Siirry suoraan sisältöön

Tradenomi (AMK), Liiketalous, Päivätoteutus: LITA21

Tunnus: LITA21

Tutkinto:
Liiketalouden ammattikorkeakoulututkinto

Tutkintonimike:
Tradenomi (AMK), Liiketalous

Laajuus:
210 op

Kesto:
3.5 vuotta (210 op)

Aloituslukukausi:
Syksy 2021

Kuvaus

TUTKINTO-OHJELMAN KUVAUS JA OSAAMISALUEET

Liiketalouden tutkinto-ohjelma johtaa tradenomin tutkintoon, jonka laajuus on 210 opintopistettä ja opiskeluaika 3,5 vuotta. Tutkinto-ohjelman tavoitteena on, että opiskelijat tuntevat liiketoimintaosaamisen sisällön, merkityksen ja osa-alueet, osaavat soveltaa osaamistaan käytännön liiketoiminnan tehtäviin sekä arvioida ja kehittää liiketoimintaa.

Perusopinnoissa ja kaikille yhteisissä ammattiopinnoissa opitaan liiketoimintaosaamisen perusteet sekä teorian että käytännön tasolla ja opiskelija oppii toimimaan liiketoiminnan eri osa-alueilla.

Yhteisten opintojen jälkeen opiskelijalla on mahdollisuus valita vaihtoehtoisia opintokokonaisuuksia, jotka suoritettuaan opiskelija kykenee toimimaan liiketoimintaosaajana eri osa-alueilla asiantuntijana sekä kotimaisessa että kansainvälisessä toimintaympäristössä. Asiantuntijuus voidaan kuvata osaamisprofiileina, jotka opiskelijat opintojaan suuntaamalla tavoittavat. Opiskelijalla on mahdollisuus yhdistellä eri osaamisalueiden opintoja henkilökohtaisten uratavoitteidensa mukaisesti.

AMMATILLISET OSAAMISPROFIILIT

- Markkinoinnin osaaja kykenee monipuolisesti suunnittelemaan, toteuttamaan ja kehittämään yrityksen tai julkisen organisaation markkinointia ja tekemään myyntityötä. Opiskelija on markkinointiviestinnän, asiakaspalvelun sekä asiakkuuksien rakentamisen osaaja.
- Taloushallinnon osaaja pystyy toimimaan yrityksen laskentatoimen ja rahoituksen eri tehtävissä. Hän osaa tuottaa ja analysoida eri sidosryhmien tarvitsemaa taloudellista informaatiota. Hän kykenee ylläpitämään ja kehittämään talouden suunnittelun, päätöksenteon ja johtamisen tukemiseksi tarvittavia taloushallinnon informaatiojärjestelmiä. Hän osaa käyttää laskentatoimen tietoja ja menetelmiä taloudellisessa suunnittelussa, päätöksenteossa ja johtamisessa.
- Liiketoiminnan kehittäjä osaa analysoida ja arvioida pk-yritysten liiketoiminnan nykytilaa sekä sen pohjalta kehittää strategisia yritystason suunnitelmia (esim. liiketoiminta-, omistajanvaihdos- tai kasvusuunnitelma). Hän tuntee innovatiivisten liiketoimintaideoiden, verkostoitumisen ja jatkuvan kehittämisen merkityksen menestyvän yrityksen taustalla muuttuvassa toimintaympäristössä. Lisäksi hän osaa hyödyntää tulevaisuuden ennakointitietoa uuden liiketoiminnan luomisessa ja olemassa olevan kehittämisessä. Hän osaa myös yrittäjämäisesti kehittää omaa liiketoimintaa ja hänellä on valmiudet yrittäjänä toimimiseen.
- Digitaalisen liiketoiminnan asiantuntija osaa analysoida pk-yrityksen liiketoimintaa digitalisaation näkökulmasta. Hän osaa hankkia ja räätälöidä yrityksen tietojärjestelmiä niin, että niillä voidaan tehostaa liiketoimintaa. Digitaalisen liiketoiminnan asiantuntijalla on ohjelmoinnin perustaidot, joita hänellä on valmiudet kehittää edelleen. Hän kykenee toimimaan erilaisissa tietohallinnon tehtävissä.
- Henkilöstön ja prosessien liiketoimintaosaaja kykenee hallitsemaan ja kehittämään yrityksen tai organisaation toimintaan liittyviä järjestelmiä ja prosesseja. Hän kykenee toimimaan erilaisissa henkilöstön johtamis- ja kehittämistehtävissä.
- Kansainvälisen liiketoiminnan osaaja kykenee analysoimaan, suunnittelemaan, toteuttamaan ja kehittämään yritysten eri kansainvälisiä toimintoja. Opiskelija on monipuolinen kansainvälisen liiketoiminnan, markkinoinnin ja johtamisen osaaja.

Edellä mainittujen osaamisalueiden lisäksi opiskelijalla on mahdollisuus suunnata opintojaan mm. seuraavien opintokokokonaisuuksien opintojaksoilla:
- Kauppa ja yrittäjyys
- Tuotantotalous
- Matkailu
- Julkiset hankinnat
- Urheilujohtaminen
- Going Global -opintokokonaisuudessa opiskelija kehittää valmiuksiaan toimia kansainvälisessä liiketoimintaympäristössä.
- Y-Zone Business Hubissa opiskelija voi kehittää omaa liikeideaansa ja osaamistaan yrittäjänä opiskeluprosessin aikana.

Tutkinto-ohjelmaan kuuluu lisäksi tutkimus- ja kehittämistyön perusvalmiuksia antavia menetelmäopintoja, teoriaa käytäntöön soveltava harjoittelu sekä pääsääntöisesti yritysten tai muiden organisaatioiden toimeksiannosta tehtävä opinnäytetyö. Opiskelijoiden tarttumapintaa työelämään pyritään laajentamaan harjoittelun ja opinnäytetyön lisäksi tarjoamalla mahdollisuuksia osallistua yrityshankkeisiin ja antamalla hyvät valmiudet työnhakuun ja uraohjaukseen.

Opiskelijalla on monia mahdollisuuksia kartuttaa kansainvälistä osaamistaan, kokemustaan, ja kulttuurin välistä ymmärrystä tutkinto-opintojen eri vaiheissa. Tarjolla on mm. kansainvälisyyteen ja kulttuurien väliseen toimintaan liittyviä opintojaksoja sekä paljon mahdollisuuksia kielitaidon kartuttamiseen. Laaja kieliohjelma antaa mahdollisuuden kehittää ja laajentaa kielitaitoa. Tarjolla on opintoja ruotsin, englannin, saksan, ranskan, espanjan ja venäjän kielestä sekä suomesta vieraana kielenä.

Ulkomaille suuntautuvat opiskelu- ja harjoitteluvaihtojaksot antavat mahdollisuuden kokemusperäiseen kansainvälisyysosaamisen syventämiseen. Opiskelijalla on mahdollisuus tehdä kaksoistutkinto, jolloin hän saa tutkintotodistuksen sekä SeAMKista että ulkomaisesta yhteistyökorkeakoulusta. Kansainvälisyyden sisällyttäminen opintoihin luo hyvät valmiudet siirtyä valmistumisen jälkeen yhä monikulttuurisempaan ja globaalimpaan työelämään.

Kansainvälisten liikkuvuusjaksojen lisäksi tutkinto-ohjelmaan sisältyy mahdollisuuksia kotikansainvälistymiseen: kansainvälisyyden kokemiseen ja oppimiseen SeAMKin omalla kampuksella. Kansainväliset konferenssit ja seminaarit tuovat kampukselle kansainvälistä vuorovaikutusta ja mahdollisuuksia verkostoitua kansainvälisesti. Opiskelijoille tapahtumat ovat myös mahdollisuus kokea erilaista kansainvälisyyttä ja vahvistaa mm. omaa tietotaitoa.Toimiminen tutorina ulkomaisille opiskelijoille mahdollistaa kansainvälisyysoppimista ja tarjoaa mukavaa ja vapaamuotoisempaa kokemusta kansainvälisestä toiminnasta.

Kestävän kehityksen toteutuksessa huomioidaan eettisyys ja kaikki kestävän kehityksen ulottuvuudet. Kestävän kehityksen tavoitteena on auttaa opiskelijoita tiedostamaan yhteiskuntavastuu ja ymmärtämään kestävän kehityksen monidimensionaalinen merkitys myös työelämätaitona. Kaikille opiskelijoille tarjotaan mahdollisuus osallistua vapaasti valittavalle ”Kestävän kehityksen” -opintojaksolle.

PEDAGOGISET TOIMINTAMALLIT

Liiketalouden tutkinto-ohjelman oppimisessa toteutetaan SeAMKin kulloinkin voimassa olevaa strategiaa. Oppiminen tähtää soveltavan osaamisen kehittymiseen asiantuntijuudessa ja tietoa tuotetaan tutkimustietoon perustuvista luotettavista lähteistä, niin käytännön konteksteista kuin teoreettisista lähtökohdista. Osaamista voidaan osoittaa monella tavalla ja osaamisen arvioinnissa sovelletaan osaamisperustaisuutta.

Oppimisessa otetaan huomioon oppijan aikaisemmat tiedot ja tulkinnat ja autetaan häntä kytkemään uusi opittava asia aikaisempaan tieto- ja kokemusperustaansa (sosiokonstruktivismi). Tämä oppimisnäkemys painottaa sosiaalista vuorovaikutusta sekä autenttisten tehtävien ja ympäristöjen merkitystä tiedon rakentamisessa. Sen mukaan on tärkeää ja olennaista kehittää opiskelijan käsitystä omista oppimistaidoistaan ja itsearviointitaidoistaan (metakognitiiviset taidot). Opiskelijan tietämistä (teoreettinen tieto), tekemistä (käytännöllinen tieto) ja olemista (identiteettityö) rakennetaan reflektoinnin kautta. Sopivia oppimismenetelmiä käyttäen autetaan opiskelijaa pohtimaan ja näkemään näiden kolmen osa-alueen yhteyksiä toisiinsa.

