Siirry suoraan sisältöön

Tiedonhankinta 1-2Laajuus (2 op)

Tunnus: SH00CN66

Osaamistavoitteet

Tiedonhankinta 1.
Opiskelija
- osaa käyttää SeAMKin kirjasto- ja tietopalveluita.
- osaa nimetä terveys- ja sosiaalialan tiedonlähteitä ja tiedontuottajia.
- osaa tunnistaa erilaisia tiedon lajeja.
- osaa analysoida tiedontarvettaan ja nimetä tiedonhakuaiheeseen liittyviä käsitteitä ja jäsentää niitä hakusanoiksi.
- osaa käyttää ja tulkita tietokantoja.
- osaa merkitä ja arvioida käyttämänsä lähteet SeAMKin Kirjallisten töiden ohjeiden mukaan.
- osaa seurata oman alan uutta ammatillista- ja tutkimustietoa sekä alaan liittyviä uutisia.
- ymmärtää tiedonhankintaosaamisen merkityksen opiskelussa ja asiantuntijatyössä.

Tiedonhankinta 2.
Opiskelija
- hallitsee systemaattisen tiedonhakuprosessin.
- osaa hakea tietoa yleisimmistä terveystieteiden tietokannoista.
- osaa arvioida tiedonhakuprosessia, hakutuloksia ja tiedonlähteiden laatua.
- osaa lukea ja tulkita tieteellisiä julkaisuja.
- osaa hyödyntää tieteellistä tietoa kliinisessä päätöksenteossa.
- osaa käyttää ammatillista ja tieteellistä tietoa opinnäytetyössä ja myöhemmin erilaisissa työelämän tehtävissä.
- osaa käyttää tietoa eettisesti oikein.

Sisältö

Tiedonhankinta 1.
- Tieto, tiedonlähteet, tiedonhankinta
- Kirjasto- ja tietopalvelut
- Tietokannat ja niiden käyttö
- Sosiaali- ja terveysalan tieto ja tiedontuottajat
- Tiedon arviointi, käyttö ja soveltaminen.

Tiedonhankinta 2.

- Oman opinnäytetyön systemaattinen tiedonhakuprosessi
- Tieteellisten julkaisujen hakeminen, lukeminen, arviointi ja käyttö
- Näyttöön perustuvan tiedon käyttö.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Tiedonhankinta 1.
Kurssin tehtävät (hyväksytty/hylätty), tentti (1 – 5/hylätty) ja kurssiin integroitu kirjallinen tehtävä (1 – 5/hylätty) on tehty. Tentin ja kirjallisen tehtävän keskiarvo on vähintään 1 (1) tai 1,5 (2).
Tentin arvosana määräytyy monivalintakysymysten pistemäärän perusteella.
Kirjallisessa tehtävässä on käytetty pääasiassa vain ammatillisen tiedon lähteitä ja niiden merkitsemisessä on puutteita.

Tiedonhankinta 2.
Kurssin tehtävät (hyväksytty/hylätty) ja opinnäytetyön hyväksytty suunnitelma (1 – 5/hylätty) on tehty. Opinnäytetyön suunnitelman tiedonhankinta arvioidaan noudattaen soveltaen ja soveltuvin osin SeAMKin opinnäytetöiden arviointikriteereitä tiedon hallinnasta: Aikaisempaa tietoa on käsitelty jossain määrin. Lähteiden käyttö on niukkaa, suunnittelematonta ja puutteellista ja lähdekritiikki puuttuu.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Tiedonhankinta 1.
Kurssin tehtävät (hyväksytty/hylätty), tentti (1 – 5/hylätty) ja kurssiin integroitu kirjallinen tehtävä (1 – 5/hylätty) on tehty. Tentin ja kirjallisen tehtävän keskiarvo on vähintään 2,5 (3) tai 3,5 (4).

Kirjallisessa tehtävässä käytetty ammatillisen- ja tutkimustiedon lähteitä ja ne on merkitty pääosin oikein.

Tiedonhankinta 2.
Kurssin tehtävät (hyväksytty/hylätty) ja opinnäytetyön hyväksytty suunnitelma (1 – 5/hylätty) on tehty. Opinnäytetyön suunnitelman tiedonhankinta arvioidaan noudattaen soveltaen ja soveltuvin osin SeAMKin opinnäytetöiden arviointikriteereitä tiedon hallinnasta: Aikaisempaa tietoa on käsitelty riittävästi. Kotimaisia ja kansainvälisiä lähteitä on melko paljon ja ne kattavat pääosan aiheesta, mutta lähdekritiikki on satunnaista ja lähteiden käytössä voi olla puutteita.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Tiedonhankinta 1.
Kurssin tehtävät (hyväksytty/hylätty), tentti (1 - 5/hylätty) ja kurssiin integroitu kirjallinen tehtävä (1 – 5/hylätty) on tehty. Tentin ja kirjallisen tehtävän keskiarvo on vähintään 4,5.

