääke- ja nestehoidon käsitteitä ja tietoa sujuvasti ja laaja-alaisesti
- arvioi ja käyttää näyttöön perustuvaa tietoa turvallisessa lääke- ja nestehoidossa
- soveltaa turvallisen lääke- ja nestehoidon osaamistaan erilaisissa lääke- ja nestehoidon tilanteissa
- osaa arvioida oman toimintansa seurauksia turvallisessa lääke- ja nestehoidossa
- osaa toimia asiakaslähtöisesti ja vastuullisesti turvallisessa lääke- ja nestehoidossa
- soveltaa vaihtoehtoisia turvallisen lääke- ja nestehoidon ratkaisuja lääke- ja nestehoidon päätöksentekotilanteissa
- arvioi sairaanhoitajan/terveydenhoitajan ammattieettisten periaatteiden mukaista toimintaa ja turvallisuutta lääke- ja nestehoidossa
- osaa toimia moniammatillissa ja/tai monialaisissa työryhmissä turvallisen lääke- ja nestehoidon edellyttämien sairaanhoitajan/terveydenhoitajan vastuiden mukaan
- kehittää itseään, ammattiaan ja työyhteisöään turvallisessa lääke- ja nestehoidossa systemaattisesti
- tietää ja osaa hyödyntää kestävän kehityksen periaatteita lääkehoidossa

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hylätty = 0
Opiskelija
- ei tunne tai osaa käyttää turvallisen lääke- ja nestehoidon käsitteitä riittävästi
- käyttää turvallisen lääke- ja nestehoidon tietoperustaa yksipuolisesti eikä riittävästi tunne alan tietolähteitä
- ei osoita riittäviä ammatillisia turvallisen lääke- ja nestehoidon tietoja ja taitoja sekä soveltaa turvallisen lääke- ja nestehoidon osaamistaan riittämättömästi ja virheellisesti
- ei toimi riittävän asiakaslähtöisesti turvallisessa lääke- ja nestehoidossa
- ei ota turvallisen lääke- ja nestehoidon toiminnassaan riittävästi huomioon turvallisuutta ja sairaanhoitajan/terveydenhoitajan eettisiä periaatteita
- ei osoita riittäviä valmiuksia itsensä kehittämiseen turvallisessa lääke- ja nestehoidossa
- ei tunnista kestävän kehityksen periaatteita

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Lääkelaskujen hyväksytty suoritus
Teoriakoe, numeerinen arviointi 1-5
Verkkokurssien hyväksytty suoritus
Luokkahuoneharjoitteluihin pakollinen osallistuminen

Esitietovaatimukset

Lääkehoito ja lääkelaskenta 3 op opintojakson hyväksytty suorittaminen.

Ilmoittautumisaika

16.04.2022 - 07.09.2022

Ajoitus

29.08.2022 - 04.11.2022

Laajuus

2 op

Yksikkö

SeAMK Fysioterapeutti

Toimipiste

SeAMK Seinäjoki, Kampustalo

Opetuskielet
  • Suomi
Tutkinto-ohjelma
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Terveydenhoitaja (AMK)
Opettaja
  • Meri Matala-Aho
Opiskelijaryhmät
  • FYS21
    Fysioterapeutti (AMK)

Tavoitteet

Opiskelija tuntee lääkehoitoa koskevat säädökset ja ohjeet. Opiskelija tuntee erilaiset lääkemuodot ja niiden antotavat sekä ottaa vastuun lääkkeiden oikeasta ja huolellisesta säilytyksestä, käsittelystä ja hävittämisestä lääkehuollossa. Opiskelija osaa lääketietokantojen käytön.

Sisältö

- lääkehoidon keskeiset käsitteet
- lääkehoitoa koskevat säädökset ja ohjeet
- lääkehoidon turvallisuuden edistäminen
- lääkkeiden vaiheet ja vaikutukset elimistössä
- lääkemuodot ja lääkkeiden antotavat
- lääkkeiden säilytys, käsittely ja hävittäminen
- lääkehoidon kirjaaminen
- lääketieto ja sen arviointi
- lääkehuolto eri toimintaympäristöissä
- itsehoitolääkkeet ja reseptilääkkeet

Oppimateriaalit

Kirjana: Saano S.&Taam-Ukkonen M. 2020. (2018). Lääkehoidon käsikirja. SanomaPro.

- Lääkelaki.
- STM. 2006. Turvallinen lääkehoito. Uusi painos, 2015.
- ajankohtainen oppimateriaali

Opetusmenetelmät

Teoriaopetus etänä (Teams)
Ryhmätyö
Itsenäinen opiskelu
Seminaarit
Koe (Examissa)

Arviointiasteikko

1-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija
- tunnistaa lääkehoitoa koskevia säädöksiä
- tunnistaa erilaiset lääkemuodot ja niiden antotavat sekä osaa käsitellä lääkkeitä oikein ja huolellisesti
- käyttää lääketietoa hyödyksi sattumanvaraisesti

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija
- tuntee lääkehoitoa koskevat säädökset
- tuntee erilaiset lääkemuodot ja niiden antotavat sekä osaa säilyttää ja käsitellä lääkkeitä oikein ja huolellisesti
- käyttää lääketietoa pääasiallisesti oikein

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija
- tuntee lääkehoitoa koskevat säädökset
- tuntee lääkkeiden vaiheet ja vaikutukset elimistössä
- tuntee erilaiset lääkemuodot ja niiden antotavat sekä lääkkeiden oikean ja huolellisen säilytyksen, käsittelyn ja hävittämisen lääkehuollossa
- käyttää lääketietoa oikein

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hylätty:
Opiskelija
- ei tiedä lääkehoitoa koskevia säädöksiä
- ei tiedä lääkemuotoja eikä niiden antotapoja ja oikeaa säilytystä, käsittelyä ja hävittämistä lääkehuollossa
- ei osaa käyttää lääketietoa

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Koe arvioidaan numeerisesti asteikolla 1-5
Seminaarityön hyväksytty suorittaminen ja esittäminen

Esitietovaatimukset

edeltäviä opintoja ei tarvita

Ilmoittautumisaika

19.04.2022 - 07.09.2022

Ajoitus

26.09.2022 - 31.12.2022

Laajuus

2 op

Virtuaaliosuus (op)

2 op

Yksikkö

SeAMK Sosionomi ja geronomi

Toimipiste

SeAMK Seinäjoki, Kampustalo

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 45

Tutkinto-ohjelma
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Terveydenhoitaja (AMK)
Opettaja
  • Marita Lahti
Opiskelijaryhmät
  • MGERO22
    Geronomi (AMK), monimuotototeutus
  • SOS22A
    Sosionomi (AMK)
  • MSOS22K
    Sosionomi (AMK)

Tavoitteet

Opiskelija tuntee lääkehoitoa koskevat säädökset ja ohjeet. Opiskelija tuntee erilaiset lääkemuodot ja niiden antotavat sekä ottaa vastuun lääkkeiden oikeasta ja huolellisesta säilytyksestä, käsittelystä ja hävittämisestä lääkehuollossa. Opiskelija osaa lääketietokantojen käytön. Opiskelija osaa ottaa huomioon kestävän kehityksen periaatteet lääkehoidossa.

Sisältö

- lääkehoidon keskeiset käsitteet
- lääkehoitoa koskevat säädökset ja ohjeet
- lääkehoidon turvallisuuden edistäminen
- lääkkeiden vaiheet ja vaikutukset elimistössä
- lääkemuodot ja lääkkeiden antotavat
- lääkkeiden säilytys, käsittely ja hävittäminen kestävän kehityksen periaatteet huomioiden
- lääkehoidon kirjaaminen
- lääketieto ja sen arviointi
- lääkehuolto eri toimintaympäristöissä
- itsehoitolääkkeet ja reseptilääkkeet

Oppimateriaalit

Saano & Taam-Ukkonen.Turvallisen lääkehoidon perusteet . 2018

Turvallinen lääkehoito : Opas lääkehoitosuunnitelman laatimiseen. 2021. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/162847

Opetusmenetelmät

Verkkototeutus
Instruktioluento opintojakson alkaessa.
Itsenäinen opiskelu, Moodletentti.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

2 x 26,5 h

Arviointiasteikko

1-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija
- tunnistaa lääkehoitoa koskevia säädöksiä
- tunnistaa erilaiset lääkemuodot ja niiden antotavat sekä osaa käsitellä lääkkeitä oikein ja huolellisesti
- käyttää lääketietoa hyödyksi sattumanvaraisesti

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija
- tuntee lääkehoitoa koskevat säädökset
- tuntee erilaiset lääkemuodot ja niiden antotavat sekä osaa säilyttää ja käsitellä lääkkeitä oikein ja huolellisesti
- käyttää lääketietoa pääasiallisesti oikein

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija
- tuntee lääkehoitoa koskevat säädökset
- tuntee lääkkeiden vaiheet ja vaikutukset elimistössä
- tuntee erilaiset lääkemuodot ja niiden antotavat sekä lääkkeiden oikean ja huolellisen säilytyksen, käsittelyn ja hävittämisen lääkehuollossa
- käyttää lääketietoa oikein

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hylätty:
Opiskelija
- ei tiedä lääkehoitoa koskevia säädöksiä
- ei tiedä lääkemuotoja eikä niiden antotapoja ja oikeaa säilytystä, käsittelyä ja hävittämistä lääkehuollossa
- ei osaa käyttää lääketietoa

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

.
Ops:ssa kuvattujen osaamistavoitteiden täyttyminen, joka näytetään opintojakson tentissä.

Esitietovaatimukset

edeltäviä opintoja ei tarvita

Ilmoittautumisaika

19.04.2022 - 21.04.2022

Ajoitus

01.09.2022 - 21.10.2022

Laajuus

2 op

Yksikkö

SeAMK Sosionomi ja geronomi

Toimipiste

SeAMK Seinäjoki, Kampustalo

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 40

Tutkinto-ohjelma
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Terveydenhoitaja (AMK)
Opettaja
  • Marita Lahti
Opiskelijaryhmät
  • SOS22A
    Sosionomi (AMK)
  • MSOS22K
    Sosionomi (AMK)

Tavoitteet

Opiskelija tuntee lääkehoitoa koskevat säädökset ja ohjeet. Opiskelija tuntee erilaiset lääkemuodot ja niiden antotavat sekä ottaa vastuun lääkkeiden oikeasta ja huolellisesta säilytyksestä, käsittelystä ja hävittämisestä lääkehuollossa. Opiskelija osaa lääketietokantojen käytön. Opiskelija osaa ottaa huomioon kestävän kehityksen periaatteet lääkehoidossa.

Sisältö

- lääkehoidon keskeiset käsitteet
- lääkehoitoa koskevat säädökset ja ohjeet
- lääkehoidon turvallisuuden edistäminen
- lääkkeiden vaiheet ja vaikutukset elimistössä
- lääkemuodot ja lääkkeiden antotavat
- lääkkeiden säilytys, käsittely ja hävittäminen kestävän kehityksen periaatteet huomioiden
- lääkehoidon kirjaaminen
- lääketieto ja sen arviointi
- lääkehuolto eri toimintaympäristöissä
- itsehoitolääkkeet ja reseptilääkkeet

Oppimateriaalit

Saano & Taam-Ukkonen
Turvallisen lääkehoidon perusteet , 2018

Turvallinen lääkehoito : Opas lääkehoitosuunnitelman laatimiseen. 2021
https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/162847

Opetusmenetelmät

Kontaktiluennot, käytännön harjoituksia, tentti

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

2 x 26,5

Sisällön jaksotus

53 h

Arviointiasteikko

1-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija
- tunnistaa lääkehoitoa koskevia säädöksiä
- tunnistaa erilaiset lääkemuodot ja niiden antotavat sekä osaa käsitellä lääkkeitä oikein ja huolellisesti
- käyttää lääketietoa hyödyksi sattumanvaraisesti

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija
- tuntee lääkehoitoa koskevat säädökset
- tuntee erilaiset lääkemuodot ja niiden antotavat sekä osaa säilyttää ja käsitellä lääkkeitä oikein ja huolellisesti
- käyttää lääketietoa pääasiallisesti oikein

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija
- tuntee lääkehoitoa koskevat säädökset
- tuntee lääkkeiden vaiheet ja vaikutukset elimistössä
- tuntee erilaiset lääkemuodot ja niiden antotavat sekä lääkkeiden oikean ja huolellisen säilytyksen, käsittelyn ja hävittämisen lääkehuollossa
- käyttää lääketietoa oikein

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hylätty:
Opiskelija
- ei tiedä lääkehoitoa koskevia säädöksiä
- ei tiedä lääkemuotoja eikä niiden antotapoja ja oikeaa säilytystä, käsittelyä ja hävittämistä lääkehuollossa
- ei osaa käyttää lääketietoa

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Aktiivinen osallistuminen kontaktiopetukseen.
Teoriakoe opintojakson lopussa.

