Siirry suoraan sisältöön

Palvelujen johtaminenLaajuus (5 op)

Tunnus: SOSAJO10

Osaamistavoitteet

Opiskelija osaa määritellä sosiaalipalvelujen johtamiseen liittyvät peruskäsitteet ja johtamisen osa-alueet. Opiskelija osaa nimetä palveluiden järjestämiseen ja toteuttamiseen liittyviä reunaehtoja sekä soveltaa lainsäädäntöä ja hallinnon periaatteita palveluiden organisoimisessa sosionomin työkentillä. Opiskelija tietää lainsäädännön edellyttämät toimet sekä kansainväliset, kansalliset ja paikalliset suositukset ja linjaukset palvelujen järjestämisessä ja hän osaa soveltaa niitä ammattialansa palvelujen johtamiseen. Opiskelija ymmärtää sidosryhmäyhteistyön merkityksen ja kykenee toimimaan yhteistyön aktiivisena osapuolena. Opiskelija on perehtynyt päätöksenteon prosesseihin julkisissa, yksityisissä ja järjestösektorin toiminnoissa. Hänellä on kustannustietoisuutta ja osaamista talouden suunnitteluun. Opiskelija tuntee sosiaalialan palvelutarjonnan ja kilpailuttamisen pelisääntöjä. Opiskelijalla on perusedellytykset toimia alan itsenäisenä yrittäjänä monialaisessa ympäristössä.

Sisältö

- johtamisen teorioita ja käsitteitä
- johtamisen toimintamalleja
- suositukset, linjaukset, ohjelmat ja lainsäädäntö
- sidosryhmät, moniammatillinen yhteistyö
- päätöksenteko organisaatioissa
- palveluiden rahoitus ja talouden suunnittelu
- kilpailuttaminen ja ulkoisten palveluiden johtaminen

Esitietovaatimukset

tutkinto-ohjelman perusopinnot pääosin, opintojakso Vuorovaikutus psykososiaalisessa työssä, harjoittelua vähintään 10 op

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija tunnistaa sosiaalipalvelujen johtamisen reunaehdot, perusteet ja päätöksenteon prosessit sekä osaa hyödyntää niitä työssään.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa soveltaa sosiaalipalveluiden johtamisen teorioita, keskeisiä käsitteitä, menetelmiä ja periaatteita. Opiskelija tunnistaa omia arvojaan ja asenteitaan sekä tiedostaa vastuunsa sosiaalipalveluiden tehtävissä.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa arvioida ja analysoida palveluiden johtamista. Hän tunnistaa sosiaalialan johtamisen rajat ylittävänä ja tietoon perustuvana toimintana. Opiskelija hallitsee johtamisen prosessit erilaisissa organisaatioissa. Opiskelija osaa nähdä omien arvojensa ja asenteidensa vaikutukset toimintaansa.

Oppimateriaalit

Rousu, Sirkka, Lanne-Erikson Minna. Lähijohtaminen sosiaali- ja terveysalalla. Metropolia Ammattikorkeakoulu, (2021)

Ilmoittautumisaika

17.04.2023 - 20.04.2023

Ajoitus

08.01.2024 - 01.03.2024

Laajuus

5 op

Virtuaaliosuus (op)

4.5 op

Yksikkö

SeAMK Sosionomi ja geronomi

Toimipiste

SeAMK Seinäjoki, Kampustalo

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 38

Tutkinto-ohjelma
  • Sosionomi (AMK)
Opettaja
  • Annukka Haapa-aho
  • Taja Kiiskilä
Opiskelijaryhmät
  • SOS21B
    Sosionomi (AMK)
  • SOS21C
    Sosionomi (AMK)

Tavoitteet

Kulmala (toim.): Parempi vanhustyö - menetelmiä johtamisen kehittämiseen (2017)
Laaksonen ym.: Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestelmä (2020)
Reikko, Salonen, uusitalo: Puun ja kuoren välissä – lähijohtajuus sosiaali-ja terveysalalla. (2010, saatavissa verkossakin)
Rissanen, Lammintakanen: Sosiaali- ja terveysjohtaminen
Rousu, Sirkka & Lanne-Eriksson, Minna toim. (2021) https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-328-308-4
Sydänmaanlakka: Älykäs julkinen johtaminen (2015)

Opetusmenetelmät

Verkkototeutus, mutta seminaari (4h) on lähiopetuksena viikolla 8.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

135 h: seminaari lähitoteutuksena (4h) viikolla 8, ennakkotehtävä seminaariin, itsenäinen opiskelu Moodle-alustalla, oppimistehtävät.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija tunnistaa sosiaalipalvelujen johtamisen reunaehdot, perusteet ja päätöksenteon prosessit sekä osaa hyödyntää niitä työssään.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa soveltaa sosiaalipalveluiden johtamisen teorioita, keskeisiä käsitteitä, menetelmiä ja periaatteita. Opiskelija tunnistaa omia arvojaan ja asenteitaan sekä tiedostaa vastuunsa sosiaalipalveluiden tehtävissä.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa arvioida ja analysoida palveluiden johtamista. Hän tunnistaa sosiaalialan johtamisen rajat ylittävänä ja tietoon perustuvana toimintana. Opiskelija hallitsee johtamisen prosessit erilaisissa organisaatioissa. Opiskelija osaa nähdä omien arvojensa ja asenteidensa vaikutukset toimintaansa.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Oppimistehtävä

