Siirry suoraan sisältöön

Psykososiaalisten ryhmien ohjaaminenLaajuus (4 op)

Tunnus: SOSATO30

Osaamistavoitteet

Opiskelijalla on valmiudet organisoida psykososiaalista, muutokseen tähtäävää ryhmätoimintaa sekä käynnistää ryhmätoimintaa asiakasryhmien tarpeet huomioiden. Hänellä on valmiudet edistää ryhmäprosessia siten, että ryhmän jäsenten osallisuus toteutuu ja mahdolliset ristiriitatilanteet ratkaistaan rakentavasti. Opiskelija osaa nimetä ryhmädynamiikan lainalaisuuksia. Hän osaa nimetä ryhmäprosessin käynnistämiseen, ylläpitämiseen ja päättämiseen vaikuttavia tekijöitä. Opiskelija osaa tunnistaa ryhmätoiminnan tarpeita asiakasryhmissä. Hän osaa perustella, miten psykososiaalisen ryhmätoiminnan ja vertaistuen avulla voidaan tukea asiakasryhmien hyvinvointia, toimintakykyä ja arjen hallintaa sekä yhteisistä kokemuksista voimaantumista. Opiskelija osaa nimetä sosiaalisen innostamisen ja sosiokulttuurisen työn periaatteita ja toimintatapoja. Opiskelija osaa nimetä terapeuttiseen kohtaamiseen ja kokemuksellisuuteen perustuvia työmenetelmiä.

Sisältö

- ryhmätyö sosiaalityön menetelmänä
- ryhmädynamiikka, ryhmäprosessi
- tavoitteellinen ryhmän ohjaaminen
- psykososiaalinen työote ryhmätoiminnassa
- sosiokulttuuriset menetelmät, sosiaalinen innostaminen
- vertaisryhmätoiminta ja kokemuksellisuus
- vertaistukiryhmät, asumisyhteisöjen ryhmätoiminnat, kokemuksen jakaminen ja kokemuksesta oppiminen

Esitietovaatimukset

opintokokonaisuus Sosiaalialan tietoperusta pääosin

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osaa nimeätä ryhmädynamiikan lainalaisuuksia sekä ryhmäprosessin käynnistämiseen, ylläpitämiseen ja päättämiseen vaikuttavia tekijöitä. Opiskelija osaa perustella erilaisten psykososiaalisten ryhmätoimintojen tarpeita ja tavoitteita. Opiskelija osaa rakentaa psykososiaalisen ryhmätoiminnan toimintakokonaisuuden ja perustella kyseisen toiminnan tavoitteita ja ryhmässä käytettyjä menetelmiä. Opiskelija osaa kuvailla omaa ja ryhmän toimintaa sekä erottella ryhmätoiminnan osallisuutta ja voimaantumista mahdollistavia tekijöitä.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa tarkastella ryhmädynamiikan lainalaisuuksia sekä perustella ryhmäprosessin käynnistämiseen, ylläpitämiseen ja päättämiseen vaikuttavia tekijöitä. Lisäksi opiskelija osaa vertailla erilaisten psykososiaalisten ryhmätoimintojen tarpeita ja tavoitteita. Opiskelija osaa rakentaa psykososiaalisen ryhmätoiminnan toimintakokonaisuuden ja arvioida kyseisen toiminnan tavoitteita ja ryhmässä käytettyjä menetelmiä. Opiskelija osaa tarkastella omaa ja ryhmän toimintaa reflektiivisesti sekä arvioida ryhmätoiminnan osallisuutta ja voimaantumista mahdollistavia tekijöitä.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa tarkastella ryhmädynamiikan lainalaisuuksia moniulotteisesti. Lisäksi opiskelija osaa arvioida ryhmäprosessin käynnistämiseen, ylläpitämiseen ja päättämiseen vaikuttavia tekijöitä sekä erotella erilaisten psykososiaalisten ryhmätoimintojen tarpeita ja tavoitteita. Opiskelija osaa rakentaa psykososiaalisen ryhmätoiminnan toimintakokonaisuuden ja analysoida kyseisen toiminnan tavoitteita ja ryhmässä käytettyjä menetelmiä. Opiskelija osaa tarkastella omaa ja ryhmän toimintaa reflektiivisesti sekä arvioida ryhmätoiminnan osallisuutta ja voimaantumista mahdollistavia tekijöitä.