Esitietovaatimukset

edeltäviä opintoja ei tarvita

Ilmoittautumisaika

30.08.2022 - 02.09.2022

Ajoitus

06.03.2023 - 05.05.2023

Laajuus

2 op

Yksikkö

SeAMK Sosionomi ja geronomi

Toimipiste

SeAMK Seinäjoki, Kampustalo

Opetuskielet
  • Suomi
Tutkinto-ohjelma
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Terveydenhoitaja (AMK)
Opettaja
  • Susa Salonen
Opiskelijaryhmät
  • SOS22C
    Sosionomi (AMK)
  • SOS22B
    Sosionomi (AMK)

Tavoitteet

Opiskelija tuntee lääkehoitoa koskevat säädökset ja ohjeet. Opiskelija tuntee erilaiset lääkemuodot ja niiden antotavat sekä ottaa vastuun lääkkeiden oikeasta ja huolellisesta säilytyksestä, käsittelystä ja hävittämisestä lääkehuollossa. Opiskelija osaa lääketietokantojen käytön. Opiskelija osaa ottaa huomioon kestävän kehityksen periaatteet lääkehoidossa.

Sisältö

- lääkehoidon keskeiset käsitteet
- lääkehoitoa koskevat säädökset ja ohjeet
- lääkehoidon turvallisuuden edistäminen
- lääkkeiden vaiheet ja vaikutukset elimistössä
- lääkemuodot ja lääkkeiden antotavat
- lääkkeiden säilytys, käsittely ja hävittäminen kestävän kehityksen periaatteet huomioiden
- lääkehoidon kirjaaminen
- lääketieto ja sen arviointi
- lääkehuolto eri toimintaympäristöissä
- itsehoitolääkkeet ja reseptilääkkeet

Arviointiasteikko

1-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija
- tunnistaa lääkehoitoa koskevia säädöksiä
- tunnistaa erilaiset lääkemuodot ja niiden antotavat sekä osaa käsitellä lääkkeitä oikein ja huolellisesti
- käyttää lääketietoa hyödyksi sattumanvaraisesti

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija
- tuntee lääkehoitoa koskevat säädökset
- tuntee erilaiset lääkemuodot ja niiden antotavat sekä osaa säilyttää ja käsitellä lääkkeitä oikein ja huolellisesti
- käyttää lääketietoa pääasiallisesti oikein

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija
- tuntee lääkehoitoa koskevat säädökset
- tuntee lääkkeiden vaiheet ja vaikutukset elimistössä
- tuntee erilaiset lääkemuodot ja niiden antotavat sekä lääkkeiden oikean ja huolellisen säilytyksen, käsittelyn ja hävittämisen lääkehuollossa
- käyttää lääketietoa oikein

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hylätty:
Opiskelija
- ei tiedä lääkehoitoa koskevia säädöksiä
- ei tiedä lääkemuotoja eikä niiden antotapoja ja oikeaa säilytystä, käsittelyä ja hävittämistä lääkehuollossa
- ei osaa käyttää lääketietoa

Esitietovaatimukset

edeltäviä opintoja ei tarvita

Ilmoittautumisaika

30.08.2022 - 02.09.2022

Ajoitus

24.10.2022 - 25.11.2022

Taam-Ukkonen & Saano. Turvallisen lääkehoidon perusteet
Julkaisuvuosi: 2017

ST: 2021. Turvallinen lääkehoito
Opas lääkehoitosuunnitelman laatimiseen
https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/162847/STM_2021_6.pdf?sequence=3&isAllowed=y

Opetusmenetelmät

Verkkototeutus
Instruktio spostilla viikkoa ennen opintojakson alkua.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Opintojakson lopuksi Moodlessa

Arviointiasteikko

1-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija
- tunnistaa lääkehoitoa koskevia säädöksiä
- tunnistaa erilaiset lääkemuodot ja niiden antotavat sekä osaa käsitellä lääkkeitä oikein ja huolellisesti
- käyttää lääketietoa hyödyksi sattumanvaraisesti

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija
- tuntee lääkehoitoa koskevat säädökset
- tuntee erilaiset lääkemuodot ja niiden antotavat sekä osaa säilyttää ja käsitellä lääkkeitä oikein ja huolellisesti
- käyttää lääketietoa pääasiallisesti oikein

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija
- tuntee lääkehoitoa koskevat säädökset
- tuntee lääkkeiden vaiheet ja vaikutukset elimistössä
- tuntee erilaiset lääkemuodot ja niiden antotavat sekä lääkkeiden oikean ja huolellisen säilytyksen, käsittelyn ja hävittämisen lääkehuollossa
- käyttää lääketietoa oikein

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hylätty:
Opiskelija
- ei tiedä lääkehoitoa koskevia säädöksiä
- ei tiedä lääkemuotoja eikä niiden antotapoja ja oikeaa säilytystä, käsittelyä ja hävittämistä lääkehuollossa
- ei osaa käyttää lääketietoa

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

ks ops
tentti 1-5

Esitietovaatimukset

edeltäviä opintoja ei tarvita

Ilmoittautumisaika

30.08.2022 - 02.09.2022

Ajoitus

06.03.2023 - 30.04.2023

Laajuus

2 op

Yksikkö

SeAMK Opintoasiainpalvelut

Toimipiste

SeAMK Seinäjoki, Kampustalo

Opetuskielet
  • Suomi
Tutkinto-ohjelma
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Terveydenhoitaja (AMK)
Opettaja
  • Susa Salonen
Opiskelijaryhmät
  • MSOS22SV
    Sosionomi (AMK)

Tavoitteet

Opiskelija tuntee lääkehoitoa koskevat säädökset ja ohjeet. Opiskelija tuntee erilaiset lääkemuodot ja niiden antotavat sekä ottaa vastuun lääkkeiden oikeasta ja huolellisesta säilytyksestä, käsittelystä ja hävittämisestä lääkehuollossa. Opiskelija osaa lääketietokantojen käytön. Opiskelija osaa ottaa huomioon kestävän kehityksen periaatteet lääkehoidossa.

Sisältö

- lääkehoidon keskeiset käsitteet
- lääkehoitoa koskevat säädökset ja ohjeet
- lääkehoidon turvallisuuden edistäminen
- lääkkeiden vaiheet ja vaikutukset elimistössä
- lääkemuodot ja lääkkeiden antotavat
- lääkkeiden säilytys, käsittely ja hävittäminen kestävän kehityksen periaatteet huomioiden
- lääkehoidon kirjaaminen
- lääketieto ja sen arviointi
- lääkehuolto eri toimintaympäristöissä
- itsehoitolääkkeet ja reseptilääkkeet

Arviointiasteikko

1-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija
- tunnistaa lääkehoitoa koskevia säädöksiä
- tunnistaa erilaiset lääkemuodot ja niiden antotavat sekä osaa käsitellä lääkkeitä oikein ja huolellisesti
- käyttää lääketietoa hyödyksi sattumanvaraisesti

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija
- tuntee lääkehoitoa koskevat säädökset
- tuntee erilaiset lääkemuodot ja niiden antotavat sekä osaa säilyttää ja käsitellä lääkkeitä oikein ja huolellisesti
- käyttää lääketietoa pääasiallisesti oikein

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija
- tuntee lääkehoitoa koskevat säädökset
- tuntee lääkkeiden vaiheet ja vaikutukset elimistössä
- tuntee erilaiset lääkemuodot ja niiden antotavat sekä lääkkeiden oikean ja huolellisen säilytyksen, käsittelyn ja hävittämisen lääkehuollossa
- käyttää lääketietoa oikein

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hylätty:
Opiskelija
- ei tiedä lääkehoitoa koskevia säädöksiä
- ei tiedä lääkemuotoja eikä niiden antotapoja ja oikeaa säilytystä, käsittelyä ja hävittämistä lääkehuollossa
- ei osaa käyttää lääketietoa

Esitietovaatimukset

edeltäviä opintoja ei tarvita

Ilmoittautumisaika

29.08.2022 - 12.10.2022

Ajoitus

24.10.2022 - 05.03.2023

Laajuus

4 op

Virtuaaliosuus (op)

2 op

Yksikkö

SeAMK Sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja

Toimipiste

SeAMK Seinäjoki, Kampustalo

Opetuskielet
  • Suomi
Tutkinto-ohjelma
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Terveydenhoitaja (AMK)
Opettaja
  • Pasi Alanen
  • Johanna Soini
  • Tiina Koskela
Ajoitusryhmät
  • Teoria (Koko: 0. Avoin AMK: 0.)
  • Lääkelaskut (Koko: 0. Avoin AMK: 0.)
  • Työpajat (Koko: 0. Avoin AMK: 0.)
Opiskelijaryhmät
  • MSH22SB
    Sairaanhoitaja (AMK), monimuotototeutus
Koulutusryhmat
  • Teoria
  • Lääkelaskut
  • Työpajat

Tavoitteet

Opiskelija
-tuntee lääkehoitoa koskevat säädökset ja ohjeet.
-tuntee erilaiset lääkemuodot ja niiden antotavat
-tietää lääkkeiden oikeasta ja huolellisesta säilytyksestä, käsittelystä ja hävittämisestä lääkehuollossa.
-osaa lääketietokantojen käytön.
-ymmärtää vastuunsa turvallisen lääkehoidon toteuttajana.
-tietää turvallisen lääkehoidon prosessin.
-osaa annostella eri lääkemuodot potilaille oikein.
-osaa antaa lääkkeet potilaalle sekä nenämaha- tai peg- letkun kautta.
-osaa antaa lääkkeen injektiona intrakutaanisti, subkutaanisti ja intramuskulaarisesti.
-tietää yleisimmät lääkkeiden sivu- ja haittavaikutuksia.
-osaa laskea lääkelaskut virheettömästi ja antaa oikean lääkeannoksen potilaalle
-ymmärtää lääkehoidon ohjaamisen tärkeyden potilaan / asiakkaan lääkehoidon toteuttamisessa
-aseptinen toiminta
-kestävän kehityksen periaatteiden huomioiminen lääkehoidossa

Sisältö

- lääkehoidon keskeiset käsitteet
- lääkehoitoa koskevat säädökset ja ohjeet
- lääkehoidon turvallisuuden edistäminen
- lääkemuodot ja lääkkeiden antotavat
- lääkkeiden vaiheet ja vaikutukset elimistössä
- lääkkeiden säilytys, käsittely ja hävittäminen
- lääkehoidon kirjaaminen
- lääketieto ja sen arviointi
- potilaan ohjaaminen lääkehoidossa
- kestävän kehityksen periaatteet lääkehoidossa
- lääkelaskut

Oppimateriaalit

Saano, S. & Taam-Ukkonen, M. 2020. Lääkehoidon käsikirja. 9. uudistettu painos. Sanoma Pro Oy.
Nikkola, R., Nurkka, N., Paloposki, S., Müller, E. & Sinivuori, E. 2021. Annos oivallusta: Harjoittelemalla lääkelaskennan osaajaksi. 6., uudistettu painos. Sanoma Pro Oy.
(myös vanhempi versio samasta kirjasta esim. 2016 käy)

Opetusmenetelmät

Verkkoluennot, lääkelaskuharjoitukset, laboraatiot ja itsenäinen opiskelu

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Lääkelaskuista erillinen tentti koululla
Lääkehoidon teoriaosuudesta sähköinen tentti erikseen ilmoitettuna ajankohtana

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

4 op = 108h

Sisällön jaksotus

Syksyn 2022 aikana lääkelaskujen opetus verkossa sekä lääkelaskuharjoitukset, keväällä 2023 lääkehoidon teoriaosuus sekä lääkehoidon laboraatiot

Arviointiasteikko

1-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

1-2

Opiskelija
- tunnistaa lääkehoitoa koskevia säädöksiä
- tunnistaa erilaiset lääkemuodot ja niiden antotavat sekä osaa käsitellä lääkkeitä oikein ja huolellisesti
- käyttää lääketietoa hyödyksi sattumanvaraisesti
- tietää vain osin vastuunsa turvallisen lääkehoidon toteuttajana.
- osaa laskea lääkelaskut virheettömästi.
- tietää vain osin turvallisen lääkehoidon prosessista.
- osaa annostella lääkkeen turvallisesti
- tietää kestävän kehityksen periaatteet lääkehoidossa

Arviointikriteerit, hyvä (3)

3-4
Opiskelija
- tuntee lääkehoitoa koskevat säädökset
- tuntee erilaiset lääkemuodot ja niiden antotavat sekä osaa säilyttää ja käsitellä lääkkeitä oikein ja huolellisesti
- käyttää lääketietoa pääasiallisesti oikein
- tietää vastuunsa turvallisen lääkehoidon toteuttajana.

