Siirry suoraan sisältöön

Valtaistava sosiaalityöLaajuus (4 op)

Tunnus: SOSAVY40

Osaamistavoitteet

Opiskelija osaa määritellä valtaistamisen käsitteen ja kuvata kuinka se liittyy sosiaalityön kriittisten teorioiden ydinsisältöön.
Opiskelija osaa analysoida syrjäyttäviä yhteiskunnallisia mekanismeja sekä epätasa-arvoa ja huono-osaisuutta tuottavia rakenteita ja prosesseja alueellisella, kansallisella ja kansainvälisellä tasolla. Opiskelija osaa analysoida yhteiskunnassa, palvelujärjestelmässä ja sosiaalityössä käytäntöjä, rakenteita ja prosesseja, jotka tuottavat ja ylläpitävät syrjäytymistä, eriarvoisuutta, osallisuuden ja vallan puutetta. Opiskelija osaa tunnistaa valtaistavan sosiaalityön tarpeita asiakkaiden elämässä, työyhteisöissä ja sosiaalialan työtehtävissä. Hän tietää valtaistavan sosiaalityön menetelmiä. Opiskelija osaa kuvata valtaistavan työn prosessissa mahdollisesti syntyviä ristiriitoja ja nimetä keinoja niiden ratkaisemiseksi.
Hänellä on valmiuksia suunnitella ja arvioida valtaistavia menetelmiä hyödyntävä ja kestävää kehitystä tukeva sosiaalityön prosessi.
Opiskelija osaa analysoida kriittisesti asenteitaan ja mielipiteitään sekä arvioida asiakastyössä oman toimintansa taustalla olevia arvoja ja eettisiä käsityksiä.

Sisältö

- valtaistamisen käsite
- kriittiset sosiaalityön teoriat
- syrjäytyminen, huono-osaisuus, eriarvoisuus yhteiskunnassa
- valtaistumisen edistäminen asiakastyössä, sosiaalialan organisaatioissa ja yhteiskunnassa
- menetelmät valtaistavassa sosiaalityössä
- valtaistavan sosiaalityön prosessin suunnitteleminen jaarviointi
- valtaistava työ ja ekososiaalinen kestävyys
- omien arvojen ja oman toiminnan arviointi

Esitietovaatimukset

tutkinto-ohjelman perusopinnot pääosin

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osaa määritellä valtaistamisen käsitteen ja kuvata sen taustalla olevien kriittisten sosiaalityön teorioiden ydinsisällön.
Opiskelija osaa kuvata yhteiskunnassa, palvelujärjestelmässä ja sosiaalityössä käytäntöjä, rakenteita tai prosesseja, jotka tuottavat ja ylläpitävät syrjäytymistä, eriarvoisuutta, osallisuuden ja vallan puutetta. Hän tunnistaa näiden tekijöiden yhteyksiä ekososiaaliseen kestävyyteen.
Opiskelija osaa kuvata valtaistavan sosiaalityön tarpeita ja valtarakenteita asiakkaiden elämässä, työyhteisöissä ja sosiaalialan työtehtävissä. Opiskelija osaa kuvata sosiaalityön prosessin, jonka tavoitteet ja menetelmät liittyvät valtaistavaan työotteeseen. Opiskelija osaa kuvata omaa toimintaansa asiakastyössä ja sen taustalla olevia arvoja sekä nostaa esille sosiaalityön käytännössä kokemiaan arvoristiriitoja ja nimetä yhteiskunnallisia tekijöitä niiden taustalla.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Edellisten lisäksi opiskelija osaa tarkastella valtaistamisen käsitettä monipuolisesti ja liittää sen käytännön sosiaalityöhön ja eri valtaistaviin menetelmiin. Hän osaa kuvata arvojensa ja kokemiensa arvoristiriitojen yhteiskunnallista taustatekijöitä.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Edellisten lisäksi opiskelija osaa tarkastella kriittisesti ja laaja-alaisesti syrjäyttäviä prosesseja asiakkaiden elämässä, työyhteisöissä ja koko ammattialalla. Hän osaa soveltaa valtaistavan sosiaalityön menetelmiä oivaltavasti ja kuvata menetelmien sovelluksen yksityiskohtaisesti. Hän osaa ottaa huomioon ekososiaalisen kestävyyden näkökulman auttamisprosessissa. Hän osaa analysoida ja arvioida kriittisesti sekä omaa toimintaansa että yleensä sosiaalialan ammattityötä valtaistavan työn tavoitteiden näkökulmasta. Hän osaa arvioida valtaistavaa työotetta suhteessa sosiaalityön muihin lähestymistapoihin.

