Siirry suoraan sisältöön

Kulttuurituottaja (AMK), Päivätoteutus: KUTU20

Tunnus: KUTU20

Tutkinto:
Kulttuurialan ammattikorkeakoulututkinto

Tutkintonimike:
Kulttuurituottaja (AMK)

Laajuus:
240 op

Kesto:
4 vuotta (240 op)

Aloituslukukausi:
Syksy 2020

Kuvaus

TUTKINTO-OHJELMAN KUVAUS JA OSAAMISALUEET
Kulttuurituottajan ydinosaamista ovat tuotantojen suunnittelu ja toteutus, tuotteistaminen, brändäys ja viestintä. Tuottaja osaa ennakoida ja arvioida tuotantojen aikaansaamia hyötyjä, olivatpa ne kulttuurisia, taloudellisia tai sosiaalisia. Ohjelmasta valmistunut osaa suunnitella sisältöjä ja tuotantoja eri kohderyhmille kannattavasti. Tuotannot voivat olla kulttuurisia palvelutuotteita, tapahtumia, mediatuotteita tai kampanjoita alasta riippumatta.

Ammattitaitoinen tuottaja on sinut palvelumuotoilun, erilaisten ideointimenetelmien ja sisällön kehittämistyön kanssa. Hän työskentelee kohderyhmätietoisesti ja asiakaslähtöisesti. Osallistavassa suunnittelussa hän osaa hyödyntää erilaisia ryhmänohjauksen menetelmiä. Hän ymmärtää kuluttajakäyttäytymisen muutokset ja muutosten ennakoinnin mahdollisuudet.

Kulttuurituottaja hallitsee tuotantotekniikan perusteet. Hän hallitsee oman urasuunnitelmansa kannalta keskeisten sisällöllisten työkalujen käytön. Kulttuurituottajalla on hyvät vuorovaikutustaidot. Hän osaa luoda ja hyödyntää työssään verkostoja. Hän pystyy toimimaan vastuullisena johtajana tuotannossa.

Valmistunut opiskelija osaa viestiä tavoitteellisesti. Hän hallitsee markkinointiviestinnän ja sen suunnittelun välineet ja osaa hyödyntää sosiaalista mediaa tehokkaasti. Hän osaa soveltaa oppimistaan myös globaalissa toimintaympäristössä riittävän kielitaidon ja kulttuurien välisen viestinnän ansiosta.

Valmistunut kulttuurituotannon opiskelija tunnistaa oman osaamisensa ja osaa arvioida, kuvata ja kehittää aktiivisesti sitä. Hänellä on selkeä käsitys ammatillisista vahvuuksistaan.


AMMATILLINEN OSAAMISPROFIILI
Kulttuurituottajan laaja-alaista osaamista tarvitaan erilaisissa luovan alan tuotannoissa, tuotantojen koordinoinnissa ja hallinnollisissa tehtävissä julkisella, yksityisellä ja kolmannella sektorilla. Kulttuurituottajan osaamiselle on käyttöä mm. media- ja viihdeteollisuudessa, julkaisu- ja kustannustoiminnassa, urheiluun liittyvissä tuotannoissa, mainos- ja markkinointiorganisaatioiden tuotannoissa, taiteen tuotannoissa (musiikki, teatteri, kuvataide, televisio- ja elokuva), peli- ja muissa interaktiivisissa tuotannoissa.


PEDAGOGISET TOIMINTAMALLIT
Kulttuurituotannon opetus perustuu projektioppimiseen ja yhteisölliseen oppimiseen, jossa opetus integroidaan ensimmäisestä opiskeluvuodesta lähtien työelämälähtöiseksi. Yksittäisiä opintojaksoja integroidaan osaksi isompia projekteja/tuotantoja ja opiskelijat toimivat erikokoisissa ryhmissä. Yhteisöllisen oppimisen avulla opiskelijoiden tiimityö- ja vuorovaikutustaidot kehittyvät.

Opettaja toimii opiskelijan mentorina ja ohjaajana, joka auttaa ja tukee oppimisprosessia. Opiskelija voi oppimistehtävien, projektien ja työharjoittelun kautta myös syventää niitä kulttuurin osa-alueita, joista hän on erityisen kiinnostunut. Opiskelijan oman urapolun suunnittelu kulkee mukana koko opintojen ajan. Verkostoituminen on erityisen tärkeää, niinpä koko opintojen ajan pyritään aitoon yhteistyöhön työelämän kanssa.

Opetussuunnitelman kehittäminen ja työelämäyhteistyö

Kulttuurituotannon opetussuunnitelma uudistettiin vuoden 2017 aikana. Uudistuksen lähtökohdaksi otettiin kulttuurituottajan työnkuva vuonna 2030. Opetussuunitelman uudistuksella pyritään vastaamaan niihin muutoksiin, joita on tulossa kulttuurituottajan työnkuvaan. Opetussuunnitelmätyössä olivat kiinteästi mukana myös opiskelijat ja työelämän asiantuntijaraati. Uusi opetussuunnitelma otetaan käyttöön syksystä 2018.