Lisätiedot

opintojakso on vaihtoehtoinen seuraavien opintojaksojen kanssa:
- Pedagogisten ryhmien ohjaaminen
- Toiminnallisten ryhmien ohjaaminen

Ilmoittautumisaika

06.05.2024 - 12.05.2024

Ajoitus

07.01.2025 - 14.03.2025

Laajuus

4 op

Yksikkö

SeAMK Sosionomi ja geronomi

Toimipiste

SeAMK Seinäjoki, Kampustalo

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

10 - 25

Tutkinto-ohjelma
  • Sosionomi (AMK)
Opettaja
  • Elina Kangasluoma
Opiskelijaryhmät
  • SOS23C
    Sosionomi (AMK)
  • SOS23B
    Sosionomi (AMK)
  • SOS24A
    Sosionomi (AMK)

Tavoitteet

Oppimateriaalit

-Heikkinen, A. ym. (2007). Näe minut - kuule minua. Kokemuksia ryhmistä.
- Jansson, A. (2012) (toim). Psykososiaalinen ryhmätoiminta yksinäisyyden lievittäjänä.
- Kopakkala, A. (2005). Ryhmä, jengi, tiimi: ryhmädynamiikka ja siihen vaikuttaminen.
- Kurki, L. (2000). Sosiokulttuurinen innostaminen.
- Ståhlberg, L. (2019). Pienryhmäohjaajan opas.
- Lisäksi mahdollinen muu opettajan osoittama materiaali.

Opetusmenetelmät

- Lähiopetustoteutus: Yksilö- ja ryhmätyöskentely sisältäen lähiopetusta, esimerkkejä asiakastilanteista, oppimistehtäviä ja kirjareflektion.
-Myös yhteistyötä työelämäyhteistyötahojen kanssa yhteisen ryhmänohjaustoteutuksen merkeissä.

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Yhtenä opetusmenetelmistä: Työelämäyhteistyönä ryhmänohjauksen käytännön toteutus.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

4 op, 108 tuntia.

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojakso on vaihtoehtoinen seuraavien opintojaksojen kanssa:
- Pedagogisten ryhmien ohjaaminen
- Toiminnallisten ryhmien ohjaaminen

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

- Kirjaessee muodostaa arvioinnin pääperusteen.
-Kurssin oppimistehtävien (sis. myös lähiopetustunnit) suorittaminen on hyväksytyn kurssisuorituksen edellytys pääasiallisen arviointiperusteen muodostuessa kirjaesseestä.
Arviointi:1-5.

Hylätty (0)

Suoritus ei yllä tasolle 1.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

Opiskelija osaa nimetä ryhmädynamiikan lainalaisuuksia sekä ryhmäprosessin käynnistämiseen, ylläpitämiseen ja päättämiseen vaikuttavia tekijöitä. Opiskelija osaa perustella erilaisten psykososiaalisten ryhmätoimintojen tarpeita ja tavoitteita. Opiskelija osaa rakentaa psykososiaalisen ryhmätoiminnan toimintakokonaisuuden ja perustella kyseisen toiminnan tavoitteita ja ryhmässä käytettyjä menetelmiä. Opiskelija osaa kuvailla omaa ja ryhmän toimintaa sekä erottella ryhmätoiminnan osallisuutta ja voimaantumista mahdollistavia tekijöitä.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