Sosiokontruktivistiseen oppimiseen perustuva konnektivismi hyödyntää verkkoympäristöjä oppimisessa. Sen keskiössä on jatkuva tietojen päivittäminen ja oppijan tietoisuus siitä, että todellisuus ja tieto ovat jatkuvasti muuttuvia.

Liiketalouden tutkinto-ohjelman opetuksessa painottuu yhteistoiminta yritysten kanssa, sillä keskeisessä roolissa ensimmäisen vuoden opinnoissa on virtuaalinen yritystoiminta, jossa opiskelijat toimivat tiimeissä harjoittaen virtuaaliympäristössä yritystoimintaa, ja lisäksi jokaisella harjoitusyritykselle pyritään saamaan kummiyritys.

Enenevästi tehdään opiskelun monimuotoistamisen puitteissa erilaisia projekteja työelämälle. Osa opiskelijoista suorittaa ammattiopintoja monialaisissa SeAMKPro-hankkeissa.

Opiskelijat suorittavat kolmantena opintovuotena yrityksessä tai muussa organisaatiossa harjoittelun, josta laaditaan analyyttisiä ja reflektoivia tehtäviä sekä ennen harjoittelua, sen kestäessä ja sen päätyttyä. Neljäntenä vuotena opiskelijat tekevät opinnäytetyön toimeksiantona.

Integrointia edistävinä oppimistehtävinä on käytössä oppimispäiväkirjat ja portfoliot, itsearvioinnit ja ryhmän vertaisarvioinnit.

Henkilökohtaisen opetussuunnitelman mukaisesti opintoja voidaan suorittaa yritysyhteistyöhankkeissa tai yritystallitoiminnassa omaa yritysideaa kehittäen.

Opintojaksoja voidaan suorittaa myös virtuaaliopintoina, jolloin voidaan poiketa opinto-oppaassa esitetyistä toteutusmuodoista.

Opetussuunnitelman kehittäminen ja työelämäyhteistyö

Opetussuunnitelman kehittäminen on jatkuva prosessi, jossa otetaan huomioon alueen yritysten ja muiden toimijoiden ilmaisemat osaamistarpeet, opiskelijoiden ja valmistuvien antama palaute sekä koulutusalan valtakunnallinen kehittämistyö. Työelämän edustajien kanssa järjestetään opetussuunnitelman kehittämispalavereita, ns. pyöreän pöydän tapaamisia. Keskeisiä informaatiolähteitä opetussuunnitelman kehittämisessä ovat valmistuneiden seurantatutkimusten tulokset, teknologisen kehityksen ja toimintaympäristön ennakointitieto sekä oma TKI-toiminta ja sen tulokset.

Osaamistavoitteet

Liiketalouden tutkinto-ohjelmasta valmistunut tradenomi tuntee yrityksen toiminnan kokonaisuuden ja liiketoimintaprosessit. Hän on aloitekykyinen ja hänellä on hyvät tiimityö-, viestintä- ja vuorovaikutustaidot. Hän osaa etsiä ja analysoida liiketoiminnassa tarvittavaa tietoa. Hän osaa soveltaa hankkimaansa teoriatietoa ja kehittää liiketoimintaa. Hän osaa ottaa työssään huomioon toiminnan taloudellisuuden ja kestävän kehityksen. Hän osaa viestiä ammatillisesti vähintään yhdellä vieraalla kielellä. Hän osaa toimia itsenäisenä yrittäjänä ja asiantuntijatehtävissä.

Näytä opintojen ajoitukset lukuvuosittain, lukukausittain tai periodeittain

Tunnus Opinnon nimi Laajuus (op) 2021-2022 2022-2023 2023-2024 2024-2025 Syksy
2021
Kevät
2022
Syksy
2022
Kevät
2023
Syksy
2023
Kevät
2024
Syksy
2024
1. / 2021 2. / 2021 3. / 2022 4. / 2022 5. / 2022 1. / 2022 2. / 2022 3. / 2023 4. / 2023 5. / 2023 1. / 2023 2. / 2023 3. / 2024 4. / 2024 5. / 2024 1. / 2024 2. / 2024
LITA21-1001
KAIKILLE YHTEISET PERUSOPINNOT

(Valitaan kaikki)

20
LITA21-1002
Osaajaksi kehittyminen

(Valitaan kaikki)

10
XX00CG82 Opiskelu ammattikorkeakoulussa 2 2 2 1 1
XX00CG83 Urasuunnittelu ja kansainvälisyys 2 2 2 1 1
YPO3A3 Viestintätaidot 3 3 3 1.5 1.5
YPO4A3 Tieto- ja viestintätekniikka 3 3 3 1.5 1.5
LITA21-1003
Liiketoiminta- ja yrittäjyysosaaminen

(Valitaan kaikki)

5
XX00CL55 Yrittäjyyden perusteet 3 3 3 1.5 1.5
XX00BE91 SeAMK innovaatioviikko 2 2 2 0.7 0.7 0.7
LITA21-1004
Tutkimus- ja projektiosaaminen

(Valitaan kaikki)

5
YPO1C2 Tutkimus- ja kehittämistyön perusteet 2 2 2 1 1
YPO2C3 Projektitoiminnan perusteet 3 3 3 1 1 1
LITA21-1005
TUTKINTO-OHJELMAN YHTEISET PERUSOPINNOT

(Valitaan kaikki)

35
LTYP101 Yritystoiminnan suunnittelu 7 7 7 3.5 3.5
LT00CG41 Yritystoiminnan käynnistys 7 7 7 3.5 3.5
LT00CK55 Yritystoiminnan ylläpito ja kasvattaminen 7 7 7 2.3 2.3 2.3
LTYP104 Yritystoiminnan analysointi ja kehittäminen 7 7 7 2.3 2.3 2.3
LTYP105 Kansantalouden perusteet 4 4 4 1.3 1.3 1.3
LTYP106 Talousmatematiikka 3 3 3 1.5 1.5
LITA21-1006
AMMATTIOPINNOT

(Valitaan kaikki)

83
LITA21-1007
TUTKINTO-OHJELMAN YHTEISET AMMATTIOPINNOT

(Valitaan kaikki)

20
LT00CW03 Asiakaspalvelu menestystekijänä 3
LTYA102 Yrityksen sopimukset ja velkavastuu 3 3 3 1.5 1.5
LT00CK57 Yrityksen taloushallinto 3 3 3 1.5 1.5
LT00CK56 Organisaatiokäyttäytyminen 3 3 3 1.5 1.5
LT00CK95 Taulukkolaskenta 3 3 3 1 1 1
LT00CK59 Internationalization of Business 3 3 3 1.5 1.5
LT00CK58 Uraohjaus 2 1 1 1 1 0.3 0.3 0.3 0.5 0.5
LITA21-1008
VALINNAISET AMMATTIOPINTOKOKONAISUUDET

(Valitaan opintopisteitä: 50)

50
LITA21-1009
Taloushallinto 1

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
LT00CW10 Kirjanpidon osaaja 3 3 3 1 1 1
LTVATH102 Työsuhde ja palkkahallinto 5 5 5 1.7 1.7 1.7
LTVATH103 Arvonlisäverotus 2 2 2 0.7 0.7 0.7
LITA21-1010
Taloushallinto 2

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
LT00CL00 Tilinpäätöksen laatiminen 4 4 4 1.3 1.3 1.3
LT00CL01 Tositteesta tilinpäätökseen 3 3 3 1 1 1
LTVATH203 Yhteisöoikeus 3 3 3 1 1 1
LITA21-1011
Taloushallinto 3

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
LTVATH301 Yritys- ja henkilöverotus 5 5 5 1.7 1.7 1.7
LT00CK60 Likviditeettihallinto 2 2 2 0.7 0.7 0.7
LT00CL02 Tilintarkastus 3 3 3 1 1 1
LITA21-1012
Taloushallinto 4

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
LT00CG44 Toiminnanohjausjärjestelmät 4 4 4 2 2
LT00CG45 Kustannuslaskenta ja -johtaminen 3 3 3 1.5 1.5
LT00CL03 Corporate governance ja tilintarkastuksen erityiskysymykset 3 3 3 1.5 1.5
LITA21-1013
Taloushallinto 5

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
LT00CG47 Budjetointi johtamisen apuna 4 4 4 2 2
LT00CK61 Investointi- ja rahoitussuunnittelu 4 4 4 2 2
LTVATH503 Rahoitusoikeus 2 2 2 1 1
LITA21-1014
Taloushallinto 6

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
LT00CG49 Strateginen johdon laskentatoimi 3 3 3 1.5 1.5
LT00CL04 Konsernitilinpäätös ja IFRS 3 3 3 1.5 1.5
LT00CK62 Tilinpäätösanalyysi ja arvonmääritys 4 4 4 2 2
LITA21-1015
Markkinointi 1: Myynti asiakasarvon viestimisessä

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
LT00CW24 Myyntityö ja myynnin johtaminen 4 4 4 1.3 1.3 1.3
LT00CG94 Myynnin projekti 3 3 3 1 1 1
LT00CK77 Neuvottelutaito ja esiintyminen 3 3 3 1 1 1
LITA21-1016
Markkinointi 2: Asiakasarvon tutkiminen ja ymmärtäminen

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
LTVAMA201 Markkinointitutkimus 6 6 6 2 2 2
LT00CW13 Asiakaskäyttäytyminen 4
LITA21-1017
Markkinointi 3: Asiakasarvon viestiminen

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
LT00CW14 Markkinointiviestintä 6
LT00CY61 Kuvankäsittely 2
KD07CMOI001 Markkinoinnin juridiikka 2 2 2 0.7 0.7 0.7
LITA21-1018
Markkinointi 4: Kokonaisvaltainen markkinaorientaatio ja asiakasarvo

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
LTVAMA401 Markkinoinnin suunnittelu ja johtaminen 4 4 4 1.3 1.3 1.3
LTVAMA402 Asiakassuhdejohtaminen 3 3 3 1 1 1
LT00CW15 Brändin johtaminen 3 3 3 1 1 1
LITA21-1019
Markkinointi 5: Asiakasarvon luominen

