Siirry suoraan sisältöön

Sosiaalityö moniammatillisissa työyhteisöissäLaajuus (4 op)

Tunnus: SOSAPS80

Osaamistavoitteet

Opiskelija osaa tunnistaa sosiaalityön tehtävät ja paikat erilaisissa hyvinvointialan ja rinnakkaisalojen organisaatioissa, joiden välitön perustehtävä ei kohdistu sosiaalialan toimintojen tai sosiaalihuollon toteuttamiseen. Tehtäväkenttinä esimerkiksi varhaiskasvatus, koulun sosiaalityö, sosiaalityö terveydenhuollon organisaatioissa ja kuntoutusorganisaatioissa, sosiaalityö kriminaalihuollossa, sosiaalityö työvoimahallinnossa ja kelassa. Opiskelija osaa tarkastella asiakkaan tilannetta ja tarpeita sosiaalisen näkökulmasta sekä selvittää, mitä sosiaalietuuksia, palveluita, tukitoimia ja avunlähteitä asiakkaalla on käytettävissä. Opiskelija osaa tunnistaa millaisia muita kuin sosiaalityön asiantuntijuuksia asiakas tarvitsee hyvinvointinsa tueksi. Opiskelijalla on valmiudet toimia moniammatillisen työryhmän jäsenenä.

Sisältö

- sosiaalisen asiantuntijuus
- moniammatillisuus, yhteistyö, monialaisuus
- asiakkaan tilanteen ja palvelutarpeiden kartoitus
- tiedonhankinta palveluista, etuuksista ja lainsäädännöstä
- tiimityö, verkostotyö, dialogisuus
- varhaiskasvatus, koulun sosiaalityö, sosiaalityö terveydenhuollon organisaatiossa, sosiaalityö päihdetyössä, sosiaalityö työvoimahallinnossa

Esitietovaatimukset

opintokokonaisuus Sosiaalialan tietoperusta pääosin

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osaa määritellä moniammatillisen työn käsitteen ja tavoitteet. Opiskelija osaa nimetä moniammatillisen työryhmän jäsenenä toimimisen edellytyksiä. Opiskelija osaa kuvata sosiaalialan asiantuntijan rooleja ja tehtäviä moniammatillisissa toimintaympäristöissä.
Opiskelija osaa kuvata asiakkaan tilannetta ja tarpeita sosiaalisen näkökulmasta. Hän osaa tunnistaa, mitä muita asiantuntijuuksia asiakas tarvitsee hyvinvointinsa tueksi. Opiskelija osaa selvittää pääpiirteet sosiaalietuuksista, palveluista, tukitoimista ja avunlähteistä.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa tarkastella moniammatillisen työryhmän jäsenenä toimimisen edellytyksiä. Opiskelija osaa tarkastella monipuolisesti sosiaalialan asiantuntijan rooleja, tehtäviä ja häneen kohdistuvia odotuksia moniammatillisissa toimintaympäristöissä.
Opiskelija osaa tarkastella asiakkaan tilannetta ja tarpeita sosiaalisen näkökulmasta. Opiskelija osaa tunnistaa ja perustella , mitä muuta kuin sosiaalityön asiantuntijuutta asiakas tarvitsee hyvinvointinsa tueksi. Opiskelija osaa selittää mitä sosiaalietuuksia, palveluja, tukitoimia ja avunlähteitä asiakas voi eri tilanteissa saada.Hän osaa arvioida asiakkaan tarvitsemien palvelujen kokonaisuutta.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa tarkastella monipuolisesti moniammatillisen työryhmän jäsenenä toimimisen edellytyksiä. Opiskelija osaa verrata sosiaalialan asiantuntemuksen luonnetta suhteessa muiden ammattialojen asiantuntemukseen.
Opiskelija osaa analysoida moniammatillisen työn ongelmakohtia ja niiden taustalla vaikuttavia tekijöitä. Hän osaa esittää ja perustella ratkaisuja, joilla asiakkaan näkökulmaa voi nostaa esille ja edistää moniammatillista yhteistyötä.

Lisätiedot

opintojakso on vaihtoehtoinen seuraavien opintojaksojen kanssa
- Opintoihin ja työhön valmentaminen
- Sosiaalinen kuntoutus
- Sosiaaliohjaus asumisyhteisöissä
- Sosiaaliohjaus avopalveluissa
- Perheohjaus

Ilmoittautumisaika

06.05.2024 - 12.05.2024

Ajoitus

17.03.2025 - 16.05.2025

Laajuus

4 op

Yksikkö

SeAMK Sosionomi ja geronomi

Toimipiste

SeAMK Seinäjoki, Kampustalo

Opetuskielet
  • Suomi
Tutkinto-ohjelma
  • Sosionomi (AMK)
Opettaja
  • Sos 1 Nimeämätön
Opiskelijaryhmät
  • SOS23C
    Sosionomi (AMK)
  • SOS23B
    Sosionomi (AMK)

Tavoitteet

Oppimateriaalit

Helminen, J. (toim.).2017.Asiakkaan moniammatillinen ohjaus sosiaali-ja terveydenhuollossa. Metteri, A., Valokivi, H.&Ylinen, S.(toim.).2014.Terveys ja sosiaalityö.
Mönkkönen, K., Kekoni, T.&Pehkonen, A.2019.Moniammatillinen yhteistyö. Vaikuttava vuorovaikutus sosiaali- ja terveysalalla.Gaudeamus.
Orjasniemi, T.2014.Moniammatillisen päihdetyön käytäntöjä kehittämässä – kohdeilmiöitä, menetelmiä, strategioita ja rajapintoja
Vierula, T.,Pösö, T.&Paavilainen, E.2019.Moniammatillisuus ja palvelutarvearviointi lapsi- ja perhepalveluissa.Ammattilaisten näkemykset pulmakohdista.Yhteiskuntapolitiikka 84 (2019):3.

Opetusmenetelmät

Opintojakso toteutuu lähiopetuksena sisältäen opintojakson sisältöjen mukaisia orientoivia luentoja, pienryhmätyöskentelyä ja harjoituksia. Opintojakso päättyy tenttiin.

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

-

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Tentin ajankohta ilmoitetaan opintojakson alussa.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

104h.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osaa määritellä moniammatillisen työn käsitteen ja tavoitteet. Opiskelija osaa nimetä moniammatillisen työryhmän jäsenenä toimimisen edellytyksiä. Opiskelija osaa kuvata sosiaalialan asiantuntijan rooleja ja tehtäviä moniammatillisissa toimintaympäristöissä.
Opiskelija osaa kuvata asiakkaan tilannetta ja tarpeita sosiaalisen näkökulmasta. Hän osaa tunnistaa, mitä muita asiantuntijuuksia asiakas tarvitsee hyvinvointinsa tueksi. Opiskelija osaa selvittää pääpiirteet sosiaalietuuksista, palveluista, tukitoimista ja avunlähteistä.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa tarkastella moniammatillisen työryhmän jäsenenä toimimisen edellytyksiä. Opiskelija osaa tarkastella monipuolisesti sosiaalialan asiantuntijan rooleja, tehtäviä ja häneen kohdistuvia odotuksia moniammatillisissa toimintaympäristöissä.
Opiskelija osaa tarkastella asiakkaan tilannetta ja tarpeita sosiaalisen näkökulmasta. Opiskelija osaa tunnistaa ja perustella , mitä muuta kuin sosiaalityön asiantuntijuutta asiakas tarvitsee hyvinvointinsa tueksi. Opiskelija osaa selittää mitä sosiaalietuuksia, palveluja, tukitoimia ja avunlähteitä asiakas voi eri tilanteissa saada.Hän osaa arvioida asiakkaan tarvitsemien palvelujen kokonaisuutta.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa tarkastella monipuolisesti moniammatillisen työryhmän jäsenenä toimimisen edellytyksiä. Opiskelija osaa verrata sosiaalialan asiantuntemuksen luonnetta suhteessa muiden ammattialojen asiantuntemukseen.
Opiskelija osaa analysoida moniammatillisen työn ongelmakohtia ja niiden taustalla vaikuttavia tekijöitä. Hän osaa esittää ja perustella ratkaisuja, joilla asiakkaan näkökulmaa voi nostaa esille ja edistää moniammatillista yhteistyötä.