02.09.2024 - 13.12.2024

Laajuus

4 op

Yksikkö

SeAMK Sosionomi ja geronomi

Toimipiste

SeAMK Seinäjoki, Kampustalo

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

10 - 30

02.05.2023 - 05.05.2023

Ajoitus

08.01.2024 - 15.03.2024

Laajuus

4 op

Yksikkö

SeAMK Sosionomi ja geronomi

Toimipiste

SeAMK Seinäjoki, Kampustalo

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 25

Tutkinto-ohjelma
  • Sosionomi (AMK)
Opettaja
  • Elina Kangasluoma
Opiskelijaryhmät
  • SOS22C
    Sosionomi (AMK)
  • SOS22B

-Yhtenä opetusmenetelmistä: Työelämäyhteistyönä ryhmänohjauksen käytännön toteutus.

04.09.2023 - 22.10.2023

Laajuus

4 op

Yksikkö

SeAMK Sosionomi ja geronomi

Toimipiste

SeAMK Seinäjoki, Kampustalo

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

10 - 25

Tutkinto-ohjelma
  • Sosionomi (AMK)
Opettaja
  • Elina Kangasluoma
Opiskelijaryhmät
  • MSOS23K
    Sosionomi (AMK)
  • SOS23A
    Sosionomi (AMK)
  • MSOS22SV

02.05.2022 - 05.05.2022

Ajoitus

20.03.2023 - 17.05.2023

Laajuus

4 op

Yksikkö

SeAMK Sosionomi ja geronomi

Toimipiste

SeAMK Seinäjoki, Kampustalo

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 25

Tutkinto-ohjelma
  • Sosionomi (AMK)
Opettaja
  • Elina Kangasluoma
Opiskelijaryhmät
  • SOS21B
    Sosionomi (AMK)
  • SOS22A
    Sosionomi (AMK)
  • SOS21C

- Yksilö- ja ryhmätyöskentely sisältäen lähiopetusta, esimerkkejä asiakastilanteista, oppimistehtäviä ja kirjareflektion.
-Myös yhteistyötä työelämäyhteistyötahojen kanssa yhteisen ryhmänohjaustoteutuksen merkeissä.

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

-Yhtenä opetusmenetelmistä: Työelämäyhteistyönä ryhmänohjauksen käytännön toteutus.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

4 op, 106 tuntia.

-Kurssin oppimistehtävien suorittaminen on hyväksytyn kurssisuorituksen edellytys pääasiallisen arviointiperusteen muodostuessa kirjaesseestä.

01.09.2022 - 21.10.2022

Laajuus

4 op

Virtuaaliosuus (op)

2 op

T&K-osuus

1 op

Yksikkö

SeAMK Sosionomi ja geronomi

Toimipiste

SeAMK Seinäjoki, Kampustalo

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 27

Tutkinto-ohjelma
  • Sosionomi (AMK)
Opettaja
  • Arja Hemminki
Opiskelijaryhmät
  • SOS22A
    Sosionomi (AMK)
  • SOS21B
    Sosionomi (AMK)
  • SOS21C
    Sosionomi (AMK)
  • MSOS22K
    Sosionomi (AMK)

Tavoitteet

Opiskelijalla on valmiudet organisoida psykososiaalista, muutokseen tähtäävää ryhmätoimintaa sekä käynnistää ryhmätoimintaa asiakasryhmien tarpeet huomioiden. Hänellä on valmiudet edistää ryhmäprosessia siten, että ryhmän jäsenten osallisuus toteutuu ja mahdolliset ristiriitatilanteet ratkaistaan rakentavasti. Opiskelija osaa nimetä ryhmädynamiikan lainalaisuuksia. Hän osaa nimetä ryhmäprosessin käynnistämiseen, ylläpitämiseen ja päättämiseen vaikuttavia tekijöitä. Opiskelija osaa tunnistaa ryhmätoiminnan tarpeita asiakasryhmissä. Hän osaa perustella, miten psykososiaalisen ryhmätoiminnan ja vertaistuen avulla voidaan tukea asiakasryhmien hyvinvointia, toimintakykyä ja arjen hallintaa sekä yhteisistä kokemuksista voimaantumista. Opiskelija osaa nimetä sosiaalisen innostamisen ja sosiokulttuurisen työn periaatteita ja toimintatapoja. Opiskelija osaa nimetä terapeuttiseen kohtaamiseen ja kokemuksellisuuteen perustuvia työmenetelmiä.