Näytä opintojen ajoitukset lukuvuosittain, lukukausittain tai periodeittain

Tunnus Opinnon nimi Laajuus (op) 2020-2021 2021-2022 2022-2023 2023-2024 Syksy
2020
Kevät
2021
Syksy
2021
Kevät
2022
Syksy
2022
Kevät
2023
Syksy
2023
Kevät
2024
1. / 2020 2. / 2020 3. / 2021 4. / 2021 5. / 2021 1. / 2021 2. / 2021 3. / 2022 4. / 2022 5. / 2022 1. / 2022 2. / 2022 3. / 2023 4. / 2023 5. / 2023 1. / 2023 2. / 2023 3. / 2024 4. / 2024 5. / 2024
KUTU20-1001
KAIKILLE YHTEISET PERUSOPINNOT

(Valitaan kaikki)

20
KUTU20-1002
Osaajaksi kehittyminen

(Valitaan kaikki)

10
XX00CG82 Opiskelu ammattikorkeakoulussa 2 2 2 1 1
XX00CG83 Urasuunnittelu ja kansainvälisyys 2 2 2 0.7 0.7 0.7
YPO3A3 Viestintätaidot 3 2 2 0.7 0.7 0.7
YPO4A3 Tieto- ja viestintätekniikka 3 3 3 1.5 1.5
KUTU20-1003
Liiketoiminta- ja yrittäjyysosaaminen

(Valitaan kaikki)

5
XX00CL55 Yrittäjyyden perusteet 3 3 3 1 1 1
XX00BE91 SeAMK innovaatioviikko 2 2 2 0.7 0.7 0.7
KUTU20-1004
Tutkimus- ja projektiosaaminen

(Valitaan kaikki)

5
YPO1C2 Tutkimus- ja kehittämistyön perusteet 2 2 2 1 1
YPO2C3 Projektitoiminnan perusteet 3 3 2 1 1 1 0.3 0.3 0.3
KUTU20-1005
TUTKINTO-OHJELMAN PERUSOPINNOT

(Valitaan kaikki)

20
2B00CG11 Urasuunnittelu: Oman osaamisen tunnistaminen 1 1 1 0.3 0.3 0.3
2B00CG12 Urasuunnittelu: Oman osaamisen brändääminen 2 2 2 1 1
2B00CG13 Urasuunnittelu: Työelämään siirtyminen 2 2 2 0.7 0.7 0.7
2B00BP17 Kulttuuri yhteiskunnassa 2 2 2 0.7 0.7 0.7
2B00BP18 Taiteen  tuntemus 3 3 3 1 1 1
2B00BP16 Opinnäytetyöhön valmistavat opinnot 4 4 4 2 2
KMPEN Working Life Communication Skills 3 3 3 1 1 1
KMPRU Svenska för arbetslivet 3 3 3 1 1 1
VIRKARUKI Julkisyhteisöjen henkilöstön ruotsin kielen taito, kirjallinen 0
VIRKARUSU Julkisyhteisöjen henkilöstön ruotsin kielen taito, suullinen 0
KUTU20-1006
TUOTTAJAN AMMATTIOPINNOT

(Valitaan kaikki)

90
KUTU20-1007
Tuottamisen perusteet

(Valitaan kaikki)

29
2B00BP20 Tuotannon prosessi kulttuurialalla 5 5 3 2 1.5 1.5 0.7 0.7 0.7
2B00BP21 Visuaalinen viestintä 5 5 2 3 1 1 1 1 1
2B00BP22 Asiakaslähtöisyys suunnittelussa 5 5 5 2.5 2.5
2B00BP23 Audiovisuaalinen kerronta 5 5 5 2.5 2.5
2B00BP24 Tuotantotyöskentely I: suunnittelu 3 3 2 1 1 1 0.3 0.3 0.3
2B00BP25 Tuotantotyöskentely I: toteutus 4 4 4 1.3 1.3 1.3
2B00BP26 Tuotantotyöskentely I: dokumentointi 2 2 2 0.7 0.7 0.7
KUTU20-1008
Asiakaslähtöisyys

(Valitaan kaikki)

16
2B00BP27 Suunnitelmallinen markkinointi 5 5 5 1.7 1.7 1.7
2B00BP29 Kulttuurituottajan talousosaaminen 5 5 5 1.7 1.7 1.7
2B00CG14 Palvelumuotoilu 6 6 6 2 2 2
KUTU20-1009
Kulttuuri tuotteena

(Valitaan kaikki)