- tietää turvallisen lääkehoidon prosessin
- - tietää ja osaa hyödyntää kestävän kehityksen periaatteita lääkehoidossa

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5
Opiskelija
- tuntee lääkehoitoa koskevat säädökset
- tuntee lääkkeiden vaiheet ja vaikutukset elimistössä
- tuntee erilaiset lääkemuodot ja niiden antotavat sekä lääkkeiden oikean ja huolellisen säilytyksen, käsittelyn ja hävittämisen lääkehuollossa
- käyttää lääketietoa oikein
- ymmärtää vastuunsa turvallisen lääkehoidon toteuttajana.
- osaa turvallisen lääkehoidon prosessin.

- tietää ja osaa soveltaa kestävän kehityksen periaatteita

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hylätty = 0
Opiskelija
- ei tiedä lääkehoitoa koskevia säädöksiä
- ei tiedä lääkemuotoja eikä niiden antotapoja ja oikeaa säilytystä, käsittelyä ja hävittämistä lääkehuollossa
- ei osaa käyttää lääketietoa
- ei tiedä vastuutaan turvallisen lääkehoidon toteuttajana.
- ei osaa laskea lääkelaskuja virheettömästi.
- ei tiedä turvallisen lääkehoidon prosessista.
- ei osaa annostella lääkettä turvallisesti
-ei tunnista kestävän kehityksen periaatteita

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Teoriakoe, numeerinen arviointi 1-5
Lääkelaskukoe ennen harjoittelun alkua, arviointi hyväksytty- hylätty
Aktiivinen osallistuminen opintojaksolla
Pakollinen läsnäolo llaboraatioissa

Ilmoittautumisaika

29.08.2022 - 12.10.2022

Ajoitus

24.10.2022 - 05.03.2023

Laajuus

4 op

Yksikkö

SeAMK Sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja

Toimipiste

SeAMK Seinäjoki, Kampustalo

Opetuskielet
  • Suomi
Tutkinto-ohjelma
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Terveydenhoitaja (AMK)
Opettaja
  • Hanna Keski-Saari
  • Johanna Soini
  • Paula Paussu
Opiskelijaryhmät
  • MSH22SA
    Sairaanhoitaja (AMK), monimuotototeutus

Tavoitteet

Opiskelija
-tuntee lääkehoitoa koskevat säädökset ja ohjeet.
-tuntee erilaiset lääkemuodot ja niiden antotavat
-tietää lääkkeiden oikeasta ja huolellisesta säilytyksestä, käsittelystä ja hävittämisestä lääkehuollossa.
-osaa lääketietokantojen käytön.
-ymmärtää vastuunsa turvallisen lääkehoidon toteuttajana.
-tietää turvallisen lääkehoidon prosessin.
-osaa annostella eri lääkemuodot potilaille oikein.
-osaa antaa lääkkeet potilaalle sekä nenämaha- tai peg- letkun kautta.
-osaa antaa lääkkeen injektiona intrakutaanisti, subkutaanisti ja intramuskulaarisesti.
-tietää yleisimmät lääkkeiden sivu- ja haittavaikutuksia.
-osaa laskea lääkelaskut virheettömästi ja antaa oikean lääkeannoksen potilaalle
-ymmärtää lääkehoidon ohjaamisen tärkeyden potilaan / asiakkaan lääkehoidon toteuttamisessa
-aseptinen toiminta
-kestävän kehityksen periaatteiden huomioiminen lääkehoidossa

Sisältö

- lääkehoidon keskeiset käsitteet
- lääkehoitoa koskevat säädökset ja ohjeet
- lääkehoidon turvallisuuden edistäminen
- lääkemuodot ja lääkkeiden antotavat
- lääkkeiden vaiheet ja vaikutukset elimistössä
- lääkkeiden säilytys, käsittely ja hävittäminen
- lääkehoidon kirjaaminen
- lääketieto ja sen arviointi
- potilaan ohjaaminen lääkehoidossa
- kestävän kehityksen periaatteet lääkehoidossa
- lääkelaskut

Oppimateriaalit

Saano S. ja Taam-Ukkonen M. 2018. Lääkehoidon käsikirja. SanomaPro.
Nikkola R. Nurkka N., Paloposki S. 2015. Annos oivallusta. SanomaPro.

Opetusmenetelmät

Luennot, luokkaharjoitukset, lääkelaskuharjoitukset ja itsenäinen opiskelu

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

4 op = 108h

Arviointiasteikko

1-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

1-2

Opiskelija
- tunnistaa lääkehoitoa koskevia säädöksiä
- tunnistaa erilaiset lääkemuodot ja niiden antotavat sekä osaa käsitellä lääkkeitä oikein ja huolellisesti
- käyttää lääketietoa hyödyksi sattumanvaraisesti
- tietää vain osin vastuunsa turvallisen lääkehoidon toteuttajana.
- osaa laskea lääkelaskut virheettömästi.
- tietää vain osin turvallisen lääkehoidon prosessista.
- osaa annostella lääkkeen turvallisesti
- tietää kestävän kehityksen periaatteet lääkehoidossa

Arviointikriteerit, hyvä (3)

3-4
Opiskelija
- tuntee lääkehoitoa koskevat säädökset
- tuntee erilaiset lääkemuodot ja niiden antotavat sekä osaa säilyttää ja käsitellä lääkkeitä oikein ja huolellisesti
- käyttää lääketietoa pääasiallisesti oikein
- tietää vastuunsa turvallisen lääkehoidon toteuttajana.
- osaa laskea lääkelaskut virheettömästi.
- tietää turvallisen lääkehoidon prosessin
- - tietää ja osaa hyödyntää kestävän kehityksen periaatteita lääkehoidossa

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5
Opiskelija
- tuntee lääkehoitoa koskevat säädökset
- tuntee lääkkeiden vaiheet ja vaikutukset elimistössä
- tuntee erilaiset lääkemuodot ja niiden antotavat sekä lääkkeiden oikean ja huolellisen säilytyksen, käsittelyn ja hävittämisen lääkehuollossa
- käyttää lääketietoa oikein
- ymmärtää vastuunsa turvallisen lääkehoidon toteuttajana.
- osaa turvallisen lääkehoidon prosessin.
- osaa laskea lääkelaskut virheettömästi.
- tietää ja osaa soveltaa kestävän kehityksen periaatteita

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hylätty = 0
Opiskelija
- ei tiedä lääkehoitoa koskevia säädöksiä
- ei tiedä lääkemuotoja eikä niiden antotapoja ja oikeaa säilytystä, käsittelyä ja hävittämistä lääkehuollossa
- ei osaa käyttää lääketietoa
- ei tiedä vastuutaan turvallisen lääkehoidon toteuttajana.
- ei osaa laskea lääkelaskuja virheettömästi.
- ei tiedä turvallisen lääkehoidon prosessista.
- ei osaa annostella lääkettä turvallisesti
-ei tunnista kestävän kehityksen periaatteita

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Teoriakoe , numeerinen arviointi 1-5
Lääkelaskukoe ennen harjoittelun alkua , arviointi hyväksytty- hylätty
Pakollinen läsnäolo luokkahuoneharjoitteluissa

Ilmoittautumisaika

29.08.2022 - 31.12.2022

Ajoitus

02.01.2023 - 19.03.2023

Laajuus

4 op

Yksikkö

SeAMK Sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja

Toimipiste

SeAMK Seinäjoki, Kampustalo

Opetuskielet
  • Suomi
Tutkinto-ohjelma
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Terveydenhoitaja (AMK)
Opettaja
  • Johanna Soini
  • Paula Paussu
  • Paula Paloniemi
Opiskelijaryhmät
  • SH22S
    Sairaanhoitaja (AMK)

Tavoitteet

Opiskelija
-tuntee lääkehoitoa koskevat säädökset ja ohjeet.
-tuntee erilaiset lääkemuodot ja niiden antotavat
-tietää lääkkeiden oikeasta ja huolellisesta säilytyksestä, käsittelystä ja hävittämisestä lääkehuollossa.
-osaa lääketietokantojen käytön.
-ymmärtää vastuunsa turvallisen lääkehoidon toteuttajana.
-tietää turvallisen lääkehoidon prosessin.
-osaa annostella eri lääkemuodot potilaille oikein.
-osaa antaa lääkkeet potilaalle sekä nenämaha- tai peg- letkun kautta.
-osaa antaa lääkkeen injektiona intrakutaanisti, subkutaanisti ja intramuskulaarisesti.
-tietää yleisimmät lääkkeiden sivu- ja haittavaikutuksia.
-osaa laskea lääkelaskut virheettömästi ja antaa oikean lääkeannoksen potilaalle
-ymmärtää lääkehoidon ohjaamisen tärkeyden potilaan / asiakkaan lääkehoidon toteuttamisessa
-aseptinen toiminta
-kestävän kehityksen periaatteiden huomioiminen lääkehoidossa

Sisältö

- lääkehoidon keskeiset käsitteet
- lääkehoitoa koskevat säädökset ja ohjeet
- lääkehoidon turvallisuuden edistäminen
- lääkemuodot ja lääkkeiden antotavat
- lääkkeiden vaiheet ja vaikutukset elimistössä
- lääkkeiden säilytys, käsittely ja hävittäminen
- lääkehoidon kirjaaminen
- lääketieto ja sen arviointi
- potilaan ohjaaminen lääkehoidossa
- kestävän kehityksen periaatteet lääkehoidossa
- lääkelaskut

Oppimateriaalit

Saano S. ja Taam-Ukkonen M. 2018 tai uusin painos. Lääkehoidon käsikirja. SanomaPro.
STM: 2021 Turvallinen lääkehoito-opas.

Nikkola R. Nurkka N., Paloposki S. 2015 tai uusin painos. Annos oivallusta. SanomaPro.

Opetusmenetelmät

Luennot, lääkelaskuharjoitukset, taitopajat ja itsenäinen opiskelu

Lääkelaskukoe arviointi hyväksytty- hylätty ja täytyy olla hyväksytysti suoritettu ennen harjoittelun alkua.
Taitopajat 100%:nen läsnäolovaatimus

Ilmoittautumisaika

02.01.2023 - 22.02.2023

Ajoitus

06.03.2023 - 04.06.2023

Luennot, lääkelaskuharjoitukset, taitopajat ja itsenäinen opiskelu.

Teoriakoe
Virheettömästi suoritettu lääkelaskukoe ennen harjoittelun alkua
100 % läsnäolo laboraatiotunneilla (taitopajat).

Ilmoittautumisaika

02.01.2023 - 22.02.2023

Ajoitus

13.03.2023 - 04.06.2023

Laajuus

4 op

Yksikkö

SeAMK Sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja

Toimipiste

SeAMK Seinäjoki, Kampustalo

Opetuskielet
  • Suomi
Tutkinto-ohjelma
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Terveydenhoitaja (AMK)
Opettaja
  • Meri Matala-Aho
  • Hanna Keski-Saari
  • Terhi Haapala
  • Johanna Soini
  • Paula Paussu
Opiskelijaryhmät
  • MSH23K
    Sairaanhoitaja (AMK), monimuotototeutus

Tavoitteet

Opiskelija
-tuntee lääkehoitoa koskevat säädökset ja ohjeet.
-tuntee erilaiset lääkemuodot ja niiden antotavat
-tietää lääkkeiden oikeasta ja huolellisesta säilytyksestä, käsittelystä ja hävittämisestä lääkehuollossa.
-osaa lääketietokantojen käytön.
-ymmärtää vastuunsa turvallisen lääkehoidon toteuttajana.
-tietää turvallisen lääkehoidon prosessin.
-osaa annostella eri lääkemuodot potilaille oikein.
-osaa antaa lääkkeet potilaalle sekä nenämaha- tai peg- letkun kautta.
-osaa antaa lääkkeen injektiona intrakutaanisti, subkutaanisti ja intramuskulaarisesti.
-tietää yleisimmät lääkkeiden sivu- ja haittavaikutuksia.
-osaa laskea lääkelaskut virheettömästi ja antaa oikean lääkeannoksen potilaalle
-ymmärtää lääkehoidon ohjaamisen tärkeyden potilaan / asiakkaan lääkehoidon toteuttamisessa
-aseptinen toiminta
-kestävän kehityksen periaatteiden huomioiminen lääkehoidossa

Sisältö

- lääkehoidon keskeiset käsitteet
- lääkehoitoa koskevat säädökset ja ohjeet
- lääkehoidon turvallisuuden edistäminen
- lääkemuodot ja lääkkeiden antotavat
- lääkkeiden vaiheet ja vaikutukset elimistössä
- lääkkeiden säilytys, käsittely ja hävittäminen
- lääkehoidon kirjaaminen
- lääketieto ja sen arviointi
- potilaan ohjaaminen lääkehoidossa
- kestävän kehityksen periaatteet lääkehoidossa
- lääkelaskut

Oppimateriaalit

Saano S. ja Taam-Ukkonen M. 2018 tai uusin painos. Lääkehoidon käsikirja. SanomaPro.
STM: 2021 Turvallinen lääkehoito-opas.