Esitietovaatimukset

opintokokonaisuus Sosiaalialan tietoperusta pääosin

Lisätiedot

opintojakso on vaihtoehtoinen seuraavien opintojaksojen kanssa
- Opintoihin ja työhön valmentaminen
- Sosiaalinen kuntoutus
- Sosiaaliohjaus asumisyhteisöissä
- Sosiaaliohjaus avopalveluissa
- Perheohjaus

Ilmoittautumisaika

01.11.2024 - 31.12.2024

Ajoitus

02.01.2025 - 09.02.2025

Laajuus

4 op

Virtuaaliosuus (op)

4 op

Yksikkö

SeAMK Sosionomi ja geronomi

Toimipiste

SeAMK Seinäjoki, Kampustalo

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 42

Tutkinto-ohjelma
  • Sosionomi (AMK)
Opettaja
  • Asta Pohjola
Ajoitusryhmät
  • Avoin AMK (Ei koske tutkinto-opiskelijaa) (Koko: 10. Avoin AMK: 10.)
Opiskelijaryhmät
  • SOPE23S
    Sosionomityön perusteet
Koulutusryhmat
  • Avoin AMK (Ei koske tutkinto-opiskelijaa)

Tavoitteet

Opiskelija osaa tunnistaa sosiaalityön tehtävät ja paikat erilaisissa hyvinvointialan ja rinnakkaisalojen organisaatioissa, joiden välitön perustehtävä ei kohdistu sosiaalialan toimintojen tai sosiaalihuollon toteuttamiseen. Tehtäväkenttinä esimerkiksi varhaiskasvatus, koulun sosiaalityö, sosiaalityö terveydenhuollon organisaatioissa ja kuntoutusorganisaatioissa, sosiaalityö kriminaalihuollossa, sosiaalityö työvoimahallinnossa ja kelassa. Opiskelija osaa tarkastella asiakkaan tilannetta ja tarpeita sosiaalisen näkökulmasta sekä selvittää, mitä sosiaalietuuksia, palveluita, tukitoimia ja avunlähteitä asiakkaalla on käytettävissä. Opiskelija osaa tunnistaa millaisia muita kuin sosiaalityön asiantuntijuuksia asiakas tarvitsee hyvinvointinsa tueksi. Opiskelijalla on valmiudet toimia moniammatillisen työryhmän jäsenenä.

Sisältö

- sosiaalisen asiantuntijuus
- moniammatillisuus, yhteistyö, monialaisuus
- asiakkaan tilanteen ja palvelutarpeiden kartoitus
- tiedonhankinta palveluista, etuuksista ja lainsäädännöstä
- tiimityö, verkostotyö, dialogisuus
- varhaiskasvatus, koulun sosiaalityö, sosiaalityö terveydenhuollon organisaatiossa, sosiaalityö päihdetyössä, sosiaalityö työvoimahallinnossa

Oppimateriaalit

Helminen, J. (toim.).2017.Asiakkaan moniammatillinen ohjaus sosiaali-ja terveydenhuollossa. Metteri, A., Valokivi, H.&Ylinen, S.(toim.).2014.Terveys ja sosiaalityö.
Mönkkönen, K., Kekoni, T.&Pehkonen, A.2019.Moniammatillinen yhteistyö. Vaikuttava vuorovaikutus sosiaali- ja terveysalalla.Gaudeamus.
Orjasniemi, T.2014.Moniammatillisen päihdetyön käytäntöjä kehittämässä – kohdeilmiöitä, menetelmiä, strategioita ja rajapintoja
Vierula, T.,Pösö, T.&Paavilainen, E.2019.Moniammatillisuus ja palvelutarvearviointi lapsi- ja perhepalveluissa.Ammattilaisten näkemykset pulmakohdista.Yhteiskuntapolitiikka 84 (2019):3.

Opetusmenetelmät

Opintojakso toteutuu verkko-opetuksena sisältäen opintojakson sisältöjen mukaisia orientoivia luentoja, pienryhmätyöskentelyä.

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

-

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Opintojakson tentti ja pienryhmätuotoksen esittely viikolla 6 pienryhmien sopimien esitysajankohtien mukaisesti.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

104h

Sisällön jaksotus

Opintojakso orientoidaan 2.1.2025 klo 17-18. Orientointi tallennetaan. Opiskelijat todentavat oppimisensa suullisessa verkkotentissä ja pienryhmätuotoksen esittelyssä viikolla 6 pienryhmän varaamana ajankohtana.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osaa määritellä moniammatillisen työn käsitteen ja tavoitteet. Opiskelija osaa nimetä moniammatillisen työryhmän jäsenenä toimimisen edellytyksiä. Opiskelija osaa kuvata sosiaalialan asiantuntijan rooleja ja tehtäviä moniammatillisissa toimintaympäristöissä.
Opiskelija osaa kuvata asiakkaan tilannetta ja tarpeita sosiaalisen näkökulmasta. Hän osaa tunnistaa, mitä muita asiantuntijuuksia asiakas tarvitsee hyvinvointinsa tueksi. Opiskelija osaa selvittää pääpiirteet sosiaalietuuksista, palveluista, tukitoimista ja avunlähteistä.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa tarkastella moniammatillisen työryhmän jäsenenä toimimisen edellytyksiä. Opiskelija osaa tarkastella monipuolisesti sosiaalialan asiantuntijan rooleja, tehtäviä ja häneen kohdistuvia odotuksia moniammatillisissa toimintaympäristöissä.
Opiskelija osaa tarkastella asiakkaan tilannetta ja tarpeita sosiaalisen näkökulmasta. Opiskelija osaa tunnistaa ja perustella , mitä muuta kuin sosiaalityön asiantuntijuutta asiakas tarvitsee hyvinvointinsa tueksi. Opiskelija osaa selittää mitä sosiaalietuuksia, palveluja, tukitoimia ja avunlähteitä asiakas voi eri tilanteissa saada.Hän osaa arvioida asiakkaan tarvitsemien palvelujen kokonaisuutta.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa tarkastella monipuolisesti moniammatillisen työryhmän jäsenenä toimimisen edellytyksiä. Opiskelija osaa verrata sosiaalialan asiantuntemuksen luonnetta suhteessa muiden ammattialojen asiantuntemukseen.
Opiskelija osaa analysoida moniammatillisen työn ongelmakohtia ja niiden taustalla vaikuttavia tekijöitä. Hän osaa esittää ja perustella ratkaisuja, joilla asiakkaan näkökulmaa voi nostaa esille ja edistää moniammatillista yhteistyötä.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Tentti (50%) ja pienryhmätuotos (50%).