17
2B00BP30 Konseptointi 5 5 5 2.5 2.5
2B00BP31 Tuotteistamisprosessi 3 3 3 1.5 1.5
2B00BP32 Tuotantotyöskentely II: suunnittelu 3 3 3 1.5 1.5
2B00BP33 Tuotantotyöskentely II: toteutus 4 4 4 2 2
2B00BP34 Tuotantotyöskentely II: dokumentointi 2 2 2 1 1
KUTU20-1010
Ammattiprofiilin syventäminen

(Valitaan kaikki)

28
2B00BP35 Yleisötyö 3 3 3 1 1 1
2B00BP36 Johtaminen 3 3 3 1.5 1.5
2B00BP37 Ennakointimenetelmät 4 4 4 2 2
2B00BP38 Kulttuurialan sopimukset ja immateriaalioikeudet 3 3 3 1.5 1.5
2B00BP39 Kansainvälisyys kulttuurituotannossa 3 3 3 1 1 1
2B00BP40 Kulttuurituottaja yrittäjänä 3 3 3 1 1 1
2B00BP41 Tuotantotyöskentely III: suunnittelu 3 3 2 1 1 1 0.3 0.3 0.3
2B00BP42 Tuotantotyöskentely III: toteutus 4 4 2 2 1 1 0.7 0.7 0.7
2B00BP43 Tuotantotyöskentely III: dokumentointi 2 2 1 1 0.5 0.5 0.3 0.3 0.3
KUTU20-1011
VAIHTOEHTOISET TYÖPAJAT

(Valitaan opintopisteitä: 25)

25
2B00BP44 Trendit kulttuurialalla 5
2B00BP45 Julkaisun tuottaminen 5
2B00BP46 Audiovisuaalisen kerronnan tuotantotekniikka 5
2B00BP47 Audiovisuaalisen tuotteen editointi 5
2B00BP48 Livetuotanto 5
2B00BP49 Uudistuvat mediat 5
2B00BP50 Animointi ja efektointi 5
2B00BP51 Soveltavan taiteen tuotteistaminen 5
2B00BP52 Brändäys ja tarinallistaminen 5
2B00BP53 Managerointi- ja välittäjäosaaminen 5
2B00BP54 Kolmas sektori työllistäjänä 5
2B00BP55 Neuvottelutaidot 5
KD18BAKM04 Kulttuurihistoria 5
KD18CKSM02 Sosiaalisen median sisällöntuotanto ja tekniset ratkaisut 5
KD18CKSM01 Johdatus sosiaaliseen mediaan 5
KD18CNAA03 Pelit ja pelaaminen 5
KUTU20-1012
VAPAASTI VALITTAVAT OPINNOT

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
KUTU20-1013
KANSAINVÄLINEN VAIHTO

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
KUTU20-1014
MONIALAISET TYÖELÄMÄPROJEKTIT

(Valitaan opintopisteitä: 15)

15
LTVVO101 Ruotsia amk-opintoihin 2 2 2 0.7 0.7 0.7
KUTU20-1015
HARJOITTELU

(Valitaan kaikki)

60
2B00BP56 Harjoittelu 1 25 25 25 12.5 12.5
2B00BP57 Harjoittelu 2 35 35 35 11.7 11.7 11.7
KUTU20-1016
OPINNÄYTETYÖ

(Valitaan kaikki)

15
2B00BP58 Opinnäytetyön suunnittelu 4 4 4 2 2
2B00BP59 Opinnäytetyön toteutus 6 6 6 2 2 2
2B00BP60 Opinnäytetyön raportointi 5 5 5 1.7 1.7 1.7
KH00BM86 Kypsyysnäyte 0
Yhteensä 240 51 50 56 49 24 27 25 25 21 35 23 26 12 12 9.1 9.1 9.1 12.5 12.5 8.4 8.4 8.4 10.5 10.5 11.7 11.7 11.7 11.5 11.5 8.7 8.7 8.7

Lukukausi- ja lukuvuosikohtaiset opintopistekertymät vaihtelevat valinnaisten ja vapaasti valittavien opintojen ajoituksesta johtuen.

Yleiset kompetenssit (AMK)

1 Oppimisen taidot

- osaa arvioida ja kehittää osaamistaan ja oppimistapojaan
- osaa hankkia, käsitellä ja arvioida tietoa kriittisesti
- kykenee ottamaan vastuuta ryhmän oppimisesta ja opitun jakamisesta

