Kulttuurituottaja (AMK), Päivätoteutus: KUTU23
Tunnus: KUTU23
Kuvaus
TUTKINTO-OHJELMAN KUVAUS JA OSAAMISALUEET
Kulttuurituottajan ydinosaamista ovat tuotantojen suunnittelu ja toteutus, tuotteistaminen, brändäys ja viestintä. Tuottaja osaa ennakoida ja arvioida tuotantojen aikaansaamia hyötyjä, olivatpa ne kulttuurisia, taloudellisia tai sosiaalisia. Ohjelmasta valmistunut osaa suunnitella sisältöjä ja tuotantoja eri kohderyhmille kannattavasti. Tuotannot voivat olla kulttuurisia palvelutuotteita, tapahtumia, mediatuotteita tai kampanjoita alasta riippumatta.
Ammattitaitoinen tuottaja on sinut palvelumuotoilun, erilaisten ideointimenetelmien ja sisällön kehittämistyön kanssa. Hän työskentelee kohderyhmätietoisesti ja asiakaslähtöisesti. Osallistavassa suunnittelussa hän osaa hyödyntää erilaisia ryhmänohjauksen menetelmiä. Hän ymmärtää kuluttajakäyttäytymisen muutokset ja muutosten ennakoinnin mahdollisuudet.
Kulttuurituottaja hallitsee tuotantotekniikan perusteet. Hän hallitsee oman urasuunnitelmansa kannalta keskeisten sisällöllisten työkalujen käytön. Kulttuurituottajalla on hyvät vuorovaikutustaidot. Hän osaa luoda ja hyödyntää työssään verkostoja. Hän pystyy toimimaan vastuullisena johtajana tuotannossa.
Valmistunut opiskelija osaa viestiä tavoitteellisesti. Hän hallitsee markkinointiviestinnän ja sen suunnittelun välineet ja osaa hyödyntää sosiaalista mediaa tehokkaasti. Hän osaa soveltaa oppimistaan myös globaalissa toimintaympäristössä riittävän kielitaidon ja kulttuurien välisen viestinnän ansiosta.
Valmistunut kulttuurituotannon opiskelija tunnistaa oman osaamisensa ja osaa arvioida, kuvata ja kehittää aktiivisesti sitä. Hänellä on selkeä käsitys ammatillisista vahvuuksistaan.
Kulttuurituottaja ymmärtää kestävän kehityksen moniulotteisena työelämätaitona. Hän osaa suunnitella ja toteuttaa tuotannon resurssitehokkaasti. Talouden näkökulmasta tuotantojen tulee suosia ympäristöystävällisiä ja sosiaalisesti kestäviä valintoja. Tuottaja huomioi työssään myös saavutettavuuden ja kulttuurisen monimuotoisuuden erityisesti yleisötyön näkökulmasta. Työyhteisössä kulttuurituottaja pyrkii toiminnallaan edistämään työhyvinvointia, jossa arvostetaan ja kunnioitetaan kaikkien oikeuksia.
AMMATILLINEN OSAAMISPROFIILI
Kulttuurituottajan laaja-alaista osaamista tarvitaan erilaisissa luovan alan tuotannoissa, tuotantojen koordinoinnissa ja hallinnollisissa tehtävissä julkisella, yksityisellä ja kolmannella sektorilla. Kulttuurituottajan osaamiselle on käyttöä mm. media- ja viihdeteollisuudessa, julkaisu- ja kustannustoiminnassa, urheiluun liittyvissä tuotannoissa, mainos- ja markkinointiorganisaatioiden tuotannoissa, taiteen tuotannoissa (musiikki, teatteri, kuvataide, televisio- ja elokuva), peli- ja muissa interaktiivisissa tuotannoissa.
PEDAGOGISET TOIMINTAMALLIT
Kulttuurituotannon opetus perustuu projektioppimiseen ja yhteisölliseen oppimiseen, jossa opetus integroidaan ensimmäisestä opiskeluvuodesta lähtien työelämälähtöiseksi. Yksittäisiä opintojaksoja integroidaan osaksi isompia projekteja/tuotantoja ja opiskelijat toimivat erikokoisissa ryhmissä. Yhteisöllisen oppimisen avulla opiskelijoiden tiimityö- ja vuorovaikutustaidot kehittyvät.