Sisältö

- ryhmätyö sosiaalityön menetelmänä
- ryhmädynamiikka, ryhmäprosessi
- tavoitteellinen ryhmän ohjaaminen
- psykososiaalinen työote ryhmätoiminnassa
- sosiokulttuuriset menetelmät, sosiaalinen innostaminen
- vertaisryhmätoiminta ja kokemuksellisuus
- vertaistukiryhmät, asumisyhteisöjen ryhmätoiminnat, kokemuksen jakaminen ja kokemuksesta oppiminen

Oppimateriaalit

Heikkinen, A. ym. (2007 Näe minut - kuule minua. Kokemuksia ryhmistä.
Jansson, A. (toim.) /2012) Psykososiaalinen ryhmätoiminta yksinäisyyden lievittäjänä.
Kopakkala, A. (2005) Ryhmä, jengi , tiimi. Ryhmädynamiikka ja siihen vaikuttaminen.

Opetusmenetelmät

Luento, pari- ja ryhmä harjoitukset, itsenäiset tehtävät.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

106 h, luento 28 h, ohjatut harjoitukset 40 h itsenäinen työskentely 38 h.

Sisällön jaksotus

7 kertaa 4h

Arviointiasteikko

1-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osaa nimeätä ryhmädynamiikan lainalaisuuksia sekä ryhmäprosessin käynnistämiseen, ylläpitämiseen ja päättämiseen vaikuttavia tekijöitä. Opiskelija osaa perustella erilaisten psykososiaalisten ryhmätoimintojen tarpeita ja tavoitteita. Opiskelija osaa rakentaa psykososiaalisen ryhmätoiminnan toimintakokonaisuuden ja perustella kyseisen toiminnan tavoitteita ja ryhmässä käytettyjä menetelmiä. Opiskelija osaa kuvailla omaa ja ryhmän toimintaa sekä erottella ryhmätoiminnan osallisuutta ja voimaantumista mahdollistavia tekijöitä.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa tarkastella ryhmädynamiikan lainalaisuuksia sekä perustella ryhmäprosessin käynnistämiseen, ylläpitämiseen ja päättämiseen vaikuttavia tekijöitä. Lisäksi opiskelija osaa vertailla erilaisten psykososiaalisten ryhmätoimintojen tarpeita ja tavoitteita. Opiskelija osaa rakentaa psykososiaalisen ryhmätoiminnan toimintakokonaisuuden ja arvioida kyseisen toiminnan tavoitteita ja ryhmässä käytettyjä menetelmiä. Opiskelija osaa tarkastella omaa ja ryhmän toimintaa reflektiivisesti sekä arvioida ryhmätoiminnan osallisuutta ja voimaantumista mahdollistavia tekijöitä.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa tarkastella ryhmädynamiikan lainalaisuuksia moniulotteisesti. Lisäksi opiskelija osaa arvioida ryhmäprosessin käynnistämiseen, ylläpitämiseen ja päättämiseen vaikuttavia tekijöitä sekä erotella erilaisten psykososiaalisten ryhmätoimintojen tarpeita ja tavoitteita. Opiskelija osaa rakentaa psykososiaalisen ryhmätoiminnan toimintakokonaisuuden ja analysoida kyseisen toiminnan tavoitteita ja ryhmässä käytettyjä menetelmiä. Opiskelija osaa tarkastella omaa ja ryhmän toimintaa reflektiivisesti sekä arvioida ryhmätoiminnan osallisuutta ja voimaantumista mahdollistavia tekijöitä.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Osallistuminen kontaktiopetukseen ja harjoituksiin kentällä, itsenäiset tehtävät.