Opiskelu ammattikorkeakoulussa
Urasuunnittelu ja kansainvälisyys
Viestintätaidot
Tieto- ja viestintätekniikka
Tutkimus- ja kehittämistyön perusteet
Projektitoiminnan perusteet
Opinnäytetyöhön valmistavat opinnot
Working Life Communication Skills
Svenska för arbetslivet
Tuotannon prosessi kulttuurialalla
Visuaalinen viestintä
Tuotantotyöskentely I: suunnittelu
Tuotantotyöskentely I: toteutus
Tuotantotyöskentely I: dokumentointi
Konseptointi
Tuotteistamisprosessi
Tuotantotyöskentely II: suunnittelu
Tuotantotyöskentely II: toteutus
Tuotantotyöskentely II: dokumentointi
Yleisötyö
Johtaminen
Ennakointimenetelmät
Kansainvälisyys kulttuurituotannossa
Julkaisun tuottaminen
Livetuotanto
Uudistuvat mediat
Animointi ja efektointi
Soveltavan taiteen tuotteistaminen
Brändäys ja tarinallistaminen
Neuvottelutaidot
Kulttuurihistoria
Sosiaalisen median sisällöntuotanto ja tekniset ratkaisut
Johdatus sosiaaliseen mediaan
Opinnäytetyön suunnittelu
2 Eettinen osaaminen

- kykenee ottamaan vastuun omasta toiminnastaan ja sen seurauksista
- osaa toimia alansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
- osaa ottaa erilaiset toimijat huomioon työskentelyssään
- osaa soveltaa tasa-arvoisuuden periaatteita
- osaa soveltaa kestävän kehityksen periaatteita
- kykenee vaikuttamaan yhteiskunnallisesti osaamistaan hyödyntäen ja eettisiin arvoihin perustuen

Opiskelu ammattikorkeakoulussa
Urasuunnittelu ja kansainvälisyys
Viestintätaidot
Tutkimus- ja kehittämistyön perusteet
Projektitoiminnan perusteet
Kulttuuri yhteiskunnassa
Taiteen  tuntemus
Opinnäytetyöhön valmistavat opinnot
Asiakaslähtöisyys suunnittelussa
Audiovisuaalinen kerronta
Suunnitelmallinen markkinointi
Kulttuurituottajan talousosaaminen
Konseptointi
Yleisötyö
Johtaminen
Kulttuurituottaja yrittäjänä
Tuotantotyöskentely III: suunnittelu
Tuotantotyöskentely III: toteutus
Tuotantotyöskentely III: dokumentointi
Audiovisuaalisen kerronnan tuotantotekniikka
Audiovisuaalisen tuotteen editointi
Kolmas sektori työllistäjänä
Neuvottelutaidot
Kulttuurihistoria
Sosiaalisen median sisällöntuotanto ja tekniset ratkaisut
Johdatus sosiaaliseen mediaan
Pelit ja pelaaminen
Harjoittelu 1
Harjoittelu 2
Opinnäytetyön suunnittelu
Opinnäytetyön toteutus
Opinnäytetyön raportointi
Kypsyysnäyte
3 Työyhteisöosaaminen

- osaa toimia työyhteisön jäsenenä ja edistää yhteisön hyvinvointia
- osaa toimia työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa
- osaa hyödyntää tieto- ja viestintätekniikkaa oman alansa tehtävissä
- kykenee luomaan henkilökohtaisia työelämäyhteyksiä ja toimimaan verkostoissa
- osaa tehdä päätöksiä ennakoimattomissa tilanteissa
- kykenee työn johtamiseen ja itsenäiseen työskentelyyn asiantuntijatehtävissä
- omaa valmiuksia yrittäjyyteen

Opiskelu ammattikorkeakoulussa
Viestintätaidot
Tieto- ja viestintätekniikka
Yrittäjyyden perusteet
Tutkimus- ja kehittämistyön perusteet
Projektitoiminnan perusteet
Urasuunnittelu: Oman osaamisen tunnistaminen
Urasuunnittelu: Oman osaamisen brändääminen
Urasuunnittelu: Työelämään siirtyminen
Tuotannon prosessi kulttuurialalla
Visuaalinen viestintä
Suunnitelmallinen markkinointi
Tuotteistamisprosessi
Ennakointimenetelmät
Kulttuurituottaja yrittäjänä
Tuotantotyöskentely III: suunnittelu
Tuotantotyöskentely III: toteutus
Tuotantotyöskentely III: dokumentointi
Trendit kulttuurialalla
Julkaisun tuottaminen
Audiovisuaalisen kerronnan tuotantotekniikka
Audiovisuaalisen tuotteen editointi
Livetuotanto
Uudistuvat mediat
Animointi ja efektointi
Kolmas sektori työllistäjänä
Neuvottelutaidot
Pelit ja pelaaminen
Harjoittelu 1
Harjoittelu 2
Opinnäytetyön toteutus
Opinnäytetyön raportointi
Kypsyysnäyte
4 Innovaatio-osaaminen

- kykenee luovaan ongelmanratkaisuun ja työtapojen kehittämiseen
- osaa työskennellä projekteissa
- osaa toteuttaa tutkimus- ja kehittämishankkeita soveltaen alan olemassa olevaa tietoa ja menetelmiä
- osaa etsiä asiakaslähtöisiä, kestäviä ja taloudellisesti kannattavia ratkaisuja