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
LTVAMA501 Innovaatiot ja asiakasarvo 4 4 4 2 2
LTVAMA502 Tuote- ja palvelukehitysprosessit 3 3 3 1.5 1.5
LTVAMA503 Palvelujen johtaminen ja markkinointi 3 3 3 1 1 1
LITA21-1020
Digitaalinen liiketoiminta ja ohjelmointi 1: Verkkoliiketoiminta

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
LT00CW16 Web Design 4 4 4 1.3 1.3 1.3
LT00CF79 Sähköinen kaupankäynti 3 3 3 1 1 1
LT00CF80 Internet-markkinointi 3 3 3 1 1 1
LITA21-1021
Digitaalinen liiketoiminta ja ohjelmointi 2: IT-infrastruktuuri

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
LT00CF81 Laitteistot ja käyttöjärjestelmät 4 4 4 1.3 1.3 1.3
LT00CF82 Tietoverkot ja pilvipalvelut 3 3 3 1 1 1
LT00CF83 Tietoturva ja juridiikka 3 3 3 1 1 1
LITA21-1022
Digitaalinen liiketoiminta ja ohjelmointi 3: Tietojärjestelmät

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
LT00CF89 Data-analytiikka ja BI 3 3 3 1 1 1
LT00CF85 Toiminnanohjausjärjestelmät 4 4 4 1.3 1.3 1.3
LT00CY28 Tietojärjestelmän hankinta 3 3 3 1 1 1
LITA21-1023
Digitaalinen liiketoiminta ja ohjelmointi 4: Tietokannat ja järjestelmien kehittämismenetelmät

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
LT00CY29 Tietokannat 4 4 4 2 2
LT00CY30 Ohjelmistoprojektimenetelmät 2 2 2 1 1
LT00CY31 Testaus ja käytettävyys 4 4 4 2 2
LITA21-1024
Digitaalinen liiketoiminta ja ohjelmointi 5: Ohjelmoinnin perustaidot

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
LT00CF90 Ohjelmistotuotannon ja ohjelmoinnin perusteet 4 4 4 2 2
LT00CF91 Selainohjelmointi (Front-End) 3 3 3 1.5 1.5
LT00CF92 Web-ohjelmointiprojekti 3 3 3 1.5 1.5
LITA21-1025
Digitaalinen liiketoiminta ja ohjelmointi 6: Ohjelmointi

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
LT00CW29 Palvelinohjelmointi (Back-End) 5 5 5 2.5 2.5
LT00CF94 Mobiiliohjelmoinnin perusteet 2 2 2 1 1
LT00CF95 Ohjelmointiprojekti 3 3 3 1.5 1.5
LITA21-1026
Johtaminen ja liiketoiminnan kehittäminen 1: Johtamisen järjestelmät

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
LTVALK101 Turvallisuusjohtaminen 3 3 3 1 1 1
LTVALK102 Laatu- ja ympäristöjohtaminen 4 4 4 1.3 1.3 1.3
LTVALK103 Prosessijohtaminen ja toiminnanohjausjärjestelmät 3 3 3 1 1 1
LITA21-1027
Johtaminen ja liiketoiminnan kehittäminen 2: Johtaminen ja esimiestyö

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
LT00CK80 Itsensä johtaminen 2 2 2 0.7 0.7 0.7
LTVALK202 Strateginen johtaminen 3 3 3 1 1 1
LTVALK203 Luovuuden ja innovaatioiden johtaminen 2 2 2 0.7 0.7 0.7
LT00CK81 Esimiestyö 3 3 3 1 1 1
LITA21-1028
Johtaminen ja liiketoiminnan kehittäminen 3: Henkilöstöjohtaminen

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
LTVALK302 Henkilöstöoikeus 3 3 3 1 1 1
LT00CK82 Henkilöstöhallinto 4 4 4 1.3 1.3 1.3
LTVALK303 Osaamisen johtaminen 3 3 3 1 1 1
LITA21-1029
Johtaminen ja liiketoiminnan kehittäminen 4: Yritystoiminnan kehittäminen ja kasvattaminen

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
LTVALK401 Yrityksen strateginen uudistaminen 4 4 4 1.3 1.3 1.3
LT00CK83 Liiketoiminnan kasvattaminen 3 3 3 1 1 1
LTVALK403 Verkostot yrityksen kehittämisessä 3 3 3 1 1 1
LITA21-1050
Johtaminen ja liiketoiminnan kehittäminen 5: Organisaation kehittäminen ja muutosjohtaminen

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
IB00CX59 Leading International Teams 2
LT00CW93 Konsultointi yrityksen tukena 3 3 3 1 1 1
LT00CW95 Muutosjohtaminen 3 3 3 1.5 1.5
LT00CW96 Jatkuvan kehittämisen menetelmät 2 2 2 1 1
LITA21-1049
Urheilujohtaminen

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
LT00CW62 Urheiluliiketoiminta 5 5 5 2.5 2.5
LT00CW63 Urheilumarkkinointi 3 3 3 1.5 1.5
LT00CW64 Urheilijan brändin rakentaminen 2 2 2 0.7 0.7 0.7
LITA21-1030
Kauppa ja yrittäjyys

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
LTVAKY101 Kaupan toimintaympäristö ja kilpailukeinot 5 5 5 1.7 1.7 1.7
LTVAKY102 Osaston henkilöstön ja myynnin johtaminen 5 5 5 1.7 1.7 1.7
LITA21-1031
Tuotantotalous

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
LTVATT102 Logistiikka 3 3 3 1 1 1
LTVATT103 Ostotoiminta 3 3 3 1 1 1
LTVATT101 Tuotantotalouden perusteet 4 4 4 1.3 1.3 1.3
LITA21-1032
Julkiset hankinnat

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
LT00CG31 Julkisten hankintojen perusteet 3
LT00CG32 Markkinakartoitus ja -vuoropuhelu julkisissa hankinnoissa 2
LT00CG33 Markkinaoikeuden ratkaisut 3
LT00CG34 Julkisten hankintojen sähköiset ratkaisut 2
LITA21-1033
Matkailuliiketoiminta

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
LT00CK96 Matkailu globaalina ilmiönä 3
LT00CK97 Kestävä matkailu 2
LT00CK98 Matkailun kokonaisvaltainen tuotekehitys 5
LITA21-1034
Kansainvälisen liiketoiminnan opinnot (International Business -ohjelmasta)

(Valitaan opintopisteitä: 15)

15
LITA21-1035
Monialaiset työelämäprojektit, SeAMKPro

(Valitaan opintopisteitä: 0)

0
LITA21-1036
Going global

(Valitaan kaikki)

10
LITA21-1037
Doing business in the target area

(Valitaan opintopisteitä: 4)

4
LITA21-1038
Language of the target area

(Valitaan opintopisteitä: 6)

6
LITA21-1039
HOPS:n mukaiset ammattiopinnot

(Valitaan opintopisteitä: 13)

13
LT00CK84 Kvantitatiivinen tutkimus 3 3 3 1 1 1
LT00BD29 Kvalitatiivinen tutkimus ja kehittämishankkeen toteuttaminen 3 3 3 1 1 1
LTHA101 Strategisen viestinnän suunnittelu 3 3 3 1 1 1
LT00BE77 Etiikka ja yritystoiminta 3 3 3 1 1 1
LT00BE34 Liiketoiminnan digitalisaatio 3 3 3 1.5 1.5
LT00CW58 Lean-johtaminen 3 3 3 1 1 1
LTVAKY103 Kauppa ja yrittäjyys: Tunnusluvut ja johtaminen 5 5 5 1.7 1.7 1.7
LTHA104 Vähittäiskauppa tänään 2 2 2 1 1
LTHA109 Talousmatematiikan jatkokurssi 3 3 3 1.5 1.5
LT00CG36 Immateriaalioikeus 3 3 3 1.5 1.5
LT00CG37 Palvelumuotoilu 3 3 3 1.5 1.5
LTHA110 MarkStrat-simulaatio 3 3 3 1 1 1
LTHA102 Yritysprojekti 5
LTHA111 Projektiopinnot 2 - 5 op 5
LITA21-1040
TUTKINTO-OHJELMAN YHTEISET KIELIOPINNOT

(Valitaan kaikki)

12
LT00CW30 Affärssvenska / Business Swedish 3 3 3 1 1 1
LT00CW31 Affärskommunikation /  Swedish Business Communication 3 3 3 1.5 1.5
VIRKARUKI Julkisyhteisöjen henkilöstön ruotsin kielen taito, kirjallinen 0
VIRKARUSU Julkisyhteisöjen henkilöstön ruotsin kielen taito, suullinen 0
LT00CG53 English at Work 1 3 3 3 1 1 1
LT00CG54 English at Work 2 3 3 3 1 1 1
LITA21-1041
Valinnaiset kieliopinnot

(Valitaan opintopisteitä: 3)

3
LITA21-1042
Kielten ammatilliset ja jatkokurssit

(Valitaan opintopisteitä: 3)

3
KD07DVEN121 Career communication 3
LT00CG56 Professional English 3
LT00BS61 Effective Communication 3
LT00CG58 Doing Business in English 3
KD07CYEN330 Writing Skills 2
KD07BEN225 Online Communication Skills in English 2 - 3
KE16CYVO186 Svenska på nätet 3
LT00CK85 Saksa 2 3
LT00CK86 Saksa 3 3
LTVASA102 Työelämän saksa 3
LT00CW32 Venäjä 2 (Russian 2) 3
KD07CYVE111 Venäjä 3 (Russian 3) 3
KD07CYVE114 Venäjä 4 (Russian 4) 3
KD00DVVO001 Lue ja kuuntele venäjää (Read and Listen in Russian) 2
KD07CYES111 Espanja 2 / Spanish 2 3
KD07CYES112 Espanja 3 / Spanish 3 3
KD07CYES120 Espanja 4 / Spanish 4 3
KD07DWRA020 Ranska 2 (French 2) 3
KD07DVES015 Comprensión lectiva 2
KD07CYRA220 Compréhension écrite 3
LITA21-1043
VAPAASTI VALITTAVAT OPINNOT