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

Opiskelija osaa tarkastella asiakkaan tilannetta ja tarpeita sosiaalisen näkökulmasta. Opiskelija osaa tunnistaa ja perustella , mitä muuta kuin sosiaalityön asiantuntijuutta asiakas tarvitsee hyvinvointinsa tueksi. Opiskelija osaa selittää mitä sosiaalietuuksia, palveluja, tukitoimia ja avunlähteitä asiakas voi eri tilanteissa saada. Hän osaa arvioida asiakkaan tarvitsemien palvelujen kokonaisuutta.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa tarkastella monipuolisesti moniammatillisen työryhmän jäsenenä toimimisen edellytyksiä. Opiskelija osaa verrata sosiaalialan asiantuntemuksen luonnetta suhteessa muiden ammattialojen asiantuntemukseen. Opiskelija osaa analysoida moniammatillisen työn ongelmakohtia ja niiden taustalla vaikuttavia tekijöitä. Hän osaa esittää ja perustella ratkaisuja, joilla asiakkaan näkökulmaa voi nostaa esille ja edistää moniammatillista yhteistyötä.

Esitietovaatimukset

opintokokonaisuus Sosiaalialan tietoperusta pääosin

Lisätiedot

opintojakso on vaihtoehtoinen seuraavien opintojaksojen kanssa
- Opintoihin ja työhön valmentaminen
- Sosiaalinen kuntoutus
- Sosiaaliohjaus asumisyhteisöissä
- Sosiaaliohjaus avopalveluissa
- Perheohjaus

Ilmoittautumisaika

06.05.2024 - 12.05.2024

Ajoitus

16.09.2024 - 22.11.2024

Laajuus

4 op

Virtuaaliosuus (op)

4 op

Yksikkö

SeAMK Sosionomi ja geronomi

Toimipiste

SeAMK Seinäjoki, Kampustalo

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 30

Tutkinto-ohjelma
  • Sosionomi (AMK)
Opettaja
  • Asta Pohjola
Opiskelijaryhmät
  • SOS24A
    Sosionomi (AMK)
  • MSOS24K
    Sosionomi (AMK), Monimuotototeutus

Tavoitteet

Opiskelija osaa tunnistaa sosiaalityön tehtävät ja paikat erilaisissa hyvinvointialan ja rinnakkaisalojen organisaatioissa, joiden välitön perustehtävä ei kohdistu sosiaalialan toimintojen tai sosiaalihuollon toteuttamiseen. Tehtäväkenttinä esimerkiksi varhaiskasvatus, koulun sosiaalityö, sosiaalityö terveydenhuollon organisaatioissa ja kuntoutusorganisaatioissa, sosiaalityö kriminaalihuollossa, sosiaalityö työvoimahallinnossa ja kelassa. Opiskelija osaa tarkastella asiakkaan tilannetta ja tarpeita sosiaalisen näkökulmasta sekä selvittää, mitä sosiaalietuuksia, palveluita, tukitoimia ja avunlähteitä asiakkaalla on käytettävissä. Opiskelija osaa tunnistaa millaisia muita kuin sosiaalityön asiantuntijuuksia asiakas tarvitsee hyvinvointinsa tueksi. Opiskelijalla on valmiudet toimia moniammatillisen työryhmän jäsenenä.

Sisältö

- sosiaalisen asiantuntijuus
- moniammatillisuus, yhteistyö, monialaisuus
- asiakkaan tilanteen ja palvelutarpeiden kartoitus
- tiedonhankinta palveluista, etuuksista ja lainsäädännöstä
- tiimityö, verkostotyö, dialogisuus
- varhaiskasvatus, koulun sosiaalityö, sosiaalityö terveydenhuollon organisaatiossa, sosiaalityö päihdetyössä, sosiaalityö työvoimahallinnossa

Oppimateriaalit

Helminen, J. (toim.).2017.Asiakkaan moniammatillinen ohjaus sosiaali-ja terveydenhuollossa. Metteri, A., Valokivi, H.&Ylinen, S.(toim.).2014.Terveys ja sosiaalityö.
Mönkkönen, K., Kekoni, T.&Pehkonen, A.2019.Moniammatillinen yhteistyö. Vaikuttava vuorovaikutus sosiaali- ja terveysalalla.Gaudeamus.
Orjasniemi, T.2014.Moniammatillisen päihdetyön käytäntöjä kehittämässä – kohdeilmiöitä, menetelmiä, strategioita ja rajapintoja
Vierula, T.,Pösö, T.&Paavilainen, E.2019.Moniammatillisuus ja palvelutarvearviointi lapsi- ja perhepalveluissa.Ammattilaisten näkemykset pulmakohdista.Yhteiskuntapolitiikka 84 (2019):3.

Opetusmenetelmät

Opintojakso toteutuu verkko-opetuksena sisältäen opintojakson sisältöjen mukaisia orientoivia luentoja ja pienryhmätyöskentelyä.

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

-

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Opintojakson tentti ja pienryhmätuotoksen esittely viikolla 47 pienryhmien sopimien esitysajankohtien mukaisesti.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

104h

Sisällön jaksotus

Opintojakso orientoidaan viikolla 38. Orientointi tallennetaan. Opiskelijat todentavat oppimisensa suullisessa verkkotentissä ja pienryhmätuotoksen esittelyssä viikolla 47 pienryhmän varaamana ajankohtana.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osaa määritellä moniammatillisen työn käsitteen ja tavoitteet. Opiskelija osaa nimetä moniammatillisen työryhmän jäsenenä toimimisen edellytyksiä. Opiskelija osaa kuvata sosiaalialan asiantuntijan rooleja ja tehtäviä moniammatillisissa toimintaympäristöissä.
Opiskelija osaa kuvata asiakkaan tilannetta ja tarpeita sosiaalisen näkökulmasta. Hän osaa tunnistaa, mitä muita asiantuntijuuksia asiakas tarvitsee hyvinvointinsa tueksi. Opiskelija osaa selvittää pääpiirteet sosiaalietuuksista, palveluista, tukitoimista ja avunlähteistä.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa tarkastella moniammatillisen työryhmän jäsenenä toimimisen edellytyksiä. Opiskelija osaa tarkastella monipuolisesti sosiaalialan asiantuntijan rooleja, tehtäviä ja häneen kohdistuvia odotuksia moniammatillisissa toimintaympäristöissä.
Opiskelija osaa tarkastella asiakkaan tilannetta ja tarpeita sosiaalisen näkökulmasta. Opiskelija osaa tunnistaa ja perustella , mitä muuta kuin sosiaalityön asiantuntijuutta asiakas tarvitsee hyvinvointinsa tueksi. Opiskelija osaa selittää mitä sosiaalietuuksia, palveluja, tukitoimia ja avunlähteitä asiakas voi eri tilanteissa saada.Hän osaa arvioida asiakkaan tarvitsemien palvelujen kokonaisuutta.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa tarkastella monipuolisesti moniammatillisen työryhmän jäsenenä toimimisen edellytyksiä. Opiskelija osaa verrata sosiaalialan asiantuntemuksen luonnetta suhteessa muiden ammattialojen asiantuntemukseen.
Opiskelija osaa analysoida moniammatillisen työn ongelmakohtia ja niiden taustalla vaikuttavia tekijöitä. Hän osaa esittää ja perustella ratkaisuja, joilla asiakkaan näkökulmaa voi nostaa esille ja edistää moniammatillista yhteistyötä.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Tentti (50%) ja pienryhmätuotos (50%).