Nikkola R. Nurkka N., Paloposki S. 2015 tai uusin painos. Annos oivallusta. SanomaPro.
Lääkehoidon verkkokurssit, joista tarkemmin kurssilla.

Opetusmenetelmät

Luennot, lääkelaskuharjoitukset, taitopajat ja itsenäinen opiskelu

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

4 op = 108 h

Arviointiasteikko

1-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

1-2

Opiskelija
- tunnistaa lääkehoitoa koskevia säädöksiä
- tunnistaa erilaiset lääkemuodot ja niiden antotavat sekä osaa käsitellä lääkkeitä oikein ja huolellisesti
- käyttää lääketietoa hyödyksi sattumanvaraisesti
- tietää vain osin vastuunsa turvallisen lääkehoidon toteuttajana.
- osaa laskea lääkelaskut virheettömästi.
- tietää vain osin turvallisen lääkehoidon prosessista.
- osaa annostella lääkkeen turvallisesti
- tietää kestävän kehityksen periaatteet lääkehoidossa

Arviointikriteerit, hyvä (3)

3-4
Opiskelija
- tuntee lääkehoitoa koskevat säädökset
- tuntee erilaiset lääkemuodot ja niiden antotavat sekä osaa säilyttää ja käsitellä lääkkeitä oikein ja huolellisesti
- käyttää lääketietoa pääasiallisesti oikein
- tietää vastuunsa turvallisen lääkehoidon toteuttajana.
- osaa laskea lääkelaskut virheettömästi.
- tietää turvallisen lääkehoidon prosessin
- - tietää ja osaa hyödyntää kestävän kehityksen periaatteita lääkehoidossa

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5
Opiskelija
- tuntee lääkehoitoa koskevat säädökset
- tuntee lääkkeiden vaiheet ja vaikutukset elimistössä
- tuntee erilaiset lääkemuodot ja niiden antotavat sekä lääkkeiden oikean ja huolellisen säilytyksen, käsittelyn ja hävittämisen lääkehuollossa
- käyttää lääketietoa oikein
- ymmärtää vastuunsa turvallisen lääkehoidon toteuttajana.
- osaa turvallisen lääkehoidon prosessin.
- osaa laskea lääkelaskut virheettömästi.
- tietää ja osaa soveltaa kestävän kehityksen periaatteita

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hylätty = 0
Opiskelija
- ei tiedä lääkehoitoa koskevia säädöksiä
- ei tiedä lääkemuotoja eikä niiden antotapoja ja oikeaa säilytystä, käsittelyä ja hävittämistä lääkehuollossa
- ei osaa käyttää lääketietoa
- ei tiedä vastuutaan turvallisen lääkehoidon toteuttajana.
- ei osaa laskea lääkelaskuja virheettömästi.
- ei tiedä turvallisen lääkehoidon prosessista.
- ei osaa annostella lääkettä turvallisesti
-ei tunnista kestävän kehityksen periaatteita

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Teoriakoe , numeerinen arviointi 1-5
Lääkelaskukoe ennen harjoittelun alkua , arviointi hyväksytty- hylätty
Pakollinen läsnäolo luokkahuoneharjoitteluissa
Verkkokurssien suorittaminen.

Ilmoittautumisaika

16.04.2022 - 12.10.2022

Ajoitus

17.10.2022 - 05.02.2023

Laajuus

4 op

Yksikkö

SeAMK Sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja

Toimipiste

SeAMK Seinäjoki, Kampustalo

Opetuskielet
  • Suomi
Tutkinto-ohjelma
  • Terveydenhoitaja (AMK)
Opettaja
  • Minna Laitila
Ajoitusryhmät
  • Mielenterveyshoitotyö (Koko: 0. Avoin AMK: 0.)
  • Päihdehoitotyö (Koko: 0. Avoin AMK: 0.)
  • Simulaatiot (Koko: 0. Avoin AMK: 0.)
Opiskelijaryhmät
  • TH21
    Terveydenhoitaja (AMK)
Koulutusryhmat
  • Mielenterveyshoitotyö
  • Päihdehoitotyö
  • Simulaatiot

Tavoitteet

Opiskelija osaa toimia moniammatillisessa mielenterveys- ja päihdehoitotyössä potilaan iän, kasvu- ja kehitysvaiheen sekä erilaisten hoito- ja palveluympäristöjen ja eettisyyden vaatimukset huomioon ottaen. Opiskelija osaa toimia moniammatillisessa hoitotyön työryhmässä huomioiden potilaan iän, kasvu- ja kehitysvaiheen. Opiskelija osaa arvioida kulttuuritaustaltaan erilaisten potilaiden ja heidän läheistensä voimavaroja. Lisäksi hän osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida eri-ikäisen potilaan ja hänen läheistensä hoitotyötä mielenterveys- ja päihdehoitotyön suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa. Opiskelija osaa hoitaa eri- ikäistä mielenterveys- ja päihdepotilasta ja hänen läheisiään käyttämällä mielenterveys- ja päihdehoitotyössä käytössä olevia näyttöön perustuvia hoitotyön auttamisen, tukemisen ja ohjaamisen menetelmiä. Hän osaa tukea ja edistää eri- ikäisen mielenterveys- ja päihdepotilaan ja hänen läheistensä terveyttä ja toimintakykyä. Opiskelija osaa tukea eri- ikäistä mielenterveys- ja päihdepotilasta ja hänen läheisiään erilaisissa elämän kriisitilanteissa. Opiskelija osaa kohdata väkivaltaisia potilaita ja heidän läheisiään. Hän osaa ohjata ja tukea eri-ikäistä mielenterveys- ja päihdepotilaita ja heidän läheisiään omahoitoon ja kuntoutumiseen. Opiskelija osaa hoitaa potilaita ajantasaista psykiatrista ja päihdelääketieteen tietoperustaa hyödyntäen.

Sisältö

Terveyden edistäminen, omahoidon tukeminen ja kuntoutus mielenterveys- ja päihdehoitotyössä. Keskeiset hoitotyön auttamismenetelmät (FinCC) mielenterveys- ja päihdehoitotyössä. Kansallisen kirjaamisen malli hoitotyön kirjaamisessa. Effica. Iän, sukupuolen, kulttuuritaustan, kasvu- ja kehitysvaiheen sekä erilaisten hoito- ja palveluympäristöjen ja eettisyyden asettamat vaatimukset mielenterveys- ja päihdehoitotyölle. Mielenterveys- ja päihdepotilaan hoitotyö, kuntoutus ja ohjaus. Kriiseistä kärsivien potilaiden ja heidän läheistensä hoitotyö, kuntoutus ja ohjaus. Moniammatillisuus mielenterveys- ja päihdehoitotyössä. Mielenterveys- ja päihdepotilaiden ja heidän läheisten ohjaus omahoitoon. Turvallinen hoitoympäristö. Työturvallisuus. Työnohjaus. Keskeiset psykiatriset sairaudet ja päihdelääketieteen alueet.

Oppimateriaalit

Hämäläinen ym. 2017. Mielenterveyshoitotyö. Sanoma Pro
Partanen ym. 2015. Päihdehoitotyö. Sanomapro
Lönnqvist ym. 2017. Psykiatria. Duodecim.
Ahola & Ahola 2016. Väkivallasta turvallisuuteen. Bookwell Oy.
Muu opettajan antama ja oppitunneilla käytetty materiaali.

Opetusmenetelmät

Luennot, itsenäinen opiskelu, verkko-opiskelu, taitopajat/simulaatiot

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Opintojakson lopussa koe, joka sisältää tietotestin ja potilastapauksiin pohjautuvan osuuden.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

1op = 27h opiskelijan työtä

Lisätietoja opiskelijoille

Taitopaja ja simulaatio ovat pakolliset. Opiskelijan on korvattava poissaolonsa toisen ryhmän mukana.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Tyydyttävä 1-2
Opiskelija
- käyttää asiakaslähtöisen kliinisen hoitotyön tietoperustaa yksipuolisesti
- etsii tietoa ja perustelee asiakaslähtöisen kliinisen hoitotyön toimintaansa näyttöön perustuvan tiedon avulla tyydyttävästi
- soveltaa ammatillista asiakaslähtöisen kliinisen hoitotyön osaamistaan erilaisissa hoitotyön / terveydenhoitajatyön tilanteissa tyydyttävästi
- osaa toimia asiakaslähtöisesti ja potilasturvallisesti kliinisessä hoitotyössä eettiset periaatteet huomioiden
- omaa riittävät ammatillisen päätöksenteon taidot asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
- omaa valmiuksia asiakaslähtöisen kliinisen hoitotyön kehittämiseen

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Hyvä 3-4
Opiskelija
- soveltaa asiakaslähtöisen kliinisen hoitotyön käsitteitä ja tietoa sujuvasti ja laaja-alaisesti
- arvioi ja käyttää kriittisesti näyttöön perustuvaa tietoa asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
- soveltaa ammatillista asiakaslähtöisen kliinisen hoitotyön osaamistaan ennakoiden ja pystyy itsenäiseen päätöksentekoon erilaisissa asiakaslähtöisen kliinisen hoitotyön tilanteissa
- toimii asiakaslähtöisesti, vastuullisesti ja potilasturvallisesti asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
- soveltaa vaihtoehtoisia asiakaslähtöisen kliinisen hoitotyön ratkaisuja ammatilliseen päätöksentekoon asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
- arvioi sairaanhoitajan/terveydenhoitajan ammattieettisten periaatteiden mukaista toimintaa ja turvallisuutta asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
- toimii asiakaslähtöisen kliinisen hoitotyön asiantuntijana monialaisissa ryhmissä ja projekteissa yhteistyössä kulttuuriltaan erilaisten ihmisten kanssa asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
- kehittää itseään ja työyhteisöään suunnitelmallisesti asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Kiitettävä 5
Opiskelija
- osoittaa hoitotieteen tietoperustan hallinnan ja soveltaa sitä asiantuntevasti asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
- etsii itsenäisesti hoitotieteen kansainvälistä, näyttöön perustuvaa tietoa, käyttää ja arvioi sitä kriittisesti asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
- soveltaa ammatillista asiakaslähtöisen kliinisen hoitotyön osaamistaan ennakoiden ja pystyy itsenäiseen päätöksentekoon erilaisissa asiakaslähtöisen kliinisen hoitotyön tilanteissa ja toimintaympäristöissä
- ottaa vastuun asiakkaan/potilaan hoito- ja palveluprosessin kokonaisuudesta asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
- luo innovatiivisia ja vaihtoehtoisia ratkaisuja asiakaslähtöisen kliinisen hoitotyön ammatillisessa päätöksenteossa
- kehittää sairaanhoitajan / terveydenhoitajan ammattieettisten periaatteiden mukaista toimintaa ja turvallisuutta asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
- kehittää toimintaa asiakaslähtöisen kliinisen hoitotyön asiantuntijana monialaisissa ryhmissä ja projekteissa yhteistyössä kulttuuriltaan erilaisten ihmisten kanssa
- toimii tavoitteellisesti ja urasuuntautuneesti itseään, ammattiaan ja työelämää kehittävästi asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hylätty = 0
Hylätty = 0
Opiskelija
- arvostaa ja käyttää asiakaslähtöisen kliinisen hoitotyön tietoperustaa riittämättömästi
- perustelee asiakaslähtöisen kliinisen hoitotyön toimintaansa riittämättömästi
- soveltaa ammatillista asiakaslähtöisen kliinisen hoitotyön osaamistaan riittämättömästi
- ei osaa toimia riittävän asiakaslähtöisesti ja potilasturvallisesti asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
- omaa riittämättömät ammatillisen päätöksenteon taidot asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
- ei ota asiakaslähtöisen kliinisen hoitotyön toiminnassaan riittävästi huomioon ammattialan turvallisuutta ja eettisiä periaatteita
- omaa riittämättömät valmiudet asiakaslähtöisen kliinisen hoitotyön kehittämiseen

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Arvosana 1-5
Koe
Aktiivinen läsnäolo tunneilla ja tehtävien/ryhmätöiden suorittaminen
Taitopaja ja simulaatio pakollisia

Ilmoittautumisaika

14.11.2022 - 22.02.2023

Ajoitus

02.01.2023 - 31.07.2023

Laajuus

4 op

Yksikkö

SeAMK Sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja

Toimipiste

SeAMK Seinäjoki, Kampustalo

Opetuskielet
  • Suomi
Tutkinto-ohjelma
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Terveydenhoitaja (AMK)
Opettaja
  • Marika Toivonen
  • Carita Sandell-Kaukonen
Opiskelijaryhmät
  • MSH22SB
    Sairaanhoitaja (AMK), monimuotototeutus
  • MSH22SA
    Sairaanhoitaja (AMK), monimuotototeutus

Tavoitteet

Mikrobiologia
Opiskelija
- osaa muodostaa käsityksen tavallisimpien sairauksien diagnostiikasta, synnystä, vaikutuksista, ehkäisystä ja hoidosta sekä lääketieteellisen hoidon porrastuksesta.
- osaa kuvata infektiotautien syntymekanismin, kehon puolustusjärjestelmän ja infektiotautien ehkäisykeinot perehtymällä mikrobeihin, ihmisen normaaliflooraan, infektiotautien tartuntatapoihin ja infektiotauteja aiheuttaviin mikrobeihin.