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
LTVVO102 Englantia amk-opintoihin 2
LT00CW33 Ruotsia amk-opintoihin 2
LT00CG55 Saksa 1 3
KD07CYVE010 Venäjä 1 (Russian 1) 3
KD07CYES010 Espanja 1 / Spanish 1 3
KD07DWRA010 Ranska 1 (French 1) 3
KD07DWJA001 Japanin kielen alkeet 2
KD07APMT020 Matematiikkaa amk-opintoihin 2
LT00CG61 Sopimusoikeus 3
LT00CM40 Asuntosijoittaminen 2
KD07DWOI040 Asuntokauppa 2
LT00BE98 Perhe- ja perintöoikeus 3
KD07DVOI47 Perintäoikeus 2
LT00CK89 Sijoitustoiminnan periaatteet 4
LT00CK90 Kansainväliset tilintarkastusstandardit ja tilintarkastuksen tekniikka 6
LT00CK91 Hallitusammattilaiset 2
LT00CG66 Office 365 jatkokurssi 3
LTVVO104 Verkkosivujen tuottaminen 2
LT00CK93 Kuvankäsittelyn perusteet 2
LT00CK92 Kuvankäsittelyn jatkokurssi 3
LT00CK99 Taitto-ohjelmien perusteet 2
KD07DVTT018 Tietokoneen käyttäjän tietoturva 2
LT00CG62 Talousviestintä 2
LTVVO107 Esiintymisvarmuus ja vuorovaikutustilanteet 2
LT00CK94 Sosiaalinen media yritysviestinnässä 3
KD07BHHA245 Business-etiketti 2
LT00CY62 Somistus 2
LTVVO111 Finanssialan perusteet 2
KD07CHYR100 Perheyrittäjyys ja omistajanvaihdos 4
KE16D113121 Työsuojelu 2
LT00CG35 Employer Branding 5
LITA21-1044
OPINNÄYTETYÖPROSESSI

(Valitaan kaikki)

17
LT00CY60 Opinnäytetyö 15
LTHA108 Tutkimuskirjoittaminen 2 2 2 0.7 0.7 0.7
KD07CPTU025 Opinnäytetyöseminaari 0
KD07FY0T100 Kypsyysnäyte 0
LITA21-1045
HARJOITTELU

(Valitaan kaikki)

30
KD07HYTH120 Harjoittelu 30 30 30 15 15
Yhteensä 210 70 171 124 24 36 34 33 138 79 45 24 18 18 11.3 11.3 11.3 16.5 16.5 46 46 46 39.5 39.5 15 15 15 12 12

Lukukausi- ja lukuvuosikohtaiset opintopistekertymät vaihtelevat valinnaisten ja vapaasti valittavien opintojen ajoituksesta johtuen.

Yleiset kompetenssit (AMK)

1 Oppimisen taidot

- osaa arvioida ja kehittää osaamistaan ja oppimistapojaan
- osaa hankkia, käsitellä ja arvioida tietoa kriittisesti
- kykenee ottamaan vastuuta ryhmän oppimisesta ja opitun jakamisesta

Opiskelu ammattikorkeakoulussa
Urasuunnittelu ja kansainvälisyys
Viestintätaidot
Tieto- ja viestintätekniikka
Tutkimus- ja kehittämistyön perusteet
Projektitoiminnan perusteet
Yritystoiminnan suunnittelu
Yritystoiminnan käynnistys
Yritystoiminnan analysointi ja kehittäminen
Uraohjaus
Neuvottelutaito ja esiintyminen
Itsensä johtaminen
Kvantitatiivinen tutkimus
Kvalitatiivinen tutkimus ja kehittämishankkeen toteuttaminen
Projektiopinnot 2 - 5 op
Ruotsia amk-opintoihin
Matematiikkaa amk-opintoihin
Hallitusammattilaiset
Tutkimuskirjoittaminen
Opinnäytetyöseminaari
Kypsyysnäyte
Harjoittelu
2 Eettinen osaaminen

- kykenee ottamaan vastuun omasta toiminnastaan ja sen seurauksista
- osaa toimia alansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
- osaa ottaa erilaiset toimijat huomioon työskentelyssään
- osaa soveltaa tasa-arvoisuuden periaatteita
- osaa soveltaa kestävän kehityksen periaatteita
- kykenee vaikuttamaan yhteiskunnallisesti osaamistaan hyödyntäen ja eettisiin arvoihin perustuen

Opiskelu ammattikorkeakoulussa
Urasuunnittelu ja kansainvälisyys
Viestintätaidot
Yrittäjyyden perusteet
Tutkimus- ja kehittämistyön perusteet
Projektitoiminnan perusteet
Yritystoiminnan suunnittelu
Yritystoiminnan käynnistys
Yritystoiminnan analysointi ja kehittäminen
Kansantalouden perusteet
Yrityksen sopimukset ja velkavastuu
Uraohjaus
Kirjanpidon osaaja
Työsuhde ja palkkahallinto
Myyntityö ja myynnin johtaminen
Asiakaskäyttäytyminen
Markkinoinnin juridiikka
Tietoturva ja juridiikka
Esimiestyö
Henkilöstöhallinto
Liiketoiminnan kasvattaminen
Urheiluliiketoiminta
Urheilumarkkinointi
Julkisten hankintojen perusteet
Markkinakartoitus ja -vuoropuhelu julkisissa hankinnoissa
Markkinaoikeuden ratkaisut
Matkailu globaalina ilmiönä
Kestävä matkailu
Kvantitatiivinen tutkimus
Kvalitatiivinen tutkimus ja kehittämishankkeen toteuttaminen
Etiikka ja yritystoiminta
Immateriaalioikeus
Sopimusoikeus
Asuntokauppa
Perhe- ja perintöoikeus
Perintäoikeus
Sijoitustoiminnan periaatteet
Hallitusammattilaiset
Tietokoneen käyttäjän tietoturva
Talousviestintä
Työsuojelu
Tutkimuskirjoittaminen
Opinnäytetyöseminaari
Kypsyysnäyte
3 Työyhteisöosaaminen

- osaa toimia työyhteisön jäsenenä ja edistää yhteisön hyvinvointia
- osaa toimia työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa
- osaa hyödyntää tieto- ja viestintätekniikkaa oman alansa tehtävissä
- kykenee luomaan henkilökohtaisia työelämäyhteyksiä ja toimimaan verkostoissa
- osaa tehdä päätöksiä ennakoimattomissa tilanteissa
- kykenee työn johtamiseen ja itsenäiseen työskentelyyn asiantuntijatehtävissä
- omaa valmiuksia yrittäjyyteen

Opiskelu ammattikorkeakoulussa
Viestintätaidot
Tieto- ja viestintätekniikka
Yrittäjyyden perusteet
Tutkimus- ja kehittämistyön perusteet
Projektitoiminnan perusteet
Yritystoiminnan suunnittelu
Yritystoiminnan käynnistys
Yritystoiminnan analysointi ja kehittäminen
Asiakaspalvelu menestystekijänä
Organisaatiokäyttäytyminen
Taulukkolaskenta
Työsuhde ja palkkahallinto
Toiminnanohjausjärjestelmät
Kustannuslaskenta ja -johtaminen
Budjetointi johtamisen apuna
Myyntityö ja myynnin johtaminen
Myynnin projekti
Neuvottelutaito ja esiintyminen
Asiakaskäyttäytyminen
Markkinointiviestintä
Markkinoinnin juridiikka
Markkinoinnin suunnittelu ja johtaminen
Web Design
Sähköinen kaupankäynti
Internet-markkinointi
Laitteistot ja käyttöjärjestelmät
Tietoverkot ja pilvipalvelut
Tietoturva ja juridiikka
Data-analytiikka ja BI
Toiminnanohjausjärjestelmät
Tietojärjestelmän hankinta
Tietokannat
Ohjelmistotuotannon ja ohjelmoinnin perusteet
Selainohjelmointi (Front-End)
Web-ohjelmointiprojekti
Palvelinohjelmointi (Back-End)
Mobiiliohjelmoinnin perusteet
Ohjelmointiprojekti
Itsensä johtaminen
Strateginen johtaminen
Luovuuden ja innovaatioiden johtaminen
Esimiestyö
Henkilöstöoikeus
Henkilöstöhallinto
Osaamisen johtaminen
Liiketoiminnan kasvattaminen
Konsultointi yrityksen tukena
Muutosjohtaminen
Jatkuvan kehittämisen menetelmät
Urheiluliiketoiminta
Urheilumarkkinointi
Urheilijan brändin rakentaminen
Osaston henkilöstön ja myynnin johtaminen
Julkisten hankintojen perusteet
Markkinakartoitus ja -vuoropuhelu julkisissa hankinnoissa
Julkisten hankintojen sähköiset ratkaisut
Lean-johtaminen
Kauppa ja yrittäjyys: Tunnusluvut ja johtaminen
Immateriaalioikeus
Palvelumuotoilu
Affärssvenska / Business Swedish
Affärskommunikation /  Swedish Business Communication
English at Work 1
English at Work 2
Career communication
Professional English
Doing Business in English
Writing Skills
Online Communication Skills in English
Svenska på nätet
Saksa 2
Saksa 3
Työelämän saksa
Venäjä 2 (Russian 2)
Venäjä 3 (Russian 3)
Venäjä 4 (Russian 4)
Lue ja kuuntele venäjää (Read and Listen in Russian)
Espanja 2 / Spanish 2
Espanja 3 / Spanish 3
Espanja 4 / Spanish 4
Ranska 2 (French 2)
Comprensión lectiva
Compréhension écrite
Englantia amk-opintoihin
Saksa 1
Venäjä 1 (Russian 1)
Espanja 1 / Spanish 1
Ranska 1 (French 1)
Japanin kielen alkeet
Office 365 jatkokurssi
Verkkosivujen tuottaminen
Kuvankäsittelyn perusteet
Kuvankäsittelyn jatkokurssi
Taitto-ohjelmien perusteet
Esiintymisvarmuus ja vuorovaikutustilanteet
Business-etiketti
Työsuojelu
Employer Branding
Harjoittelu
4 Innovaatio-osaaminen