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

Opiskelija osaa määritellä moniammatillisen työn käsitteen ja tavoitteet. Opiskelija osaa nimetä moniammatillisen työryhmän jäsenenä toimimisen edellytyksiä. Opiskelija osaa kuvata sosiaalialan asiantuntijan rooleja ja tehtäviä moniammatillisissa toimintaympäristöissä.
Opiskelija osaa kuvata asiakkaan tilannetta ja tarpeita sosiaalisen näkökulmasta. Hän osaa tunnistaa, mitä muita asiantuntijuuksia asiakas tarvitsee hyvinvointinsa tueksi. Opiskelija osaa selvittää pääpiirteet sosiaalietuuksista, palveluista, tukitoimista ja avunlähteistä.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

Opiskelija osaa tarkastella moniammatillisen työryhmän jäsenenä toimimisen edellytyksiä. Opiskelija osaa tarkastella monipuolisesti sosiaalialan asiantuntijan rooleja, tehtäviä ja häneen kohdistuvia odotuksia moniammatillisissa toimintaympäristöissä.
Opiskelija osaa tarkastella asiakkaan tilannetta ja tarpeita sosiaalisen näkökulmasta. Opiskelija osaa tunnistaa ja perustella , mitä muuta kuin sosiaalityön asiantuntijuutta asiakas tarvitsee hyvinvointinsa tueksi. Opiskelija osaa selittää mitä sosiaalietuuksia, palveluja, tukitoimia ja avunlähteitä asiakas voi eri tilanteissa saada. Hän osaa arvioida asiakkaan tarvitsemien palvelujen kokonaisuutta.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa tarkastella monipuolisesti moniammatillisen työryhmän jäsenenä toimimisen edellytyksiä. Opiskelija osaa verrata sosiaalialan asiantuntemuksen luonnetta suhteessa muiden ammattialojen asiantuntemukseen. Opiskelija osaa analysoida moniammatillisen työn ongelmakohtia ja niiden taustalla vaikuttavia tekijöitä. Hän osaa esittää ja perustella ratkaisuja, joilla asiakkaan näkökulmaa voi nostaa esille ja edistää moniammatillista yhteistyötä.

Esitietovaatimukset

opintokokonaisuus Sosiaalialan tietoperusta pääosin

Lisätiedot

opintojakso on vaihtoehtoinen seuraavien opintojaksojen kanssa
- Opintoihin ja työhön valmentaminen
- Sosiaalinen kuntoutus
- Sosiaaliohjaus asumisyhteisöissä
- Sosiaaliohjaus avopalveluissa
- Perheohjaus

Ilmoittautumisaika

02.05.2023 - 05.05.2023

Ajoitus

23.10.2023 - 15.12.2023

Laajuus

4 op

Virtuaaliosuus (op)

3.5 op

Yksikkö

SeAMK Sosionomi ja geronomi

Toimipiste

SeAMK Seinäjoki, Kampustalo

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 34

Tutkinto-ohjelma
  • Sosionomi (AMK)
Opettaja
  • Annukka Haapa-aho
Opiskelijaryhmät
  • SOS22C
    Sosionomi (AMK)
  • SOS22B
    Sosionomi (AMK)
  • MSOS22SV
    Sosionomi (AMK)

Tavoitteet

Opiskelija osaa tunnistaa sosiaalityön tehtävät ja paikat erilaisissa hyvinvointialan ja rinnakkaisalojen organisaatioissa, joiden välitön perustehtävä ei kohdistu sosiaalialan toimintojen tai sosiaalihuollon toteuttamiseen. Tehtäväkenttinä esimerkiksi varhaiskasvatus, koulun sosiaalityö, sosiaalityö terveydenhuollon organisaatioissa ja kuntoutusorganisaatioissa, sosiaalityö kriminaalihuollossa, sosiaalityö työvoimahallinnossa ja kelassa. Opiskelija osaa tarkastella asiakkaan tilannetta ja tarpeita sosiaalisen näkökulmasta sekä selvittää, mitä sosiaalietuuksia, palveluita, tukitoimia ja avunlähteitä asiakkaalla on käytettävissä. Opiskelija osaa tunnistaa millaisia muita kuin sosiaalityön asiantuntijuuksia asiakas tarvitsee hyvinvointinsa tueksi. Opiskelijalla on valmiudet toimia moniammatillisen työryhmän jäsenenä.

Sisältö

- sosiaalisen asiantuntijuus
- moniammatillisuus, yhteistyö, monialaisuus
- asiakkaan tilanteen ja palvelutarpeiden kartoitus
- tiedonhankinta palveluista, etuuksista ja lainsäädännöstä
- tiimityö, verkostotyö, dialogisuus
- varhaiskasvatus, koulun sosiaalityö, sosiaalityö terveydenhuollon organisaatiossa, sosiaalityö päihdetyössä, sosiaalityö työvoimahallinnossa

Oppimateriaalit

Helminen, J. (toim.).2017.Asiakkaan moniammatillinen ohjaus sosiaali-ja terveydenhuollossa. Metteri, A., Valokivi, H.&Ylinen, S.(toim.).2014.Terveys ja sosiaalityö.
Mönkkönen, K., Kekoni, T.&Pehkonen, A.2019.Moniammatillinen yhteistyö. Vaikuttava vuorovaikutus sosiaali- ja terveysalalla.Gaudeamus.
Orjasniemi, T.2014.Moniammatillisen päihdetyön käytäntöjä kehittämässä – kohdeilmiöitä, menetelmiä, strategioita ja rajapintoja
Vierula, T.,Pösö, T.&Paavilainen, E.2019.Moniammatillisuus ja palvelutarvearviointi lapsi- ja perhepalveluissa.Ammattilaisten näkemykset pulmakohdista.Yhteiskuntapolitiikka 84 (2019):3.

Opetusmenetelmät

Opintojakso toteutuu verkko-opiskeluna, lukuun ottamatta viikon 50 lähiopetustunteja - näille osallistuminen on velvoittava. Opintojakso sisältää pienryhmätyöskentelyä ja itsenäistä verkko-opiskelua.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