Lisätiedot

opintojakso on vaihtoehtoinen seuraavien opintojaksojen kanssa
- Viestintä ja media sosiaalialan työssä
- Rakenteellinen sosiaalityö
- Yhteisöihin suuntautuva sosiaalityö
- Empowering Social Work

Ilmoittautumisaika

02.05.2023 - 05.05.2023

Ajoitus

08.01.2024 - 08.03.2024

Laajuus

4 op

Virtuaaliosuus (op)

3.5 op

Yksikkö

SeAMK Sosionomi ja geronomi

Toimipiste

SeAMK Seinäjoki, Kampustalo

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 30

Tutkinto-ohjelma
  • Sosionomi (AMK)
Opettaja
  • Anu Aalto
  • Milka Volanto
  • Taja Kiiskilä
Opiskelijaryhmät
  • SOS22A
    Sosionomi (AMK)
  • MSOS22K
    Sosionomi (AMK)
  • MSOS22SV
    Sosionomi (AMK)

Tavoitteet

Oppimateriaalit

Diakonia-ammattikorkeakoulu. N.d. Huono-osaisuus Suomessa –karttasivusto. https://diak.shinyapps.io/karttasovellus/#ohje.

Hokkanen, L. 2014. Autetuksi tuleminen - valtaistavan sosiaalisen asianajon edellyttämät toimijuudet. Lapin yliopisto. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-484-730-8.

Leemann, L. & Hämäläinen, R-M. 2016. Asiakasosallisuus, sosiaalinen osallisuus ja
matalan kynnyksen palvelut. Pohdintaa käsitteiden sisällöstä. Yhteiskuntapolitiikka 81 (2016):5. http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2016102725606.

Mattila, M. 2020. Eriarvoisuuden tila Suomessa 2020. Helsinki: Kaleva Sorsa Säätiö. Saatavilla: https://sorsafoundation.fi/wp-content/uploads/2020/08/Eriarvoisuus2020_web2.pdf.

Saari, J. 2015. Huono-osaiset - elämän edellytykset yhteiskunnan pohjalla. Helsinki: Gaudeamus.(Lainattavissa SeAMK-tunnuksilla; Ellibs)

Skene, K.R. 2021. What is the Unit of Empowerment? An Ecological Perspective. British Journal of Social Work, 1–20. https://doi.org/10.1093/bjsw/bcab012.

Opetusmenetelmät

Verkkototeutus, orientointi lähiopetuksena viikolla 3.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

108 h: itsenäinen opiskelu Moodle-alustalla, orientointi lähiopetuksena, oppimistehtävä.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osaa määritellä valtaistamisen käsitteen ja kuvata sen taustalla olevien kriittisten sosiaalityön teorioiden ydinsisällön.
Opiskelija osaa kuvata yhteiskunnassa, palvelujärjestelmässä ja sosiaalityössä käytäntöjä, rakenteita tai prosesseja, jotka tuottavat ja ylläpitävät syrjäytymistä, eriarvoisuutta, osallisuuden ja vallan puutetta. Hän tunnistaa näiden tekijöiden yhteyksiä ekososiaaliseen kestävyyteen.
Opiskelija osaa kuvata valtaistavan sosiaalityön tarpeita ja valtarakenteita asiakkaiden elämässä, työyhteisöissä ja sosiaalialan työtehtävissä. Opiskelija osaa kuvata sosiaalityön prosessin, jonka tavoitteet ja menetelmät liittyvät valtaistavaan työotteeseen. Opiskelija osaa kuvata omaa toimintaansa asiakastyössä ja sen taustalla olevia arvoja sekä nostaa esille sosiaalityön käytännössä kokemiaan arvoristiriitoja ja nimetä yhteiskunnallisia tekijöitä niiden taustalla.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Edellisten lisäksi opiskelija osaa tarkastella valtaistamisen käsitettä monipuolisesti ja liittää sen käytännön sosiaalityöhön ja eri valtaistaviin menetelmiin. Hän osaa kuvata arvojensa ja kokemiensa arvoristiriitojen yhteiskunnallista taustatekijöitä.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Edellisten lisäksi opiskelija osaa tarkastella kriittisesti ja laaja-alaisesti syrjäyttäviä prosesseja asiakkaiden elämässä, työyhteisöissä ja koko ammattialalla. Hän osaa soveltaa valtaistavan sosiaalityön menetelmiä oivaltavasti ja kuvata menetelmien sovelluksen yksityiskohtaisesti. Hän osaa ottaa huomioon ekososiaalisen kestävyyden näkökulman auttamisprosessissa. Hän osaa analysoida ja arvioida kriittisesti sekä omaa toimintaansa että yleensä sosiaalialan ammattityötä valtaistavan työn tavoitteiden näkökulmasta. Hän osaa arvioida valtaistavaa työotetta suhteessa sosiaalityön muihin lähestymistapoihin.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Oppimistehtävä