Tartuntautien hoitotyö ja rokottaminen
- osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida eri-ikäisen potilaan ja hänen läheistensä hoitotyötä tavallisimpien tartuntatautien kohdatessa.
- osaa ohjata ja tukea eri-ikäistä potilasta ja hänen läheisiään omahoitoon.
- osaa soveltaa infektioiden torjunnan periaatteita sekä perustella niiden merkityksen hoitotyössä.
- osaa rokottamisen perusasiat.

Sisältö

Yleisimpien sairauksien diagnostiikka, synty, vaikutukset, ehkäisy ja hoito; Lääketieteellisen hoidon porrastus;
Perustiedot mikrobeista; Ihmisen normaalifloora; Tartuntatavat ja tartuntataudin syntyyn vaikuttavat tekijät; Ihmisen tavallisimpien mikrobien aiheuttamat infektiotaudit; Elimistön puolustusjärjestelmä; Infektiotautien ehkäisy
Terveyden edistäminen, omahoidon tukeminen ja kuntoutus infektiotautia sairastavan potilaan ja hänen läheisten hoitotyössä. Keskeiset tutkimus- ja hoitotoimenpiteet sekä diagnostiset tutkimukset hoitotyössä.
Immunisaatioa ja rokotukset

Oppimateriaalit

Mikrobiologia: opettajan Moodle-materiaali
Tartuntataudit ja rokottaminen:
Klemetti, Reija & Raussi-Lehto, Eija. 2013. Edistä, ehkäise, vaikuta - Seksuaali- ja lisääntymisterveyden toimintaohjelma 2014 - 2020. Saatavilla: https://www.julkari.fi/handle/10024/116162,
Kurki, Raili & Pammo, Hely. 2010. Tartuntataudit ja hoitotyön osaaminen. WsoyPro.
Von Schantz, Marjale & Matilainen, Hilkka. 2009. Tarttuuko se? : ehkäise, estä ja hoida. Kirjapaja.
Moodle-materiaali,
www.thl.fi

Opetusmenetelmät

Mikrobiologia: Info, itsenäinen opiskelu, kyselytunti, itsenäinen tehtävä, koe
Tartuntataudit ja rokottaminen: luennot, THL:n verkkokurssit, ryhmätyö, koe.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Mikrobiologia: Exam-tentti kurssin lopussa
Tartuntataudit ja rokottaminen: Moodle-tentti kurssin lopussa.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Mikrobiologia: 1 op = 27h
Lähiopetus 2h (Info ja kyselytunti)
Koe 2h
Loput itsenäinen opiskelu
Tartuntataudit ja rokottaminen:
Lähiopetus 5 h
Seminaariesitykset 5 h
Koe 1 h

Arviointiasteikko

1-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

1-2
Opiskelija
-opiskelijalla on käsitys tavallisimpien sairauksien diagnostiikasta, synnystä, vaikutuksista, ehkäisystä ja hoidosta
-tietää infektiotautien syntymekanismin, kehon puolustusjärjestelmän ja infektiotautien ehkäisykeinot perehtymällä mikrobeihin, ihmisen normaaliin mikrobistoon, infektiotautien tartuntatapoihin ja infektiotauteja aiheuttaviin mikrobeihin
- ratkaisee turvalliseen rokottamiseen liittyviä yleisimpiä tehtäviä ja ongelmia

Arviointikriteerit, hyvä (3)

3-4
Opiskelija
- muodostaa käsityksen tavallisimpien infektiosairauksien diagnostiikasta, synnystä, vaikutuksista, ehkäisystä ja hoidosta
- osaa kuvata infektiotautien syntymekanismin, kehon puolustusjärjestelmän ja infektiotautien ehkäisykeinot perehtymällä mikrobeihin, ihmisen normaaliin mikrobistoon, infektiotautien tartuntatapoihin ja infektiotauteja aiheuttaviin mikrobeihin
-perustelee toimintaa näyttöön perustuvan turvallisen immunisaatio ja rokotustiedon avulla

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5
Opiskelija
-ymmärtää tavallisimpien sairauksien synnyn, ehkäisyn, diagnostiikan, vaikutukset ja hoidon
-luo kokonaiskuvan lääketieteellisen hoidon porrastuksesta
-osaa kuvata perustellen infektiotautien syntymekanismin, kehon puolustusjärjestelmän ja infektiotautien ehkäisykeinot perehtymällä monipuolisesti mikrobeihin, ihmisen normaaliin mikrobistoon, infektiotautien tartuntatapoihin ja infektiotauteja aiheuttaviin mikrobeihin
-soveltaa turvallisen immunisaatio- ja rokotustiedon käsitteitä ja tietoa sujuvasti ja laaja-alaisesti
-osaa käyttää ja arvioida näyttöön perustuvaa tietoa rokottamisesta.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Mikrobiologia: Itsenäinen tehtävä hyväksytty/hylätty, koe 1-5
Tartuntataudit ja rokottaminen: verkkokurssien suorittaminen hyväksytysti, ryhmätyö ja koe 1-5

Esitietovaatimukset

Ei tarvita edeltäviä opintoja

Ilmoittautumisaika

29.08.2022 - 13.11.2022

Ajoitus

07.11.2022 - 31.07.2023

Laajuus

4 op

Virtuaaliosuus (op)

2 op

Yksikkö

SeAMK Sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja

Toimipiste

SeAMK Seinäjoki, Kampustalo

Opetuskielet
  • Suomi
Tutkinto-ohjelma
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Terveydenhoitaja (AMK)
Opettaja
  • Marika Toivonen
  • Carita Sandell-Kaukonen
Ajoitusryhmät
  • Mikrobiologia ja tautioppi (Koko: 0. Avoin AMK: 0.)
  • Tartuntatautien hoitotyö ja rokottaminen (Koko: 0. Avoin AMK: 0.)
Opiskelijaryhmät
  • SH22S
    Sairaanhoitaja (AMK)
Koulutusryhmat
  • Mikrobiologia ja tautioppi
  • Tartuntatautien hoitotyö ja rokottaminen

Tavoitteet

Mikrobiologia
Opiskelija
- osaa muodostaa käsityksen tavallisimpien sairauksien diagnostiikasta, synnystä, vaikutuksista, ehkäisystä ja hoidosta sekä lääketieteellisen hoidon porrastuksesta.
- osaa kuvata infektiotautien syntymekanismin, kehon puolustusjärjestelmän ja infektiotautien ehkäisykeinot perehtymällä mikrobeihin, ihmisen normaaliflooraan, infektiotautien tartuntatapoihin ja infektiotauteja aiheuttaviin mikrobeihin.

Tartuntautien hoitotyö ja rokottaminen
- osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida eri-ikäisen potilaan ja hänen läheistensä hoitotyötä tavallisimpien tartuntatautien kohdatessa.
- osaa ohjata ja tukea eri-ikäistä potilasta ja hänen läheisiään omahoitoon.
- osaa soveltaa infektioiden torjunnan periaatteita sekä perustella niiden merkityksen hoitotyössä.
- osaa rokottamisen perusasiat.

Sisältö

Yleisimpien sairauksien diagnostiikka, synty, vaikutukset, ehkäisy ja hoito; Lääketieteellisen hoidon porrastus;
Perustiedot mikrobeista; Ihmisen normaalifloora; Tartuntatavat ja tartuntataudin syntyyn vaikuttavat tekijät; Ihmisen tavallisimpien mikrobien aiheuttamat infektiotaudit; Elimistön puolustusjärjestelmä; Infektiotautien ehkäisy
Terveyden edistäminen, omahoidon tukeminen ja kuntoutus infektiotautia sairastavan potilaan ja hänen läheisten hoitotyössä. Keskeiset tutkimus- ja hoitotoimenpiteet sekä diagnostiset tutkimukset hoitotyössä.
Immunisaatioa ja rokotukset

Oppimateriaalit

Mikrobiologia: opettajan Moodle-materiaali.
Tartuntatautien hoitotyö:
Klemetti, Reija & Raussi-Lehto, Eija. 2013. Edistä, ehkäise, vaikuta - Seksuaali- ja lisääntymisterveyden toimintaohjelma 2014 - 2020.
Kurki, Raili & Pammo, Hely. 2010. Tartuntataudit ja hoitotyön osaaminen. WsoyPro.
Von Schantz, Marjale & Matilainen, Hilkka. 2009. Tarttuuko se? : ehkäise, estä ja hoida. Kirjapaja.
Opettajan luentomateriaali.
Metropolia Moodlen verkkokurssin Rokotusosaamisen perusteissa oma materiaali.

Opetusmenetelmät

Mikrobiologia: Luento, harjoitustehtävät, itsenäinen tehtävä, koe
Tartuntatautien hoitotyö: Luennot, ryhmätyö, tentti.
Metropolia Moodlen verkkokurssi Rokottamisen perusosaaminen.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Mikrobiologia: Exam-tentti kurssin lopussa.
Tartuntatautien hoitotyö: Moodle-tentti kurssin lopussa.
Metropolia Moodlen verkkokurssissa oma tentti.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Mikrobiologia: 1 op = 27h
Lähiopetus 9h
Koe 2h
Loput itsenäinen opiskelu.
Tartuntatautien hoitotyö 1 op: lähiopetus 8 h, tentti 1 h.
Metropolia Moodlen verkkokurssi 2 op.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

1-2
Opiskelija
-opiskelijalla on käsitys tavallisimpien sairauksien diagnostiikasta, synnystä, vaikutuksista, ehkäisystä ja hoidosta
-tietää infektiotautien syntymekanismin, kehon puolustusjärjestelmän ja infektiotautien ehkäisykeinot perehtymällä mikrobeihin, ihmisen normaaliin mikrobistoon, infektiotautien tartuntatapoihin ja infektiotauteja aiheuttaviin mikrobeihin
- ratkaisee turvalliseen rokottamiseen liittyviä yleisimpiä tehtäviä ja ongelmia

Arviointikriteerit, hyvä (3)

3-4
Opiskelija
- muodostaa käsityksen tavallisimpien infektiosairauksien diagnostiikasta, synnystä, vaikutuksista, ehkäisystä ja hoidosta
- osaa kuvata infektiotautien syntymekanismin, kehon puolustusjärjestelmän ja infektiotautien ehkäisykeinot perehtymällä mikrobeihin, ihmisen normaaliin mikrobistoon, infektiotautien tartuntatapoihin ja infektiotauteja aiheuttaviin mikrobeihin
-perustelee toimintaa näyttöön perustuvan turvallisen immunisaatio ja rokotustiedon avulla

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5
Opiskelija
-ymmärtää tavallisimpien sairauksien synnyn, ehkäisyn, diagnostiikan, vaikutukset ja hoidon
-luo kokonaiskuvan lääketieteellisen hoidon porrastuksesta
-osaa kuvata perustellen infektiotautien syntymekanismin, kehon puolustusjärjestelmän ja infektiotautien ehkäisykeinot perehtymällä monipuolisesti mikrobeihin, ihmisen normaaliin mikrobistoon, infektiotautien tartuntatapoihin ja infektiotauteja aiheuttaviin mikrobeihin
-soveltaa turvallisen immunisaatio- ja rokotustiedon käsitteitä ja tietoa sujuvasti ja laaja-alaisesti
-osaa käyttää ja arvioida näyttöön perustuvaa tietoa rokottamisesta.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Mikrobiologia: Itsenäinen tehtävä hyväksytty/hylätty, koe 1-5.
Tartuntatautien hoitotyö: hyväksytty/hylätty ryhmätyö, tentti 1-5.
Metropolia Moodlen verkkokurssi Rokotusosaamisen perusteet hyväksytty/hylätty (portfolio + tentti)

Esitietovaatimukset

Ei tarvita edeltäviä opintoja

Ilmoittautumisaika

02.01.2023 - 06.09.2023

Ajoitus

06.03.2023 - 31.12.2023

Laajuus

4 op

Virtuaaliosuus (op)

2 op

Yksikkö

SeAMK Sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja

Toimipiste

SeAMK Seinäjoki, Kampustalo

Opetuskielet
  • Suomi
Tutkinto-ohjelma
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Terveydenhoitaja (AMK)
Opettaja
  • Marika Toivonen
  • Carita Sandell-Kaukonen
Ajoitusryhmät
  • Mikrobiologia ja tautioppi (Koko: 0. Avoin AMK: 0.)
  • Tartuntatautien hoitotyö ja rokottaminen (Koko: 0. Avoin AMK: 0.)
Opiskelijaryhmät
  • SH23K
    Sairaanhoitaja (AMK)
Koulutusryhmat
  • Mikrobiologia ja tautioppi
  • Tartuntatautien hoitotyö ja rokottaminen

Tavoitteet

Mikrobiologia
Opiskelija
- osaa muodostaa käsityksen tavallisimpien sairauksien diagnostiikasta, synnystä, vaikutuksista, ehkäisystä ja hoidosta sekä lääketieteellisen hoidon porrastuksesta.
- osaa kuvata infektiotautien syntymekanismin, kehon puolustusjärjestelmän ja infektiotautien ehkäisykeinot perehtymällä mikrobeihin, ihmisen normaaliflooraan, infektiotautien tartuntatapoihin ja infektiotauteja aiheuttaviin mikrobeihin.