108h

Arviointiasteikko

1-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osaa määritellä moniammatillisen työn käsitteen ja tavoitteet. Opiskelija osaa nimetä moniammatillisen työryhmän jäsenenä toimimisen edellytyksiä. Opiskelija osaa kuvata sosiaalialan asiantuntijan rooleja ja tehtäviä moniammatillisissa toimintaympäristöissä.
Opiskelija osaa kuvata asiakkaan tilannetta ja tarpeita sosiaalisen näkökulmasta. Hän osaa tunnistaa, mitä muita asiantuntijuuksia asiakas tarvitsee hyvinvointinsa tueksi. Opiskelija osaa selvittää pääpiirteet sosiaalietuuksista, palveluista, tukitoimista ja avunlähteistä.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa tarkastella moniammatillisen työryhmän jäsenenä toimimisen edellytyksiä. Opiskelija osaa tarkastella monipuolisesti sosiaalialan asiantuntijan rooleja, tehtäviä ja häneen kohdistuvia odotuksia moniammatillisissa toimintaympäristöissä.
Opiskelija osaa tarkastella asiakkaan tilannetta ja tarpeita sosiaalisen näkökulmasta. Opiskelija osaa tunnistaa ja perustella , mitä muuta kuin sosiaalityön asiantuntijuutta asiakas tarvitsee hyvinvointinsa tueksi. Opiskelija osaa selittää mitä sosiaalietuuksia, palveluja, tukitoimia ja avunlähteitä asiakas voi eri tilanteissa saada.Hän osaa arvioida asiakkaan tarvitsemien palvelujen kokonaisuutta.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa tarkastella monipuolisesti moniammatillisen työryhmän jäsenenä toimimisen edellytyksiä. Opiskelija osaa verrata sosiaalialan asiantuntemuksen luonnetta suhteessa muiden ammattialojen asiantuntemukseen.
Opiskelija osaa analysoida moniammatillisen työn ongelmakohtia ja niiden taustalla vaikuttavia tekijöitä. Hän osaa esittää ja perustella ratkaisuja, joilla asiakkaan näkökulmaa voi nostaa esille ja edistää moniammatillista yhteistyötä.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Opintojakso sisältää tentin (50%) ja ryhmissä työstettävän case- tehtävän (50%). Ryhmätyöskentely sisältää arviointiin vaikuttavan itsearvioinnin.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

Opiskelija osaa määritellä moniammatillisen työn käsitteen ja tavoitteet. Opiskelija osaa nimetä moniammatillisen työryhmän jäsenenä toimimisen edellytyksiä. Opiskelija osaa kuvata sosiaalialan asiantuntijan rooleja ja tehtäviä moniammatillisissa toimintaympäristöissä. Opiskelija osaa kuvata asiakkaan tilannetta ja tarpeita sosiaalisen näkökulmasta. Hän osaa tunnistaa, mitä muita asiantuntijuuksia asiakas tarvitsee hyvinvointinsa tueksi. Opiskelija osaa selvittää pääpiirteet sosiaalietuuksista, palveluista, tukitoimista ja avunlähteistä.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

Opiskelija osaa tarkastella moniammatillisen työryhmän jäsenenä toimimisen edellytyksiä. Opiskelija osaa tarkastella monipuolisesti sosiaalialan asiantuntijan rooleja, tehtäviä ja häneen kohdistuvia odotuksia moniammatillisissa toimintaympäristöissä.
Opiskelija osaa tarkastella asiakkaan tilannetta ja tarpeita sosiaalisen näkökulmasta. Opiskelija osaa tunnistaa ja perustella , mitä muuta kuin sosiaalityön asiantuntijuutta asiakas tarvitsee hyvinvointinsa tueksi. Opiskelija osaa selittää mitä sosiaalietuuksia, palveluja, tukitoimia ja avunlähteitä asiakas voi eri tilanteissa saada. Hän osaa arvioida asiakkaan tarvitsemien palvelujen kokonaisuutta.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa tarkastella monipuolisesti moniammatillisen työryhmän jäsenenä toimimisen edellytyksiä. Opiskelija osaa verrata sosiaalialan asiantuntemuksen luonnetta suhteessa muiden ammattialojen asiantuntemukseen.
Opiskelija osaa analysoida moniammatillisen työn ongelmakohtia ja niiden taustalla vaikuttavia tekijöitä. Hän osaa esittää ja perustella ratkaisuja, joilla asiakkaan näkökulmaa voi nostaa esille ja edistää moniammatillista yhteistyötä.

Esitietovaatimukset

opintokokonaisuus Sosiaalialan tietoperusta pääosin

Lisätiedot

opintojakso on vaihtoehtoinen seuraavien opintojaksojen kanssa
- Opintoihin ja työhön valmentaminen
- Sosiaalinen kuntoutus
- Sosiaaliohjaus asumisyhteisöissä
- Sosiaaliohjaus avopalveluissa
- Perheohjaus

Ilmoittautumisaika

02.05.2023 - 05.05.2023

Ajoitus

04.09.2023 - 22.10.2023

Laajuus

4 op

Yksikkö

SeAMK Sosionomi ja geronomi

Toimipiste

SeAMK Seinäjoki, Kampustalo

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 30

Tutkinto-ohjelma
  • Sosionomi (AMK)
Opettaja
  • Asta Pohjola
Opiskelijaryhmät
  • MSOS23K
    Sosionomi (AMK)
  • SOS23A
    Sosionomi (AMK)

Tavoitteet

Opiskelija osaa tunnistaa sosiaalityön tehtävät ja paikat erilaisissa hyvinvointialan ja rinnakkaisalojen organisaatioissa, joiden välitön perustehtävä ei kohdistu sosiaalialan toimintojen tai sosiaalihuollon toteuttamiseen. Tehtäväkenttinä esimerkiksi varhaiskasvatus, koulun sosiaalityö, sosiaalityö terveydenhuollon organisaatioissa ja kuntoutusorganisaatioissa, sosiaalityö kriminaalihuollossa, sosiaalityö työvoimahallinnossa ja kelassa. Opiskelija osaa tarkastella asiakkaan tilannetta ja tarpeita sosiaalisen näkökulmasta sekä selvittää, mitä sosiaalietuuksia, palveluita, tukitoimia ja avunlähteitä asiakkaalla on käytettävissä. Opiskelija osaa tunnistaa millaisia muita kuin sosiaalityön asiantuntijuuksia asiakas tarvitsee hyvinvointinsa tueksi. Opiskelijalla on valmiudet toimia moniammatillisen työryhmän jäsenenä.

Sisältö

- sosiaalisen asiantuntijuus
- moniammatillisuus, yhteistyö, monialaisuus
- asiakkaan tilanteen ja palvelutarpeiden kartoitus
- tiedonhankinta palveluista, etuuksista ja lainsäädännöstä
- tiimityö, verkostotyö, dialogisuus
- varhaiskasvatus, koulun sosiaalityö, sosiaalityö terveydenhuollon organisaatiossa, sosiaalityö päihdetyössä, sosiaalityö työvoimahallinnossa

Oppimateriaalit

Helminen, J. (toim.).2017.Asiakkaan moniammatillinen ohjaus sosiaali-ja terveydenhuollossa. Metteri, A., Valokivi, H.&Ylinen, S.(toim.).2014.Terveys ja sosiaalityö.
Mönkkönen, K., Kekoni, T.&Pehkonen, A.2019.Moniammatillinen yhteistyö. Vaikuttava vuorovaikutus sosiaali- ja terveysalalla.Gaudeamus.
Orjasniemi, T.2014.Moniammatillisen päihdetyön käytäntöjä kehittämässä – kohdeilmiöitä, menetelmiä, strategioita ja rajapintoja
Vierula, T.,Pösö, T.&Paavilainen, E.2019.Moniammatillisuus ja palvelutarvearviointi lapsi- ja perhepalveluissa.Ammattilaisten näkemykset pulmakohdista.Yhteiskuntapolitiikka 84 (2019):3.

Opetusmenetelmät

Opintojakso sisältää itsenäistä opiskelua, lähiopetusta, moniammatilliseen tapahtumaan osallistumisen, pienryhmätyöskentelyä ja case -harjoituksia.