SeAMK innovaatioviikko
Tutkimus- ja kehittämistyön perusteet
Projektitoiminnan perusteet
Tuotannon prosessi kulttuurialalla
Asiakaslähtöisyys suunnittelussa
Tuotantotyöskentely I: suunnittelu
Tuotantotyöskentely I: toteutus
Tuotantotyöskentely I: dokumentointi
Kulttuurituottajan talousosaaminen
Konseptointi
Tuotteistamisprosessi
Tuotantotyöskentely II: suunnittelu
Tuotantotyöskentely II: toteutus
Tuotantotyöskentely II: dokumentointi
Trendit kulttuurialalla
Julkaisun tuottaminen
Audiovisuaalisen kerronnan tuotantotekniikka
Audiovisuaalisen tuotteen editointi
Animointi ja efektointi
Soveltavan taiteen tuotteistaminen
Brändäys ja tarinallistaminen
Managerointi- ja välittäjäosaaminen
Harjoittelu 1
Harjoittelu 2
5 Kansainvälistymisosaaminen

- omaa alansa työtehtävissä ja niissä kehittymisessä tarvittavan kielitaidon
- kykenee monikulttuuriseen yhteistyöhön
- osaa ottaa työssään huomioon alansa kansainvälisyyskehityksen vaikutuksia ja mahdollisuuksia

Urasuunnittelu ja kansainvälisyys
Urasuunnittelu: Oman osaamisen tunnistaminen
Urasuunnittelu: Oman osaamisen brändääminen
Urasuunnittelu: Työelämään siirtyminen
Kulttuuri yhteiskunnassa
Suunnitelmallinen markkinointi
Kulttuurialan sopimukset ja immateriaalioikeudet
Kansainvälisyys kulttuurituotannossa
Managerointi- ja välittäjäosaaminen
Kulttuurihistoria
Sosiaalisen median sisällöntuotanto ja tekniset ratkaisut
Johdatus sosiaaliseen mediaan
6 Yrittäjyysosaaminen

- ymmärtää yrityksen toiminnan ja liiketoimintaympäristön vuorovaikutuksen sekä omaksuu yrittäjyyden ja yrittäjämäisen tavan toimia ymmärtää kannattavan yritystoiminnan perusteet
- osaa analysoida yrityksen toimintaa ja riskejä

Yrittäjyyden perusteet
Urasuunnittelu: Oman osaamisen tunnistaminen
Urasuunnittelu: Oman osaamisen brändääminen
Urasuunnittelu: Työelämään siirtyminen
Audiovisuaalinen kerronta
Kulttuurituottajan talousosaaminen
Tuotteistamisprosessi
Yleisötyö
Johtaminen
Kulttuurialan sopimukset ja immateriaalioikeudet
Kansainvälisyys kulttuurituotannossa
Kulttuurituottaja yrittäjänä
Tuotantotyöskentely III: suunnittelu
Tuotantotyöskentely III: toteutus
Tuotantotyöskentely III: dokumentointi
Trendit kulttuurialalla
Livetuotanto
Soveltavan taiteen tuotteistaminen
Brändäys ja tarinallistaminen
Managerointi- ja välittäjäosaaminen
Kolmas sektori työllistäjänä
7 Laadunhallintaosaaminen

- opiskelija tuntee alalle tyypilliset laatujärjestelmät
- opiskelija ymmärtää laatuajattelun ja laatujärjestelmien vaatimukset

Svenska för arbetslivet
Kulttuurialan sopimukset ja immateriaalioikeudet
Kypsyysnäyte
Luokittelemattomat
Julkisyhteisöjen henkilöstön ruotsin kielen taito, kirjallinen
Julkisyhteisöjen henkilöstön ruotsin kielen taito, suullinen
Palvelumuotoilu
Ruotsia amk-opintoihin

Kulttuurituottaja kompetenssit

1 Kulttuurin toimintaympäristön tuntemus

- tuntee kulttuurin ja eri taiteenalojen ajankohtaiset virtaukset ja niiden historiallisen taustan.
- kykenee tunnistamaan ja erittelemään kulttuurisia ilmiöitä ja suhdettaan niihin.
- hahmottaa kulttuurialan ammattikentän sekä kykenee seuraamaan sitä niin median, tutkimuksen kuin ajankohtaisen keskustelunkin tasolla.
- tuntee kulttuurihallinnon ja -politiikan rakenteet ja osaa toimia niissä.
- ymmärtää julkisen, kolmannen, liiketoiminnallisen ja yrittäjyyssektorin toimintamuodot sekä hahmottaa näiden tulevaisuuden keskeisiä kehityslinjoja.
- osaa analysoida ja kehittää omaa ammatillista identiteettiään tuottajana.