Tartuntautien hoitotyö ja rokottaminen
- osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida eri-ikäisen potilaan ja hänen läheistensä hoitotyötä tavallisimpien tartuntatautien kohdatessa.
- osaa ohjata ja tukea eri-ikäistä potilasta ja hänen läheisiään omahoitoon.
- osaa soveltaa infektioiden torjunnan periaatteita sekä perustella niiden merkityksen hoitotyössä.
- osaa rokottamisen perusasiat.

Sisältö

Yleisimpien sairauksien diagnostiikka, synty, vaikutukset, ehkäisy ja hoito; Lääketieteellisen hoidon porrastus;
Perustiedot mikrobeista; Ihmisen normaalifloora; Tartuntatavat ja tartuntataudin syntyyn vaikuttavat tekijät; Ihmisen tavallisimpien mikrobien aiheuttamat infektiotaudit; Elimistön puolustusjärjestelmä; Infektiotautien ehkäisy
Terveyden edistäminen, omahoidon tukeminen ja kuntoutus infektiotautia sairastavan potilaan ja hänen läheisten hoitotyössä. Keskeiset tutkimus- ja hoitotoimenpiteet sekä diagnostiset tutkimukset hoitotyössä.
Immunisaatioa ja rokotukset

Oppimateriaalit

Mikrobiologia: opettajan Moodle-materiaali
Tartuntatautien hoitotyö:
Klemetti, Reija & Raussi-Lehto, Eija. 2013. Edistä, ehkäise, vaikuta - Seksuaali- ja lisääntymisterveyden toimintaohjelma 2014 - 2020.
Kurki, Raili & Pammo, Hely. 2010. Tartuntataudit ja hoitotyön osaaminen. WsoyPro.
Von Schantz, Marjale & Matilainen, Hilkka. 2009. Tarttuuko se? : ehkäise, estä ja hoida. Kirjapaja.
Opettajan luentomateriaali.
Metropolia Moodlen verkkokurssin Rokotusosaamisen perusteissa oma materiaali.

Opetusmenetelmät

Mikrobiologia: Luento, harjoitustehtävät, itsenäinen tehtävä, koe.
Tartuntatautien hoitotyö: Luennot, ryhmätyö, tentti.
Metropolia Moodlen verkkokurssi Rokottamisen perusosaaminen.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Mikrobiologia: Exam-tentti kurssin lopussa
Tartuntatautien hoitotyö: Moodle-tentti kurssin lopussa.
Metropolia Moodlen verkkokurssin oma tentti.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Mikrobiologia: 1 op = 27h
Lähiopetus 9h
Koe 2h
Loput itsenäistä opiskelua.
Tartuntatautien hoitotyö 1 op: lähiopetus 8 h, tentti 1 h.
Metropolia Moodlen verkkokurssi 2 op.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

1-2
Opiskelija
-opiskelijalla on käsitys tavallisimpien sairauksien diagnostiikasta, synnystä, vaikutuksista, ehkäisystä ja hoidosta
-tietää infektiotautien syntymekanismin, kehon puolustusjärjestelmän ja infektiotautien ehkäisykeinot perehtymällä mikrobeihin, ihmisen normaaliin mikrobistoon, infektiotautien tartuntatapoihin ja infektiotauteja aiheuttaviin mikrobeihin
- ratkaisee turvalliseen rokottamiseen liittyviä yleisimpiä tehtäviä ja ongelmia

Arviointikriteerit, hyvä (3)

3-4
Opiskelija
- muodostaa käsityksen tavallisimpien infektiosairauksien diagnostiikasta, synnystä, vaikutuksista, ehkäisystä ja hoidosta
- osaa kuvata infektiotautien syntymekanismin, kehon puolustusjärjestelmän ja infektiotautien ehkäisykeinot perehtymällä mikrobeihin, ihmisen normaaliin mikrobistoon, infektiotautien tartuntatapoihin ja infektiotauteja aiheuttaviin mikrobeihin
-perustelee toimintaa näyttöön perustuvan turvallisen immunisaatio ja rokotustiedon avulla

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5
Opiskelija
-ymmärtää tavallisimpien sairauksien synnyn, ehkäisyn, diagnostiikan, vaikutukset ja hoidon
-luo kokonaiskuvan lääketieteellisen hoidon porrastuksesta
-osaa kuvata perustellen infektiotautien syntymekanismin, kehon puolustusjärjestelmän ja infektiotautien ehkäisykeinot perehtymällä monipuolisesti mikrobeihin, ihmisen normaaliin mikrobistoon, infektiotautien tartuntatapoihin ja infektiotauteja aiheuttaviin mikrobeihin
-soveltaa turvallisen immunisaatio- ja rokotustiedon käsitteitä ja tietoa sujuvasti ja laaja-alaisesti
-osaa käyttää ja arvioida näyttöön perustuvaa tietoa rokottamisesta.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Mikrobiologia: Itsenäinen tehtävä hyväksytty/hylätty, koe 1-5.
Tartuntatautien hoitotyö: hyväksytty/hylätty ryhmätyö, tentti 1-5.
Metropolia Moodlen verkkokurssi Rokotusosaamisen perusteet hyväksytty/hylätty (portfolio + tentti)

Esitietovaatimukset

Ei tarvita edeltäviä opintoja

Ilmoittautumisaika

16.04.2022 - 07.09.2022

Ajoitus

10.10.2022 - 31.12.2022

Laajuus

3 op

Yksikkö

SeAMK Sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja

Toimipiste

SeAMK Seinäjoki, Kampustalo

Opetuskielet
  • Suomi
Tutkinto-ohjelma
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Terveydenhoitaja (AMK)
Opettaja
  • Marika Toivonen
  • Carita Sandell-Kaukonen
Ajoitusryhmät
  • Mikrobiologia ja tautioppi (Koko: 0. Avoin AMK: 0.)
  • Tartuntatautien hoitotyö ja rokottaminen (Koko: 0. Avoin AMK: 0.)
Opiskelijaryhmät
  • SH22K
    Sairaanhoitaja (AMK)
Koulutusryhmat
  • Mikrobiologia ja tautioppi
  • Tartuntatautien hoitotyö ja rokottaminen

Tavoitteet

Mikrobiologia
Opiskelija
- osaa muodostaa käsityksen tavallisimpien sairauksien diagnostiikasta, synnystä, vaikutuksista, ehkäisystä ja hoidosta sekä lääketieteellisen hoidon porrastuksesta.
- osaa kuvata infektiotautien syntymekanismin, kehon puolustusjärjestelmän ja infektiotautien ehkäisykeinot perehtymällä mikrobeihin, ihmisen normaaliflooraan, infektiotautien tartuntatapoihin ja infektiotauteja aiheuttaviin mikrobeihin.

Tartuntautien hoitotyö ja rokottaminen
- osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida eri-ikäisen potilaan ja hänen läheistensä hoitotyötä tavallisimpien tartuntatautien kohdatessa.
- osaa ohjata ja tukea eri-ikäistä potilasta ja hänen läheisiään omahoitoon.
- osaa soveltaa infektioiden torjunnan periaatteita sekä perustella niiden merkityksen hoitotyössä.
- osaa rokottamisen perusasiat.

Sisältö

Yleisimpien sairauksien diagnostiikka, synty, vaikutukset, ehkäisy ja hoito; Lääketieteellisen hoidon porrastus;
Perustiedot mikrobeista; Ihmisen normaalifloora; Tartuntatavat ja tartuntataudin syntyyn vaikuttavat tekijät; Ihmisen tavallisimpien mikrobien aiheuttamat infektiotaudit; Elimistön puolustusjärjestelmä; Infektiotautien ehkäisy
Terveyden edistäminen, omahoidon tukeminen ja kuntoutus infektiotautia sairastavan potilaan ja hänen läheisten hoitotyössä. Keskeiset tutkimus- ja hoitotoimenpiteet sekä diagnostiset tutkimukset hoitotyössä.
Immunisaatioa ja rokotukset

Oppimateriaalit

Mikrobiologia ja tautioppi: opettajan materiaali, Hellsten, S. (toim.) 2005. Kliininen mikrobiologia terveydenhuollossa. Suomen kuntaliitto. Kappale 11.

Opetusmenetelmät

Mikrobiologia ja tautioppi: luento, harjoitustehtävät, ryhmätyöt, itsenäinen tehtävä, koe

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Mikrobiolgia ja tautioppi: Tentti kurssin lopuksi. Uusinta kurssilla eritetyn aikataulun mukaisesti.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Mikrobiologia ja tautioppi: kontaktiopetusta 9h, koe 2h, loput 16h itsenäistä opiskelua (itsenäinen tehtävä, kokeeseen luku)

Arviointiasteikko

1-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

1-2
Opiskelija
-opiskelijalla on käsitys tavallisimpien sairauksien diagnostiikasta, synnystä, vaikutuksista, ehkäisystä ja hoidosta
-tietää infektiotautien syntymekanismin, kehon puolustusjärjestelmän ja infektiotautien ehkäisykeinot perehtymällä mikrobeihin, ihmisen normaaliin mikrobistoon, infektiotautien tartuntatapoihin ja infektiotauteja aiheuttaviin mikrobeihin
- ratkaisee turvalliseen rokottamiseen liittyviä yleisimpiä tehtäviä ja ongelmia

Arviointikriteerit, hyvä (3)

3-4
Opiskelija
- muodostaa käsityksen tavallisimpien infektiosairauksien diagnostiikasta, synnystä, vaikutuksista, ehkäisystä ja hoidosta
- osaa kuvata infektiotautien syntymekanismin, kehon puolustusjärjestelmän ja infektiotautien ehkäisykeinot perehtymällä mikrobeihin, ihmisen normaaliin mikrobistoon, infektiotautien tartuntatapoihin ja infektiotauteja aiheuttaviin mikrobeihin
-perustelee toimintaa näyttöön perustuvan turvallisen immunisaatio ja rokotustiedon avulla

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5
Opiskelija
-ymmärtää tavallisimpien sairauksien synnyn, ehkäisyn, diagnostiikan, vaikutukset ja hoidon
-luo kokonaiskuvan lääketieteellisen hoidon porrastuksesta
-osaa kuvata perustellen infektiotautien syntymekanismin, kehon puolustusjärjestelmän ja infektiotautien ehkäisykeinot perehtymällä monipuolisesti mikrobeihin, ihmisen normaaliin mikrobistoon, infektiotautien tartuntatapoihin ja infektiotauteja aiheuttaviin mikrobeihin
-soveltaa turvallisen immunisaatio- ja rokotustiedon käsitteitä ja tietoa sujuvasti ja laaja-alaisesti
-osaa käyttää ja arvioida näyttöön perustuvaa tietoa rokottamisesta.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Mikrobiologia ja tautioppi: Aktiivinen ja säännöllinen läsnäolo (pakollinen läsnäolo 60%) ja osallistuminen tunneilla, koe (1-5), itsenäinen tehtävä (hyväksytty/hylätty)

Esitietovaatimukset

Ei tarvita edeltäviä opintoja

Ilmoittautumisaika

16.04.2022 - 18.09.2022

Ajoitus

29.08.2022 - 29.01.2023

Laajuus

3 op

Yksikkö

SeAMK Sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja

Toimipiste

SeAMK Seinäjoki, Kampustalo

Opetuskielet
  • Suomi
Tutkinto-ohjelma
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Terveydenhoitaja (AMK)
Opettaja
  • Marika Toivonen
  • Carita Sandell-Kaukonen
Ajoitusryhmät
  • Mikrobiologia ja tautioppi (Koko: 0. Avoin AMK: 0.)
  • Tartuntatautien hoitotyö ja rokottaminen (Koko: 0. Avoin AMK: 0.)
Opiskelijaryhmät
  • MSH22K
    Sairaanhoitaja (AMK), monimuotototeutus
Koulutusryhmat
  • Mikrobiologia ja tautioppi
  • Tartuntatautien hoitotyö ja rokottaminen

Tavoitteet

Mikrobiologia
Opiskelija
- osaa muodostaa käsityksen tavallisimpien sairauksien diagnostiikasta, synnystä, vaikutuksista, ehkäisystä ja hoidosta sekä lääketieteellisen hoidon porrastuksesta.
- osaa kuvata infektiotautien syntymekanismin, kehon puolustusjärjestelmän ja infektiotautien ehkäisykeinot perehtymällä mikrobeihin, ihmisen normaaliflooraan, infektiotautien tartuntatapoihin ja infektiotauteja aiheuttaviin mikrobeihin.