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Opintojaksolla osallistutaan 3.10.2023 toteutuvaan moniammatilliseen tapahtumaan Seinäjoen Kampustalon Seinäjoki -salissa.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Opintojaksolla on tentti (ajankohta sovitaan yhdessä) ja pienryhmissä työstettävä case -tehtävä, joka esitetään 18.10.2023.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Opintojakso toteutuu lukuvuoden aikana myös verkko-opintojaksona.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

106h

Sisällön jaksotus

Opintojakso toteutuu aikavälillä 30.8.-20.10.2023. Opintojakson tenttiajankohta sovitaan orientoinnin yhteydessä. Opintojaksolla osallistutaan 3.10.2023 toteutuvaan moniammatilliseen tapahtumaan. Opintojaksolla laaditaan pienryhmissä työstettävä case -tehtävä, joka esitetään 18.10.2023.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osaa määritellä moniammatillisen työn käsitteen ja tavoitteet. Opiskelija osaa nimetä moniammatillisen työryhmän jäsenenä toimimisen edellytyksiä. Opiskelija osaa kuvata sosiaalialan asiantuntijan rooleja ja tehtäviä moniammatillisissa toimintaympäristöissä.
Opiskelija osaa kuvata asiakkaan tilannetta ja tarpeita sosiaalisen näkökulmasta. Hän osaa tunnistaa, mitä muita asiantuntijuuksia asiakas tarvitsee hyvinvointinsa tueksi. Opiskelija osaa selvittää pääpiirteet sosiaalietuuksista, palveluista, tukitoimista ja avunlähteistä.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa tarkastella moniammatillisen työryhmän jäsenenä toimimisen edellytyksiä. Opiskelija osaa tarkastella monipuolisesti sosiaalialan asiantuntijan rooleja, tehtäviä ja häneen kohdistuvia odotuksia moniammatillisissa toimintaympäristöissä.
Opiskelija osaa tarkastella asiakkaan tilannetta ja tarpeita sosiaalisen näkökulmasta. Opiskelija osaa tunnistaa ja perustella , mitä muuta kuin sosiaalityön asiantuntijuutta asiakas tarvitsee hyvinvointinsa tueksi. Opiskelija osaa selittää mitä sosiaalietuuksia, palveluja, tukitoimia ja avunlähteitä asiakas voi eri tilanteissa saada.Hän osaa arvioida asiakkaan tarvitsemien palvelujen kokonaisuutta.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa tarkastella monipuolisesti moniammatillisen työryhmän jäsenenä toimimisen edellytyksiä. Opiskelija osaa verrata sosiaalialan asiantuntemuksen luonnetta suhteessa muiden ammattialojen asiantuntemukseen.
Opiskelija osaa analysoida moniammatillisen työn ongelmakohtia ja niiden taustalla vaikuttavia tekijöitä. Hän osaa esittää ja perustella ratkaisuja, joilla asiakkaan näkökulmaa voi nostaa esille ja edistää moniammatillista yhteistyötä.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Opintojaksolla on tentti (arviointi 1-5, osuus 50%) ja pienryhmissä laadittava case -tehtävä (arviointi 1-5, osuus 50%).

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

Opiskelija osaa määritellä moniammatillisen työn käsitteen ja tavoitteet. Opiskelija osaa nimetä moniammatillisen työryhmän jäsenenä toimimisen edellytyksiä. Opiskelija osaa kuvata sosiaalialan asiantuntijan rooleja ja tehtäviä moniammatillisissa toimintaympäristöissä. Opiskelija osaa kuvata asiakkaan tilannetta ja tarpeita sosiaalisen näkökulmasta. Hän osaa tunnistaa, mitä muita asiantuntijuuksia asiakas tarvitsee hyvinvointinsa tueksi. Opiskelija osaa selvittää pääpiirteet sosiaalietuuksista, palveluista, tukitoimista ja avunlähteistä.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

Opiskelija osaa tarkastella moniammatillisen työryhmän jäsenenä toimimisen edellytyksiä. Opiskelija osaa tarkastella monipuolisesti sosiaalialan asiantuntijan rooleja, tehtäviä ja häneen kohdistuvia odotuksia moniammatillisissa toimintaympäristöissä.
Opiskelija osaa tarkastella asiakkaan tilannetta ja tarpeita sosiaalisen näkökulmasta. Opiskelija osaa tunnistaa ja perustella , mitä muuta kuin sosiaalityön asiantuntijuutta asiakas tarvitsee hyvinvointinsa tueksi. Opiskelija osaa selittää mitä sosiaalietuuksia, palveluja, tukitoimia ja avunlähteitä asiakas voi eri tilanteissa saada. Hän osaa arvioida asiakkaan tarvitsemien palvelujen kokonaisuutta.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa tarkastella monipuolisesti moniammatillisen työryhmän jäsenenä toimimisen edellytyksiä. Opiskelija osaa verrata sosiaalialan asiantuntemuksen luonnetta suhteessa muiden ammattialojen asiantuntemukseen. Opiskelija osaa analysoida moniammatillisen työn ongelmakohtia ja niiden taustalla vaikuttavia tekijöitä. Hän osaa esittää ja perustella ratkaisuja, joilla asiakkaan näkökulmaa voi nostaa esille ja edistää moniammatillista yhteistyötä.

Esitietovaatimukset

opintokokonaisuus Sosiaalialan tietoperusta pääosin

Lisätiedot

opintojakso on vaihtoehtoinen seuraavien opintojaksojen kanssa
- Opintoihin ja työhön valmentaminen
- Sosiaalinen kuntoutus
- Sosiaaliohjaus asumisyhteisöissä
- Sosiaaliohjaus avopalveluissa
- Perheohjaus

Ilmoittautumisaika

02.05.2022 - 05.05.2022

Ajoitus

09.01.2023 - 10.03.2023

Laajuus

4 op

Yksikkö

SeAMK Sosionomi ja geronomi

Toimipiste

SeAMK Seinäjoki, Kampustalo

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 27

Tutkinto-ohjelma
  • Sosionomi (AMK)
Opettaja
  • Annukka Haapa-aho
  • Pia-Christine Sainio
Opiskelijaryhmät
  • SOS21B
    Sosionomi (AMK)
  • SOS21C
    Sosionomi (AMK)

Tavoitteet

Opiskelija osaa tunnistaa sosiaalityön tehtävät ja paikat erilaisissa hyvinvointialan ja rinnakkaisalojen organisaatioissa, joiden välitön perustehtävä ei kohdistu sosiaalialan toimintojen tai sosiaalihuollon toteuttamiseen. Tehtäväkenttinä esimerkiksi varhaiskasvatus, koulun sosiaalityö, sosiaalityö terveydenhuollon organisaatioissa ja kuntoutusorganisaatioissa, sosiaalityö kriminaalihuollossa, sosiaalityö työvoimahallinnossa ja kelassa. Opiskelija osaa tarkastella asiakkaan tilannetta ja tarpeita sosiaalisen näkökulmasta sekä selvittää, mitä sosiaalietuuksia, palveluita, tukitoimia ja avunlähteitä asiakkaalla on käytettävissä. Opiskelija osaa tunnistaa millaisia muita kuin sosiaalityön asiantuntijuuksia asiakas tarvitsee hyvinvointinsa tueksi. Opiskelijalla on valmiudet toimia moniammatillisen työryhmän jäsenenä.