Esitietovaatimukset

tutkinto-ohjelman perusopinnot pääosin, opintojakso Vuorovaikutus psykososiaalisessa työssä, harjoittelua vähintään 10 op

Ilmoittautumisaika

17.04.2023 - 20.04.2023

Ajoitus

08.01.2024 - 01.03.2024

Laajuus

5 op

Yksikkö

SeAMK Sosionomi ja geronomi

Toimipiste

SeAMK Seinäjoki, Kampustalo

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 36

Tutkinto-ohjelma
  • Sosionomi (AMK)
Opettaja
  • Annukka Haapa-aho
  • Taja Kiiskilä
Opiskelijaryhmät
  • SOS21B
    Sosionomi (AMK)
  • SOS21C
    Sosionomi (AMK)

Tavoitteet

Opiskelija osaa määritellä sosiaalipalvelujen johtamiseen liittyvät peruskäsitteet ja johtamisen osa-alueet. Opiskelija osaa nimetä palveluiden järjestämiseen ja toteuttamiseen liittyviä reunaehtoja sekä soveltaa lainsäädäntöä ja hallinnon periaatteita palveluiden organisoimisessa sosionomin työkentillä. Opiskelija tietää lainsäädännön edellyttämät toimet sekä kansainväliset, kansalliset ja paikalliset suositukset ja linjaukset palvelujen järjestämisessä ja hän osaa soveltaa niitä ammattialansa palvelujen johtamiseen. Opiskelija ymmärtää sidosryhmäyhteistyön merkityksen ja kykenee toimimaan yhteistyön aktiivisena osapuolena. Opiskelija on perehtynyt päätöksenteon prosesseihin julkisissa, yksityisissä ja järjestösektorin toiminnoissa. Hänellä on kustannustietoisuutta ja osaamista talouden suunnitteluun. Opiskelija tuntee sosiaalialan palvelutarjonnan ja kilpailuttamisen pelisääntöjä. Opiskelijalla on perusedellytykset toimia alan itsenäisenä yrittäjänä monialaisessa ympäristössä.

Sisältö

- johtamisen teorioita ja käsitteitä
- johtamisen toimintamalleja
- suositukset, linjaukset, ohjelmat ja lainsäädäntö
- sidosryhmät, moniammatillinen yhteistyö
- päätöksenteko organisaatioissa
- palveluiden rahoitus ja talouden suunnittelu
- kilpailuttaminen ja ulkoisten palveluiden johtaminen

Oppimateriaalit

Kulmala (toim.): Parempi vanhustyö - menetelmiä johtamisen kehittämiseen (2017)
Laaksonen ym.: Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestelmä (2020)
Reikko, Salonen, uusitalo: Puun ja kuoren välissä – lähijohtajuus sosiaali-ja terveysalalla. (2010, saatavissa verkossakin)
Rissanen, Lammintakanen: Sosiaali- ja terveysjohtaminen
Rousu, Sirkka & Lanne-Eriksson, Minna toim. (2021) https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-328-308-4
Sydänmaanlakka: Älykäs julkinen johtaminen (2015)

Opetusmenetelmät

Lähiopetus, seminaari, vierailijat ja oppimistehtävä

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

135 h: lähiopetus, seminaari, ennakkotehtävät, itsenäinen opiskelu, oppimistehtävä.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija tunnistaa sosiaalipalvelujen johtamisen reunaehdot, perusteet ja päätöksenteon prosessit sekä osaa hyödyntää niitä työssään.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa soveltaa sosiaalipalveluiden johtamisen teorioita, keskeisiä käsitteitä, menetelmiä ja periaatteita. Opiskelija tunnistaa omia arvojaan ja asenteitaan sekä tiedostaa vastuunsa sosiaalipalveluiden tehtävissä.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa arvioida ja analysoida palveluiden johtamista. Hän tunnistaa sosiaalialan johtamisen rajat ylittävänä ja tietoon perustuvana toimintana. Opiskelija hallitsee johtamisen prosessit erilaisissa organisaatioissa. Opiskelija osaa nähdä omien arvojensa ja asenteidensa vaikutukset toimintaansa.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Oppimistehtävä

Esitietovaatimukset

tutkinto-ohjelman perusopinnot pääosin, opintojakso Vuorovaikutus psykososiaalisessa työssä, harjoittelua vähintään 10 op

Ilmoittautumisaika

17.04.2023 - 20.04.2023

Ajoitus

04.09.2023 - 20.10.2023

Laajuus

5 op

Virtuaaliosuus (op)