Tartuntautien hoitotyö ja rokottaminen
- osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida eri-ikäisen potilaan ja hänen läheistensä hoitotyötä tavallisimpien tartuntatautien kohdatessa.
- osaa ohjata ja tukea eri-ikäistä potilasta ja hänen läheisiään omahoitoon.
- osaa soveltaa infektioiden torjunnan periaatteita sekä perustella niiden merkityksen hoitotyössä.
- osaa rokottamisen perusasiat.

Sisältö

Yleisimpien sairauksien diagnostiikka, synty, vaikutukset, ehkäisy ja hoito; Lääketieteellisen hoidon porrastus;
Perustiedot mikrobeista; Ihmisen normaalifloora; Tartuntatavat ja tartuntataudin syntyyn vaikuttavat tekijät; Ihmisen tavallisimpien mikrobien aiheuttamat infektiotaudit; Elimistön puolustusjärjestelmä; Infektiotautien ehkäisy
Terveyden edistäminen, omahoidon tukeminen ja kuntoutus infektiotautia sairastavan potilaan ja hänen läheisten hoitotyössä. Keskeiset tutkimus- ja hoitotoimenpiteet sekä diagnostiset tutkimukset hoitotyössä.
Immunisaatioa ja rokotukset

Oppimateriaalit

Mikrobiologia ja tautioppi: opettajan materiaali, Hellsten, S. (toim.) 2005. Kliininen mikrobiologia terveydenhuollossa. Suomen kuntaliitto. Kappale 11.

Opetusmenetelmät

Mikrobiologia ja tautioppi: luento, harjoitustehtävät ja itsenäinen tehtävä

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Mikrobiolgia ja tautioppi: Tentti kurssin lopuksi Examissa. Uusinta kurssilla eritetyn aikataulun mukaisesti.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Mikrobiologia ja tautioppi 1 op = opiskelijan työtä 27h: kontaktiopetusta 6h, koe 2h, loput itsenäistä opiskelua

Arviointiasteikko

1-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

1-2
Opiskelija
-opiskelijalla on käsitys tavallisimpien sairauksien diagnostiikasta, synnystä, vaikutuksista, ehkäisystä ja hoidosta
-tietää infektiotautien syntymekanismin, kehon puolustusjärjestelmän ja infektiotautien ehkäisykeinot perehtymällä mikrobeihin, ihmisen normaaliin mikrobistoon, infektiotautien tartuntatapoihin ja infektiotauteja aiheuttaviin mikrobeihin
- ratkaisee turvalliseen rokottamiseen liittyviä yleisimpiä tehtäviä ja ongelmia

Arviointikriteerit, hyvä (3)

3-4
Opiskelija
- muodostaa käsityksen tavallisimpien infektiosairauksien diagnostiikasta, synnystä, vaikutuksista, ehkäisystä ja hoidosta
- osaa kuvata infektiotautien syntymekanismin, kehon puolustusjärjestelmän ja infektiotautien ehkäisykeinot perehtymällä mikrobeihin, ihmisen normaaliin mikrobistoon, infektiotautien tartuntatapoihin ja infektiotauteja aiheuttaviin mikrobeihin
-perustelee toimintaa näyttöön perustuvan turvallisen immunisaatio ja rokotustiedon avulla

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5
Opiskelija
-ymmärtää tavallisimpien sairauksien synnyn, ehkäisyn, diagnostiikan, vaikutukset ja hoidon
-luo kokonaiskuvan lääketieteellisen hoidon porrastuksesta
-osaa kuvata perustellen infektiotautien syntymekanismin, kehon puolustusjärjestelmän ja infektiotautien ehkäisykeinot perehtymällä monipuolisesti mikrobeihin, ihmisen normaaliin mikrobistoon, infektiotautien tartuntatapoihin ja infektiotauteja aiheuttaviin mikrobeihin
-soveltaa turvallisen immunisaatio- ja rokotustiedon käsitteitä ja tietoa sujuvasti ja laaja-alaisesti
-osaa käyttää ja arvioida näyttöön perustuvaa tietoa rokottamisesta.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Mikrobiologia ja tautioppi: Aktiivinen ja säännöllinen läsnäolo (pakollinen läsnäolo 80%) ja osallistuminen tunneilla, koe (1-5), itsenäinen tehtävä (hyväksytty/hylätty)

Esitietovaatimukset

Ei tarvita edeltäviä opintoja

Ilmoittautumisaika

16.04.2022 - 14.09.2022

Ajoitus

29.08.2022 - 31.12.2022

Laajuus

2 op

Yksikkö

SeAMK Sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja

Toimipiste

SeAMK Seinäjoki, Kampustalo

Opetuskielet
  • Suomi
Tutkinto-ohjelma
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Terveydenhoitaja (AMK)
Opettaja
  • Marika Toivonen
  • Carita Sandell-Kaukonen
Ajoitusryhmät
  • Mikrobiologia ja tautioppi (Koko: 0. Avoin AMK: 0.)
  • Tartuntatautien hoitotyö ja rokottaminen (Koko: 0. Avoin AMK: 0.)
Opiskelijaryhmät
  • TH22
    Terveydenhoitaja (AMK)
Koulutusryhmat
  • Mikrobiologia ja tautioppi
  • Tartuntatautien hoitotyö ja rokottaminen

Tavoitteet

Mikrobiologia
Opiskelija
- osaa muodostaa käsityksen tavallisimpien sairauksien diagnostiikasta, synnystä, vaikutuksista, ehkäisystä ja hoidosta sekä lääketieteellisen hoidon porrastuksesta.
- osaa kuvata infektiotautien syntymekanismin, kehon puolustusjärjestelmän ja infektiotautien ehkäisykeinot perehtymällä mikrobeihin, ihmisen normaaliflooraan, infektiotautien tartuntatapoihin ja infektiotauteja aiheuttaviin mikrobeihin.

Tartuntautien hoitotyö ja rokottaminen
- osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida eri-ikäisen potilaan ja hänen läheistensä hoitotyötä tavallisimpien tartuntatautien kohdatessa.
- osaa ohjata ja tukea eri-ikäistä potilasta ja hänen läheisiään omahoitoon.
- osaa soveltaa infektioiden torjunnan periaatteita sekä perustella niiden merkityksen hoitotyössä.
- osaa rokottamisen perusasiat.

Sisältö

Yleisimpien sairauksien diagnostiikka, synty, vaikutukset, ehkäisy ja hoito; Lääketieteellisen hoidon porrastus;
Perustiedot mikrobeista; Ihmisen normaalifloora; Tartuntatavat ja tartuntataudin syntyyn vaikuttavat tekijät; Ihmisen tavallisimpien mikrobien aiheuttamat infektiotaudit; Elimistön puolustusjärjestelmä; Infektiotautien ehkäisy
Terveyden edistäminen, omahoidon tukeminen ja kuntoutus infektiotautia sairastavan potilaan ja hänen läheisten hoitotyössä. Keskeiset tutkimus- ja hoitotoimenpiteet sekä diagnostiset tutkimukset hoitotyössä.
Immunisaatioa ja rokotukset

Oppimateriaalit

Mikrobiologia ja tautioppi: opettajan materiaali Moodlessa. Hellsten, S. (toim.) 2005. Kliininen mikrobiologia terveydenhuollossa. Suomen kuntaliitto. Kappale 11

Opetusmenetelmät

Mikrobiologia ja tautioppi: luento, herjoitustehtävät, itsenäinen tehtävä, koe

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Mikrobiologia ja tautioppi: Examkoe kurssin lopussa. Uusintakoe sovitaan erikseen.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Mikrobiologia ja tautioppi 1 op = 27h opiskelijan työtä
- 9h lähiopetusta
- 2h koe

Arviointiasteikko

1-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

1-2
Opiskelija
-opiskelijalla on käsitys tavallisimpien sairauksien diagnostiikasta, synnystä, vaikutuksista, ehkäisystä ja hoidosta
-tietää infektiotautien syntymekanismin, kehon puolustusjärjestelmän ja infektiotautien ehkäisykeinot perehtymällä mikrobeihin, ihmisen normaaliin mikrobistoon, infektiotautien tartuntatapoihin ja infektiotauteja aiheuttaviin mikrobeihin
- ratkaisee turvalliseen rokottamiseen liittyviä yleisimpiä tehtäviä ja ongelmia

Arviointikriteerit, hyvä (3)

3-4
Opiskelija
- muodostaa käsityksen tavallisimpien infektiosairauksien diagnostiikasta, synnystä, vaikutuksista, ehkäisystä ja hoidosta
- osaa kuvata infektiotautien syntymekanismin, kehon puolustusjärjestelmän ja infektiotautien ehkäisykeinot perehtymällä mikrobeihin, ihmisen normaaliin mikrobistoon, infektiotautien tartuntatapoihin ja infektiotauteja aiheuttaviin mikrobeihin
-perustelee toimintaa näyttöön perustuvan turvallisen immunisaatio ja rokotustiedon avulla

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5
Opiskelija
-ymmärtää tavallisimpien sairauksien synnyn, ehkäisyn, diagnostiikan, vaikutukset ja hoidon
-luo kokonaiskuvan lääketieteellisen hoidon porrastuksesta
-osaa kuvata perustellen infektiotautien syntymekanismin, kehon puolustusjärjestelmän ja infektiotautien ehkäisykeinot perehtymällä monipuolisesti mikrobeihin, ihmisen normaaliin mikrobistoon, infektiotautien tartuntatapoihin ja infektiotauteja aiheuttaviin mikrobeihin
-soveltaa turvallisen immunisaatio- ja rokotustiedon käsitteitä ja tietoa sujuvasti ja laaja-alaisesti
-osaa käyttää ja arvioida näyttöön perustuvaa tietoa rokottamisesta.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Mikrobiologia ja tautioppi:
- itsenäinen tehtävä hyväksytty/hylätty
- Koe 1-5
- Läsnäolo tunneilla pakollista 60%

Esitietovaatimukset

Ei tarvita edeltäviä opintoja

Ilmoittautumisaika

16.11.2022 - 03.01.2023

Ajoitus

03.01.2023 - 31.07.2023

Laajuus

2 op

Toimipiste

SeAMK Seinäjoki, Kampustalo

Opetuskielet
  • Englanti
Paikat

12 - 22

Tutkinto-ohjelma
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Degree Programme in Nursing
  • Sosionomi (AMK)
  • Vapaasti valittavat opinnot
  • Terveydenhoitaja (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
  • Geronomi (AMK)
Opettaja
  • Jutta Potila
  • Maria Valli
  • Virpi Rantanen
Opiskelijaryhmät
  • SH22K
    Sairaanhoitaja (AMK)
  • SH21S
    Sairaanhoitaja (AMK)
  • MGERO21
    Geronomi (AMK), monimuotototeutus
  • FYS22
    Fysioterapeutti (AMK)
  • FYS21
    Fysioterapeutti (AMK)
  • RN21
    Degree Programme in Nursing, Nursing Branch, Registered Nurse, RN, (UAS)
  • MRN22
    Degree Programme in Nursing, Nursing Branch, Registered Nurse, RN, (UAS)
  • MGERO22
    Geronomi (AMK), monimuotototeutus
  • SH21K
    Sairaanhoitaja (AMK)
  • MSH21KA
    Sairaanhoitaja (AMK), monimuotototeutus
  • MSH21S
    Sairaanhoitaja (AMK), monimuotototeutus
  • MSH22SB
    Sairaanhoitaja (AMK), monimuotototeutus
  • TH22
    Terveydenhoitaja (AMK)
  • TH21
    Terveydenhoitaja (AMK)

Tavoitteet

- knows how to work in a multi-professional work group and utilize the expertise of group members in different areas -can map and comprehensively support the functional capacity of the elderly -identify the factors affecting the elderly client's survival at home -can assess the resources of clients with different cultural backgrounds and their loved ones and take these into account in the planning and implementation of care work and rehabilitation -knows how to take advantage of the opportunities offered by technology in supporting elderly living at home

-encounters multicultural peer students and other people with respect and equality and gives and takes feedback

-evaluates and develops the work, assumes responsibility for his/her actions and becomes aware of the interaction and co-operation skills and development needs of him/ herself

-practices simulated client situations in Finnish and in English

Sisältö

- Multi-professional collaboration in healthcare services

- Rehabilitation and supporting the functional capacity of the elderly at home

- Utilizing technological solutions and taking multicultural backgrounds account in the client work for the elderly

Oppimateriaalit

Opettajien osoittama materiaali Moodle alustalla

Opetusmenetelmät

Simulaatiot, luennot, oppimispäiväkirja, tutustumiskäynnit ja verkkotehtävät

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

54 h

realization.localizedApproveRejectDescription

Hyväksytty:
- Opiskelija osallistuu opintojakson tapaamisiin ja osoittaa osaamistavoitteissa esitetyn osaamisen niiden aikana ja suorittamalla opintojaksoon kuuluvat tehtävät hyväksytysti.