- kykenee luovaan ongelmanratkaisuun ja työtapojen kehittämiseen
- osaa työskennellä projekteissa
- osaa toteuttaa tutkimus- ja kehittämishankkeita soveltaen alan olemassa olevaa tietoa ja menetelmiä
- osaa etsiä asiakaslähtöisiä, kestäviä ja taloudellisesti kannattavia ratkaisuja

Yrittäjyyden perusteet
SeAMK innovaatioviikko
Tutkimus- ja kehittämistyön perusteet
Projektitoiminnan perusteet
Yritystoiminnan suunnittelu
Talousmatematiikka
Uraohjaus
Asiakassuhdejohtaminen
Brändin johtaminen
Innovaatiot ja asiakasarvo
Tuote- ja palvelukehitysprosessit
Web Design
Sähköinen kaupankäynti
Internet-markkinointi
Tietojärjestelmän hankinta
Ohjelmistoprojektimenetelmät
Testaus ja käytettävyys
Selainohjelmointi (Front-End)
Web-ohjelmointiprojekti
Mobiiliohjelmoinnin perusteet
Luovuuden ja innovaatioiden johtaminen
Yrityksen strateginen uudistaminen
Konsultointi yrityksen tukena
Jatkuvan kehittämisen menetelmät
Urheiluliiketoiminta
Urheilijan brändin rakentaminen
Julkisten hankintojen sähköiset ratkaisut
Matkailun kokonaisvaltainen tuotekehitys
Kvantitatiivinen tutkimus
Kvalitatiivinen tutkimus ja kehittämishankkeen toteuttaminen
Talousmatematiikan jatkokurssi
Palvelumuotoilu
Hallitusammattilaiset
Employer Branding
5 Kansainvälistymisosaaminen

- omaa alansa työtehtävissä ja niissä kehittymisessä tarvittavan kielitaidon
- kykenee monikulttuuriseen yhteistyöhön
- osaa ottaa työssään huomioon alansa kansainvälisyyskehityksen vaikutuksia ja mahdollisuuksia

Kansantalouden perusteet
Internationalization of Business
Web Design
Urheilijan brändin rakentaminen
Matkailu globaalina ilmiönä
MarkStrat-simulaatio
Affärssvenska / Business Swedish
Affärskommunikation /  Swedish Business Communication
English at Work 1
English at Work 2
Career communication
Professional English
Effective Communication
Doing Business in English
Writing Skills
Online Communication Skills in English
Svenska på nätet
Saksa 2
Saksa 3
Työelämän saksa
Venäjä 2 (Russian 2)
Venäjä 3 (Russian 3)
Venäjä 4 (Russian 4)
Lue ja kuuntele venäjää (Read and Listen in Russian)
Espanja 2 / Spanish 2
Espanja 3 / Spanish 3
Espanja 4 / Spanish 4
Ranska 2 (French 2)
Comprensión lectiva
Compréhension écrite
Englantia amk-opintoihin
Ruotsia amk-opintoihin
Saksa 1
Venäjä 1 (Russian 1)
Espanja 1 / Spanish 1
Ranska 1 (French 1)
Japanin kielen alkeet
Sijoitustoiminnan periaatteet
Kansainväliset tilintarkastusstandardit ja tilintarkastuksen tekniikka
6 Yrittäjyysosaaminen

- ymmärtää yrityksen toiminnan ja liiketoimintaympäristön vuorovaikutuksen sekä omaksuu yrittäjyyden ja yrittäjämäisen tavan toimia ymmärtää kannattavan yritystoiminnan perusteet
- osaa analysoida yrityksen toimintaa ja riskejä

Yrittäjyyden perusteet
Yritystoiminnan suunnittelu
Yritystoiminnan käynnistys
Yritystoiminnan analysointi ja kehittäminen
Talousmatematiikka
Yrityksen sopimukset ja velkavastuu
Yrityksen taloushallinto
Kirjanpidon osaaja
Työsuhde ja palkkahallinto
Arvonlisäverotus
Tilinpäätöksen laatiminen
Tositteesta tilinpäätökseen
Yhteisöoikeus
Yritys- ja henkilöverotus
Likviditeettihallinto
Tilintarkastus
Toiminnanohjausjärjestelmät
Kustannuslaskenta ja -johtaminen
Corporate governance ja tilintarkastuksen erityiskysymykset
Budjetointi johtamisen apuna
Investointi- ja rahoitussuunnittelu
Rahoitusoikeus
Strateginen johdon laskentatoimi
Konsernitilinpäätös ja IFRS
Tilinpäätösanalyysi ja arvonmääritys
Myyntityö ja myynnin johtaminen
Myynnin projekti
Markkinointitutkimus
Markkinoinnin juridiikka
Markkinoinnin suunnittelu ja johtaminen
Asiakassuhdejohtaminen
Innovaatiot ja asiakasarvo
Tuote- ja palvelukehitysprosessit
Palvelujen johtaminen ja markkinointi
Sähköinen kaupankäynti
Internet-markkinointi
Toiminnanohjausjärjestelmät
Web-ohjelmointiprojekti
Ohjelmointiprojekti
Turvallisuusjohtaminen
Laatu- ja ympäristöjohtaminen
Prosessijohtaminen ja toiminnanohjausjärjestelmät
Strateginen johtaminen
Luovuuden ja innovaatioiden johtaminen
Henkilöstöoikeus
Osaamisen johtaminen
Yrityksen strateginen uudistaminen
Liiketoiminnan kasvattaminen
Verkostot yrityksen kehittämisessä
Konsultointi yrityksen tukena
Muutosjohtaminen
Urheiluliiketoiminta
Kaupan toimintaympäristö ja kilpailukeinot
Osaston henkilöstön ja myynnin johtaminen
Logistiikka
Ostotoiminta
Tuotantotalouden perusteet
Strategisen viestinnän suunnittelu
Liiketoiminnan digitalisaatio
Kauppa ja yrittäjyys: Tunnusluvut ja johtaminen
Vähittäiskauppa tänään
Talousmatematiikan jatkokurssi
MarkStrat-simulaatio
Yritysprojekti
Projektiopinnot 2 - 5 op
Matematiikkaa amk-opintoihin
Sopimusoikeus
Asuntokauppa
Perhe- ja perintöoikeus
Perintäoikeus
Kansainväliset tilintarkastusstandardit ja tilintarkastuksen tekniikka
Hallitusammattilaiset
Business-etiketti
Finanssialan perusteet
Perheyrittäjyys ja omistajanvaihdos
Employer Branding
7 Laadunhallintaosaaminen

- opiskelija tuntee alalle tyypilliset laatujärjestelmät
- opiskelija ymmärtää laatuajattelun ja laatujärjestelmien vaatimukset

Kirjanpidon osaaja
Tilintarkastus
Corporate governance ja tilintarkastuksen erityiskysymykset
Brändin johtaminen
Web Design
Tietojärjestelmän hankinta
Ohjelmistoprojektimenetelmät
Testaus ja käytettävyys
Palvelinohjelmointi (Back-End)
Ohjelmointiprojekti
Turvallisuusjohtaminen
Laatu- ja ympäristöjohtaminen
Jatkuvan kehittämisen menetelmät
Kestävä matkailu
Lean-johtaminen
Opinnäytetyöseminaari
Kypsyysnäyte
Luokittelemattomat
Yritystoiminnan ylläpito ja kasvattaminen
Kuvankäsittely
Leading International Teams
Julkisyhteisöjen henkilöstön ruotsin kielen taito, kirjallinen
Julkisyhteisöjen henkilöstön ruotsin kielen taito, suullinen
Asuntosijoittaminen
Sosiaalinen media yritysviestinnässä
Somistus
Opinnäytetyö

Liiketalous, PK kompetenssit

1 Laaja-alainen liiketoimintaosaaminen

- tunnistaa ja osaa kuvata yrityksen ydinprosessit ja ymmärtää liiketalouden eri osa-alueiden vaikutukset toisiinsa
- ymmärtää yrityksen toiminnan ja liiketoimintaympäristön vuorovaikutuksen sekä omaksuu yrittäjyyden ja yrittäjämäisen tavan toimia
- ymmärtää kannattavan yritystoiminnan perusteet ja osaa analysoida yrityksen toimintaa ja riskejä
- ymmärtää yksilön vaikutuksen työyhteisön toimintaan ja osaa toimia tuloksellisesti
- ymmärtää viestinnän merkityksen ja luo aktiivisesti sekä sisäisten että ulkoisten sidosryhmien välisiä vuorovaikutussuhteita myös globaalissa liiketoimintaympäristössä

Opiskelu ammattikorkeakoulussa
Urasuunnittelu ja kansainvälisyys
Viestintätaidot
Yrittäjyyden perusteet
SeAMK innovaatioviikko
Projektitoiminnan perusteet
Yritystoiminnan suunnittelu
Yritystoiminnan käynnistys
Yritystoiminnan ylläpito ja kasvattaminen
Yritystoiminnan analysointi ja kehittäminen
Kansantalouden perusteet
Yrityksen taloushallinto
Organisaatiokäyttäytyminen
Uraohjaus
Neuvottelutaito ja esiintyminen
Markkinointiviestintä
Itsensä johtaminen
Matkailu globaalina ilmiönä
Etiikka ja yritystoiminta
English at Work 1
English at Work 2
Career communication
Professional English
Effective Communication
Doing Business in English
Writing Skills
Online Communication Skills in English
Svenska på nätet
Saksa 2
Saksa 3
Työelämän saksa
Venäjä 2 (Russian 2)
Venäjä 3 (Russian 3)
Venäjä 4 (Russian 4)
Lue ja kuuntele venäjää (Read and Listen in Russian)
Espanja 2 / Spanish 2
Espanja 3 / Spanish 3
Espanja 4 / Spanish 4
Ranska 2 (French 2)
Comprensión lectiva
Compréhension écrite
Englantia amk-opintoihin
Ruotsia amk-opintoihin
Saksa 1
Venäjä 1 (Russian 1)
Espanja 1 / Spanish 1
Ranska 1 (French 1)
Japanin kielen alkeet
Talousviestintä
Esiintymisvarmuus ja vuorovaikutustilanteet
Business-etiketti
2 Liiketalouden syventävä osaaminen