Opettaja toimii opiskelijan mentorina ja ohjaajana, joka auttaa ja tukee oppimisprosessia. Opiskelija voi oppimistehtävien, projektien ja työharjoittelun kautta myös syventää niitä kulttuurin osa-alueita, joista hän on erityisen kiinnostunut. Opiskelijan oman urapolun suunnittelu kulkee mukana koko opintojen ajan. Verkostoituminen on erityisen tärkeää, niinpä koko opintojen ajan pyritään aitoon yhteistyöhön työelämän kanssa.
Tutkinto-ohjelmassa kannustetaan kansainvälisyyteen. Tutkinto-ohjelmassa toteutetaan yhden lukukauden aikana noin 30 op:n mittainen lähinnä vaihto-opiskelijoille suunnattu kv-opintomoduuli. Tähän kokonaisuuteen voivat osallistua myös toisen tai kolmannen vuoden oman koulutusohjelman opiskelijat. Opiskelijoilla on mahdollisuus suorittaa osa opinnoistaan ulkomaanvaihdossa sekä työharjoittelu kokonaan tai osittain ulkomailla. Alan vieraskielistä kirjallisuutta käytetään sekä opiskelu- että tenttimateriaalina useilla opintojaksoilla.
Opetussuunnitelmassa on viisi opintoja läpäisevää juonnetta, jotka kulkevat läpi opintojen. Ne perustuvat SeAMKin selvityksiin, tutkimuksiin ja strategiaan sekä ammattikorkeakoulutuksen kansallisiin ja kansainvälisiin suosituksiin ja säädöksiin:
Tiedonhankinta-juonne vahvistaa opiskelijan ammatillista ja alakohtaista tiedonhankintaosaamista läpi opintojen sekä on osa työelämäosaamista. Tiedon etsiminen ja käyttäminen ovat olennainen osa oppimista kaikissa tutkinto-ohjelman opinnoissa.
Kansainvälisyys-juonne kehittää opiskelijan kansainvälisyysosaamista koko opintojen ajan. Kulttuurituottaja työskentelee kansainvälistyvissä työympäristöissä ja osaa viestiä sekä toimia eri kulttuuritaustoista tulevien ihmisten kanssa. Työharjoitteluiden ja kansainvälisen vaihdon kautta opiskelijalla on mahdollisuus verkostoitua ja työllistyä kansainvälisiin työtehtäviin
Yrittäjyys-juonne on sisäistä ja ulkoista yrittäjyyttä. Sisäinen yrittäjyys on asenne- ja toimintapa, joka näkyy erityisesti opintojen aikana tehdyissä tuotannoissa ja työharjoittelussa. Opiskelijoita kannustetaan myös aloitteellisuuteen ja vuorovaikutukseen toiminnan kehittämisessä. Ulkoinen yrittäjyys näkyy yksittäisinä opintojaksoina taloushallinnon ja johtamisen opinnoissa, sekä laajemmin integroituneina sisältöinä opiskelijatuotannoissa. Opintojen aikana opiskelijat tutustuvat liiketoimintakonseptin rakentamiseen.
Kestävä kehitys juonteena auttaa opiskelijaa tiedostamaan yhteiskuntavastuun ja ymmärtämään kestävän kehityksen moninaisuuden työelämätaitona. Kestävän kehityksen ajattelu- ja toimintatapojen omaksuminen on kyky havainnoida ja ymmärtää kompleksisia systeemejä eri näkökulmista (ekologinen, taloudellinen, sosiaalinen, kulttuurinen, jne.), sekä eri mittakaavassa (globaali ja lokaali). Kestävän kehityksen ajattelutavan omaksuminen auttaa myös kollektiivisesti kehittämään ja toteuttamaan kestävyyttä edistäviä toimenpiteitä paikallisesti ja erilaisissa organisaatioissa.
Uraohjaus juonteena auttaa opiskelijaa tunnistamaan omia uramahdollisuuksiaan. Opintoihin kuuluu oman ammatillisen kasvun reflektointia ja moniammatillisen työn merkitysten tunnistamista. Erilaisten ennakointimenetelmien tuntemus edesauttaa tulevaisuuden työelämätarpeiden tunnistamisessa. Opintojen tavoitteellinen suunnittelu uraohjauksen näkökulmasta on keskeisessä roolissa koko opintojen ajan. Uraohjauksen avulla opiskelija osaa suhteuttaa kulttuurialan kompetenssit ja työtehtäväkuvaukset omaan osaamiseensa. Osaamista sanoitetaan henkilöbrändäyksellä, jonka avulla omaa osaamistaan tehdään näkyväksi eri julkaisukanavissa. Työharjoittelu on yksi merkittävimmistä uraohjauksen välineistä.