Sisältö

- sosiaalisen asiantuntijuus
- moniammatillisuus, yhteistyö, monialaisuus
- asiakkaan tilanteen ja palvelutarpeiden kartoitus
- tiedonhankinta palveluista, etuuksista ja lainsäädännöstä
- tiimityö, verkostotyö, dialogisuus
- varhaiskasvatus, koulun sosiaalityö, sosiaalityö terveydenhuollon organisaatiossa, sosiaalityö päihdetyössä, sosiaalityö työvoimahallinnossa

Oppimateriaalit

Helminen, J. (toim.).2017.Asiakkaan moniammatillinen ohjaus sosiaali-ja terveydenhuollossa. Metteri, A., Valokivi, H.&Ylinen, S.(toim.).2014.Terveys ja sosiaalityö.
Mönkkönen, K., Kekoni, T.&Pehkonen, A.2019.Moniammatillinen yhteistyö. Vaikuttava vuorovaikutus sosiaali- ja terveysalalla.Gaudeamus.
Orjasniemi, T.2014.Moniammatillisen päihdetyön käytäntöjä kehittämässä – kohdeilmiöitä, menetelmiä, strategioita ja rajapintoja
Vierula, T.,Pösö, T.&Paavilainen, E.2019.Moniammatillisuus ja palvelutarvearviointi lapsi- ja perhepalveluissa.Ammattilaisten näkemykset pulmakohdista.Yhteiskuntapolitiikka 84 (2019):3.

Opetusmenetelmät

Opintojakso toteutuu lähiopetuksena sisältäen opintojakson sisältöjen mukaisia orientoivia luentoja, pienryhmätyöskentelyä. Opintojakso päättyy verkkotenttiin.

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

-

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Opintojakso päättyy verkkotenttiin.
Ajankohta ilmoitetaan opintojakson alussa.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

104h.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osaa määritellä moniammatillisen työn käsitteen ja tavoitteet. Opiskelija osaa nimetä moniammatillisen työryhmän jäsenenä toimimisen edellytyksiä. Opiskelija osaa kuvata sosiaalialan asiantuntijan rooleja ja tehtäviä moniammatillisissa toimintaympäristöissä.
Opiskelija osaa kuvata asiakkaan tilannetta ja tarpeita sosiaalisen näkökulmasta. Hän osaa tunnistaa, mitä muita asiantuntijuuksia asiakas tarvitsee hyvinvointinsa tueksi. Opiskelija osaa selvittää pääpiirteet sosiaalietuuksista, palveluista, tukitoimista ja avunlähteistä.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa tarkastella moniammatillisen työryhmän jäsenenä toimimisen edellytyksiä. Opiskelija osaa tarkastella monipuolisesti sosiaalialan asiantuntijan rooleja, tehtäviä ja häneen kohdistuvia odotuksia moniammatillisissa toimintaympäristöissä.
Opiskelija osaa tarkastella asiakkaan tilannetta ja tarpeita sosiaalisen näkökulmasta. Opiskelija osaa tunnistaa ja perustella , mitä muuta kuin sosiaalityön asiantuntijuutta asiakas tarvitsee hyvinvointinsa tueksi. Opiskelija osaa selittää mitä sosiaalietuuksia, palveluja, tukitoimia ja avunlähteitä asiakas voi eri tilanteissa saada.Hän osaa arvioida asiakkaan tarvitsemien palvelujen kokonaisuutta.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa tarkastella monipuolisesti moniammatillisen työryhmän jäsenenä toimimisen edellytyksiä. Opiskelija osaa verrata sosiaalialan asiantuntemuksen luonnetta suhteessa muiden ammattialojen asiantuntemukseen.
Opiskelija osaa analysoida moniammatillisen työn ongelmakohtia ja niiden taustalla vaikuttavia tekijöitä. Hän osaa esittää ja perustella ratkaisuja, joilla asiakkaan näkökulmaa voi nostaa esille ja edistää moniammatillista yhteistyötä.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Opintojakso päättyy tenttiin, josta muodostuu opintojakson arvosana.

Esitietovaatimukset

opintokokonaisuus Sosiaalialan tietoperusta pääosin

Lisätiedot

opintojakso on vaihtoehtoinen seuraavien opintojaksojen kanssa
- Opintoihin ja työhön valmentaminen
- Sosiaalinen kuntoutus
- Sosiaaliohjaus asumisyhteisöissä
- Sosiaaliohjaus avopalveluissa
- Perheohjaus

Ilmoittautumisaika

05.05.2021 - 16.10.2022

Ajoitus

07.11.2022 - 18.12.2022

Laajuus

4 op

Virtuaaliosuus (op)

4 op

Yksikkö

SeAMK Sosionomi ja geronomi

Toimipiste

SeAMK Seinäjoki, Kampustalo

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

15 - 30

Tutkinto-ohjelma
  • Sosionomi (AMK)
Opettaja
  • Annukka Haapa-aho
Opiskelijaryhmät
  • SOPE21S

01.09.2022 - 21.10.2022

Laajuus

4 op

Yksikkö

SeAMK Sosionomi ja geronomi

Toimipiste

SeAMK Seinäjoki, Kampustalo

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 25

Tutkinto-ohjelma
  • Sosionomi (AMK)
Opettaja
  • Annukka Haapa-aho
  • Pia-Christine Sainio
Opiskelijaryhmät
  • SOS22A
    Sosionomi (AMK)
  • SOS21B
    Sosionomi (AMK)
  • SOS21C
    Sosionomi (AMK)
  • MSOS22K
    Sosionomi (AMK)

Tavoitteet

Opiskelija osaa tunnistaa sosiaalityön tehtävät ja paikat erilaisissa hyvinvointialan ja rinnakkaisalojen organisaatioissa, joiden välitön perustehtävä ei kohdistu sosiaalialan toimintojen tai sosiaalihuollon toteuttamiseen. Tehtäväkenttinä esimerkiksi varhaiskasvatus, koulun sosiaalityö, sosiaalityö terveydenhuollon organisaatioissa ja kuntoutusorganisaatioissa, sosiaalityö kriminaalihuollossa, sosiaalityö työvoimahallinnossa ja kelassa. Opiskelija osaa tarkastella asiakkaan tilannetta ja tarpeita sosiaalisen näkökulmasta sekä selvittää, mitä sosiaalietuuksia, palveluita, tukitoimia ja avunlähteitä asiakkaalla on käytettävissä. Opiskelija osaa tunnistaa millaisia muita kuin sosiaalityön asiantuntijuuksia asiakas tarvitsee hyvinvointinsa tueksi. Opiskelijalla on valmiudet toimia moniammatillisen työryhmän jäsenenä.