Kirjallisessa tehtävässä on käytetty laadukkaita ja monipuolisia ammatillisen- ja tutkimustiedon lähteitä sujuvasti ja oikein.

Tiedonhankinta 2.
Kurssin tehtävät (hyväksytty/hylätty) ja opinnäytetyön hyväksytty suunnitelma (1 – 5/hylätty) on tehty. Opinnäytetyön suunnitelman tiedonhankinta arvioidaan noudattaen soveltaen ja soveltuvin osin SeAMKin opinnäytetöiden arviointikriteereitä tiedon hallinnasta: Aikaisempaa tietoa on käsitelty laajasti. Lähteitä on käytetty runsaasti ja kriittisesti (tieteellisyys, kansainvälisyys, uutuus) ja oikein.

Ilmoittautumisaika

02.01.2023 - 22.01.2023

Ajoitus

16.01.2023 - 31.07.2025

Laajuus

2 op

Yksikkö

SeAMK Sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja

Toimipiste

SeAMK Seinäjoki, Kampustalo

Opetuskielet
  • Suomi
Tutkinto-ohjelma
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Terveydenhoitaja (AMK)
Opettaja
  • Leena Elenius
  • Silja Saarikoski
Opiskelijaryhmät
  • TH23
    Terveydenhoitaja (AMK)

Tavoitteet

Opetusmenetelmät

Tiedonhankinta 1: Luennot, verkkotehtävät, kirjallinen tehtävä, itsenäinen verkkoopiskelu.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Tiedonhankinta 1: Verkkotentti, joka on mahdollista suorittaa 2 kertaa.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Tiedonhankinta 1: 26 h / 1 opintopiste (5 h kontaktiopetusta ja harjoituksia, 21 h itsenäistä opiskelua).

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Tiedonhankinta 1: Aktiivinen osallistuminen kontaktiopetukseen ja verkkotehtävien, kirjallisen tehtävän ja tentin hyväksytty suorittaminen. Tentin osuus on 50 % ja tehtävän 50 %. Hyväksytyn raja 3.

Ilmoittautumisaika

02.01.2023 - 28.10.2024

Ajoitus

09.01.2023 - 09.02.2025

Laajuus

2 op

Yksikkö

SeAMK Sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja

Toimipiste

SeAMK Seinäjoki, Kampustalo

Opetuskielet
  • Suomi
Tutkinto-ohjelma
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Terveydenhoitaja (AMK)
Opettaja
  • Leena Elenius
  • Silja Saarikoski
Opiskelijaryhmät
  • MSH23K
    Sairaanhoitaja (AMK), monimuotototeutus

Hyväksytty/hylätty

02.01.2023 - 04.09.2024

Ajoitus

02.01.2023 - 30.03.2025

Laajuus

2 op

Yksikkö

SeAMK Sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja

Toimipiste

SeAMK Seinäjoki, Kampustalo

Opetuskielet
  • Suomi
Tutkinto-ohjelma
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Terveydenhoitaja (AMK)
Opettaja
  • Leena Elenius
  • Silja Saarikoski
Opiskelijaryhmät
  • SH23K
    Sairaanhoitaja (AMK)

29.08.2022 - 02.10.2022

Ajoitus

26.09.2022 - 31.12.2024

  • MSH22SA

Tiedonhankinta 2: Luennot, työpajat ja itsenäinen opiskelu, harjoitustehtävä.

Tiedonhankinta 1: 27 h
Tiedonhankinta 2: 27 h

Tiedonhankinta 2: Aktiivinen osallistuminen opetukseen ja työpajoihin. Kirjallinen harjoitustehtävä omaan opinnäytetyöhön liittyen. - Arviointi hyväksytty/hylätty.

  • MSH22SB

29.08.2022 - 18.09.2022

Ajoitus

29.08.2022 - 31.12.2024

Laajuus

2 op

Yksikkö

SeAMK Sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja

Toimipiste

SeAMK Seinäjoki, Kampustalo

Opetuskielet
  • Suomi
Tutkinto-ohjelma
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Terveydenhoitaja (AMK)
Opettaja
  • Leena Elenius
  • Silja Saarikoski
Opiskelijaryhmät
  • SH22S

Tiedonhankinta 2: Luennot ja verkkokurssi: verkkotehtävät ja kirjallinen tehtävä, itsenäinen verkkoopiskelu.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Tiedonhankinta 1: Verkkotentti, joka on mahdollista suorittaa 2 kertaa.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Tiedonhankinta 1: 26 h / 1 opintopiste (5 h kontaktiopetusta ja harjoituksia, 21 h itsenäistä opiskelua).
Tiedonhankinta 2: 26 h / 1 opintopiste (4 h kontaktiopetusta ja harjoituksia, 22 h itsenäistä opiskelua).