Hylätty:
- Opiskelija ei saavuta opintojakson osaamistavoitteita eikä pysty osoittamaan osaamistaan niissä.
-Opiskelija ei osaa reflektoida ja tunnistaa vuorovaikutus- ja yhteistyötaitojensa vahvuuksia ja heikkouksia, eikä pyri kehittämään itseään tai mukauttamaan toimintatapaansa sen mukaisesti.

- Opiskelija ei osaa toimia ammattimaisesti vuorovaikutuksessa ja yhteistyössä simuloiduissa asiakastilanteissa. Opiskelija ei osallistu oppimisprosessiin eikä jaa tietoa opiskelijatovereiden kanssa.

- Opiskelija ei ole osallistunut aktiivisesti opintoihin ja simulaatioihin.

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojakso on kaksikielinen.

Arviointiasteikko

Hyväksytty/hylätty

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

.

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Accepted: The student participates in the meetings of the study period and demonstrates the competence presented in the competence objectives during them and by successfully completing the tasks belonging to the study period.
Fail: -The student does not achieve the competence goals of the course and cannot demonstrate his competence in them.

-The student is not able to reflect and to recognize strengths and weaknesses in his/ her interaction and co-operation skills and does not seek to develop himself/ herself or to adapt his/her course of action accordingly.

- The student is not able to act in a professional manner in interaction and co-operation in simulated client situations. The student does not participate in the learning process nor shares knowledge with the peers.

- The student has not actively participated in studies and in simulations.

Esitietovaatimukset

30 op previous studies are required

Ilmoittautumisaika

16.04.2022 - 06.09.2023

Ajoitus

13.02.2023 - 31.12.2023

Laajuus

3 op

Yksikkö

SeAMK Sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja

Toimipiste

SeAMK Seinäjoki, Kampustalo

Opetuskielet
  • Suomi
Tutkinto-ohjelma
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Terveydenhoitaja (AMK)
Opettaja
  • Tiina Hemminki
Opiskelijaryhmät
  • SH21S
    Sairaanhoitaja (AMK)

Tavoitteet

Opiskelija
-osaa toteuttaa moniammatillista perhehoitotyötä huomioiden potilaan yksilöllisyyden
-osaa arvioida kulttuuritaustaltaan erilaisten potilaiden ja heidän läheistensä voimavaroja.
-osaa ottaa huomioon nämä seikat hoitotyön suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa naistentautien hoitotyössä, perhesuunnittelussa ja äitiyshoitotyössä.
-osaa käyttää näyttöön perustuvaa tietoa auttaakseen, tukeakseen ja ohjatakseen gynekologista potilasta, perhesuunnittelussa tai lasta odottavaa perhettä.
-hankkii tietoa gynekologiasta ja synnytyslääketieteestä
-hallitsee hoitotyössä tarvittavat keskeiset toimenpiteet ja diagnostiset tutkimukset osana gynekologisen potilaan kokonaishoitoa tai äitiyshoitotyötä..
-osaa tukea ja edistää asiakkaan ja hänen läheistensä terveyttä, toimintakykyä, kuntoutumista ja omahoitoa.
-osaa soveltaa kivun hoidon periaatteita naistentautia sairastavan potilaan hoidon eri vaiheissa
-osaa edistää asiakkaan ja potilaan seksuaaliterveyttä
-ymmärtää raskauden, synnytyksen ja lapsivuodeajan normaalin kulun ja seurannan.
-hallitsee perhehoitotyön periaatteet ja osaa soveltaa sen menetelmiä.
-tietää normaalin raskauden, synnytyksen ja lapsivuodeajan

Sisältö

Terveyden edistäminen, omahoidon tukeminen ja kuntoutus naistentautia sairastavan potilaan sekä äitiyshoitotyössä.
Keskeiset hoitotyön auttamismenetelmät naistentautien hoitotyössä, perhesuunnittelussa ja äitiyshoitotyössä.
Iän, sukupuolen, kulttuuritaustan, sekä erilaisten hoito- ja palveluympäristöjen ja eettisyyden asettamat vaatimukset
Naistentautia sairastavan potilaan hoidon tarpeen arviointi ja potilaan peruselintoimintojen tarkkailu.
Keskeiset tutkimus- ja hoitotoimenpiteet sekä diagnostiset tutkimukset naistentautien sekä äitiyshoitotyössä.
Potilaan toimenpidettä edeltävä, toimenpiteen aikainen ja toimenpiteen jälkeinen hoitotyö, kuntoutus ja ohjaus.
Aseptiikka naistentautia sairastavan potilaan hoitotyössä sekä äitiyshoitotyössä.
Potilaan kivun tarkkailu ja hoito.
Kriiseistä kärsivien asiakkaiden ja heidän läheistensä hoitotyö ja ohjaus.
Moniammatillisuus naistentautia sairastavan potilaan hoitotyössä sekä äitiyshoitotyössä
Potilaiden ja heidän läheisten ohjaus.
Seksuaaliterveys
Normaali raskaus, synnytys ja lapsivuodeaika
Gynekologia ja synnytysopin erityiskysymyksiä

Oppimateriaalit

Duodecim / Oppiportti:
Tapanainen, Heikinheimo & Mäkikallio (2019), Naistentaudit ja synnytykset
saatavilla: https://www-oppiportti-fi.libts.seamk.fi/op/njs00001/do
Terveyskylä / naistalo verkkosivut, https://www.terveyskyla.fi/
Ihme & Rainto 2015: Naisen Terveys. Edita.

Opetusmenetelmät

Luennot, ryhmätyöt, vuorovaikutteiset keskustelut, itsenäinen opiskelu

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

NAISTENTAUTIEN HOITOTYÖ & PERHESUUNNITTELU: Teoria 12 h, 2 h koe, itsenäinen opiskelu
ÄITIYSHOITOTYÖ: Teoria 14 h, 2 h koe, itsenäinen opiskelu

Sisällön jaksotus

NAISTENTAUTIEN HOITOTYÖ & PERHESUUNNITTELU: Seksuaali- ja lisääntymisterveys elämänkaaren eri vaiheissa, naisen sukupuolielimistö ja sen toiminta, gynekologinen perustutkimus ja yleisimmät polikliiniset toimenpiteet, perhesuunnittelu, tulehdukselliset naistentaudit, keskenmeno, raskaudenkeskeytys, lapsettomuus, seksuaaliväkivalta, sukupuolielinten kasvaimet, endometrioosi, vanheneva nainen.
ÄITIYSHOITOTYÖ: Normaali raskaus, epäsäännöllinen raskaus, synnytys / matkasynnytys, lapsivuodeaika, vastasyntynyt, imetys.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Tyydyttävä 1-2
Opiskelija
- käyttää asiakaslähtöisen kliinisen hoitotyön tietoperustaa yksipuolisesti
- etsii tietoa ja perustelee asiakaslähtöisen kliinisen hoitotyön toimintaansa näyttöön perustuvan tiedon avulla tyydyttävästi
- soveltaa ammatillista asiakaslähtöisen kliinisen hoitotyön osaamistaan erilaisissa hoitotyön / terveydenhoitajatyön tilanteissa tyydyttävästi
- osaa toimia asiakaslähtöisesti ja potilasturvallisesti kliinisessä hoitotyössä eettiset periaatteet huomioiden
- omaa riittävät ammatillisen päätöksenteon taidot asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
- omaa valmiuksia asiakaslähtöisen kliinisen hoitotyön kehittämiseen

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Hyvä 3-4
Opiskelija
- soveltaa asiakaslähtöisen kliinisen hoitotyön käsitteitä ja tietoa sujuvasti ja laaja-alaisesti
- arvioi ja käyttää kriittisesti näyttöön perustuvaa tietoa asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
- soveltaa ammatillista asiakaslähtöisen kliinisen hoitotyön osaamistaan ennakoiden ja pystyy itsenäiseen päätöksentekoon erilaisissa asiakaslähtöisen kliinisen hoitotyön tilanteissa
- toimii asiakaslähtöisesti, vastuullisesti ja potilasturvallisesti asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
- soveltaa vaihtoehtoisia asiakaslähtöisen kliinisen hoitotyön ratkaisuja ammatilliseen päätöksentekoon asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
- arvioi sairaanhoitajan/terveydenhoitajan ammattieettisten periaatteiden mukaista toimintaa ja turvallisuutta asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
- toimii asiakaslähtöisen kliinisen hoitotyön asiantuntijana monialaisissa ryhmissä ja projekteissa yhteistyössä kulttuuriltaan erilaisten ihmisten kanssa asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
- kehittää itseään ja työyhteisöään suunnitelmallisesti asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Kiitetävä 5
Opiskelija
- osoittaa hoitotieteen tietoperustan hallinnan ja soveltaa sitä asiantuntevasti asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
- etsii itsenäisesti hoitotieteen kansainvälistä, näyttöön perustuvaa tietoa, käyttää ja arvioi sitä kriittisesti asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
- soveltaa ammatillista asiakaslähtöisen kliinisen hoitotyön osaamistaan ennakoiden ja pystyy itsenäiseen päätöksentekoon erilaisissa asiakaslähtöisen kliinisen hoitotyön tilanteissa ja toimintaympäristöissä
- ottaa vastuun asiakkaan/potilaan h

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hylätty = 0
Opiskelija
- arvostaa ja käyttää asiakaslähtöisen kliinisen hoitotyön tietoperustaa riittämättömästi
- perustelee asiakaslähtöisen kliinisen hoitotyön toimintaansa riittämättömästi
- soveltaa ammatillista asiakaslähtöisen kliinisen hoitotyön osaamistaan riittämättömästi
- ei osaa toimia riittävän asiakaslähtöisesti ja potilasturvallisesti asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
- omaa riittämättömät ammatillisen päätöksenteon taidot asiakaslähtöisessä kliinisessä hoitotyössä
- ei ota asiakaslähtöisen kliinisen hoitotyön toiminnassaan riittävästi huomioon ammattialan turvallisuutta ja eettisiä periaatteita
- omaa riittämättömät valmiudet asiakaslähtöisen kliinisen hoitotyön kehittämiseen

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

NAISTENTAUTIEN HOITOTYÖ JA PERHESUUNNITTELU: Koe (1-5), läsnäolo ja aktiivinen osallistuminen. (50% kurssin kokonaisarvosanasta)
ÄITIYSHOITOTYÖ: Koe (1-5), läsnäolo ja aktiivinen osallistuminen. (50% kurssin kokonaisarvosanasta)

Esitietovaatimukset

Sairaanhoitajan kliinisen hoitotyön perusteiden osaaminen - opintokokonaisuus sekä Sairaanhoitajan näyttöön perustuva kliininen osaaminen 1.

Ilmoittautumisaika

29.08.2022 - 12.02.2023

Ajoitus

30.01.2023 - 14.05.2023

Tutkinto-ohjel