Opiskelu ammattikorkeakoulussa
Urasuunnittelu ja kansainvälisyys
Viestintätaidot
Tieto- ja viestintätekniikka
Tutkimus- ja kehittämistyön perusteet
Projektitoiminnan perusteet
Urasuunnittelu: Oman osaamisen tunnistaminen
Urasuunnittelu: Oman osaamisen brändääminen
Urasuunnittelu: Työelämään siirtyminen
Kulttuuri yhteiskunnassa
Taiteen  tuntemus
Opinnäytetyöhön valmistavat opinnot
Working Life Communication Skills
Svenska för arbetslivet
Tuotannon prosessi kulttuurialalla
Visuaalinen viestintä
Asiakaslähtöisyys suunnittelussa
Audiovisuaalinen kerronta
Tuotantotyöskentely I: suunnittelu
Tuotantotyöskentely I: toteutus
Tuotantotyöskentely I: dokumentointi
Suunnitelmallinen markkinointi
Tuotantotyöskentely II: suunnittelu
Tuotantotyöskentely II: toteutus
Tuotantotyöskentely II: dokumentointi
Yleisötyö
Johtaminen
Kulttuurialan sopimukset ja immateriaalioikeudet
Kansainvälisyys kulttuurituotannossa
Tuotantotyöskentely III: suunnittelu
Tuotantotyöskentely III: toteutus
Tuotantotyöskentely III: dokumentointi
Trendit kulttuurialalla
Julkaisun tuottaminen
Uudistuvat mediat
Brändäys ja tarinallistaminen
Kolmas sektori työllistäjänä
Neuvottelutaidot
Kulttuurihistoria
Sosiaalisen median sisällöntuotanto ja tekniset ratkaisut
Johdatus sosiaaliseen mediaan
Pelit ja pelaaminen
Harjoittelu 1
Harjoittelu 2
Opinnäytetyön suunnittelu
Opinnäytetyön toteutus
Opinnäytetyön raportointi
Kypsyysnäyte
2 Kulttuurituotannon liiketaloudellinen osaaminen

- hallitsee oman alansa taloussuunnittelun, budjetoinnin ja talousseurannan sekä tuntee näitä ohjaavan lainsäädännön.
- hallitsee kulttuurituotteen rahoituksen suunnittelun ja toteutuksen.
- hallitsee markkinoinnin ja tiedottamisen perusteet kulttuurituotannon näkökulmasta.
- tuntee kaupallisesti kannattavan tuotteistamisen prosessin luovalla toimialalla.

Yrittäjyyden perusteet
Tuotannon prosessi kulttuurialalla
Tuotantotyöskentely I: suunnittelu
Tuotantotyöskentely I: toteutus
Tuotantotyöskentely I: dokumentointi
Kulttuurituottajan talousosaaminen
Tuotteistamisprosessi
Tuotantotyöskentely II: suunnittelu
Tuotantotyöskentely II: toteutus
Tuotantotyöskentely II: dokumentointi
Kulttuurialan sopimukset ja immateriaalioikeudet
Kulttuurituottaja yrittäjänä
Tuotantotyöskentely III: suunnittelu
Tuotantotyöskentely III: toteutus
Tuotantotyöskentely III: dokumentointi
Livetuotanto
Soveltavan taiteen tuotteistaminen
Managerointi- ja välittäjäosaaminen
Sosiaalisen median sisällöntuotanto ja tekniset ratkaisut
Harjoittelu 1
Harjoittelu 2
Opinnäytetyön raportointi
Kypsyysnäyte
3 Tuottamisprosessien hallinta

- kykenee luomaan monialaisia toimijaverkostoja sekä organisoimaan ja johtamaan tuotantoprosesseja kulttuurialalla.
- tuntee projektisuunnittelun ja -toteutuksen vaiheet ja organisoinnin periaatteet kulttuurialalla.
- tuntee kulttuurituotannon juridiset perusteet ja osaa soveltaa niitä tuotannollisissa tehtävissä.
- hallitsee alalla tarvittavat viestintä- ja mediataidot.
- tuntee esitys- ja tuotantotekniikan sekä mediateknologian perusteet ja osaa soveltaa niitä tuotannollisissa tehtävissä.
- osaa tutkia ja kehittää tuottamisprosessin eri vaiheita.