Sisältö

- sosiaalisen asiantuntijuus
- moniammatillisuus, yhteistyö, monialaisuus
- asiakkaan tilanteen ja palvelutarpeiden kartoitus
- tiedonhankinta palveluista, etuuksista ja lainsäädännöstä
- tiimityö, verkostotyö, dialogisuus
- varhaiskasvatus, koulun sosiaalityö, sosiaalityö terveydenhuollon organisaatiossa, sosiaalityö päihdetyössä, sosiaalityö työvoimahallinnossa

Oppimateriaalit

Helminen, J. (toim.).2017.Asiakkaan moniammatillinen ohjaus sosiaali-ja terveydenhuollossa. Metteri, A., Valokivi, H.&Ylinen, S.(toim.).2014.Terveys ja sosiaalityö.
Mönkkönen, K., Kekoni, T.&Pehkonen, A.2019.Moniammatillinen yhteistyö. Vaikuttava vuorovaikutus sosiaali- ja terveysalalla.Gaudeamus.
Orjasniemi, T.2014.Moniammatillisen päihdetyön käytäntöjä kehittämässä – kohdeilmiöitä, menetelmiä, strategioita ja rajapintoja
Vierula, T.,Pösö, T.&Paavilainen, E.2019.Moniammatillisuus ja palvelutarvearviointi lapsi- ja perhepalveluissa.Ammattilaisten näkemykset pulmakohdista.Yhteiskuntapolitiikka 84 (2019):3.

Opetusmenetelmät

Opintojakso toteutuu lähiopetuksena sisältäen opintojakson sisältöjen mukaisia orientoivia luentoja, pienryhmätyöskentelyä ja harjoituksia. Opintojakso päättyy verkkotenttiin.

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

-

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Tentin ajankohta ilmoitetaan opintojakson alussa.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

104h.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osaa määritellä moniammatillisen työn käsitteen ja tavoitteet. Opiskelija osaa nimetä moniammatillisen työryhmän jäsenenä toimimisen edellytyksiä. Opiskelija osaa kuvata sosiaalialan asiantuntijan rooleja ja tehtäviä moniammatillisissa toimintaympäristöissä.
Opiskelija osaa kuvata asiakkaan tilannetta ja tarpeita sosiaalisen näkökulmasta. Hän osaa tunnistaa, mitä muita asiantuntijuuksia asiakas tarvitsee hyvinvointinsa tueksi. Opiskelija osaa selvittää pääpiirteet sosiaalietuuksista, palveluista, tukitoimista ja avunlähteistä.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa tarkastella moniammatillisen työryhmän jäsenenä toimimisen edellytyksiä. Opiskelija osaa tarkastella monipuolisesti sosiaalialan asiantuntijan rooleja, tehtäviä ja häneen kohdistuvia odotuksia moniammatillisissa toimintaympäristöissä.
Opiskelija osaa tarkastella asiakkaan tilannetta ja tarpeita sosiaalisen näkökulmasta. Opiskelija osaa tunnistaa ja perustella , mitä muuta kuin sosiaalityön asiantuntijuutta asiakas tarvitsee hyvinvointinsa tueksi. Opiskelija osaa selittää mitä sosiaalietuuksia, palveluja, tukitoimia ja avunlähteitä asiakas voi eri tilanteissa saada.Hän osaa arvioida asiakkaan tarvitsemien palvelujen kokonaisuutta.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa tarkastella monipuolisesti moniammatillisen työryhmän jäsenenä toimimisen edellytyksiä. Opiskelija osaa verrata sosiaalialan asiantuntemuksen luonnetta suhteessa muiden ammattialojen asiantuntemukseen.
Opiskelija osaa analysoida moniammatillisen työn ongelmakohtia ja niiden taustalla vaikuttavia tekijöitä. Hän osaa esittää ja perustella ratkaisuja, joilla asiakkaan näkökulmaa voi nostaa esille ja edistää moniammatillista yhteistyötä.

Esitietovaatimukset

opintokokonaisuus Sosiaalialan tietoperusta pääosin

Lisätiedot

opintojakso on vaihtoehtoinen seuraavien opintojaksojen kanssa
- Opintoihin ja työhön valmentaminen
- Sosiaalinen kuntoutus
- Sosiaaliohjaus asumisyhteisöissä
- Sosiaaliohjaus avopalveluissa
- Perheohjaus

Ilmoittautumisaika

05.05.2021 - 09.05.2021

Ajoitus

03.01.2022 - 18.03.2022

Laajuus

4 op

Virtuaaliosuus (op)

4 op

Yksikkö

SeAMK Sosiaali- ja terveysala

Toimipiste

SeAMK Seinäjoki, Kampustalo

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 25

Tutkinto-ohjelma
  • Sosionomi (AMK)
Opettaja
  • Asta Pohjola
  • Pia-Christine Sainio
Opiskelijaryhmät
  • SOS20B
    Sosionomi (AMK)
  • SOS21A
    Sosionomi (AMK)
  • MSOS21K
    Sosionomi (AMK)
  • SOS20C
    Sosionomi (AMK)

Tavoitteet

Opiskelija osaa tunnistaa sosiaalityön tehtävät ja paikat erilaisissa hyvinvointialan ja rinnakkaisalojen organisaatioissa, joiden välitön perustehtävä ei kohdistu sosiaalialan toimintojen tai sosiaalihuollon toteuttamiseen. Tehtäväkenttinä esimerkiksi varhaiskasvatus, koulun sosiaalityö, sosiaalityö terveydenhuollon organisaatioissa ja kuntoutusorganisaatioissa, sosiaalityö kriminaalihuollossa, sosiaalityö työvoimahallinnossa ja kelassa. Opiskelija osaa tarkastella asiakkaan tilannetta ja tarpeita sosiaalisen näkökulmasta sekä selvittää, mitä sosiaalietuuksia, palveluita, tukitoimia ja avunlähteitä asiakkaalla on käytettävissä. Opiskelija osaa tunnistaa millaisia muita kuin sosiaalityön asiantuntijuuksia asiakas tarvitsee hyvinvointinsa tueksi. Opiskelijalla on valmiudet toimia moniammatillisen työryhmän jäsenenä.

Sisältö

- sosiaalisen asiantuntijuus
- moniammatillisuus, yhteistyö, monialaisuus
- asiakkaan tilanteen ja palvelutarpeiden kartoitus
- tiedonhankinta palveluista, etuuksista ja lainsäädännöstä
- tiimityö, verkostotyö, dialogisuus
- varhaiskasvatus, koulun sosiaalityö, sosiaalityö terveydenhuollon organisaatiossa, sosiaalityö päihdetyössä, sosiaalityö työvoimahallinnossa

Oppimateriaalit

Helminen, J. (toim.).2017.Asiakkaan moniammatillinen ohjaus sosiaali-ja terveydenhuollossa. Metteri, A., Valokivi, H.&Ylinen, S.(toim.).2014.Terveys ja sosiaalityö.
Mönkkönen, K., Kekoni, T.&Pehkonen, A.2019.Moniammatillinen yhteistyö. Vaikuttava vuorovaikutus sosiaali- ja terveysalalla.Gaudeamus.
Orjasniemi, T.2014.Moniammatillisen päihdetyön käytäntöjä kehittämässä – kohdeilmiöitä, menetelmiä, strategioita ja rajapintoja
Vierula, T.,Pösö, T.&Paavilainen, E.2019.Moniammatillisuus ja palvelutarvearviointi lapsi- ja perhepalveluissa.Ammattilaisten näkemykset pulmakohdista.Yhteiskuntapolitiikka 84 (2019):3.

Opetusmenetelmät

Opintojakso toteutuu verkko-opetuksena sisältäen opintojakson sisältöjen mukaisia orientoivia luentoja, pienryhmätyöskentelyä ja harjoituksia. Opintojakso päättyy verkkotenttiin.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Opintojakso päättyy tenttiin.