4.5 op

Yksikkö

SeAMK Sosionomi ja geronomi

Toimipiste

SeAMK Seinäjoki, Kampustalo

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 36

Tutkinto-ohjelma
  • Sosionomi (AMK)
Opettaja
  • Annukka Haapa-aho
  • Taja Kiiskilä
Opiskelijaryhmät
  • SOS21A
    Sosionomi (AMK)
  • MSOS22K
    Sosionomi (AMK)

Tavoitteet

Opiskelija osaa määritellä sosiaalipalvelujen johtamiseen liittyvät peruskäsitteet ja johtamisen osa-alueet. Opiskelija osaa nimetä palveluiden järjestämiseen ja toteuttamiseen liittyviä reunaehtoja sekä soveltaa lainsäädäntöä ja hallinnon periaatteita palveluiden organisoimisessa sosionomin työkentillä. Opiskelija tietää lainsäädännön edellyttämät toimet sekä kansainväliset, kansalliset ja paikalliset suositukset ja linjaukset palvelujen järjestämisessä ja hän osaa soveltaa niitä ammattialansa palvelujen johtamiseen. Opiskelija ymmärtää sidosryhmäyhteistyön merkityksen ja kykenee toimimaan yhteistyön aktiivisena osapuolena. Opiskelija on perehtynyt päätöksenteon prosesseihin julkisissa, yksityisissä ja järjestösektorin toiminnoissa. Hänellä on kustannustietoisuutta ja osaamista talouden suunnitteluun. Opiskelija tuntee sosiaalialan palvelutarjonnan ja kilpailuttamisen pelisääntöjä. Opiskelijalla on perusedellytykset toimia alan itsenäisenä yrittäjänä monialaisessa ympäristössä.

Sisältö

- johtamisen teorioita ja käsitteitä
- johtamisen toimintamalleja
- suositukset, linjaukset, ohjelmat ja lainsäädäntö
- sidosryhmät, moniammatillinen yhteistyö
- päätöksenteko organisaatioissa
- palveluiden rahoitus ja talouden suunnittelu
- kilpailuttaminen ja ulkoisten palveluiden johtaminen

Oppimateriaalit

Sydänmaanlakka: Älykäs julkinen johtaminen (2015)
Reikko, Salonen, uusitalo: Puun ja kuoren välissä – lähijohtajuus sosiaali-ja terveysalalla. (2010, saatavissa verkossakin)
Rissanen, Lammintakanen: Sosiaali- ja terveysjohtaminen
Niiranen, Seppänen-Järvelä, Sinkkonen, Vartiainen: Johtaminen Sosiaalialalla (2010)
Kulmala (toim.): Parempi vanhustyö - menetelmiä johtamisen kehittämiseen (2017)
Laaksonen ym.: Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestelmä (2020)

Opetusmenetelmät

Verkkototeutus, mutta seminaari 4h (vko 41) on lähiopetuksena.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

135 h: seminaari lähitoteutuksena, ennakkotehtävä seminaariin, itsenäinen opiskelu Moodle-alustalla, oppimistehtävät.

135 h: lähiopetus, seminaari, ennakkotehtävä seminaariin, itsenäinen opiskelu, oppimistehtävä.

19.04.2022 - 21.04.2022

Ajoitus

09.01.2023 - 10.03.2023

Laajuus

5 op

Yksikkö

SeAMK Sosionomi ja geronomi

Toimipiste

SeAMK Seinäjoki, Kampustalo

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 35

Tutkinto-ohjelma
  • Sosionomi (AMK)
Opettaja
  • Asta Niinimäki
  • Annukka Haapa-aho
Opiskelijaryhmät
  • SOS20B
    Sosionomi (AMK)
  • SOS20C

Muut ajankohtaiset artikkelit

Opetusmenetelmät

luennot, vierailut ja vierailijat, oppimistehtävät

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

130 h

Reflektio, video/digitarina, oppimistehtävät

4 op

Luennot verkossa, vierailijat aikataulutetusti etänä ja seminaari kontaktissa. Oppimistehtävät pääosin verkossa, ryhmätöiden mahdollisuus ryhmien aikataulujen mukaisesti.

05.09.2022 - 21.10.2022

Laajuus

5 op

Yksikkö

SeAMK Sosionomi ja geronomi

Toimipiste

SeAMK Seinäjoki, Kampustalo

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 30

Tutkinto-ohjelma
  • Sosionomi (AMK)
Opettaja
  • Annukka Haapa-aho
  • Taja Kiiskilä
Opiskelijaryhmät
  • MSOS21K
    Sosionomi (AMK)
  • SOS20A

26.04.2021 - 02.05.2021

Ajoitus

10.01.2022 - 18.03.2022

Laajuus

5 op

Yksikkö

SeAMK Sosiaali- ja terveysala

Toimipiste

SeAMK Seinäjoki, Kampustalo

Opetuskielet
  • Suomi
Tutkinto-ohjelma
  • Sosionomi (AMK)
Opettaja
  • Annukka Haapa-aho
  • Maria Valli
Opiskelijaryhmät
  • SOS19C
    Sosionomi (AMK)
  • SOS19B