Omaa liiketalouden osa-alueiden syvällistä osaamista henkilökohtaisen opiskelusuunnitelmansa mukaisella osaamisalueella (markkinointi, laskentatoimi, yrityshallinto/yrittäjyys, verkkopalvelut, kansainvälinen liiketoiminta)

Kansantalouden perusteet
Asiakaspalvelu menestystekijänä
Yrityksen sopimukset ja velkavastuu
Internationalization of Business
Työsuhde ja palkkahallinto
Arvonlisäverotus
Tilinpäätöksen laatiminen
Tositteesta tilinpäätökseen
Yhteisöoikeus
Yritys- ja henkilöverotus
Likviditeettihallinto
Tilintarkastus
Kustannuslaskenta ja -johtaminen
Corporate governance ja tilintarkastuksen erityiskysymykset
Budjetointi johtamisen apuna
Investointi- ja rahoitussuunnittelu
Rahoitusoikeus
Strateginen johdon laskentatoimi
Konsernitilinpäätös ja IFRS
Tilinpäätösanalyysi ja arvonmääritys
Myyntityö ja myynnin johtaminen
Myynnin projekti
Markkinointitutkimus
Asiakaskäyttäytyminen
Markkinointiviestintä
Markkinoinnin juridiikka
Markkinoinnin suunnittelu ja johtaminen
Asiakassuhdejohtaminen
Innovaatiot ja asiakasarvo
Tuote- ja palvelukehitysprosessit
Palvelujen johtaminen ja markkinointi
Turvallisuusjohtaminen
Laatu- ja ympäristöjohtaminen
Prosessijohtaminen ja toiminnanohjausjärjestelmät
Strateginen johtaminen
Luovuuden ja innovaatioiden johtaminen
Esimiestyö
Henkilöstöoikeus
Henkilöstöhallinto
Osaamisen johtaminen
Yrityksen strateginen uudistaminen
Liiketoiminnan kasvattaminen
Verkostot yrityksen kehittämisessä
Muutosjohtaminen
Urheiluliiketoiminta
Urheilumarkkinointi
Urheilijan brändin rakentaminen
Kaupan toimintaympäristö ja kilpailukeinot
Osaston henkilöstön ja myynnin johtaminen
Logistiikka
Ostotoiminta
Tuotantotalouden perusteet
Julkisten hankintojen perusteet
Markkinakartoitus ja -vuoropuhelu julkisissa hankinnoissa
Markkinaoikeuden ratkaisut
Julkisten hankintojen sähköiset ratkaisut
Kestävä matkailu
Matkailun kokonaisvaltainen tuotekehitys
Liiketoiminnan digitalisaatio
Kauppa ja yrittäjyys: Tunnusluvut ja johtaminen
Vähittäiskauppa tänään
MarkStrat-simulaatio
Projektiopinnot 2 - 5 op
Affärssvenska / Business Swedish
Affärskommunikation /  Swedish Business Communication
Perhe- ja perintöoikeus
Perintäoikeus
Sijoitustoiminnan periaatteet
Kansainväliset tilintarkastusstandardit ja tilintarkastuksen tekniikka
Hallitusammattilaiset
Verkkosivujen tuottaminen
Tietokoneen käyttäjän tietoturva
Finanssialan perusteet
Perheyrittäjyys ja omistajanvaihdos
Työsuojelu
3 Liiketalouden menetelmäosaaminen

- hallitsee liiketalouden syvällisen osaamisen hankinnassa ja omaksumisessa tarvittavan tutkimus- ja kehittämistoiminnan perusteet
- osaa soveltavaa talousmatematiikkaa ja tilastollisia menetelmiä hyödyntäen tarvittavia tietojärjestelmiä
- omaa riittävät taidot laadullisten ja määrällisten tutkimusmenetelmien soveltamisessa

Opiskelu ammattikorkeakoulussa
Urasuunnittelu ja kansainvälisyys
Viestintätaidot
Tieto- ja viestintätekniikka
Yrittäjyyden perusteet
Tutkimus- ja kehittämistyön perusteet
Yritystoiminnan käynnistys
Talousmatematiikka
Taulukkolaskenta
Kirjanpidon osaaja
Toiminnanohjausjärjestelmät
Myynnin projekti
Neuvottelutaito ja esiintyminen
Markkinointitutkimus
Tuote- ja palvelukehitysprosessit
Web Design
Internet-markkinointi
Laitteistot ja käyttöjärjestelmät
Tietoverkot ja pilvipalvelut
Tietoturva ja juridiikka
Data-analytiikka ja BI
Toiminnanohjausjärjestelmät
Tietokannat
Ohjelmistoprojektimenetelmät
Testaus ja käytettävyys
Ohjelmistotuotannon ja ohjelmoinnin perusteet
Selainohjelmointi (Front-End)
Web-ohjelmointiprojekti
Palvelinohjelmointi (Back-End)
Mobiiliohjelmoinnin perusteet
Ohjelmointiprojekti
Konsultointi yrityksen tukena
Jatkuvan kehittämisen menetelmät
Kvantitatiivinen tutkimus
Kvalitatiivinen tutkimus ja kehittämishankkeen toteuttaminen
Strategisen viestinnän suunnittelu
Talousmatematiikan jatkokurssi
Palvelumuotoilu
Matematiikkaa amk-opintoihin
Kansainväliset tilintarkastusstandardit ja tilintarkastuksen tekniikka
Office 365 jatkokurssi
Kuvankäsittelyn perusteet
Kuvankäsittelyn jatkokurssi
Taitto-ohjelmien perusteet
Sosiaalinen media yritysviestinnässä
Tutkimuskirjoittaminen
Opinnäytetyöseminaari
4 Liiketalouden soveltava osaaminen

- osaa soveltaa liiketalouden teorioita ja kykenee luovaan ongelmanratkaisuun, mm. harjoittelussa, projektiopinnoissa ja opinnäytetyössä
- osaa soveltaa liiketalouden uusinta tietoa työyhteisössä
- osaa kehittää liiketoimintaprosesseja ja soveltaa laatuajattelua

Tieto- ja viestintätekniikka
SeAMK innovaatioviikko
Yritystoiminnan suunnittelu
Yritystoiminnan analysointi ja kehittäminen
Taulukkolaskenta
Kirjanpidon osaaja
Investointi- ja rahoitussuunnittelu
Konsernitilinpäätös ja IFRS
Tilinpäätösanalyysi ja arvonmääritys
Myyntityö ja myynnin johtaminen
Myynnin projekti
Markkinointiviestintä
Markkinoinnin juridiikka
Web Design
Sähköinen kaupankäynti
Internet-markkinointi
Tietoturva ja juridiikka
Data-analytiikka ja BI
Tietojärjestelmän hankinta
Ohjelmistoprojektimenetelmät
Testaus ja käytettävyys
Web-ohjelmointiprojekti
Ohjelmointiprojekti
Itsensä johtaminen
Esimiestyö
Liiketoiminnan kasvattaminen
Konsultointi yrityksen tukena
Jatkuvan kehittämisen menetelmät
Urheilijan brändin rakentaminen
Matkailun kokonaisvaltainen tuotekehitys
Kvantitatiivinen tutkimus
Immateriaalioikeus
Yritysprojekti
Projektiopinnot 2 - 5 op
English at Work 1
English at Work 2
Professional English
Doing Business in English
Sopimusoikeus
Asuntokauppa
Kansainväliset tilintarkastusstandardit ja tilintarkastuksen tekniikka
Hallitusammattilaiset
Office 365 jatkokurssi
Talousviestintä
Sosiaalinen media yritysviestinnässä
Employer Branding
Opinnäytetyöseminaari
Kypsyysnäyte
Harjoittelu
Luokittelemattomat
Kuvankäsittely
Brändin johtaminen
Leading International Teams
Lean-johtaminen
Julkisyhteisöjen henkilöstön ruotsin kielen taito, kirjallinen
Julkisyhteisöjen henkilöstön ruotsin kielen taito, suullinen
Asuntosijoittaminen
Somistus
Opinnäytetyö