Opetussuunnitelman kehittäminen ja työelämäyhteistyö
Kulttuurituotannon opetussuunnitelma uudistettiin vuoden 2017 aikana. Uudistuksen lähtökohdaksi otettiin kulttuurituottajan työnkuva vuonna 2030. Opetussuunitelman uudistuksella pyritiin vastaamaan niihin muutoksiin, joita on tulossa kulttuurituottajan työnkuvaan. Opetussuunnitelmätyössä olivat kiinteästi mukana myös opiskelijat ja työelämän asiantuntijaraati. Uusi opetussuunnitelma otettiin käyttöön syksystä 2018.
Valitse opintojen ajoitus-, rakenne- tai jäsentelynäkymä
Näytä opintojen ajoitukset lukuvuosittain, lukukausittain tai periodeittain
Tunnus | Opinnon nimi | Laajuus (op) | 2023-2024 | 2024-2025 | 2025-2026 | 2026-2027 |
Syksy
2023 |
Kevät
2024 |
Syksy
2024 |
Kevät
2025 |
Syksy
2025 |
Kevät
2026 |
Syksy
2026 |
Kevät
2027 |
1. / 2023 | 2. / 2023 | 3. / 2024 | 4. / 2024 | 5. / 2024 | 1. / 2024 | 2. / 2024 | 3. / 2025 | 4. / 2025 | 5. / 2025 | 1. / 2025 | 2. / 2025 | 3. / 2026 | 4. / 2026 | 5. / 2026 | 1. / 2026 | 2. / 2026 | 3. / 2027 | 4. / 2027 | 5. / 2027 |
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
KUTU23-1001 |
SEAMKIN YHTEISET OPINNOT
(Valitaan kaikki) |
15 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KUTU23-1002 |
Opiskelutaidot
(Valitaan kaikki) |
10 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
XX00DM02 | Korkeakouluopiskelu ja urasuunnittelu | 2 | 2 | 2 | 1 | 1 | ||||||||||||||||||||||||||||
XX00DM03 | Tieto- ja viestintätekniikka | 4 | 4 | 4 | 2 | 2 | ||||||||||||||||||||||||||||
XX00DM04 | Viestintätaidot | 4 | 4 | 2 | 2 | 1 | 1 | 0.7 | 0.7 | 0.7 | ||||||||||||||||||||||||
KUTU23-1003 |
Yrittäjyys ja innovaatiotoiminta
(Valitaan kaikki) |
5 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
2B00DK58 | Yrittäjyys kulttuurialalla | 3 | 3 | 3 | 1 | 1 | 1 | |||||||||||||||||||||||||||
XX00DM01 | Innovaatiot ja kehittäminen | 2 | 2 | 2 | 0.7 | 0.7 | 0.7 | |||||||||||||||||||||||||||
KUTU23-1005 |
TUTKINTO-OHJELMAN PERUSOPINNOT
(Valitaan kaikki) |
25 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
2B00CG11 | Urasuunnittelu: Oman osaamisen tunnistaminen | 1 | 1 | 1 | 0.3 | 0.3 | 0.3 | |||||||||||||||||||||||||||
2B00CG12 | Urasuunnittelu: Oman osaamisen brändääminen | 2 | 2 | 2 | 1 | 1 | ||||||||||||||||||||||||||||
2B00CG13 | Urasuunnittelu: Työelämään siirtyminen | 2 | 2 | 2 | 0.7 | 0.7 | 0.7 | |||||||||||||||||||||||||||
2B00BP17 | Kulttuuri yhteiskunnassa | 2 | 2 | 2 | 0.7 | 0.7 | 0.7 | |||||||||||||||||||||||||||
2B00BP18 | Taiteen tuntemus | 3 | 3 | 3 | 1 | 1 | 1 | |||||||||||||||||||||||||||
2B00BP16 | Opinnäytetyöhön valmistavat opinnot | 4 | 4 | 4 | 2 | 2 | ||||||||||||||||||||||||||||
KMPEN | Working Life Communication Skills | 3 | 3 | 3 | 1 | 1 | 1 | |||||||||||||||||||||||||||
KMPRU | Svenska för arbetslivet | 3 | 3 | 3 | 1 | 1 | 1 | |||||||||||||||||||||||||||
VIRKARUKI | Julkisyhteisöjen henkilöstön ruotsin kielen taito, kirjallinen | 0 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
VIRKARUSU | Julkisyhteisöjen henkilöstön ruotsin kielen taito, suullinen | 0 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
2B00DJ83 | Tutkimusmenetelmien perusteet | 2 | 2 | 2 | 1 | 1 | ||||||||||||||||||||||||||||
2B00DK60 | Digitaalinen viestintä | 3 | 3 | 3 | 1 | 1 | 1 | |||||||||||||||||||||||||||