Hylätty (0)

Opiskelija ei osallistu opetukseen eikä tee kurssin tehtäviä.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

Opiskelija osallistuu opetukseen tyydyttävästi tai vähän. Opiskelija tekee tehtävät tyydyttävästi. Tehtäväistä ilmenee, ettei hän hallitse ryhmän ohjauksen perustaitoja ja ymmärrä ryhmäprosessin vaiheita.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

Opiskelija osallistuu opetukseen aktiivisesti. Opiskelija tekee tehtävät hyvin. Tehtävistä ilmenee, että hän halllitsee ryhmän ohjauksen perustaidot ja ymmärtää ryhmäprosessin vaiheet.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osallistuu opetukseen erittäin aktiivisesti. Opiskelija tekee tehtävät kiitettävän tasoisesti. Tehtävistä ilmenee, että hän hallitsee ryhmän ohjauksen kiitettävästi ja ymmärtää ryhmäprosessin vaiheet laaja-alaisesti.

Esitietovaatimukset

opintokokonaisuus Sosiaalialan tietoperusta pääosin

Lisätiedot

opintojakso on vaihtoehtoinen seuraavien opintojaksojen kanssa:
- Pedagogisten ryhmien ohjaaminen
- Toiminnallisten ryhmien ohjaaminen

Ilmoittautumisaika

05.05.2021 - 09.05.2021

Ajoitus

21.03.2022 - 20.05.2022

Laajuus

4 op

Yksikkö

SeAMK Sosiaali- ja terveysala

Toimipiste

SeAMK Seinäjoki, Kampustalo

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

5 - 25

Tutkinto-ohjelma
  • Sosionomi (AMK)
Opettaja
  • Elina Kangasluoma
Opiskelijaryhmät
  • SOS20B
    Sosionomi (AMK)
  • MSOS21K
    Sosionomi (AMK)
  • SOS21A
    Sosionomi (AMK)
  • SOS20C
    Sosionomi (AMK)

Tavoitteet

Opiskelijalla on valmiudet organisoida psykososiaalista, muutokseen tähtäävää ryhmätoimintaa sekä käynnistää ryhmätoimintaa asiakasryhmien tarpeet huomioiden. Hänellä on valmiudet edistää ryhmäprosessia siten, että ryhmän jäsenten osallisuus toteutuu ja mahdolliset ristiriitatilanteet ratkaistaan rakentavasti. Opiskelija osaa nimetä ryhmädynamiikan lainalaisuuksia. Hän osaa nimetä ryhmäprosessin käynnistämiseen, ylläpitämiseen ja päättämiseen vaikuttavia tekijöitä. Opiskelija osaa tunnistaa ryhmätoiminnan tarpeita asiakasryhmissä. Hän osaa perustella, miten psykososiaalisen ryhmätoiminnan ja vertaistuen avulla voidaan tukea asiakasryhmien hyvinvointia, toimintakykyä ja arjen hallintaa sekä yhteisistä kokemuksista voimaantumista. Opiskelija osaa nimetä sosiaalisen innostamisen ja sosiokulttuurisen työn periaatteita ja toimintatapoja. Opiskelija osaa nimetä terapeuttiseen kohtaamiseen ja kokemuksellisuuteen perustuvia työmenetelmiä.