Esitietovaatimukset

tutkinto-ohjelman perusopinnot pääosin

Lisätiedot

opintojakso on vaihtoehtoinen seuraavien opintojaksojen kanssa
- Viestintä ja media sosiaalialan työssä
- Rakenteellinen sosiaalityö
- Yhteisöihin suuntautuva sosiaalityö
- Empowering Social Work

Ilmoittautumisaika

02.05.2023 - 05.05.2023

Ajoitus

04.09.2023 - 20.10.2023

Laajuus

4 op

Yksikkö

SeAMK Sosionomi ja geronomi

Toimipiste

SeAMK Seinäjoki, Kampustalo

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 25

Tutkinto-ohjelma
  • Sosionomi (AMK)
Opettaja
  • Anu Aalto
  • Taja Kiiskilä
Opiskelijaryhmät
  • SOS21B
    Sosionomi (AMK)
  • SOS21C

Englanniksi

Opetusmenetelmät

Lähiopetus, ryhmänohjaus työelämätaholla, seminaari, ryhmätehtävä.

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Ryhmätehtävä tehdään SPRn Kaveritaitoja-ohjelman parissa eri työelämätahoilla.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

108 h: lähiopetus, seminaari, ryhmänohjaus työelämätaholla, ryhmätehtävä.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osaa määritellä valtaistamisen käsitteen ja kuvata sen taustalla olevien kriittisten sosiaalityön teorioiden ydinsisällön.
Opiskelija osaa kuvata yhteiskunnassa, palvelujärjestelmässä ja sosiaalityössä käytäntöjä, rakenteita tai prosesseja, jotka tuottavat ja ylläpitävät syrjäytymistä, eriarvoisuutta, osallisuuden ja vallan puutetta. Hän tunnistaa näiden tekijöiden yhteyksiä ekososiaaliseen kestävyyteen.
Opiskelija osaa kuvata valtaistavan sosiaalityön tarpeita ja valtarakenteita asiakkaiden elämässä, työyhteisöissä ja sosiaalialan työtehtävissä. Opiskelija osaa kuvata sosiaalityön prosessin, jonka tavoitteet ja menetelmät liittyvät valtaistavaan työotteeseen. Opiskelija osaa kuvata omaa toimintaansa asiakastyössä ja sen taustalla olevia arvoja sekä nostaa esille sosiaalityön käytännössä kokemiaan arvoristiriitoja ja nimetä yhteiskunnallisia tekijöitä niiden taustalla.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Edellisten lisäksi opiskelija osaa tarkastella valtaistamisen käsitettä monipuolisesti ja liittää sen käytännön sosiaalityöhön ja eri valtaistaviin menetelmiin. Hän osaa kuvata arvojensa ja kokemiensa arvoristiriitojen yhteiskunnallista taustatekijöitä.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Edellisten lisäksi opiskelija osaa tarkastella kriittisesti ja laaja-alaisesti syrjäyttäviä prosesseja asiakkaiden elämässä, työyhteisöissä ja koko ammattialalla. Hän osaa soveltaa valtaistavan sosiaalityön menetelmiä oivaltavasti ja kuvata menetelmien sovelluksen yksityiskohtaisesti. Hän osaa ottaa huomioon ekososiaalisen kestävyyden näkökulman auttamisprosessissa. Hän osaa analysoida ja arvioida kriittisesti sekä omaa toimintaansa että yleensä sosiaalialan ammattityötä valtaistavan työn tavoitteiden näkökulmasta. Hän osaa arvioida valtaistavaa työotetta suhteessa sosiaalityön muihin lähestymistapoihin.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Seminaarityöskentely sekä ryhmätehtävä

Esitietovaatimukset

tutkinto-ohjelman perusopinnot pääosin

Lisätiedot

opintojakso on vaihtoehtoinen seuraavien opintojaksojen kanssa
- Viestintä ja media sosiaalialan työssä
- Rakenteellinen sosiaalityö
- Yhteisöihin suuntautuva sosiaalityö
- Empowering Social Work

Ilmoittautumisaika

02.05.2022 - 05.05.2022

Ajoitus

09.01.2023 - 10.03.2023

Laajuus

4 op

Virtuaaliosuus (op)