KUTU23-1006 |
TUOTTAJAN AMMATTIOPINNOT
(Valitaan kaikki) |
90 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KUTU23-1007 |
Tuottamisen perusteet
(Valitaan kaikki) |
29 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
2B00BP20 | Tuotannon prosessi kulttuurialalla | 5 | 5 | 3 | 2 | 1.5 | 1.5 | 0.7 | 0.7 | 0.7 | ||||||||||||||||||||||||
2B00BP21 | Visuaalinen viestintä | 5 | 5 | 2 | 3 | 1 | 1 | 1 | 1 | 1 | ||||||||||||||||||||||||
2B00BP22 | Asiakaslähtöisyys suunnittelussa | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | ||||||||||||||||||||||||||||
2B00BP23 | Audiovisuaalinen kerronta | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | ||||||||||||||||||||||||||||
2B00BP24 | Tuotantotyöskentely I: suunnittelu | 3 | 3 | 2 | 1 | 1 | 1 | 0.3 | 0.3 | 0.3 | ||||||||||||||||||||||||
2B00BP25 | Tuotantotyöskentely I: toteutus | 4 | 4 | 4 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | |||||||||||||||||||||||||||
2B00BP26 | Tuotantotyöskentely I: dokumentointi | 2 | 2 | 2 | 0.7 | 0.7 | 0.7 | |||||||||||||||||||||||||||
KUTU23-1008 |
Asiakaslähtöisyys
(Valitaan kaikki) |
16 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
2B00BP27 | Suunnitelmallinen markkinointi | 5 | 5 | 5 | 1.7 | 1.7 | 1.7 | |||||||||||||||||||||||||||
2B00BP29 | Kulttuurituottajan talousosaaminen | 5 | 5 | 5 | 1.7 | 1.7 | 1.7 | |||||||||||||||||||||||||||
2B00CG14 | Palvelumuotoilu | 6 | 6 | 6 | 2 | 2 | 2 | |||||||||||||||||||||||||||
KUTU23-1009 |
Kulttuuri tuotteena
(Valitaan kaikki) |
17 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
2B00BP30 | Konseptointi | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | ||||||||||||||||||||||||||||
2B00BP31 | Tuotteistamisprosessi | 3 | 3 | 3 | 1.5 | 1.5 | ||||||||||||||||||||||||||||
2B00BP32 | Tuotantotyöskentely II: suunnittelu | 3 | 3 | 3 | 1.5 | 1.5 | ||||||||||||||||||||||||||||
2B00BP33 | Tuotantotyöskentely II: toteutus | 4 | 4 | 4 | 2 | 2 | ||||||||||||||||||||||||||||
2B00BP34 | Tuotantotyöskentely II: dokumentointi | 2 | 2 | 2 | 1 | 1 | ||||||||||||||||||||||||||||
KUTU23-1010 |
Ammattiprofiilin syventäminen
(Valitaan kaikki) |
28 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
2B00BP35 | Yleisötyö | 3 | 3 | 3 | 1 | 1 | 1 | |||||||||||||||||||||||||||
2B00BP36 | Johtaminen | 3 | 3 | 3 | 1.5 | 1.5 | ||||||||||||||||||||||||||||
2B00BP37 | Ennakointimenetelmät | 4 | 4 | 4 | 2 | 2 | ||||||||||||||||||||||||||||
2B00BP38 | Kulttuurialan sopimukset ja immateriaalioikeudet | 3 | 3 | 3 | 1.5 | 1.5 | ||||||||||||||||||||||||||||
2B00BP39 | Kansainvälisyys kulttuurituotannossa | 3 | 3 | 3 | 1 | 1 | 1 | |||||||||||||||||||||||||||
2B00BP41 | Tuotantotyöskentely III: suunnittelu | 3 | 3 | 2 | 1 | 1 | 1 | 0.3 | 0.3 | 0.3 | ||||||||||||||||||||||||
2B00BP42 | Tuotantotyöskentely III: toteutus | 4 | 4 | 2 | 2 | 1 | 1 | 0.7 | 0.7 | 0.7 | ||||||||||||||||||||||||
2B00BP43 | Tuotantotyöskentely III: dokumentointi | 2 | 2 | 1 | 1 | 0.5 | 0.5 | 0.3 | 0.3 | 0.3 | ||||||||||||||||||||||||
2B00DK59 | Kulttuurihyvinvointi | 3 | 3 | 3 | 1 | 1 | 1 | |||||||||||||||||||||||||||
KUTU23-1011 |
VAIHTOEHTOISET TYÖPAJAT
(Valitaan opintopisteitä: 25) |
25 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