Opiskelu ammattikorkeakoulussa
Urasuunnittelu ja kansainvälisyys
Viestintätaidot
Opinnäytetyöhön valmistavat opinnot
Tuotannon prosessi kulttuurialalla
Asiakaslähtöisyys suunnittelussa
Audiovisuaalinen kerronta
Tuotantotyöskentely I: suunnittelu
Tuotantotyöskentely I: toteutus
Tuotantotyöskentely I: dokumentointi
Suunnitelmallinen markkinointi
Kulttuurituottajan talousosaaminen
Konseptointi
Tuotteistamisprosessi
Tuotantotyöskentely II: suunnittelu
Tuotantotyöskentely II: toteutus
Tuotantotyöskentely II: dokumentointi
Johtaminen
Ennakointimenetelmät
Kansainvälisyys kulttuurituotannossa
Tuotantotyöskentely III: suunnittelu
Tuotantotyöskentely III: toteutus
Tuotantotyöskentely III: dokumentointi
Julkaisun tuottaminen
Audiovisuaalisen kerronnan tuotantotekniikka
Audiovisuaalisen tuotteen editointi
Livetuotanto
Animointi ja efektointi
Soveltavan taiteen tuotteistaminen
Brändäys ja tarinallistaminen
Managerointi- ja välittäjäosaaminen
Harjoittelu 1
Harjoittelu 2
Opinnäytetyön suunnittelu
Opinnäytetyön toteutus
Opinnäytetyön raportointi
Kypsyysnäyte
Luokittelemattomat
SeAMK innovaatioviikko
Julkisyhteisöjen henkilöstön ruotsin kielen taito, kirjallinen
Julkisyhteisöjen henkilöstön ruotsin kielen taito, suullinen
Palvelumuotoilu
Ruotsia amk-opintoihin

amk:tutkintoon johtava koulutus

1 Perusopinnot
Opiskelu ammattikorkeakoulussa
Urasuunnittelu ja kansainvälisyys
Viestintätaidot
Tieto- ja viestintätekniikka
Yrittäjyyden perusteet
SeAMK innovaatioviikko
Tutkimus- ja kehittämistyön perusteet
Projektitoiminnan perusteet
Urasuunnittelu: Oman osaamisen tunnistaminen
Urasuunnittelu: Oman osaamisen brändääminen
Urasuunnittelu: Työelämään siirtyminen
Kulttuuri yhteiskunnassa
Taiteen  tuntemus
Opinnäytetyöhön valmistavat opinnot
Working Life Communication Skills
Svenska för arbetslivet
Julkisyhteisöjen henkilöstön ruotsin kielen taito, kirjallinen
Julkisyhteisöjen henkilöstön ruotsin kielen taito, suullinen
2 Ammattiopinnot
Tuotannon prosessi kulttuurialalla
Visuaalinen viestintä
Asiakaslähtöisyys suunnittelussa
Audiovisuaalinen kerronta
Tuotantotyöskentely I: suunnittelu
Tuotantotyöskentely I: toteutus
Tuotantotyöskentely I: dokumentointi
Suunnitelmallinen markkinointi
Kulttuurituottajan talousosaaminen
Palvelumuotoilu
Konseptointi
Tuotteistamisprosessi
Tuotantotyöskentely II: suunnittelu
Tuotantotyöskentely II: toteutus
Tuotantotyöskentely II: dokumentointi
Yleisötyö
Johtaminen
Ennakointimenetelmät
Kulttuurialan sopimukset ja immateriaalioikeudet
Kansainvälisyys kulttuurituotannossa
Kulttuurituottaja yrittäjänä
Tuotantotyöskentely III: suunnittelu
Tuotantotyöskentely III: toteutus
Tuotantotyöskentely III: dokumentointi
Trendit kulttuurialalla
Julkaisun tuottaminen
Audiovisuaalisen kerronnan tuotantotekniikka
Audiovisuaalisen tuotteen editointi
Livetuotanto
Uudistuvat mediat
Animointi ja efektointi
Soveltavan taiteen tuotteistaminen
Brändäys ja tarinallistaminen
Managerointi- ja välittäjäosaaminen
Kolmas sektori työllistäjänä
Neuvottelutaidot
Kulttuurihistoria
Sosiaalisen median sisällöntuotanto ja tekniset ratkaisut
Johdatus sosiaaliseen mediaan
Pelit ja pelaaminen
3 Vapaasti valittavat opinnot
Ruotsia amk-opintoihin
4 Harjoittelu
Harjoittelu 1
Harjoittelu 2
5 Opinnäytetyö
Opinnäytetyön suunnittelu
Opinnäytetyön toteutus
Opinnäytetyön raportointi
Kypsyysnäyte
Luokittelemattomat

Tunnus Opinnon nimi Laajuus (op)
KUTU20-1001
KAIKILLE YHTEISET PERUSOPINNOT

(Valitaan kaikki)

20
KUTU20-1002
Osaajaksi kehittyminen

(Valitaan kaikki)

10
XX00CG82 Opiskelu ammattikorkeakoulussa 2
XX00CG83 Urasuunnittelu ja kansainvälisyys 2
YPO3A3 Viestintätaidot 3
YPO4A3 Tieto- ja viestintätekniikka 3
KUTU20-1003
Liiketoiminta- ja yrittäjyysosaaminen

(Valitaan kaikki)

5
XX00CL55 Yrittäjyyden perusteet 3
XX00BE91 SeAMK innovaatioviikko 2
KUTU20-1004
Tutkimus- ja projektiosaaminen

(Valitaan kaikki)

5
YPO1C2 Tutkimus- ja kehittämistyön perusteet 2
YPO2C3 Projektitoiminnan perusteet 3
KUTU20-1005
TUTKINTO-OHJELMAN PERUSOPINNOT