amk:tutkintoon johtava koulutus

1 Perusopinnot
Opiskelu ammattikorkeakoulussa
Urasuunnittelu ja kansainvälisyys
Viestintätaidot
Tieto- ja viestintätekniikka
Yrittäjyyden perusteet
SeAMK innovaatioviikko
Tutkimus- ja kehittämistyön perusteet
Projektitoiminnan perusteet
Yritystoiminnan suunnittelu
Yritystoiminnan käynnistys
Yritystoiminnan ylläpito ja kasvattaminen
Yritystoiminnan analysointi ja kehittäminen
Kansantalouden perusteet
Talousmatematiikka
2 Ammattiopinnot
Asiakaspalvelu menestystekijänä
Yrityksen sopimukset ja velkavastuu
Yrityksen taloushallinto
Organisaatiokäyttäytyminen
Taulukkolaskenta
Internationalization of Business
Uraohjaus
Kirjanpidon osaaja
Työsuhde ja palkkahallinto
Arvonlisäverotus
Tilinpäätöksen laatiminen
Tositteesta tilinpäätökseen
Yhteisöoikeus
Yritys- ja henkilöverotus
Likviditeettihallinto
Tilintarkastus
Toiminnanohjausjärjestelmät
Kustannuslaskenta ja -johtaminen
Corporate governance ja tilintarkastuksen erityiskysymykset
Budjetointi johtamisen apuna
Investointi- ja rahoitussuunnittelu
Rahoitusoikeus
Strateginen johdon laskentatoimi
Konsernitilinpäätös ja IFRS
Tilinpäätösanalyysi ja arvonmääritys
Myyntityö ja myynnin johtaminen
Myynnin projekti
Neuvottelutaito ja esiintyminen
Markkinointitutkimus
Asiakaskäyttäytyminen
Markkinointiviestintä
Kuvankäsittely
Markkinoinnin juridiikka
Markkinoinnin suunnittelu ja johtaminen
Asiakassuhdejohtaminen
Brändin johtaminen
Innovaatiot ja asiakasarvo
Tuote- ja palvelukehitysprosessit
Palvelujen johtaminen ja markkinointi
Web Design
Sähköinen kaupankäynti
Internet-markkinointi
Laitteistot ja käyttöjärjestelmät
Tietoverkot ja pilvipalvelut
Tietoturva ja juridiikka
Data-analytiikka ja BI
Toiminnanohjausjärjestelmät
Tietojärjestelmän hankinta
Tietokannat
Ohjelmistoprojektimenetelmät
Testaus ja käytettävyys
Ohjelmistotuotannon ja ohjelmoinnin perusteet
Selainohjelmointi (Front-End)
Web-ohjelmointiprojekti
Palvelinohjelmointi (Back-End)
Mobiiliohjelmoinnin perusteet
Ohjelmointiprojekti
Turvallisuusjohtaminen
Laatu- ja ympäristöjohtaminen
Prosessijohtaminen ja toiminnanohjausjärjestelmät
Itsensä johtaminen
Strateginen johtaminen
Luovuuden ja innovaatioiden johtaminen
Esimiestyö
Henkilöstöoikeus
Henkilöstöhallinto
Osaamisen johtaminen
Yrityksen strateginen uudistaminen
Liiketoiminnan kasvattaminen
Verkostot yrityksen kehittämisessä
Leading International Teams
Konsultointi yrityksen tukena
Muutosjohtaminen
Jatkuvan kehittämisen menetelmät
Urheiluliiketoiminta
Urheilumarkkinointi
Urheilijan brändin rakentaminen
Kaupan toimintaympäristö ja kilpailukeinot
Osaston henkilöstön ja myynnin johtaminen
Logistiikka
Ostotoiminta
Tuotantotalouden perusteet
Kvantitatiivinen tutkimus
Kvalitatiivinen tutkimus ja kehittämishankkeen toteuttaminen
Strategisen viestinnän suunnittelu
Etiikka ja yritystoiminta
Liiketoiminnan digitalisaatio
Lean-johtaminen
Kauppa ja yrittäjyys: Tunnusluvut ja johtaminen
Vähittäiskauppa tänään
Talousmatematiikan jatkokurssi
Immateriaalioikeus
Palvelumuotoilu
MarkStrat-simulaatio
Yritysprojekti
Projektiopinnot 2 - 5 op
Affärssvenska / Business Swedish
Affärskommunikation /  Swedish Business Communication
Julkisyhteisöjen henkilöstön ruotsin kielen taito, kirjallinen
Julkisyhteisöjen henkilöstön ruotsin kielen taito, suullinen
English at Work 1
English at Work 2
Professional English
Effective Communication
Doing Business in English
Tutkimuskirjoittaminen
3 Vapaasti valittavat opinnot
Julkisten hankintojen perusteet
Markkinakartoitus ja -vuoropuhelu julkisissa hankinnoissa
Markkinaoikeuden ratkaisut
Julkisten hankintojen sähköiset ratkaisut
Matkailu globaalina ilmiönä
Kestävä matkailu
Matkailun kokonaisvaltainen tuotekehitys
Career communication
Writing Skills
Online Communication Skills in English
Svenska på nätet
Saksa 2
Saksa 3
Työelämän saksa
Venäjä 2 (Russian 2)
Venäjä 3 (Russian 3)
Venäjä 4 (Russian 4)
Lue ja kuuntele venäjää (Read and Listen in Russian)
Espanja 2 / Spanish 2
Espanja 3 / Spanish 3
Espanja 4 / Spanish 4
Ranska 2 (French 2)
Comprensión lectiva
Compréhension écrite
Englantia amk-opintoihin
Ruotsia amk-opintoihin
Saksa 1
Venäjä 1 (Russian 1)
Espanja 1 / Spanish 1
Ranska 1 (French 1)
Japanin kielen alkeet
Matematiikkaa amk-opintoihin
Sopimusoikeus
Asuntosijoittaminen
Asuntokauppa
Perhe- ja perintöoikeus
Perintäoikeus
Sijoitustoiminnan periaatteet
Kansainväliset tilintarkastusstandardit ja tilintarkastuksen tekniikka
Hallitusammattilaiset
Office 365 jatkokurssi
Verkkosivujen tuottaminen
Kuvankäsittelyn perusteet
Kuvankäsittelyn jatkokurssi
Taitto-ohjelmien perusteet
Tietokoneen käyttäjän tietoturva
Talousviestintä
Esiintymisvarmuus ja vuorovaikutustilanteet
Sosiaalinen media yritysviestinnässä
Business-etiketti
Somistus
Finanssialan perusteet
Perheyrittäjyys ja omistajanvaihdos
Työsuojelu
Employer Branding
4 Harjoittelu
Harjoittelu
5 Opinnäytetyö
Opinnäytetyö
Opinnäytetyöseminaari
Kypsyysnäyte
Luokittelemattomat

Tunnus Opinnon nimi Laajuus (op)
LITA21-1001
KAIKILLE YHTEISET PERUSOPINNOT

(Valitaan kaikki)

20
LITA21-1002
Osaajaksi kehittyminen

(Valitaan kaikki)

10
XX00CG82 Opiskelu ammattikorkeakoulussa 2
XX00CG83 Urasuunnittelu ja kansainvälisyys 2
YPO3A3 Viestintätaidot 3
YPO4A3 Tieto- ja viestintätekniikka 3
LITA21-1003
Liiketoiminta- ja yrittäjyysosaaminen

(Valitaan kaikki)

5
XX00CL55 Yrittäjyyden perusteet 3
XX00BE91 SeAMK innovaatioviikko 2
LITA21-1004
Tutkimus- ja projektiosaaminen

(Valitaan kaikki)

5
YPO1C2 Tutkimus- ja kehittämistyön perusteet 2
YPO2C3 Projektitoiminnan perusteet 3
LITA21-1005
TUTKINTO-OHJELMAN YHTEISET PERUSOPINNOT

(Valitaan kaikki)

35
LTYP101 Yritystoiminnan suunnittelu 7
LT00CG41 Yritystoiminnan käynnistys 7
LT00CK55 Yritystoiminnan ylläpito ja kasvattaminen 7
LTYP104 Yritystoiminnan analysointi ja kehittäminen 7
LTYP105 Kansantalouden perusteet 4
LTYP106 Talousmatematiikka 3
LITA21-1006
AMMATTIOPINNOT

(Valitaan kaikki)

83
LITA21-1007
TUTKINTO-OHJELMAN YHTEISET AMMATTIOPINNOT

(Valitaan kaikki)

20
LT00CW03 Asiakaspalvelu menestystekijänä 3
LTYA102 Yrityksen sopimukset ja velkavastuu 3
LT00CK57 Yrityksen taloushallinto 3
LT00CK56 Organisaatiokäyttäytyminen 3
LT00CK95 Taulukkolaskenta 3
LT00CK59 Internationalization of Business 3
LT00CK58 Uraohjaus 2
LITA21-1008
VALINNAISET AMMATTIOPINTOKOKONAISUUDET

(Valitaan opintopisteitä: 50)

50
LITA21-1009
Taloushallinto 1

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
LT00CW10 Kirjanpidon osaaja 3
LTVATH102 Työsuhde ja palkkahallinto 5
LTVATH103 Arvonlisäverotus 2
LITA21-1010
Taloushallinto 2

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
LT00CL00 Tilinpäätöksen laatiminen 4
LT00CL01 Tositteesta tilinpäätökseen 3
LTVATH203 Yhteisöoikeus 3
LITA21-1011
Taloushallinto 3

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
LTVATH301 Yritys- ja henkilöverotus 5
LT00CK60 Likviditeettihallinto 2
LT00CL02 Tilintarkastus 3
LITA21-1012
Taloushallinto 4

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
LT00CG44 Toiminnanohjausjärjestelmät 4
LT00CG45 Kustannuslaskenta ja -johtaminen 3
LT00CL03 Corporate governance ja tilintarkastuksen erityiskysymykset 3
LITA21-1013
Taloushallinto 5

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
LT00CG47 Budjetointi johtamisen apuna 4
LT00CK61 Investointi- ja rahoitussuunnittelu 4
LTVATH503 Rahoitusoikeus 2
LITA21-1014
Taloushallinto 6

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
LT00CG49 Strateginen johdon laskentatoimi 3
LT00CL04 Konsernitilinpäätös ja IFRS 3
LT00CK62 Tilinpäätösanalyysi ja arvonmääritys 4
LITA21-1015
Markkinointi 1: Myynti asiakasarvon viestimisessä

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
LT00CW24 Myyntityö ja myynnin johtaminen 4
LT00CG94 Myynnin projekti 3
LT00CK77 Neuvottelutaito ja esiintyminen 3
LITA21-1016
Markkinointi 2: Asiakasarvon tutkiminen ja ymmärtäminen

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
LTVAMA201 Markkinointitutkimus 6
LT00CW13 Asiakaskäyttäytyminen 4
LITA21-1017
Markkinointi 3: Asiakasarvon viestiminen

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
LT00CW14 Markkinointiviestintä 6
LT00CY61 Kuvankäsittely 2
KD07CMOI001 Markkinoinnin juridiikka 2
LITA21-1018
Markkinointi 4: Kokonaisvaltainen markkinaorientaatio ja asiakasarvo

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
LTVAMA401 Markkinoinnin suunnittelu ja johtaminen 4
LTVAMA402 Asiakassuhdejohtaminen 3
LT00CW15 Brändin johtaminen 3
LITA21-1019
Markkinointi 5: Asiakasarvon luominen

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
LTVAMA501 Innovaatiot ja asiakasarvo 4
LTVAMA502 Tuote- ja palvelukehitysprosessit 3
LTVAMA503 Palvelujen johtaminen ja markkinointi 3
LITA21-1020
Digitaalinen liiketoiminta ja ohjelmointi 1: Verkkoliiketoiminta

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
LT00CW16 Web Design 4
LT00CF79 Sähköinen kaupankäynti 3
LT00CF80 Internet-markkinointi 3
LITA21-1021
Digitaalinen liiketoiminta ja ohjelmointi 2: IT-infrastruktuuri