2B00BP44 | Trendit kulttuurialalla | 5 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
2B00BP45 | Julkaisun tuottaminen | 5 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
2B00BP46 | Audiovisuaalisen kerronnan tuotantotekniikka | 5 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
2B00BP47 | Audiovisuaalisen tuotteen editointi | 5 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
2B00BP48 | Livetuotanto | 5 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
2B00BP49 | Uudistuvat mediat | 5 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
2B00BP50 | Animointi ja efektointi | 5 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
2B00BP51 | Soveltavan taiteen tuotteistaminen | 5 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
2B00BP52 | Brändäys ja tarinallistaminen | 5 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
2B00DB69 | Managerointi- ja välittäjäosaaminen | 5 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
2B00BP54 | Kolmas sektori työllistäjänä | 5 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
2B00BP55 | Neuvottelutaidot | 5 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KD18BAKM04 | Kulttuurihistoria | 5 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
4A00CW80 | Sosiaalinen media 1 | 5 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
4A00CW81 | Sosiaalinen media 2 | 5 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KD18CNAA03 | Pelit ja pelaaminen | 5 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
2B00CW99 | Kulttuurituottaja fasilitoijana | 5 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
2B00CX03 | Kulttuurimatkailu | 5 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KUTU23-1013 |
Kansainvälinen vaihto
(Valitaan opintopisteitä: 0) |
0 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KUTU23-1012 |
VAPAASTI VALITTAVAT OPINNOT
(Valitaan opintopisteitä: 10) |
10 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KUTU23-1014 |
Monialaiset työelämäprojektit
(Valitaan opintopisteitä: 0) |
0 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
LTVVO101 | Ruotsia amk-opintoihin | 2 | 2 | 2 | 0.7 | 0.7 | 0.7 | |||||||||||||||||||||||||||
KUTU23-1015 |
HARJOITTELU
(Valitaan kaikki) |
60 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
2B00BP56 | Harjoittelu 1 | 25 | 25 | 25 | 12.5 | 12.5 | ||||||||||||||||||||||||||||
2B00BP57 | Harjoittelu 2 | 35 | 35 | 35 | 11.7 | 11.7 | 11.7 | |||||||||||||||||||||||||||
KUTU23-1016 |
OPINNÄYTETYÖ
(Valitaan kaikki) |
15 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
2B00DB67 | Opinnäytetyö | 15 | 15 | 15 | 5 | 5 | 5 | |||||||||||||||||||||||||||
KH00BM86 | Kypsyysnäyte | 0 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
Yhteensä | 240 | 50 | 52 | 56 | 49 | 25 | 25 | 25 | 27 | 21 | 35 | 19 | 30 | 12.5 | 12.5 | 8.4 | 8.4 | 8.4 | 12.5 | 12.5 | 9.1 | 9.1 | 9.1 | 10.5 | 10.5 | 11.7 | 11.7 | 11.7 | 9.5 | 9.5 | 10 | 10 | 10 |
Lukukausi- ja lukuvuosikohtaiset opintopistekertymät vaihtelevat valinnaisten ja vapaasti valittavien opintojen ajoituksesta johtuen.
Kulttuurituottaja kompetenssit
amk:tutkintoon johtava koulutus
Ammattikorkeakoulujen yhteiset kompetenssit (AMK), 2022
Ammattikorkeakoulujen yhteiset kompetenssit (AMK), Arene 2022