1 op

T&K-osuus

2 op

Yksikkö

SeAMK Sosionomi ja geronomi

Toimipiste

SeAMK Seinäjoki, Kampustalo

Opetuskielet
  • Suomi
Tutkinto-ohjelma
  • Sosionomi (AMK)
Opettaja
  • Aino Alaverdyan
  • Taja Kiiskilä
Opiskelijaryhmät
  • SOS21A
    Sosionomi (AMK)
  • MSOS21K
    Sosionomi (AMK)

Tavoitteet

Opiskelija osaa määritellä valtaistamisen käsitteen ja kuvata kuinka se liittyy sosiaalityön kriittisten teorioiden ydinsisältöön.
Opiskelija osaa analysoida syrjäyttäviä yhteiskunnallisia mekanismeja sekä epätasa-arvoa ja huono-osaisuutta tuottavia rakenteita ja prosesseja alueellisella, kansallisella ja kansainvälisellä tasolla. Opiskelija osaa analysoida yhteiskunnassa, palvelujärjestelmässä ja sosiaalityössä käytäntöjä, rakenteita ja prosesseja, jotka tuottavat ja ylläpitävät syrjäytymistä, eriarvoisuutta, osallisuuden ja vallan puutetta. Opiskelija osaa tunnistaa valtaistavan sosiaalityön tarpeita asiakkaiden elämässä, työyhteisöissä ja sosiaalialan työtehtävissä. Hän tietää valtaistavan sosiaalityön menetelmiä. Opiskelija osaa kuvata valtaistavan työn prosessissa mahdollisesti syntyviä ristiriitoja ja nimetä keinoja niiden ratkaisemiseksi.
Hänellä on valmiuksia suunnitella ja arvioida valtaistavia menetelmiä hyödyntävä ja kestävää kehitystä tukeva sosiaalityön prosessi.
Opiskelija osaa analysoida kriittisesti asenteitaan ja mielipiteitään sekä arvioida asiakastyössä oman toimintansa taustalla olevia arvoja ja eettisiä käsityksiä.

Sisältö

- valtaistamisen käsite
- kriittiset sosiaalityön teoriat
- syrjäytyminen, huono-osaisuus, eriarvoisuus yhteiskunnassa
- valtaistumisen edistäminen asiakastyössä, sosiaalialan organisaatioissa ja yhteiskunnassa
- menetelmät valtaistavassa sosiaalityössä
- valtaistavan sosiaalityön prosessin suunnitteleminen jaarviointi
- valtaistava työ ja ekososiaalinen kestävyys
- omien arvojen ja oman toiminnan arviointi

Oppimateriaalit

Diakonia-ammattikorkeakoulu. N.d. Huono-osaisuus Suomessa –karttasivusto. https://diak.shinyapps.io/karttasovellus/#ohje.

Hokkanen, L. 2014. Autetuksi tuleminen - valtaistavan sosiaalisen asianajon edellyttämät toimijuudet. Lapin yliopisto. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-484-730-8.

Leemann, L. & Hämäläinen, R-M. 2016. Asiakasosallisuus, sosiaalinen osallisuus ja
matalan kynnyksen palvelut. Pohdintaa käsitteiden sisällöstä. Yhteiskuntapolitiikka 81 (2016):5. http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2016102725606.

Mattila, M. 2020. Eriarvoisuuden tila Suomessa 2020. Helsinki: Kaleva Sorsa Säätiö. Saatavilla: https://sorsafoundation.fi/wp-content/uploads/2020/08/Eriarvoisuus2020_web2.pdf.

Saari, J. 2015. Huono-osaiset - elämän edellytykset yhteiskunnan pohjalla. Helsinki: Gaudeamus.(Lainattavissa SeAMK-tunnuksilla; Ellibs)

Skene, K.R. 2021. What is the Unit of Empowerment? An Ecological Perspective. British Journal of Social Work, 1–20. https://doi.org/10.1093/bjsw/bcab012.
Englanniksi

Opetusmenetelmät

Luennot, osallistavien menetelmien simulointi, ryhmätoiminnan ohjaus

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Oppimistehtävä tehdään SPRn Kaveritaitoja-ohjelman parissa eri työelämätahoilla.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Itsenäinen tenttisuoritus (Exam)

05.09.2022 - 21.10.2022

Laajuus

4 op

Virtuaaliosuus (op)