(Valitaan kaikki)

20
2B00CG11 Urasuunnittelu: Oman osaamisen tunnistaminen 1
2B00CG12 Urasuunnittelu: Oman osaamisen brändääminen 2
2B00CG13 Urasuunnittelu: Työelämään siirtyminen 2
2B00BP17 Kulttuuri yhteiskunnassa 2
2B00BP18 Taiteen  tuntemus 3
2B00BP16 Opinnäytetyöhön valmistavat opinnot 4
KMPEN Working Life Communication Skills 3
KMPRU Svenska för arbetslivet 3
VIRKARUKI Julkisyhteisöjen henkilöstön ruotsin kielen taito, kirjallinen 0
VIRKARUSU Julkisyhteisöjen henkilöstön ruotsin kielen taito, suullinen 0
KUTU20-1006
TUOTTAJAN AMMATTIOPINNOT

(Valitaan kaikki)

90
KUTU20-1007
Tuottamisen perusteet

(Valitaan kaikki)

29
2B00BP20 Tuotannon prosessi kulttuurialalla 5
2B00BP21 Visuaalinen viestintä 5
2B00BP22 Asiakaslähtöisyys suunnittelussa 5
2B00BP23 Audiovisuaalinen kerronta 5
2B00BP24 Tuotantotyöskentely I: suunnittelu 3
2B00BP25 Tuotantotyöskentely I: toteutus 4
2B00BP26 Tuotantotyöskentely I: dokumentointi 2
KUTU20-1008
Asiakaslähtöisyys

(Valitaan kaikki)

16
2B00BP27 Suunnitelmallinen markkinointi 5
2B00BP29 Kulttuurituottajan talousosaaminen 5
2B00CG14 Palvelumuotoilu 6
KUTU20-1009
Kulttuuri tuotteena

(Valitaan kaikki)

17
2B00BP30 Konseptointi 5
2B00BP31 Tuotteistamisprosessi 3
2B00BP32 Tuotantotyöskentely II: suunnittelu 3
2B00BP33 Tuotantotyöskentely II: toteutus 4
2B00BP34 Tuotantotyöskentely II: dokumentointi 2
KUTU20-1010
Ammattiprofiilin syventäminen

(Valitaan kaikki)

28
2B00BP35 Yleisötyö 3
2B00BP36 Johtaminen 3
2B00BP37 Ennakointimenetelmät 4
2B00BP38 Kulttuurialan sopimukset ja immateriaalioikeudet 3
2B00BP39 Kansainvälisyys kulttuurituotannossa 3
2B00BP40 Kulttuurituottaja yrittäjänä 3
2B00BP41 Tuotantotyöskentely III: suunnittelu 3
2B00BP42 Tuotantotyöskentely III: toteutus 4
2B00BP43 Tuotantotyöskentely III: dokumentointi 2
KUTU20-1011
VAIHTOEHTOISET TYÖPAJAT

(Valitaan opintopisteitä: 25)

25
2B00BP44 Trendit kulttuurialalla 5
2B00BP45 Julkaisun tuottaminen 5
2B00BP46 Audiovisuaalisen kerronnan tuotantotekniikka 5
2B00BP47 Audiovisuaalisen tuotteen editointi 5
2B00BP48 Livetuotanto 5
2B00BP49 Uudistuvat mediat 5
2B00BP50 Animointi ja efektointi 5
2B00BP51 Soveltavan taiteen tuotteistaminen 5
2B00BP52 Brändäys ja tarinallistaminen 5
2B00BP53 Managerointi- ja välittäjäosaaminen 5
2B00BP54 Kolmas sektori työllistäjänä 5
2B00BP55 Neuvottelutaidot 5
KD18BAKM04 Kulttuurihistoria 5
KD18CKSM02 Sosiaalisen median sisällöntuotanto ja tekniset ratkaisut 5
KD18CKSM01 Johdatus sosiaaliseen mediaan 5
KD18CNAA03 Pelit ja pelaaminen 5
KUTU20-1012
VAPAASTI VALITTAVAT OPINNOT

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
KUTU20-1013
KANSAINVÄLINEN VAIHTO

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
KUTU20-1014
MONIALAISET TYÖELÄMÄPROJEKTIT

(Valitaan opintopisteitä: 15)

15
LTVVO101 Ruotsia amk-opintoihin 2
KUTU20-1015
HARJOITTELU

(Valitaan kaikki)

60
2B00BP56 Harjoittelu 1 25
2B00BP57 Harjoittelu 2 35
KUTU20-1016
OPINNÄYTETYÖ

(Valitaan kaikki)

15
2B00BP58 Opinnäytetyön suunnittelu 4
2B00BP59 Opinnäytetyön toteutus 6
2B00BP60 Opinnäytetyön raportointi 5
KH00BM86 Kypsyysnäyte 0