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
LT00CF81 Laitteistot ja käyttöjärjestelmät 4
LT00CF82 Tietoverkot ja pilvipalvelut 3
LT00CF83 Tietoturva ja juridiikka 3
LITA21-1022
Digitaalinen liiketoiminta ja ohjelmointi 3: Tietojärjestelmät

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
LT00CF89 Data-analytiikka ja BI 3
LT00CF85 Toiminnanohjausjärjestelmät 4
LT00CY28 Tietojärjestelmän hankinta 3
LITA21-1023
Digitaalinen liiketoiminta ja ohjelmointi 4: Tietokannat ja järjestelmien kehittämismenetelmät

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
LT00CY29 Tietokannat 4
LT00CY30 Ohjelmistoprojektimenetelmät 2
LT00CY31 Testaus ja käytettävyys 4
LITA21-1024
Digitaalinen liiketoiminta ja ohjelmointi 5: Ohjelmoinnin perustaidot

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
LT00CF90 Ohjelmistotuotannon ja ohjelmoinnin perusteet 4
LT00CF91 Selainohjelmointi (Front-End) 3
LT00CF92 Web-ohjelmointiprojekti 3
LITA21-1025
Digitaalinen liiketoiminta ja ohjelmointi 6: Ohjelmointi

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
LT00CW29 Palvelinohjelmointi (Back-End) 5
LT00CF94 Mobiiliohjelmoinnin perusteet 2
LT00CF95 Ohjelmointiprojekti 3
LITA21-1026
Johtaminen ja liiketoiminnan kehittäminen 1: Johtamisen järjestelmät

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
LTVALK101 Turvallisuusjohtaminen 3
LTVALK102 Laatu- ja ympäristöjohtaminen 4
LTVALK103 Prosessijohtaminen ja toiminnanohjausjärjestelmät 3
LITA21-1027
Johtaminen ja liiketoiminnan kehittäminen 2: Johtaminen ja esimiestyö

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
LT00CK80 Itsensä johtaminen 2
LTVALK202 Strateginen johtaminen 3
LTVALK203 Luovuuden ja innovaatioiden johtaminen 2
LT00CK81 Esimiestyö 3
LITA21-1028
Johtaminen ja liiketoiminnan kehittäminen 3: Henkilöstöjohtaminen

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
LTVALK302 Henkilöstöoikeus 3
LT00CK82 Henkilöstöhallinto 4
LTVALK303 Osaamisen johtaminen 3
LITA21-1029
Johtaminen ja liiketoiminnan kehittäminen 4: Yritystoiminnan kehittäminen ja kasvattaminen

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
LTVALK401 Yrityksen strateginen uudistaminen 4
LT00CK83 Liiketoiminnan kasvattaminen 3
LTVALK403 Verkostot yrityksen kehittämisessä 3
LITA21-1050
Johtaminen ja liiketoiminnan kehittäminen 5: Organisaation kehittäminen ja muutosjohtaminen

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
IB00CX59 Leading International Teams 2
LT00CW93 Konsultointi yrityksen tukena 3
LT00CW95 Muutosjohtaminen 3
LT00CW96 Jatkuvan kehittämisen menetelmät 2
LITA21-1049
Urheilujohtaminen

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
LT00CW62 Urheiluliiketoiminta 5
LT00CW63 Urheilumarkkinointi 3
LT00CW64 Urheilijan brändin rakentaminen 2
LITA21-1030
Kauppa ja yrittäjyys

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
LTVAKY101 Kaupan toimintaympäristö ja kilpailukeinot 5
LTVAKY102 Osaston henkilöstön ja myynnin johtaminen 5
LITA21-1031
Tuotantotalous

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
LTVATT102 Logistiikka 3
LTVATT103 Ostotoiminta 3
LTVATT101 Tuotantotalouden perusteet 4
LITA21-1032
Julkiset hankinnat

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
LT00CG31 Julkisten hankintojen perusteet 3
LT00CG32 Markkinakartoitus ja -vuoropuhelu julkisissa hankinnoissa 2
LT00CG33 Markkinaoikeuden ratkaisut 3
LT00CG34 Julkisten hankintojen sähköiset ratkaisut 2
LITA21-1033
Matkailuliiketoiminta

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
LT00CK96 Matkailu globaalina ilmiönä 3
LT00CK97 Kestävä matkailu 2
LT00CK98 Matkailun kokonaisvaltainen tuotekehitys 5
LITA21-1034
Kansainvälisen liiketoiminnan opinnot (International Business -ohjelmasta)

(Valitaan opintopisteitä: 15)

15
LITA21-1035
Monialaiset työelämäprojektit, SeAMKPro

(Valitaan opintopisteitä: 0)

0
LITA21-1036
Going global

(Valitaan kaikki)

10
LITA21-1037
Doing business in the target area

(Valitaan opintopisteitä: 4)

4
LITA21-1038
Language of the target area

(Valitaan opintopisteitä: 6)

6
LITA21-1039
HOPS:n mukaiset ammattiopinnot

(Valitaan opintopisteitä: 13)

13
LT00CK84 Kvantitatiivinen tutkimus 3
LT00BD29 Kvalitatiivinen tutkimus ja kehittämishankkeen toteuttaminen 3
LTHA101 Strategisen viestinnän suunnittelu 3
LT00BE77 Etiikka ja yritystoiminta 3
LT00BE34 Liiketoiminnan digitalisaatio 3
LT00CW58 Lean-johtaminen 3
LTVAKY103 Kauppa ja yrittäjyys: Tunnusluvut ja johtaminen 5
LTHA104 Vähittäiskauppa tänään 2
LTHA109 Talousmatematiikan jatkokurssi 3
LT00CG36 Immateriaalioikeus 3
LT00CG37 Palvelumuotoilu 3
LTHA110 MarkStrat-simulaatio 3
LTHA102 Yritysprojekti 5
LTHA111 Projektiopinnot 2 - 5 op 5
LITA21-1040
TUTKINTO-OHJELMAN YHTEISET KIELIOPINNOT

(Valitaan kaikki)

12
LT00CW30 Affärssvenska / Business Swedish 3
LT00CW31 Affärskommunikation /  Swedish Business Communication 3
VIRKARUKI Julkisyhteisöjen henkilöstön ruotsin kielen taito, kirjallinen 0
VIRKARUSU Julkisyhteisöjen henkilöstön ruotsin kielen taito, suullinen 0
LT00CG53 English at Work 1 3
LT00CG54 English at Work 2 3
LITA21-1041
Valinnaiset kieliopinnot

(Valitaan opintopisteitä: 3)

3
LITA21-1042
Kielten ammatilliset ja jatkokurssit

(Valitaan opintopisteitä: 3)

3
KD07DVEN121 Career communication 3
LT00CG56 Professional English 3
LT00BS61 Effective Communication 3
LT00CG58 Doing Business in English 3
KD07CYEN330 Writing Skills 2
KD07BEN225 Online Communication Skills in English 2 - 3
KE16CYVO186 Svenska på nätet 3
LT00CK85 Saksa 2 3
LT00CK86 Saksa 3 3
LTVASA102 Työelämän saksa 3
LT00CW32 Venäjä 2 (Russian 2) 3
KD07CYVE111 Venäjä 3 (Russian 3) 3
KD07CYVE114 Venäjä 4 (Russian 4) 3
KD00DVVO001 Lue ja kuuntele venäjää (Read and Listen in Russian) 2
KD07CYES111 Espanja 2 / Spanish 2 3
KD07CYES112 Espanja 3 / Spanish 3 3
KD07CYES120 Espanja 4 / Spanish 4 3
KD07DWRA020 Ranska 2 (French 2) 3
KD07DVES015 Comprensión lectiva 2
KD07CYRA220 Compréhension écrite 3
LITA21-1043
VAPAASTI VALITTAVAT OPINNOT

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
LTVVO102 Englantia amk-opintoihin 2
LT00CW33 Ruotsia amk-opintoihin 2
LT00CG55 Saksa 1 3
KD07CYVE010 Venäjä 1 (Russian 1) 3
KD07CYES010 Espanja 1 / Spanish 1 3
KD07DWRA010 Ranska 1 (French 1) 3
KD07DWJA001 Japanin kielen alkeet 2
KD07APMT020 Matematiikkaa amk-opintoihin 2
LT00CG61 Sopimusoikeus 3
LT00CM40 Asuntosijoittaminen 2
KD07DWOI040 Asuntokauppa 2
LT00BE98 Perhe- ja perintöoikeus 3
KD07DVOI47 Perintäoikeus 2
LT00CK89 Sijoitustoiminnan periaatteet 4
LT00CK90 Kansainväliset tilintarkastusstandardit ja tilintarkastuksen tekniikka 6
LT00CK91 Hallitusammattilaiset 2
LT00CG66 Office 365 jatkokurssi 3
LTVVO104 Verkkosivujen tuottaminen 2
LT00CK93 Kuvankäsittelyn perusteet 2
LT00CK92 Kuvankäsittelyn jatkokurssi 3
LT00CK99 Taitto-ohjelmien perusteet 2
KD07DVTT018 Tietokoneen käyttäjän tietoturva 2
LT00CG62 Talousviestintä 2
LTVVO107 Esiintymisvarmuus ja vuorovaikutustilanteet 2
LT00CK94 Sosiaalinen media yritysviestinnässä 3
KD07BHHA245 Business-etiketti 2
LT00CY62 Somistus 2
LTVVO111 Finanssialan perusteet 2
KD07CHYR100 Perheyrittäjyys ja omistajanvaihdos 4
KE16D113121 Työsuojelu 2
LT00CG35 Employer Branding 5
LITA21-1044
OPINNÄYTETYÖPROSESSI

(Valitaan kaikki)

17
LT00CY60 Opinnäytetyö 15
LTHA108 Tutkimuskirjoittaminen 2
KD07CPTU025 Opinnäytetyöseminaari 0
KD07FY0T100 Kypsyysnäyte 0
LITA21-1045
HARJOITTELU

(Valitaan kaikki)

30
KD07HYTH120 Harjoittelu 30