1 op

T&K-osuus

2 op

Yksikkö

SeAMK Sosionomi ja geronomi

Toimipiste

SeAMK Seinäjoki, Kampustalo

Opetuskielet
  • Suomi
Tutkinto-ohjelma
  • Sosionomi (AMK)
Opettaja
  • Aino Alaverdyan
  • Taja Kiiskilä
Opiskelijaryhmät
  • SOS20B
    Sosionomi (AMK)
  • SOS20C

05.05.2021 - 09.05.2021

Ajoitus

10.01.2022 - 04.03.2022

Laajuus

4 op

Virtuaaliosuus (op)

2 op

T&K-osuus

1 op

Yksikkö

SeAMK Sosiaali- ja terveysala

Toimipiste

SeAMK Seinäjoki, Kampustalo

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 25

Tutkinto-ohjelma
  • Sosionomi (AMK)
Opettaja
  • Aino Alaverdyan
  • Tanja Rajala
Opiskelijaryhmät
  • MSOS20
    Sosionomi (AMK)
  • SOS20A
    Sosionomi (AMK)

Tavoitteet

Opiskelija osaa määritellä valtaistamisen käsitteen ja kuvata kuinka se liittyy sosiaalityön kriittisten teorioiden ydinsisältöön.
Opiskelija osaa analysoida syrjäyttäviä yhteiskunnallisia mekanismeja sekä epätasa-arvoa ja huono-osaisuutta tuottavia rakenteita ja prosesseja alueellisella, kansallisella ja kansainvälisellä tasolla. Opiskelija osaa analysoida yhteiskunnassa, palvelujärjestelmässä ja sosiaalityössä käytäntöjä, rakenteita ja prosesseja, jotka tuottavat ja ylläpitävät syrjäytymistä, eriarvoisuutta, osallisuuden ja vallan puutetta. Opiskelija osaa tunnistaa valtaistavan sosiaalityön tarpeita asiakkaiden elämässä, työyhteisöissä ja sosiaalialan työtehtävissä. Hän tietää valtaistavan sosiaalityön menetelmiä. Opiskelija osaa kuvata valtaistavan työn prosessissa mahdollisesti syntyviä ristiriitoja ja nimetä keinoja niiden ratkaisemiseksi.
Hänellä on valmiuksia suunnitella ja arvioida valtaistavia menetelmiä hyödyntävä ja kestävää kehitystä tukeva sosiaalityön prosessi.
Opiskelija osaa analysoida kriittisesti asenteitaan ja mielipiteitään sekä arvioida asiakastyössä oman toimintansa taustalla olevia arvoja ja eettisiä käsityksiä.

Sisältö

- valtaistamisen käsite
- kriittiset sosiaalityön teoriat
- syrjäytyminen, huono-osaisuus, eriarvoisuus yhteiskunnassa
- valtaistumisen edistäminen asiakastyössä, sosiaalialan organisaatioissa ja yhteiskunnassa
- menetelmät valtaistavassa sosiaalityössä
- valtaistavan sosiaalityön prosessin suunnitteleminen jaarviointi
- valtaistava työ ja ekososiaalinen kestävyys
- omien arvojen ja oman toiminnan arviointi

Oppimateriaalit

Diakonia-ammattikorkeakoulu. N.d. Huono-osaisuus Suomessa –karttasivusto. https://diak.shinyapps.io/karttasovellus/#ohje.

Hokkanen, L. 2014. Autetuksi tuleminen - valtaistavan sosiaalisen asianajon edellyttämät toimijuudet. Lapin yliopisto. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-484-730-8.

Leemann, L. & Hämäläinen, R-M. 2016. Asiakasosallisuus, sosiaalinen osallisuus ja
matalan kynnyksen palvelut. Pohdintaa käsitteiden sisällöstä. Yhteiskuntapolitiikka 81 (2016):5. http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2016102725606.

Mattila, M. 2020. Eriarvoisuuden tila Suomessa 2020. Helsinki: Kaleva Sorsa Säätiö. Saatavilla: https://sorsafoundation.fi/wp-content/uploads/2020/08/Eriarvoisuus2020_web2.pdf.

Saari, J. 2015. Huono-osaiset - elämän edellytykset yhteiskunnan pohjalla. Helsinki: Gaudeamus.(Lainattavissa SeAMK-tunnuksilla; Ellibs)

Skene, K.R. 2021. What is the Unit of Empowerment? An Ecological Perspective. British Journal of Social Work, 1–20. https://doi.org/10.1093/bjsw/bcab012.

Opetusmenetelmät

Luennot, ryhmätoiminta, -aktivieetit ja -esitys tai Exam-tentti; jaksotehtävän voi tehdä työelämäyhteistyössä