Lisätietoja opiskelijoille

Tiedonhankinta 2 -verkkokurssilla käydään läpi oman opinnäytetyön tiedonhankinnan prosessi. Tiedonhankinta 2 liittyy kiinteästi opinnäytetyön suunnitelman tekemiseen.

Tiedonhankinta 2: Hyväksytty / hylätty. Verkkotehtävät ja kirjallinen tehtävä on tehty (hyväksytty / hylätty) ja hyväksytty.

Ilmoittautumisaika

03.01.2022 - 30.01.2022

Ajoitus

24.01.2022 - 04.06.2024

Laajuus

2 op

Yksikkö

SeAMK Sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja

Toimipiste

SeAMK Seinäjoki, Kampustalo

Opetuskielet
  • Suomi
Tutkinto-ohjelma
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Terveydenhoitaja (AMK)
Opettaja
  • Silja Saarikoski
Ajoitusryhmät
  • Tiedonhankinta 1 (Koko: 0. Avoin AMK: 0.)
  • Tiedonhankinta 2 (Koko: 0. Avoin AMK: 0.)
Opiskelijaryhmät
  • SH22K
    Sairaanhoitaja (AMK)
Koulutusryhmat
  • Tiedonhankinta 1
  • Tiedonhankinta 2

03.01.2022 - 23.01.2022

Ajoitus

10.01.2022 - 31.07.2024

Laajuus

2 op

Virtuaaliosuus (op)

1 op

Yksikkö

SeAMK Sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja

Toimipiste

SeAMK Seinäjoki, Kampustalo

Opetuskielet
  • Suomi
Tutkinto-ohjelma
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Terveydenhoitaja (AMK)
Opettaja
  • Silja Saarikoski
Ajoitusryhmät
  • Tiedonhankinta 1. (Koko: 0. Avoin AMK: 0.)
  • Tiedonhankinta 2. (Koko: 0. Avoin AMK: 0.)
Opiskelijaryhmät
  • TH22
    Terveydenhoitaja (AMK)
Koulutusryhmat
  • Tiedonhankinta 1.
  • Tiedonhankinta 2.

10.01.2022 - 04.06.2024

Laajuus

2 op

Yksikkö

SeAMK Sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja

Toimipiste

SeAMK Seinäjoki, Kampustalo

Opetuskielet
  • Suomi
Tutkinto-ohjelma
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Terveydenhoitaja (AMK)
Opettaja
  • Silja Saarikoski
Opiskelijaryhmät
  • MSH22K

01.08.2021 - 26.09.2021

Ajoitus

13.09.2021 - 31.12.2023

Laajuus

2 op

Virtuaaliosuus (op)

1 op

Yksikkö

SeAMK Sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja

Toimipiste

SeAMK Seinäjoki, Kampustalo

Opetuskielet
  • Suomi
Tutkinto-ohjelma
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Terveydenhoitaja (AMK)
Opettaja
  • Silja Saarikoski
Ajoitusryhmät
  • Tiedonhankinta 1 (Koko: 0. Avoin AMK: 0.)
  • Tiedonhankinta 2 (Koko: 0. Avoin AMK: 0.)
Opiskelijaryhmät
  • MSH21S

Tiedonhankinta 1: Aktiivinen osallistuminen kontaktiopetukseen ja verkkotehtävien, kirjallisen tehtävän ja tentin hyväksytty suorittaminen. Tentin osuus on 50% ja tehtävän 50%. Hyväksytyn raja 3.
Tiedonhankinta 2: Hyväksytty / hylätty. Verkkotehtävät ja kirjallinen tehtävä on tehty (hyväksytty / hylätty) ja hyväksytty.

Ilmoittautumisaika

01.08.2021 - 06.09.2023

Ajoitus

06.09.2021 - 31.12.2023

Laajuus

2 op

Yksikkö

SeAMK Sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja

Toimipiste

SeAMK Seinäjoki, Kampustalo

Opetuskielet
  • Suomi
Tutkinto-ohjelma
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Terveydenhoitaja (AMK)
Opettaja
  • Silja Saarikoski
Ajoitusryhmät
  • Tiedonhankinta 1 (Koko: 0. Avoin AMK: 0.)
  • Tiedonhankinta 2 (Koko: 0. Avoin AMK: 0.)
Opiskelijaryhmät
  • SH21S