Sisältö

- ryhmätyö sosiaalityön menetelmänä
- ryhmädynamiikka, ryhmäprosessi
- tavoitteellinen ryhmän ohjaaminen
- psykososiaalinen työote ryhmätoiminnassa
- sosiokulttuuriset menetelmät, sosiaalinen innostaminen
- vertaisryhmätoiminta ja kokemuksellisuus
- vertaistukiryhmät, asumisyhteisöjen ryhmätoiminnat, kokemuksen jakaminen ja kokemuksesta oppiminen

Oppimateriaalit

-Heikkinen, A. ym. 2007. Näe minut - kuule minua. Kokemuksia ryhmistä.
- Jansson, A. (toim). 2012. Psykososiaalinen ryhmätoiminta yksinäisyyden lievittäjänä.
- Kopakkala, A. 2005. Ryhmä, jengi, tiimi: ryhmädynamiikka ja siihen vaikuttaminen.
- Kurki, L. 2000. Sosiokulttuurinen innostaminen.
- Ståhlberg, L. 2019. Pienryhmäohjaajan opas.
- Lisäksi mahdollinen muu opettajan osoittama materiaali.

Opetusmenetelmät

- Yksilö- ja ryhmätyöskentely sisältäen lähiopetusta, esimerkkejä asiakastilanteista, oppimistehtäviä ja kirjareflektion.
-Myös yhteistyötä työelämäyhteistyötahojen kanssa yhteisen ryhmänohjaustoteutuksen merkeissä.

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

-Yhtenä opetusmenetelmistä: Työelämäyhteistyönä ryhmänohjauksen käytännön toteutus.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

4 op, 106 tuntia.

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojakso on vaihtoehtoinen seuraavien opintojaksojen kanssa:
- Pedagogisten ryhmien ohjaaminen
- Toiminnallisten ryhmien ohjaaminen

Arviointiasteikko

1-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osaa nimeätä ryhmädynamiikan lainalaisuuksia sekä ryhmäprosessin käynnistämiseen, ylläpitämiseen ja päättämiseen vaikuttavia tekijöitä. Opiskelija osaa perustella erilaisten psykososiaalisten ryhmätoimintojen tarpeita ja tavoitteita. Opiskelija osaa rakentaa psykososiaalisen ryhmätoiminnan toimintakokonaisuuden ja perustella kyseisen toiminnan tavoitteita ja ryhmässä käytettyjä menetelmiä. Opiskelija osaa kuvailla omaa ja ryhmän toimintaa sekä erottella ryhmätoiminnan osallisuutta ja voimaantumista mahdollistavia tekijöitä.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa tarkastella ryhmädynamiikan lainalaisuuksia sekä perustella ryhmäprosessin käynnistämiseen, ylläpitämiseen ja päättämiseen vaikuttavia tekijöitä. Lisäksi opiskelija osaa vertailla erilaisten psykososiaalisten ryhmätoimintojen tarpeita ja tavoitteita. Opiskelija osaa rakentaa psykososiaalisen ryhmätoiminnan toimintakokonaisuuden ja arvioida kyseisen toiminnan tavoitteita ja ryhmässä käytettyjä menetelmiä. Opiskelija osaa tarkastella omaa ja ryhmän toimintaa reflektiivisesti sekä arvioida ryhmätoiminnan osallisuutta ja voimaantumista mahdollistavia tekijöitä.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa tarkastella ryhmädynamiikan lainalaisuuksia moniulotteisesti. Lisäksi opiskelija osaa arvioida ryhmäprosessin käynnistämiseen, ylläpitämiseen ja päättämiseen vaikuttavia tekijöitä sekä erotella erilaisten psykososiaalisten ryhmätoimintojen tarpeita ja tavoitteita. Opiskelija osaa rakentaa psykososiaalisen ryhmätoiminnan toimintakokonaisuuden ja analysoida kyseisen toiminnan tavoitteita ja ryhmässä käytettyjä menetelmiä. Opiskelija osaa tarkastella omaa ja ryhmän toimintaa reflektiivisesti sekä arvioida ryhmätoiminnan osallisuutta ja voimaantumista mahdollistavia tekijöitä.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

- Oppimistehtävä 50% ja kirjaessee 50%.